Krokettia ja aviopuolisoiden etsiskelyä – Näin 1800-luvun kuninkaalliset viettivät rentoa mökkikesää Rumpenheimin linnassa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Rumpenheim
© DEA/BIBLIOTECA AMBROSIANA / Getty images
Pitkät matkat, huono ruoka ja meluisat lapset hankaloittivat kuninkaallisten kesänviettoa 1800-luvulla. Euroopan hovi kokoontui saksalaiseen linnaan, jota isännöi prinssi Friedrich Karlin perhe. Myöhemmin ”mökkiprinssi” oli hetken ajan Suomen kuningas.

Kesällä 1878 englantilainen prinsessa matkasi perheensä kanssa läpi Saksan. Äiti höpötti katkeamatta, isä poltti piipullisen toisensa perään murehtien raha-asioita.

Yksitoistavuotias Mary tarkkaili hiljaisena kaikkea näkemäänsä. Lopulta pölyinen matka päättyi, ja hevosvaunut ajoivat vaatimattomien rautaporttien läpi Rumpenheimin linnaan.

Main-joen rannalla sijaitseva kolmikerroksinen rakennus kuului Hessenin vaaliruhtinaan suvulle. Vuonna 1837 kuollut prinssi Frederick oli testamentannut linnan kuudelle lapselleen ja toivonut, että siitä muodostuisi hänen lastensa ja lastenlastensa kokoontumispaikka.

Näin tapahtuikin. Joka toinen kesä eri puolille Eurooppaa avioituneet saksalaiset kuninkaalliset matkasivat perheineen jopa kuukausiksi Rumpenheimiin.

Mary oli yksi monista linnaan matkanneista lapsista.

Toinen oli 10-vuotias prinssi Friedrich Karl, josta tulisi aikuisena Suomen kuningas.

Lomapäivien viettoa

Rumpenheimissa kuninkaalliset arvonimet unohdettiin, ja käyttöön tulivat sukulaisten lempinimet. Venäjän tsaaritar Maria Fjodorovna oli Minny-täti ja Walesin prinssi Edward Bertie-setä. Tuleva Norjan kuningatar Maud kulki nimellä Harry. Bertie-sedän kuusi lasta tunnettiin yhteisnimellä ”Walesin serkut”. Suurin osa lomailijoista oli keskenään serkkuja tai pikkuserkkuja.

Lasten päivät kuluivat linnan puistossa ja joen rannassa. He työntelivät toisiaan kärryissä ja riehaantuessaan puristivat hedelmiä toistensa niskaan.

Aikuiset suosivat kroketin pelaamista. Bertie-setä innostui Rumpenheimin keilaradasta niin, että rakennutti samanlaisen omaan linnaansa Sandringhamiin.

Joka päivä kello viisi vieraat kokoontuivat päärakennukseen päivälliselle. Saksalainen ruoka ei ollut erityisen hyvää, mutta mikäli jollakin sattui olemaan syntymäpäivä, tarjolla oli suklaata.

Lomailijoiden yleinen puheenaihe oli inho Preussia kohtaan. Vuonna 1866 käyty sota oli vienyt monelta saksalaiselta hallitsijalta poliittisen vallan, mutta entistä elämäntapaa pidettiin yhä yllä.

Kuninkaalliset tulivat mielellään Rumpenheimiin, koska siellä ilmapiiri oli virallisia hoveja intiimimpi ja rennompi. Varsinkin Saksan ja Itävallan hoveissa noudatettiin hyvin vanhanaikaisia tapoja, mikä huvitti muiden maiden kuninkaallisia. Maryn saksalainen täti ei suostunut käyttämään rattaissaan kumisia renkaita, vaan ajoi tärinästä ja kolinasta huolimatta umpipuisilla renkailla.

Kesäiset tapaamiset olivat mainioita aviopuolisoiden etsiskelyhetkiä. Tuohon aikaan kuninkaalliset avioituivat pääasiassa toisten kuninkaallisten kanssa. Liitot perustuivat usein kahden hyvin toimeentulevan ihmisen keskinäiseen sopimukseen. Näin oli ollut myös Maryn omien vanhempien kohdalla. Poikkeuksiakin oli. Prinssi Friedrich Karl ja hänen puolisonsa Saksan keisarin tytär prinsessa Margaret olivat avioituessaan aidosti kiintyneitä toisiinsa. Fischy ja Mossy -nimillä kulkenut pariskunta pysyi Maryn eli Mayn ystävinä tämän loppuelämän ajan.

Ei mikään palatsi

1700-luvulla rakennettu Rumpenheim muistutti enemmän metsästyslinnaa kuin kuninkaallista palatsia. Kellotornilla varustetun päärakennuksen laidoista lähti kaksi siipeä, joiden pitkien käytävien varrella kuninkaalliset kesävieraat majoittuivat. Eivätkä pelkästään perheet – köyhinkään kuninkaallinen ei matkustanut ilman palvelusväkeään. Myös Maryn perheen mukana kulki lastenhoitaja ja pukijatar.

Rumpenheim ei ollut valikoitunut kesälinnaksi toimivuutensa takia. Päin vastoin, se oli vanhanaikainen ja ahdas. Huoneet pysyivät kesälläkin koleina, koska linnassa vakituisesti asuvat vanhat prinssisedät eivät halunneet maksaa lämmityspuista.

Englannin kuningatar Viktoria ei suostunut lomailemaan Rumpenheimissa, koska oli vakuuttunut siitä, että huoneet olivat liian pieniä ja koko paikka epäterveellinen.
Viktorian kielteisyyteen vaikuttivat myös ”kuninkaalliset laumat”. Lomailevista lapsista ja lapsenlapsista tuli valtava meteli, jota Viktoria ei voinut sietää. Varsinkin Tanskan kuninkaalliset olivat kovaäänisiä ja riehakkaita ja häiriköivät mielellään jokaista, joka yritti vetäytyä sivummalle kirjoittamaan kirjeitä.

Kulunutta linnaa ryhdyttiin kunnostamaan vasta, kun se siirtyi Friedrich Karlin ja Margaretin haltuun 1890-luvulla. Pariskunta maalasi linnan saleja vaaleammaksi ja poisti seiniltä vanhojen sukulaisten tummia muotokuvia.

Sota muutti kaiken

Kuninkaallisten kesäkokoontumiset päättyivät ensimmäiseen maailmansotaan. Moni menetti tuolloin valtansa, ja jotkut, kuten Venäjän tsaarittareksi kohonnut prinsessa Alix, myös henkensä.

Friedrich Karl kuoli vuonna 1940 eikä ollut näkemässä, miten liittoutuneiden pommit osuivat hänen kunnostamaansa Rumpenheimiin toisen maailmansodan pyörteissä.
Linna kuitenkin korjattiin uudelleen, ja se seisoo yhä joen rannalla Offenbach am Mainin kaupungin liepeillä, lähellä Frankfurtia. Uusi Rumpenheim on jaettu yksityisasunnoiksi, mutta puisto on kaikille avoin.

Entä miten kävi hiljaisen ja tarkkaavaisen prinsessa Maryn?

Hän avioitui Walesin serkkuihin kuuluneen Georgen – josta tuli kuningas Yrjö V – kanssa ja nousi kuningattareksi. Hänen lapsenlapsensa on isoäitinsä mukaan nimetty Elisabeth Alexandra Mary, Englannin nykyinen kuningatar.

Lähdeteos: Pope-Hennessy, James: Queen Mary. The official biography.

X