Majuri Kirma, ammattisotilas

Jaa kaverilleTilaa Seura
Haavoittuneelle suomalaissotilaalle annetaan ensiapua Viipurin taistelussa. Kuva: SA-kuva.

Majuri Viljo Kirma, sotilaille Ville, oli miestensä kunnioittama ja arvostama sotilas, joka täytti järkkymättä saamansa tehtävät alaisistaan huolehtien. Haavoittumiset vapaussodissa, talvisodassa ja jatkosodan hyökkäysvaiheessa kuitenkin vaivasivat 47-vuotiasta soturia; kuulo oli heikentynyt, näön kanssa oli vaikeuksia ja keppiinkin piti välillä nojata.

Aamulla 20.6.1944 hänellä oli edessään kovin ja viimeiseksi jäävä taistelu, nyt Viipurin kaduilla. Eversti Armas Kempin päiväkäskyn velvoittavat sanat olivat 20. Prikaatin IV Pataljoonan komentajan, majuri Viljo Kirman mielessä, kun hän ryhmitti pataljoonansa puolustukseen Viipurin eteläisiin kaupunginosiin 20.6.1944.

”Syväri 14.6.1944. Pitkäaikainen sotamme lähestyy ratkaisuvaihettaan. Näinä päivinä ja viikkoina ratkaistaan kansamme kohtalo pitkälti tuleviksi ajoiksi. Aseveljet! Toverimme Kannaksella ovat saaneet vastaanottaa ensimmäisen vyöryn. Kaikkialla eivät ohuet linjamme ole painetta kestäneet ja paikoitellen on vihollinen päässyt murtautumaan niiden läpi. Sitkeästi ja raivokkaasti taistelevat asekumppanimme kuitenkin jokaisesta metristä, ja luottavat apuumme. 20. prikaatin miehet! Emme anna tovereittemme turhaan odottaa. Emme petä heidän luottamustaan. Me tulemme ja autamme. Aseveljet! Tunnussanamme olkoon: Kodin puolesta! − KEMPPI.”

Aamulla 20.6.1944 torjuttiin Viipurissa ensimmäiset hyökkäykset. Noin kello 13 majuri Kurt Bäckmanin johtaman II Pataljoonan komppania kuitenkin irtaantui asemistaan. Pakokauhu levisi. Vihollinen käytti tilannetta häikäilemättä hyväkseen eikä kapteeni Amos Malisen I Pataljoonan vastahyökkäyskään edistynyt. Se hyytyi jo lähtökuoppiinsa.

Kirmankin pataljoona oli jäämässä saarroksiin. Majuri käski miehensä irti. Iltapäivän kuluessa kaikki pataljoonat, paitsi everstiluutnantti Teppo Sorrin III Pataljoona, vetäytyivät sekasortoisessa tilassa pois kaupungista. Sorri piti asemansa Viipurin pohjoisosissa.

Kirma oli huolissaan eteen jääneestä kapteeni Mauno Pohjolan komppaniasta. Komentajan kerrotaan lähteneen itse selvittämään tilannetta. Esikunnan väki kadotti yhteyden komentajaansa. Toiset mukana olleet ovat myöhemmin kirjoittaneet että komentajasta ei huolehdittu. Hänet jätettiin Viipuriin.

Majuri Kirman katoamiseen liittyneissä kuulusteluissa ylikersantti Sulo Mikkola kertoi tapahtumia seuraavasti:

”… jonkun ajan kuljettuaan oli ylikersantti Mikkola nähnyt joukon ryssiä lähestyvän rautatien suunnassa ja ilmoittanut tästä komentajalle. Tämä oli niitä kumminkin epäillyt omiksi, mutta kuultavan annettua hänelle kiikarin oli majuri Kirma myös todennut ne ryssiksi. Molemmat olivat lähteneet pyrkimään etuvasemmalle rantaa kohti, jolloin Patterinmäelle jääneistä suurin osa tavoitti heidät. Koko osasto, johon myös majuri Kirma liittyi, lähti pyrkimään kohti Linnansiltaa ja aina katujen risteyksissä näkyi vihollisosastoja sekä hyökkäysvaunuja. Jotkut pojista ehdottivat jo majuri Kirmalle antautumista tai piiloutumista taloihin, mutta hän kielsi sellaiset puheet jyrkästi. Eräällä puistokadulla, nähtävästi Tuomiokirkon luona, oli kuultava viimeksi nähnyt Kirman, joka oli matkalla Linnansiltaa kohden. Tämän jälkeen oli kuultava lähtenyt rantaa kohden hakeakseen veneitä. Kuultava kertoi Kirman ainakin siinä vaiheessa vielä olleen haavoittumaton.”

Eräiden 20. Prikaatin sotaveteraanien mukaan Kirma katosi Punaisen lähteen torilla. Hänet oli nähty liikkumassa kadulla ja tulittamassa pistoolilla vastaantulevaa moottoripyöräpartiota. Tällöin sivuvaunussa matkustanut venäläinen oli ampunut Kirman konepistoolillaan.

Veteraani Olavi Pajari muistelee vuonna 2005 Kirman katoamista melko samoin kuin Mikkola:

”Siinä me olimme Linnansillan lähellä, kun Kirma tuli paikalle. Hän lähti takaisin pikakiväärimiehen kanssa. Kirmalla oli vain pistooli. Piti lähteä pelastamaan kadoksissa olleita yksiköitä. Vaisto sanoi jo silloin, että Villelle käy huonosti. Viipurin kaduilla oli venäläisiä sotilaita, piti olla tarkkana. Kauan ei kaksikko ehtinyt kulkea Linnankatua, kun kuului konepistoolin sarja. Meitä oli useampia miehiä kuulemassa. Arvattiin, että Ville meni. Kävin katsomassa, näin Villen ammuttuna kadulla.”

Muitakin muistikuvia Kirman kuolemasta on: heti sodan jälkeen Martti Koivisto kertoi yöpyneensä Kirman ja joidenkuiden muiden kanssa jonkin rakennuksen kellarissa. Kirma oli aamulla ennen vangiksi joutumistaan ampunut pistoolinsa tyhjäksi ja nostanut sitten kätensä ylös, jolloin hänet oli ammuttu.

Mitä sitten tapahtuikin, majuri Kirma katosi Viipurin kaduille. Hän koetti viimeiseen saakka hankkia apua vaaralliseen tilanteeseen jääneille omille miehilleen. Jo seuraavana päivänä Moskovan Tiltu kuulutti suomalaisille radioidussa propagandalähetyksessä, että ”majuri Kirma on tehty vaarattomaksi”.

Kirman lisäksi Viipurin kaduille jäi 88 miestä, heidän joukossaan I Pataljoonan komentaja kapteeni Amos Malinen. II Pataljoonan komentaja majuri Kurt Bäckman ampui itsensä seitsemän kuukautta myöhemmin.

 

 

 

 

 

X