Näin Kuuban ohjuskriisi ratkesi – Historian vaarallisimpana päivänä kello 10.32 neuvostolaivat pysähtyivät, ja ydinsota vältettiin täpärästi

Historian vaarallisimpana pidetystä päivästä on kulunut nyt 60 vuotta. 27. päivänä lokakuuta vuonna 1962 kärjistyi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välinen Kuuban ohjuskriisi. Ydinaseilla on siis uhiteltu ennenkin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pääministeri Nikita Hruštšov (oikealla) tapasi henkilökohtaisesti pääministeri Fidel Castron (keskellä) ja Kuuban ulkoministeri Raul Roan ennen ohjuskriisin puhkeamista.

Historian vaarallisimpana pidetystä päivästä on kulunut nyt 60 vuotta. 27. päivänä lokakuuta vuonna 1962 kärjistyi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välinen Kuuban ohjuskriisi. Ydinaseilla on siis uhiteltu ennenkin.
Teksti: Antero Raevuori

Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy oli syvästi huolestunut. Tiedustelutiedot kertoivat, että Neuvostoliitto sijoitti paraikaa ydinohjuksia pääministeri Fidel Castron kommunistiseksi keikauttamaan Kuuban saarivaltioon.

Neuvostoliiton suurlähettiläs Anatoli Dobrynin kuitenkin ilmoitti, että pääministeri Nikita Hruštšov ei rikkoisi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suhteita. Koskaan hän ei sijoittaisi ohjuksia Kuubaan lähelle Yhdysvaltoja.

Hieman myöhemmin Hruštšov lähetti itse samansuuntaisen viestin presidentti Kennedylle. Kuuballe ei toimiteta maasta maahan ammuttavia ohjuksia.

Vielä samana päivänä amerikkalaisen U-2-vakoilulentokoneen ottamat valokuvat paljastivat, että suurlähettilään ja pääministerin viestit olivat olleet täyttä valhetta. Kuubaan oli jo tuotu rahtilaivoilla ohjuksia, jotka voitiin tarvittaessa varustaa ydinkärjillä. Niitä varten useampi tuhat neuvostosotilasta rakensi paraikaa ohjussiiloja ja laukaisualustoja.

Päivä oli lokakuun 16. vuonna 1962.

Kuubassa sijainneen amerikkalaisen Guantanamon sotilastukikohdan merenlahdella oli pitkin lokakuuta 1962 ankkurissa runsaasti sota-aluksia. © ullstein bild - Schirner

Kuubassa sijainneen amerikkalaisen Guantanamon sotilastukikohdan merenlahdella oli pitkin lokakuuta 1962 ankkurissa runsaasti sota-aluksia. © ullstein bild – Schirner

Kylmä hiki otsalla

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston oli tehtävä maan historian tärkeimpiä päätöksiä. ­Ohjuksien sijoittelua Kuubaan ei nuori ja miehekäs presidentti John F. Kennedy voinut millään ehdoilla hyväksyä.

Kenraali Maxwell D. Taylor ja armeijan esikuntapäälliköt vaativat täysmittaista hyökkäystä Kuubaan. Mutta entäpä jos Neuvostoliitto tekisi ydinaseilla vastaiskun poliittisesti tulenarkaan Berliiniin? Olisiko järkevämpää määrätä merisaarto, jolla estettäisiin kaikkien venäläisalusten pääsy 800 meripeninkulmaa Kuubaa lähemmäs?

Myös entinen ulkoministeri Dean Acheson piti parhaana vaihtoehtona ilmahyökkäystä ja maihinnousua Kuubaan. Pitäisi iskeä ilmasta ohjustukikohtiin, lentokentille, satamiin ja tykistön tuliasemiin.

Mutta mitä maailmalla sanottaisiin, jos suuri valtio hyökkäisi pienen saarivaltion kimppuun?

Kylmän hien nostatti otsalle U-2:n valokuvien huolellinen tarkastelu. Niissä havaittiin kymmeniä yli tuhannen kilometrin kantomatkan ohjuksia. Laukaisun jälkeen veisi vain lyhyen aikaa, ennen kuin ne iskeytyisivät amerikkalaisiin kaupunkeihin aina Washingtonia myöten. Yhdysvaltain rannikko oli vain 150 kilometrin päässä Kuubasta.

Presidentti Kennedy oli tiukan paikan edessä. Lisää pohdittavaa tuli, kun Neuvostoliiton ulkoministeri ­Andrei Gromyko tuli tapaamaan häntä Valkoiseen taloon.

Gromykon mukaan Neuvostoliitto ei milloinkaan varustaisi Kuubaa hyökkäysaseilla. Se tuo laivoillaan kuubalaisille vain leipää torjuakseen maassa vallitsevan nälänhädän. Yhdysvalloilla ei olisi mitään syytä huoleen.

Niinkö se muka oli?

Amerikkalainen ­hävittäjä ja sota-alus saattoivat alkumatkan ensimmäistä ohjuslastia Kuubasta pois ­vievää neuvostoalusta. © Courtesy Everett Collection / Everett / MVPhotos

Amerikkalainen ­hävittäjä ja sota-alus saattoivat alkumatkan ensimmäistä ohjuslastia Kuubasta pois ­vievää neuvostoalusta. © Courtesy Everett Collection / Everett / MVPhotos

Lopullinen ratkaisu

Varsin pitkään kansallisen turvallisuusneuvoston jäsenet pohtivat, kumpi lopulta olisi parempi vaihtoehto, hyökkäys Kuubaan vai Kuuban merisaarto. Erimielisyyksiä riitti. Yksinkertaista ratkaisua ei ollut olemassa. Silti ei voinut viivytellä.

Presidentti Kennedy teki lopulta päätöksen, johon vaikutti ratkaisevasti taktisten ilmavoimien päällikön, kenraali Walter C. Sweeney Jr:n näkemys:

Edes yllättävä ja voimakkain mahdollinen ilmahyökkäys ei voi tuhota kaikkia Kuubassa olevia ohjusasemia ja ydinaseita.

Lopullinen ratkaisu olisi siis merisaarto.

Pahimpaan piti silti varautua. Karibian merialueelle keskitettiin 180 merivoimien alusta, maavoimien joukkoja siirrettiin Floridaan ja maan kaakkoisosiin sekä kymmeniä B-52-pommikoneita määrättiin ilmaan ydinpommilastissa – kun yksi kone laskeutui, toinen nousi heti sen tilalle ilmaan.

Lokakuun 22. päivän iltana 1962 presidentti Kennedy piti TV- ja radiopuheen Yhdysvaltain kansalle:

”Yhdysvallat panee toimeen Kuubaan suuntautuvan, kaikki hyökkäysaseet käsittävän meriliikenteen jyrkän saarron. Kaikki ja kaikenlaiset Kuubaan matkalla olevat laivat, olivatpa ne kotoisin mistä maasta tai satamasta tahansa, käännytetään takaisin, jos niiden lastina todetaan olevan hyökkäysaseita.”

Puheen seitsemännessä pääkohdassa presidentti Kennedy vaati pääministeri Hruštšovia lopettamaan ”tämän salamyhkäisen, häikäilemättömän ja provokatiivisen, maailmanrauhaa vaarantavan uhan.” Hruštšovilla olisi nyt tilaisuus pelastaa maailma tuhon partaalta.

Vuorokautta myöhemmin pyöreäpäiseltä ja pyöreävatsaiselta ja usein varsin huumorintajuiselta Hruštšovilta tuli tyly vastaus:

”Yhdysvaltain toimenpiteet Kuubaan nähden ovat imperialistista hulluutta, joka ajaa ihmiskuntaa maailmanlaajuisen ydinsodan partaalle. Kuubaan matkalla olevien Neuvostoliiton alusten kapteenit eivät tule tottelemaan saartoa.”

Sotilaallinen konflikti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä alkoi tuntua väistämättömältä.

Floridan eteläisimmässä pisteessä Key Westissä ihmiset kävivät lokakuussa 1962 uteliaina katsomassa rannalle tuotuja ilmatorjuntaohjuksia. © Underwood Archives / MVPhotos

Floridan eteläisimmässä pisteessä Key Westissä ihmiset kävivät lokakuussa 1962 uteliaina katsomassa rannalle tuotuja ilmatorjuntaohjuksia. © Underwood Archives / MVPhotos

Solmu köydessä

Perjantaina lokakuun 26. päivän iltana kaukokirjoitin nakutti presidentti Kennedylle pitkän kirjeen pääministeri Hruštšovilta. Sen sävy oli nyt yllättävän sovinnollinen, mikä sinänsä oli linjassa Hruštšovin sinne tänne heittelehtivän tunne-elämän kanssa:

”Jos meille annetaan takeet siitä, että Yhdysvaltain presidentti ei aio osallistua hyökkäykseen Kuubaa vastaan ja että saarto lopetetaan, niin kysymys Kuubassa olevien ohjusasemien poistamisesta tai hävittämisestä muuttuu kokonaan toiseksi. Aseet tuovat vain tuhoa. Vain mielipuoli voi uskoa, että aseistus on yhteiskunnan elämässä tärkeä tekijä.”

”Herra Presidentti Kennedy, niinpä meidän ja Teidän ei pitäisi kiskoa eri suuntiin köyttä, jonka keskelle Te olette sitonut sodan solmun, sillä kuta lujemmin me kaksi kiskomme, sitä tiukempaan solmu kiristyy. Ellei tuota solmua haluta tiukentaa, mikä tuomitsisi maailman lämpöydinsodan katastrofiin, ryhtykäämme avaamaan solmua. Me olemme siihen valmiit.”

Kirjeestä huolimatta neuvostoliittolaisia aluksia lähestyi edelleen saartovyöhykkeen rajaa. Tuoreimmat U-2-tiedustelukoneiden Kuuban yllä ottamat filmit viestivät tuttua sanomaa. Niissä näkyivät selvästi ohjukset betonisuojineen ja laukaisualustoineen.

Kuubassa odotettiin hyökkäystä. Matalalla saaren yllä lensi jatkuvasti amerikkalaisia tiedustelukoneita ja amerikkalaisia saartoaluksia näkyi horisontissa.

Presidentti John F. Kennedy allekirjoitti lokakuun 23. päivänä Valkoisessa talossa merisaartoa koskevan julistuksen. © Everett / Lehtikuva

Presidentti John F. Kennedy allekirjoitti lokakuun 23. päivänä Valkoisessa talossa merisaartoa koskevan julistuksen. © Everett / Lehtikuva

Viisautta, ei heikkoutta

Kello oli hieman yli kymmenen aamulla lokakuun 27. päivänä, kun presidentti Kennedy sai hälyttävän raportin. Kaksi venäläistä laivaa oli enää muutaman meripeninkulman päässä saartovyöhykkeen rajasta. Ne oli pakko pysäyttää tuota pikaa.

Saartoaluetta vartioivien amerikkalaisten sota-alusten tykeissä oli kovat piipussa. Eikä siinä kaikki: venäläislaivojen väliin oli asettunut venäläinen sukellusvene.

Pitäisikö se upottaa syvyyspommeilla?

Kaiken lisäksi tuli tieto, että U-2-tiedustelukone oli ammuttu alas Kuuban yllä ja amerikkalainen lentäjä saanut surmansa. Se oli jo liikaa.

Pitikö Kuubaan ja Neuvostoliiton ohjuksiin sittenkin iskeä sotilaallisesti?

Robert F. Kennedy kuvasi veljensä reaktiota: ”Hän kohotti kädet kasvoilleen ja peitti niillä suunsa. Ne ­puristuivat nyrkkiin ja avautuivat. Hänen silmänsä näyttivät tuskaisilta, miltei harmailta.”

Ihmiskunta oli lähempänä suurta katastrofia kuin koskaan ennen. Sen katastrofin jälkeen sodittaisiin enää vain kivillä ja kepeillä.

Viitisentoista minuuttia myöhemmin tuli sanoma laivaston komentoportaalta: ”Herra presidentti. Olemme saaneet alustavan tiedon, jonka mukaan näyttää siltä, että eräät venäläiset laivat olisivat pysähtyneet merelle.”

Kello oli 10.32.

Kuusi Kuubaan matkannutta rahtialusta oli tosiaankin kääntynyt takaisin saartovyöhykkeen rajalta. Myös parikymmentä lähinnä saartorajaa ollutta venäläislaivaa oli pysähtynyt.

Seuraavana aamuna suurlähettiläs Anatoli Dobrynin tuli Valkoiseen taloon mukanaan Kremlistä tullut viesti. Sen mukaan Hruštšov suostui Kuuban ohjusten purkamiseen ja poistamiseen ja lähetti parhaat terveiset presidentti Kennedylle.

Pääministeri Hruštšov oli tajunnut hätiköineensä, mutta osasi palata lähtökuoppiin. Se oli viisautta eikä heikkoutta. Eihän tästä sentään ydinsotaa saanut syntyä. Yhdysvaltain oli vain pitänyt saada kokea, millaiselta tuntui, kun uhkaavia ohjuksia oli aivan oman maan rajojen tuntumassa.

Vastalahjaksi presidentti John F. Kennedy ilmoitti poistavansa Neuvostoliiton lähimaahan, Turkkiin sijoitetut amerikkalaiset keskimatkan Jupiter-ohjukset. Maailman vaarallisin päivä jäi historiaan, toistaiseksi.

Lähteet: Robert F. Kennedy: 13 päivää kuilun partaalla; Strobe Talbott: Hruštšev muistelee.

X