Venäjä kylvi kuolemaa Helsingin taivaalla marraskuussa 1942 – Pommitus vaati lapsiuhreja, joiden kohtaloista liki vaiettiin sotasensuurin vuoksi
Tavallinen sunnuntai Helsingissä. Ihmisiä ulkoilemassa, elokuvissa, kyläilemässä. Sitten iskee kuolema taivaalta. Eletään jatkosodan marraskuuta vuonna 1942.
Vladimir Petljakovin suunnitteleman PE-2:n huippunopeus oli 535 km/h.
Kaksimoottorinen venäläinen syöksypommittaja Pe-2 oli noussut marraskuun 8. päivänä Shuvalovon lentokentältä läheltä Leningradia. Se oli lähtenyt tiedustelu- ja valokuvauslennolle Suomenlahdelle kartoittamaan suomalaisten sotalaivojen ankkuripaikkoja. Koneessa oli myös muutama kolmensadan kilon räjähdyspommi.
Syystä tai toisesta lentäjä käänsi puolen päivän jälkeen punatähtisen koneensa kohti Helsinkiä. Suomenlahdella ei ollut ilmavalvontaa, mutta Suomenlinnan ilmatorjunta tulitti – tuloksetta.
Helsingin ilmapuolustuksesta vastasi Lentolaivue 26:n kakkoslentue. Sillä oli käytössään vain muutamia vanhentuneita Fiat-hävittäjiä. Lentäjät saivat ilmavalvontaviestin yleensä vasta pari minuuttia ennen pommitusta. Avomereltä päin tapahtuvia pistohyökkäyksiä oli Fiateilla ylipäätäään vaikea torjua. PE-2:t lensivät korkealla ja olivat ylivoimaisen nopeita.
Lentolaivue 26:n torjuntahävittäjä runkotunnuksenaan FA-32. © SA-kuva
Säännöstelyn aikana helsinkiläiset viettivät vapaapäiväänsä kävellen, elokuvissa, sukulaisia tavaten
Helsinkiä lähestyvän PE-2:n lentopäivä oli sunnuntai, viikon ainoa vapaapäivä. Niinpä helsinkiläiset heräilivät vailla kiireitä ja lueskelivat päivän lehteään aamupalan jälkeen. Kovin runsas se ei ollut. Elettiin sotasäännöstelyn aikaa. Voita piti sivellä vain ohuesti leivän päälle ja nauttia pääosin rukiista, ohrasta tai voikukan juuresta tehtyä kahvinkorviketta.
Helsingin Sanomien pikkuilmoitukset luettiin tarkasti. Erityisesti katse hakeutui myynti-ilmoituksiin, joista kiinnostivat eniten vaatteet. Tarjolla oli hyvä miesten paltto krimikauluksella, naisten talvikappa ja musta leninki, pari lapikkaita, lammasnahkainen pomppa, 14 metriä räsymattoa, hyvä meriheinäpatja, 2 isohkoa kasaria…
Halutaan ostaa -ilmoituksia oli moneen lähtöön: kaniinin ja kissan raakoja nahkoja, alkoviin soveltuvat verhot, Aleksis Kiven teokset, kierrettävä lihamylly, vaatekaappi ja keinutuoli, kumipatja rintamaupseerille, talvikappa pikkulapsen köyhälle äidille…
Oletettavasti kaupunkilaisia ei kuitenkaan kiinnostanut suurikokoinen ilmoitus, jossa tarjottiin ostettavaksi kolme pitolehmää ja sonni.
Puolen päivän jälkeen helsinkiläiset lähtivät kävelylle, sukuloimaan ja huvittelemaan. Erityisesti houkuttelivat elokuvat, vaikka lippujonon hännille joutuneet saivat usein kuulla vahtimestarin harmittavan äänen: näytös loppuunmyyty.
Ilmahälytys ehdittiin antaa vain viitisen minuuttia ennen kuin kaksi pommia irtaantui peräkkäin Kaartinkaupungin yli lentävän Pe-2:n pommikuiluista.
Suuri rakkaus -menestyselokuvan katsojien surmanloukko
Auringon suunnasta mereltä päin lähestyvän Pe-2 -koneen toinen pommi räjähti parisen minuuttia irtoamisensa jälkeen Lönnrotinkatu 13:n sisäpihalla. Henkilövahinkoja ei tyhjällä pihalla päässyt syntymään.
Toinen pommi osui puolisen kilometriä kauemmas kohtaan, jossa risteytyivät Yrjönkatu, Erottaja sekä Iso Roobertinkatu ja Pikku Roobertinkatu. Se oli vilkasliikenteistä asuinaluetta, jonka läpi kulki myös raitiovaunulinja.
Pommi räjähti raitiokiskojen välisessä kovassa graniittisessa katukiveyksessä. Kun se ei päässyt porautumaan pintaa syvemmälle, pommin, kiskojen ja graniitin sirpaleet levisivät avoimessa risteyksessä viuhkamaisesti eri suuntiin.
Aivan pommin iskeytymispaikan tuntumassa olivat elokuvateatterit Gloria ja Tivoli. Glorian ensimmäinen näytös oli alkanut kello 14.15. Valkokankaalla pyöri jo kahdeksatta viikkoa menestyselokuva Suuri rakkaus. Pääosaa esitti maailmankuulu ruotsalainen näyttelijätär Zarah Leander. Glorian permanto ja parveke olivat täynnä viimeistä paikkaa myöten.
Ilmahälytyssireenin ulvonta sai Glorian vahtimestarin valpastumaan. Hän harppoi toiseen kerrokseen ja käski koneenkäyttäjän pysäyttämään filmiprojektorin – mahdettiinkohan valkokankaalla juuri silloin vannoa kiihkeää lemmenvalaa?
Enemmän tai vähemmän panikoivat ihmiset rynnistivät Glorian ovista ulos kadulle, missä odotti surmanloukko. Sisällä olisivat kaikki olleet turvassa.
Sirpaleet kylvivät tuhoa ja kuolemaa
Elokuvateatteri Tivolin edessä kiemurteli samaan aikaan pitkä lippujono. Iso osa jonottajista oli kouluikäisiä lapsia ja nuoria. Amerikkalaisfilmi Kolme väärää muskettisoturia houkutteli. Olivathan kaverit kertoneet, että nauraa saisi täyden rahan edestä. Mutta nyt ulvoi hälytyssireeni tutulla äänellä, joka tuntui tulevan kuin jossakin kaupungin yläpuolella makaavan jättiläisen tyhjästä vatsasta.
Pommin sirpaleet tekivät rumaa jälkeä. Verta ja ruumiinosia, korahduksia ja kuolonkiljahduksia, horjahtelevia ja mytyiksi lyyhistyviä ihmisiä. Erään liikkeen rikkoutuneessa näyteikkunassa makasi kuollut pikkutyttö. Paikalle kiiruhtaneet uteliaat muuttuivat hekin kuolonkalpeiksi.
Ison Roobertinkadun ja Yrjönkadun kulmatalo sai marraskuun pommituksessa lukuisia vaurioita. © SA-kuva
Elokuvateatteri Tivolin pahoin tuhoutuneet sisätilat. © Fred Runeberg/Helsinkikuvia
Silminnäkijöiden kauhukertomukset levisivät sotasensuurin aikana
Sotasensuuri pysyi tiukkana. Pommituksesta oli vain lyhyt uutinen seuraavan päivän Helsingin Sanomissa etusivun alanurkassa. Mitään sellaista ei saanut paisutella, mikä saisi kansalaiset levottomiksi. Tapahtuman silminnäkijät levittivät kuitenkin kauhukertomuksia, jotka levisivät suusta suuhun. Heitä ei sotasensuuri voinut vaientaa.
Kolme päivää myöhemmin ilmasuojelukeskus antoi sanomalehdille pommituksen uhrien nimiluettelon – toistasataa haavoittunutta ja 51 kuollutta.
Menehtyneiden lasten ja nuorten suuri määrä sai lukijat hiljaisiksi:
Terttu 15 v; Pentti 9 v; Bror 12 v; Kaarina 11 v; Soile 8 v; Lauri 11 v; Veikko 11 v; Eino 17 v; Ahti 12 v; Helvi 16 v…
Ja: tuntematon n. 18 v tyttö; tuntematon n. 12 v poika; tuntematon n.17 v tyttö…
Heitä ei kyetty tunnistamaan.
Pyhäinpäivän kohtalokas käänne
Kirurginen sairaala sijaitsi puolen kilometrin päässä Kasarmikadulla. Ei pyhäpäivän pitänyt tällainen olla. Omaistenhan piti vierailla potilaiden luona, tuoda kukkia ja luoda uskoa elämään.
Nyt sinne tuotiin kuolleita, kuolevia ja vammautuneita. Paljon olivat sairaalan lääkärit ja hoitajat nähneet ja kokeneet, mutta eivät mitään näin epätodellista. Suurin osa sairaalaan tuoduista oli koulutyttöjä ja koulupoikia.
Neuvostoliiton 73. Pommituslentorykmentin sotapäiväkirja eli omassa totuudessaan:
Pe-2 pudotti ohimennen kaksi FAB-250 -pommia Helsinkiin. Aseman seudulla havaittiin kaksi tulipaloa. Lentokonetta vastaan tuli kiivas it-tykki ja it-kk-tuli.
Viranomaiset tekivät pommin putoamispaikalla tarkkoja tutkimuksia. © SA-Kuva
Pieniä arkkuja
Dallapén puisto Vallilan kaupunginosassa on nykyisin käynyt tutuksi sadoille helsinkiläisille. Siellä on kesäkaudella viikonloppuisin kuhinaa. Suositulta kirpputorilta voi löytää monenlaisia pieniä ihmeitä.
Puiston kupeessa sijaitseva kaunis, punatiilinen rakennus oli jatkosodan vuosina ruumishuone, tarkasti sanottuna Harjun paarihuone. Sen ohi nykyistä Teollisuuskadun viertä kulki silloin Sörnäisten satamarata, josta erosi pistoraide paarihuoneen eteen.
Sunnuntaina marraskuun 15. päivänä 1942 lähti ruumisjuna paarihuoneen pistoraiteelta kohti Malmin hautausmaata kello 10.45. Junassa oli kuusitoista viikontakaisen Helsingin pommituksen uhria ja runsaasti saattoväkeä.
Paarihuoneen vahtimestarit ja junamiehistö kantoivat arkut vaunuihin. Muutamia arkkuja kantamaan tarvittiin vain yksi mies. Niissä oli pienempiä vainajia ja myös kouluikäisiä – tai se mitä heistä oli jäänyt jäljelle sirpalesateessa elokuvateatteri Tivolin edessä.
Sanomalehtien kuolinilmoituksissa oli enimmäkseen runonsäkeitä ja mietelauseita. Muutamat erilaiset koskettivat kuitenkin syvältä:
”Hymy hyytyi, silmä sammui, pois kulki kultainen elämä. Tuli viesti, tuo julma sana ett Reijoni ei koskaan palaa.”
Laulajataräidin poika Reijo oli ollut viisivuotias.
Harjun paarihuone ja Malmin hautausmaalle lähtevä juna. © HS-arkisto
Lähteet: Joppe Karhunen: Tulimyrsky taivaalla; Tuomas Manninen: Yksi ainoa pommi (Ilta-Sanomat 8.11.2017); Satu Pajuriutta: Helsingin historian pahin pommi (Helsingin Sanomat 8.11.2017); Antero Raevuori: Hävittäkää Helsinki! (Otava 2014).
Lue myös: Helsingin pommitus kylvi tuhoa ja kuolemaa marraskuun 8. päivänä 1942