Urpo Lahtinen oli taiteilijuudesta haaveileva sotaorpo - Hymy-lehden perustaja oli naisten ja taiteen mies: ”Parhainta osaa elämästäni edustaa taide”

Urpo Lahtinen oli idearikas edelläkävijä, joka haistoi bisneksen mahdollisuudet ja uudisti radikaalisti Suomen mediakenttää. Naisten ja taiteen mies lupaili viimeiseen asti omaelämäkertaa ja lähetteli sinnikkäästi käsikirjoituksiaan kustantamoille. Lehtibisnekset kukoistivat, mutta kustantamoilta tuli hylkyä toisensa perään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Urpo Lahtinen vuonna 1987.

Urpo Lahtinen oli idearikas edelläkävijä, joka haistoi bisneksen mahdollisuudet ja uudisti radikaalisti Suomen mediakenttää. Naisten ja taiteen mies lupaili viimeiseen asti omaelämäkertaa ja lähetteli sinnikkäästi käsikirjoituksiaan kustantamoille. Lehtibisnekset kukoistivat, mutta kustantamoilta tuli hylkyä toisensa perään.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Olkkonen-Lind

Kun Urpo Lahtinen vuonna 1959 perusti Hymy-lehden, hän tuskin osasi arvata sen kasvavan Suomen luetuimmaksi aikakauslehdeksi. Kulta-aikanaan 1970-luvulla Hymyn sivuilta sivuilta saattoi löytää tavallisten ihmisten tarinoita, sontakasan päällä alasti poseeraavan emännän sekä ajalleen poikkeuksellisen kärkästä yhteiskuntakritiikkiä. Artikkelien tyyli äityi toisinaan hyvinkin herjaavaksi.

Esimerkiksi tammikuun 1973 Hymyssä komeili otsikko, joka tänä päivänä olisi painokelvoton. Hyökkäävä artikkeli Riiput ristillä jo, Timo K. Mukka järkytti syvästi kohdettaan – sairaalassa sydänsairaudesta kärsivää kirjailijaa. Kun Mukka 28-vuotiaana kuoli, lehteä vastaan nostettiin syyte.

Artikkeli ei suinkaan ollut ainoa, jonka vuoksi Hymyä sekä vihattiin että ihailtiin. Mukan tapaus ja hänen perikunnalleen hävitty oikeustaistelu kuitenkin johti niin pitkälle, että rikoslakiin lisättiin pykälä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Lehti joutui oikeuteen muidenkin juttujen tiimoilta, mutta se ei vauhtia hidastanut.

Urpo Lahtinen

Urpo Lahtisen yritys Lehtimiehet Oy kustansi lukuisia lehtiä. Kuvassa lehtikeisari kotinsa Villa Urpon edustalla syksyllä 1979. © HANNU LINDROOS/OTAVAMEDIA

Hymy toteutti perustajansa Urpo Lahtisen rohkeita ajatuksiaan siitä, mitä tiedonvälityksen piti olla. Näistä villeistä vuosista saamme katsauksen, kun C More julkaisee maaliskuun 17. päivänä Hymyä-draamakomediasarjan.

Uudessa sarjassa sukelletaan myös Lahtisen elämään. Hän oli idearikas edelläkävijä, joka haistoi bisneksen mahdollisuudet ja uudisti radikaalisti Suomen perinteistä mediakenttää. Mies räävittömän Hymyn taustalla oli kuitenkin pohjimmiltaan taiteilijuudesta haaveileva sotaorpo.

Urpo Lahtinen oli vilkas lapsi

Urpo Juhani Lahtinen syntyi Helsingissä 22.4.1931. Parin vuoden iässä hän muutti vanhempiensa Siirin ja Oivan kanssa Lauttasaareen, suuren pihapiirin ympäröimään huvilaan.

Pian pikku-Urpoa kuitenkin alkoi kiinnostaa, millainen maailma piha-aidan toisella puolella odotti. Hän livahti aidan alta useita kertoja omille teilleen. Kerran hän löytyi rannasta kahden pikkutytön taluttamana ja kertoi, että on menossa kaupunkiin.

Isä oli Urpon suurin sankari ja esikuva. Suru oli suuri, kun Oiva kevättalvella 1940 kaatui talvisodassa. Myös perheen talous romahti, joten äiti ja poika asuivat niin Helsingissä kuin Kotkassakin vaatimattomissa ja ahtaissa oloissa.

Helsingistä Urpolle jäi erityisesti mieleen naapurin venäläinen emigranttiperhe, jolla oli kiehtova taidekokoelma. Nojatuolimatkoille vievät sanomalehdet ja kirjallisuuskin poikaa kiinnostivat, mutta läksyt eivät.

Urpo oli keskinkertainen, omien sanojensa mukaan laiska koululainen, joka sai kiitosta hyvästä käytöksestä. Kirjoittaessaan hän ei noudattanut opettajan suosittelemaa rakennetta, vaan valitsi mielikuvituksellisiin aineisiin omansa.

Koulunkäyntiä varjosti kiinnostuksen puutteen lisäksi Urpon sairastelu. Keltataudin jälkimainingeissa tulehtui maksa, ja poissaolojen vuoksi 17-vuotias Urpo joutui käymään Kotkan Lyseon kuudennen luokan uudestaan. Pari vuotta myöhemmin rajun yskän syyksi paljastui reikä keuhkoissa. Sairaalassa meni lähes vuosi, mutta Urpo toipui.

Oman alan etsiminen vei kuitenkin voiton viittä vaille valmiin ylioppilaan opinnoista.

Hemingwayn teokset houkuttelivat Espanjaan

Bisneksiä Urpo Lahtinen viritteli jo heti sotien päätyttyä. Tällöin hän myi kaverinsa kanssa itse tehtyjä uimaliivejä. Myöhemmin hän sai elätettyä itseään kauppaamalla maalaamiaan akvarelleja. Öljyväreillä työskentelyä Urpo ei koskaan kunnolla oppinut, eikä hän erityisen lahjakkaaksi taidemaalariksikaan kehittynyt.

Yksi Urpon harras toive oli menestyä kirjailijana. Hän ihaili esimerkiksi Ernest Hemingwayn teoksia ja kotkalaisen Toivo Pekkasen nousua tehdastyöläisestä kirjailijaksi. Elämänsä aikana hän lähetti lukuisia käsikirjoituksia kustantamoille, eikä lopettanut yrittämistä hylkäyksistä huolimatta. Viimeisiin vuosiinsa saakka hän lupaili muistelmiaan, joita ei koskaan julkaistu.

Parikymppisenä Urpo pääsi vihdoin kiertämään Eurooppaa. Hemingwayn teosten myötä häntä kiinnosti erityisesti Espanja, josta tulikin vuosikymmeniksi hänen toinen kotinsa.

”Jotenkin kummalla tavalla olen tuntenut olevani miltei enemmän espanjalainen kuin suomalainen”, Urpo kerran totesi.

Espanjassa hän nautti taiteesta, musiikista, boheemista elämästä ja härkätaisteluista. Koti-Suomessa ralliautoilu tarjosi Urpolle härkätaistelujen kaltaista jännitystä: itsensä ja pelkonsa ylittämistä, sankaruutta ja vaaraa.

Isän menettäminen nuorena sekä oma vakava sairastelu lienevät osasyitä siihen, että Urpoa kiinnosti kuolema. Suomalaisessa keskustelukulttuurissa aihetta ei tahdottu käsitellä ollenkaan, joten Urpon synkistelyä ei jaksettu kuunnella. Espanjassa oli avoimempaa.

Toimittajaksi Urpo on sanonut ajautuneensa sattumalta. Paluumatkalla Espanjasta hän myi ottamiaan valokuvia Turun Sanomille ja Helsingissä Suomen Sosiaalidemokraattiin sekä Uuteen Suomeen. Hänen matkakertomuksensa julkaistiin Eteenpäin-lehdessä, josta tuli myös Urpon ensimmäinen lehdistöalan työpaikka.

Jo tällöin Urpon tarinoissa alkoi näkyä häntä myöhemminkin määrittävä tekijä: totuutta tärkeämpää on vetävä tarina.

Urpo Lahtinen

Alkoholi maistui Urpo Lahtiselle lähes koko hänen elämänsä ajan. © JORMA POUTA/OTAVAMEDIA

Höpöttelevä ideoija Urpo Lahtinen vakuutti Kansan Lehdessä

Vuonna 1955 Urpo marssi tamperelaisen Kansan Lehden työpaikkahaastatteluun. Haastattelussa mukana ollut lehtiyhtiön johtokunnan puheenjohtaja Erkki Napoleon Lindfors ihastui terävän puheliaaseen nuorukaiseen, vaikka kokeneempiakin kirjoittajia olisi ollut tarjolla.

Urpo muutti isänsä synnyinkaupunkiin Tampereelle, missä oli viettänyt aikaa jo lapsena. Heti kun työt Kansan Lehdessä alkoivat, kollega Sisko Salava pani merkille Urpon vilkkauden.

”Kun oli päivävuorossa, kulki kaverin luota toisen luo ja höpötti. Ja kun me muut sitten lähdettiin illalla kotiin, hän istui pöytänsä viereen ja ryhtyi kirjoittamaan.”

Urpon puhellessa juttuideoitakin tipahteli tiuhaan tahtiin. Hänelle ei silti ollut tärkeää toteuttaa tekstejä itse – riitti, että hän oli keksinyt idean. Lisäksi Urpo haistoi herkästi uutisarvoiset tapahtumat.

”Minulle sattuu paljon asioita, minulla on taipumus joutua asioihin. Kun kuljen kadulla, aina tapahtuu jotain”, Urpo kuvaili.

Hymy-lehden kulttuuriartikkelit vaihtuivat kohujuttuihin

Kesällä 1957 lämpö helli kahta nuorta toimittajaa, jotka paistattelivat uimahoususillaan Voionmaan Opiston mailla Ylöjärvellä. Urpo oli matkallaan Hollannissa ihastunut ideaan ilmaiseksi jaettavasta lehdestä. Hän päätti pistää pystyyn oman lehtifirman, Lehtimiehet Oy:n, ja pyysi ystävänsä Aaro Kärkkäisen kumppaniksi.

Niin syntyi Suomen ensimmäinen ilmaisjakelulehti Tamperelainen. Yhden lainakirjoituskoneen voimin aloitettu lehti vakiinnutti vuosien saatossa paikkansa lukijoiden keskuudessa. Kaupunkilehti oli kulttuuria rakastavan perustajansa näköinen: erityisesti taide ja jazz-musiikki olivat edustettuina.

Hymykin oli aluksi tavanomainen nuortenlehti, joka sisälsi rutkasti kulttuuria. Vuosien saatossa Urpo Lahtinen haistoi mahdollisuuden uudenlaiselle journalismille. Loppu onkin historiaa: mitä räävittömämpiä juttuja Hymyssä julkaistiin, sitä enemmän sen menestys kasvoi.

Urho Kekkonen kieltäytyi kekkereistä

Lehtimiehet Oy perusti uusia lehtiä ja osti jo olemassa olevia muilta kustantajilta. Osa niistä kuoli pian pois, osa menestyi paremmin.

Vaikka Urpo osasi pitää puolensa, oli hänen lehtiensä maineella myös ikäviä vaikutuksia. Koska itseään sivistyneinä pitävien kansalaisten ei ollut soveliasta sekaantua Lehtimiehet Oy:n tuotoksiin, ei Urpoa kutsuttu arvokkaisiin tapahtumiin.

Urpon seurassa viihtynyt Armi Ratia jopa peruutti jo lähetetyn kutsun perinteisille rapujuhlilleen. Syynä oli, että kunniavieras presidentti Urho Kekkonen kieltäytyi tulemasta samoihin kekkereihin Urpon kanssa. Se suretti.

Erään kerran Urpo pääsi iskemään takaisin paperitehtaan pääjohtajalle, joka moitti seuralaisiaan paskalehtien tekijöiden tervehtimisestä.

”Minun tietääkseni WC-paperi on teidänkin päätuotteenne ja taitavat liikeasiannekin mennä päin persettä”, Urpo sivalsi suunnatessaan kantapöytäänsä ravintola Hämeensillassa.

Urpo Lahtinen

Urpo Lahtinen vaali sekä taidetta että omaa tyyliään. © VEIKKO LINTINEN/OTAVAMEDIA

Vähättely ja paheksunta hellittivät hieman, kun Urpo alkoi panostaa ulkonäköönsä. Hän ideoi itse yksityiskohtaisesti Jukka Sundstedtin vaatturinliikkeessä teetetyt silkkipuvut. Näyttävän tyylin viimeistelivät huoliteltu kampaus, leveä vyö sekä riipukset ja rannekkeet.

Äänestipä Miesmuotineuvosto ry Urpon kymmennen hyvin pukeutuvan herran joukkoonkin vuonna 1974.

Alkoholi virtasi Villa Urpossa

Rahaa tulvi niin valtavasti, että sitä piti sijoittaa sinne sun tänne. Bisnekset laajenivat myös esimerkiksi matkailuun, ja yksi lukuisista kumppaneista oli chinchilla-turkissa liihotteleva pitkätukka Kalevi Keihänen. Vilahtipa Urpo Lahtinenkin vuonna 2020 Keihäsestä kertovassa tv-sarjassa Keihäsmatkat.

Alkuun Urpo valitsi edustustilaisuuksissa lasiinsa Pommacia. Ennen pitkää tammitynnyrissä kypsytetty virvoitusjuoma vaihtui samppanjalasilliseen. Päälle tuli herkästi siemaistua toinen tai kolmaskin, joiden avulla aika kului sutjakasti.

Ihmisten ilmoilla Urpon tyyli säilyi, mutta vuonna 1976 valmistuneen hulppean kodin, Villa Urpon, kiviseinien sisällä oli toisin. Ryyppyputkien aikana ruokahalu katosi, ulosteet sotkivat makuukammarin eikä sairaalareissuiltakaan vältytty. Vainoharhainen Urpo möykkäsi, että hänen itse juomansa viinat on varastettu.

Kosteista putkista huolimatta Urpo saattoi olla pitkiäkin aikoja kuivilla. Tärkeät päätökset – kuten Lehtimiehet Oy:n myyminen 1988 – hän teki selvinpäin.

”Nuoriso jaksaa lukea vain lyhyitä lauseita. Yksi syy, miksi myin lehteni”, Urpo mainitsi.

Enää vuosiin Hymy ei ole noussut luetuimpien aikakauslehtien joukkoon. Olemassa se kuitenkin on, Otavamedian omistuksessa. Mika Lahtosen päätoimittama lehti ja verkkomedia keskittyvät julkkiksia koskeviin juttuihin erotiikkaa ja paljastuksia unohtamatta.

Urpo Lahtinen oli taiteen (ja naisten) mies

Lehtimiehet Oy:n perustamisen aikaan Urpon rinnalla kulki hänen vaimonsa Hymy Lahtinen (1930–2017), jonka mukaan yhtiön tunnetuin lehtikin nimettiin. Parin avioliitto purettiin vasta 1991, mutta asumuserossa he elivät jo 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Heidän poikansa Jeppe Lahtinen syntyi 1963.

Urpo Lahtinen

Perhe Lahtinen taiteen keskellä 1960-luvulla: Urpo, Jeppe ja Hymy. © VEIKKO LINTINEN/OTAVAMEDIA

Urpo itse viihtyi naisseurassa, mutta oli mustasukkainen ja edellytti omilta naisystäviltään täyttä lojaaliutta. Suhteet esimerkiksi Eva Matikan ja vuoden 1970 Miss Suomen Ursula Rainion kanssa lainehtivat ystävyyden ja seurustelun välimaastossa.

1990-luvun alussa Urpo ilmoitti ystävilleen Seppo ja Laila Halmeelle tavanneensa elämänsä naisen. Maija-Liisa Tynell ja Urpo vihittiin pari viikkoa sen jälkeen, kun Hymyn ja Urpon liitto oli virallisesti rauennut. Liittoa kritisoi erityisesti Hymy Lahtinen, joka arveli Maija-Liisan olevan vain rahan perässä.

Ja rahaahan oli: perinnönjako tuotti valtavia ongelmia ja oikeustaisteluja, Sveitsiin paennutta Maija-Liisaa syytettiin kavalluksesta. Juttu vanheni syksyllä 2017, kun syyteoikeus raukesi. Siihen saakka Maija-Liisa piilotteli Euroopassa.

Monet Urpon elämän ihmiset olivat yksityishenkilöitä. Yksityishenkilöitä ovat nykyään myös Ursula Rainio ja Jeppe Lahtinen, jotka eivät tahtoneet antaa haastattelua tähän juttuun.

Urpo kuoli pitkään sairasteltuaan sydänvaltimon tukokseen lokakuussa 1994. Urpo Lahtisen elämä oli niin täynnä väriä alusta loppuun saakka, että tarina olisi istunut mainiosti myös Hymyn sivuille.

Urpo itse nosti yhden asian ylitse muiden.

”Parhainta osaa elämästäni edustaa taide.”

Intohimosta kertoo Urpon keräämä 800 teoksen taidekokoelma, jonka omistaa Villa Urpon tapaan hänen poikansa Jeppe Lahtinen.

Lähteet: Kalemaa Kalevi: Hymyn maa (Tammi 2006) & Hämäläinen Jyrki: Lehtikeisari (Otava 2004)

Juttua muokattu 28.4.2022 kello 11.15: Timo K. Mukan perikunta ei nostanut syytettä Hymyä vastaan, vaan sen teki syyttäjä.

X