Näin täpärästi Viipuri pelastui – Yli 500 punatähtistä konetta oli jo lähdössä pommittamaan kaupunkia kesäkuussa 1944

Kesäkuun 9. päivänä 1944 Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien eli ADD:n viisi lentoarmeijakuntaa sai odottamattoman käskyn. Heti seuraavana yönä oli iskettävä täydellä voimalla Viipuriin.

Operaation tavoitteena oli tukea Karjalankannaksella juuri alkanutta puna-armeijan suurhyökkäystä. Lähestyvän iskun haluttiin myös olevan täydellinen yllätys Viipuria puolustavalle Ilmatorjuntarykmentille.

ADD:n komentaja, kenraalimajuri Aleksandr Golovanov perusteli Viipuriin operaation ytimekkäästi:

”Vihollinen on linnoittanut Viipurin kaupungin sekä kaupunkia ympäröivät saaret. Viipuri on Suomen sotateollisuuden keskuksia sekä rautatiesolmu, jonka kautta huolletaan koko Karjalan kannaksella oleva Suomen armeija. Viipurissa on myös sotasatama. Kaupungissa ja ympäristössä sijaitsee rintaman sotatarvikevarastoja, korjaamoja sekä esikuntia. Kaupunkiin on sijoitettu myös reservinä suomalaiset yhtymät 19.D sekä yksi prikaati.”

Operaatioon oli varattu yli puolet ADD:n vahvuudesta. Koneita nousisi kentiltä kohti Viipuria runsaat 500. Pääosin ne olivat perinteisiä kaksimoottorisia Il-4-työjuhtia, jotka pystyivät kantamaan yli 2 000 kilon pommikuorman. Ilmaan nousisi myös amerikkalaisia B-25 Mitchell -koneita.

Kohtalo puuttui peliin

Kenraalimajuri Golovanovin käsky sisälsi myös yksityiskohtaisia määräyksiä: Koneiden on tarkasti noudatettava käskettyä pommitushetkeä ja -korkeutta. Maalialueen tulo- ja poistumisreitiltä ei saa poiketa.

Konekivääriampujien on oltava varuillaan lähestyttäessä Suomenlahtea, koska suomalaisia hävittäjiä saattaa hyökätä lännestä käsin. Jos maalialueella on pilviä, pitää pommittaa niiden alapuolelta.

Kohdetta on lähestyttävä etelästä Seiskarin saaren ja lounaasta Koiviston kautta ja poistuttava idän suuntaan.

Mitään ei saanut jäädä sattuman varaan.

Myös 2. Kaartin Lentoarmeijakunnan raskaat A-20G Boston -yöhävittäjät määrättiin taisteluvalmiuteen. Niiden piti estää suomalaishävittäjien lennot sekä Suulajärven että Raulammen kentiltä. Runsas tusina 8. Lentoarmeijakunnan IL-4-konetta sai käskyn vaimentaa Viipurin koillis- ja luoteispuolen ilmatorjuntatykistö. Käytännössä se tarkoitti kaupungin kummankin raskaan it-patterin pommittamista.

Kuvassa toinen Viipuria jatkosodan lopulla puolustaneen kahden raskaan ilmatorjuntapatterin tykkiasemasta. Carl-Fredrik Geustin arkisto

Viipurin operaatioon määrättyjen koneiden lähtökentät olivat kaukana Valko-Venäjällä.

ADD:n kaukotoimintakoneille oli suunniteltu tärkeä rooli sieltä piakkoin saksalaisia vastaan alkavaan suurhyökkäykseen, jonka koodinimi oli Bagration. Vielä koneet kuitekin ehtisivät hoitaa myös Viipurin operaation, jonka tarkaksi ajankohdaksi oli määrätty kesäkuun 10. päivä kello 00.50–01.20.

Hyökkäävät yksiköt valmistautuivat lähtöön kesäkuun 9. päivänä alkuillasta.

Ensimmäisten joukossa nousi ilmaan kahdeksankymmentä 1. Kaartin Kaukotoimintalentoarmeijakunnan konetta kello 20.25–20.45. Vain muutama tunti lentoa ja Viipurin yllä olisi joka hyökkäysminuutti 16–20 pommikonetta yhtä aikaa. Ilmatorjuntarykmentin kaksi raskasta patteria kykenisi tulittamaan vain kahta konemuodostelmaa, joten puolustus ei riittäisi mihinkään.

Viipuriin putoaisi noin 4  000–5  000 pommia, jolloin kaupunki ratapihoineen tuhoutuisi pahoin. Suunniteltu maalialue oli varsin suuri – 5  000 x 900 metriä, sillä tähtäyspisteeksi oli määrätty koko Viipurin ratapiha-alue. Pommit leviäisivät siis laajalle.

Sitten kohtalo puuttui peliin.

Hätäinen peruutuskäsky

Viipuria kohti oli lähetetty etujoukoissa B-25 Mitchell -säätiedustelukone. Gorodnjan ja Smolenskin välillä koneesta havaittiin, että pilvisyys oli sataprosenttista, pilvikorkeus vain 200–500 metriä, näkyvyys korkeintaan parisen kilometriä ja luvassa sadetta ja myrskyä.

Sääennustetta pidettiin luotettavana, sillä B-25 Mitchell -säätiedustelukonetta ohjasi yksi ADD:n maineikkaimpia lentäjiä, kaksinkertainen Neuvostoliiton sankari, kapteeni A. I. Molodtšij.

Jäi vain yksi vaihtoehto – peruuttaa hyökkäys. Niin tehtiin, vaikka osa koneista oli jo ehtinyt ilmaan. Kello 21.06 ne saivat käskyn palata takaisin. Osa koneista sai peruutuskäskyn moottoreiden vasta ottaessa kentillä kierroksia.

Neuvostoliitto oli saanut Yhdysvalloista runsaasti B-25 Mitchell -koneita niin sanotun lend and lease -sopimuksen perusteella. SA-kuva

Viipuri heräsi uuteen aamuun 10. kesäkuuta samanlaisena kuin oli ollut edellisenä päivänä. Kaupunkilaiset eivät tienneet mitään heitä uhanneesta tuhosta – ja kuinka olisivatkaan. Ei siitä tiennyt etukäteen Viipurin maakunta-arkiston kellarissa Tervaniemessä toimiva ilmatorjuntakeskuskaan.

Nyt kun tiedämme enemmän, voimme miettiä, mitä olisi tapahtunut, jos säiden jumalat eivät olisi olleet Suomen puolella. Ilmailuhistorian asiantuntija Carl-Fredrik Geust on esittänyt aiheellisen kysymyksen:

”Miten aamulla 10.6. rauniokasaksi muuttunut Viipuri olisi henkisesti ja fyysisesti vaikuttanut Päämajaan sekä Suomen armeijan ja kansan taistelutahtoon ja -kykyyn. Koska Viipurin evakuointiin ryhdyttiin vasta 15.–16.6., olisivat pommituksen tuhot saattaneet olla todella mittavat sekä ihmisuhreina että aineellisesti. Kannaksella olevat joukot olisivat helposti voineet tuntea olevansa ’motissa’ edestä tulevan tulimyrskyn ja takana olevan tuhoutuneen kaupungin välissä, eikä niitten huoltoa olisi mitenkään saatu sujumaan, joukkojen siirroista ja evakuointikuljetuksista puhumattakaan.”

Jos pommikoneet olisivat päässeet laskemaan tuhoisan tervehdyksensä, aseiden ja joukkojen kuljetukset Viipurin kautta muun muassa Tali-Ihantalan taisteluun olisivat ehtyneet. Mitä sitten olisi tapahtunut? Tali-Ihantalan kesä-heinäkuussa saavutettu torjuntavoitto pelasti osaltaan Suomen.

Lähteet: Carl-Fredrik Geust: Neuvostoliiton Kaukotoimintailmavoimat kesän 1944 suurhyökkäyksessä Kannaksella. Sotahistoriallinen aikakauskirja 23/2004; Ahti Lappi: Viipurin ilmatorjunta 1944.