Nälkä vei, kansa unohti – Vanhan hautausmaan omistuskiista kummastuttaa yhä Savonrannassa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Savonrannan nykyinen hautausmaa
Savonrannan vanha hautausmaa sijaitsee kirkonkylän ohittavan Vuokalantien varressa. Sinne haudattiin yhteensä noin 600 ihmistä vuosina 1862–1870.
Savonrannan suurten nälkävuosien aikainen hautausmaa hukkuu pusikkoon ja unhoittuu. Taustalla on outo kiista kertaalleen lahjoitetun maan omistuksesta.

Ensin on mäntyjä, sitten nuoria koivuja, joiden alla kasvaa suuria saniaisia.

Matka maantieltä ei ole pitkä; autojen äänet kuuluvat vielä, vaikkei niitä näy. Laihojen, korkeiden kuusten suora rivi paljastaa, että ollaan perillä.
Ilman kuusiaitaa ei ehkä huomaisi astuvansa siunatulle maalle. Aidan molemmin puolin kasvaa tiheässä pientä pihlajaa.

Kuusten suojassa on varjoisaa, mutta silti paidanselkämys kastuu litimäräksi. On elokuun helle, monta viikkoa jatkunut. Maa huutaa janoaan. Nyt jo tiedetään, että tästä tulee Suomen pahin katovuosi kahteenkymmeneen vuoteen. Viljasadon ennustetaan jäävän kolmanneksen normaalia pienemmäksi.

Meilläkin on jano ja nälkä, mutta helpotusta on saatavilla vain muutaman sadan metrin päässä Savonrannan keskustassa. Ruokaa saa kaupasta ja vieressä ravintola Myllykartano tarjoaa tänään lounaaksi uunimuikkuja.

Tasan sataviisikymmentä vuotta sitten oli toisin. Kato oli monin verroin pahempi, ja siihen ei ollut syynä helle vaan kylmyys. Kesällä 1867 jäät lähtivät vesistöistä vasta kesäkuussa. Ensin kato kävi pelloille, sitten ihmisiin: vuonna 1868 kuoli lähes 140 000 suomalaista nälkään ja tauteihin.

Tuona vuonna tälle puolen hehtaarin pusikkoiselle pläntille Savonlinnan Savonrannalla haudattiin 159 ihmistä. Heistä 87 oli alle kymmenvuotiaita lapsia.
Nyt heidän leposijansa kasvaa vesakkoa, eikä sitä hoideta enää hautausmaana.

Muistopaasi

Heinäkuussa 1967 Savonrannan seurakunta pystytti vanhalle hautausmaalle muistopaaden. © JOHANNA KOKKOLA / OTAVAMEDIA

Hautausmaata ympäröivien maiden nykyinen omistaja yritti myydä hautausmaan seurakunnalle, jolle se oli alun perin lahjoitettu vuonna 1862. Seurakunnalla taas ei ole tarvetta hoitaa aluetta, jota se ei virallisesti omista.

Nälkävuosien muistomerkistä on tullut ahneuden ja välinpitämättömyyden muistomerkki.

Liian vetinen lahjamaa

Syrjäisen Savonrannan asukkaista oltiin huolissaan 1800-luvun alkupuolella. Siellä elettiin naapuriseurakuntien kirkkoherrojen mielestä jumalatonta elämää. Omaan kirkkoon Kerimäelle oli pitkä, tietön taival.

Katsottiin parhaaksi, että savonrantalaiset saisivat oman papin ja kirkon. Paikallisen Monninsaaren kartanon isäntä Antti Nyman lahjoitti tuoreelle rukoushuonekunnalle maata paitsi kirkkoa myös kalmistoa varten.

Se oli suuri helpotus, sillä aiemmin vainajan kuljettaminen Kerimäelle tai muille hautausmaille oli monen päivän raskas reissu.

Nymanin tekemästä lahjoituksesta kerrotaan niin Savonrannan kuin Savonrannan seurakunnan historiasta kirjoitetuissa teoksissa. Virallista asiakirjaa ei kuitenkaan koskaan tehty tai se on kadonnut. Maanmittauslaitoksen mukaan maapalasta ei haettu lainhuudatusta.

Ehkä se jäi epähuomiossa hoitamatta, sillä muista kartanon kirkolle lahjoittamista tai myymistä maista lainhuudot tehtiin.

Ehkäpä kukaan ei myöskään tullut ajatelleeksi, että joku kehtaisi myöhemmin väittää kalmistoa omakseen.

Hautausmaa oli lopulta käytössä vain kahdeksan vuotta, sillä maapohja todettiin siihen tarkoitukseen liian vetiseksi. Sitä ei saatu kuntoon edes ojittamalla. Kartanonherra Nyman myi seurakunnalle edullisesti uuden maa-alueen kauempaa kylän pohjoispuolelta.

Monninsaaren kartano myytiin 1800-luvun lopulla ensin venäläiselle kauppahuoneelle ja edelleen kuululle maakauppiaalle Pekka Kansaselle. Kartanoon asettui Kansasen poika Juho, ja Monninsaari pysyi suvulla 1990-luvulle asti.

 Monninsaaren kartano

Hautausmaan seurakunnalle vuonna 1862 lahjoittanut Antti Nyman oli Monninsaaren kartanon isäntä. Nykyään kartanon omistaa Nordqvistin teesuku. © JOHANNA KOKKOLA / OTAVAMEDIA

Kansasten aikana ei ollut epäselvyyttä siitä, kenelle hautausmaa kuuluu. Vuonna 1967 hautausmaalle pystytettiin seurakunnan toimesta muistopaasikin, jossa kerrotaan Nymanin tekemästä lahjoituksesta.

Seurakunnassa jo 30 vuotta työskennellyt Helena Konttinen muistaa, että seurakunta myös hoiti hautausmaata vielä 1990-luvun puolella; ainakin sinne vievä polku pidettiin auki ja aluetta raivattiin.

Monninsaaren kartano myytiin ja sen maat pilkottiin 1990-luvun loppupuolella.

Sitten Savonrannan seurakuntaan saapui vähintäänkin yllättävä tarjous.

Sata tonnia kalmistosta

Helmikuussa 1998 Savonrannan seurakunnan kirkkoneuvosto käsitteli seurakuntaan saapunutta maanvaihtotarjousta.

Siinä hautausmaata ympäröivän maa-alueen uusi omistaja ehdotti seurakunnalle vaihtokauppaa, jossa seurakunta saisi yhteensä viiden hehtaarin kokoisen alueen, mukaan lukien vanhan hautausmaan, ja uusi omistaja seurakunnalta 40 hehtaaria metsää.

Kokouspöytäkirjan mukaan tarjouksessa vieläpä mainittiin, että metsän pitäisi olla iältään 20–70 vuotta.

”Oltiinhan me aika ällistyneitä, että sekö on niinkin arvokas läntti”, naurahtaa kirkkoneuvoston silloinen varapuheenjohtaja Helena Parkkinen.

Semminkin kun seurakunnalle oli siihen asti ollut itsestään selvää, että hautausmaan alue on sille jo ajat sitten lahjoitettu. Omistuksen vahvistavaa paperia yritettiin tämän jälkeen etsiä seurakunnan arkistoista tuloksetta.

Parkkinen oli mukana nykyisen maanomistajan kanssa käydyissä neuvotteluissa. Vaihtokaupan lisäksi kirkkoneuvosto käsitteli myöhemmin myös toista maanomistajan tekemää tarjousta: satatuhatta markkaa pelkästään hautausmaan noin kolmen–neljäntuhannen neliön alueesta.

”Sanoin, ettei tällaiseen voi suostua, koska se on älytön hinta.”

Hautausmaa on sittemmin merkitty Savonrannan asemakaavaan.

Nykyinen maanomistaja on savonlinnalainen yksityishenkilö. Hän ei halunnut kommentoida asiaa Seuralle.

Monninsaaren kartanonrouva on sen sijaan kommentoinut hautausmaa-asiaa julkisesti jo aiemmin. Kartanon omistaa nykyisin Nordqvistin teesuku.

Savonrannan nykyinen hautausmaa

Savonrannan nykyinen hautausmaa sijaitsee myös Antti Nymanin entisillä mailla. Kirkkoväärtinäkin toiminut kartanonisäntä haudattiin sinne 1870-luvun lopulla. © JOHANNA KOKKOLA / OTAVAMEDIA

Astinkiviä rappusiin

Monninsaaren kartano sijaitsee Savonrannan keskustan kupeessa, mäellä pitkän kuusikujan päässä. Nordqvistit ostivat kartanon parikymmentä vuotta sitten ja kunnostivat sen.

Menestyneen teetalo Nordqvistin perustaja ja Monninsaaren kartanonrouva Sirpa Nordqvist ottaa yllätysvieraat vastaan, vaikkakin hiukan paheksuu sitä, että olemme kuvanneet kartanoa kaukaa tieltä.

Sirpa Nordqvist ei nimittäin halua julkisuutta. Kartanon historiasta hän kertoo kuitenkin mielellään. Kuten siitä, miten Antti Nyman varastoi viljaa piiloon kartanon välikattoon pahimpina katovuosina.

Nälkävuosien aikainen hautausmaa ei enää kuulu kartanon maihin, mutta Nordqvistin mielestä Savonrannan vanhin kalmisto pitäisi ehdottomasti säilyttää muistomerkkinä. Hän on kirjoittanut aiheesta paikallislehteenkin.

Nordqvistia pöyristyttää hautausmaan kohtelu – eikä vain nykyisen maanomistajan taholta.

”Olen saanut tietää, että jotkut ihmiset ovat hakeneet sieltä astinkiviä rappusiin.”

Metsänhoitotöitä vanhalla hautausmaalla on myös tehty; kaadettu puita ja istutettu uusia. Kalmistossa lojuu siellä täällä vanhoja risukasoja.

Saako yksityisellä hautausmaalla siis tehdä mitä tahansa?

Seurakunnalla ei intressiä

Rikoslain hautarauha koskee kaikkia paikkoja, joihin vainajia on kirkollisin tai muunlaisin menoin haudattu. Hautoja ei esimerkiksi saa avata tai muulla tavoin turmella.

Kirkkolaissa on säädetty hautojen hoitamisesta, mutta se ei päde, jos hautausmaa ei ole seurakunnan omistuksessa.

Savonrannan vanhin hautausmaa täyttää kuitenkin kiinteän muinaisjäännöksen määritelmän, jolloin siihen sovelletaan muinaismuistolakia. Hautausmaa on merkitty Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin vuonna 2010.

Museovirasto ei nykyään enää hoida itse kiinteitä muinaisjäännöksiä. Aiemmin se olisi voinut muinaismuistolain nojalla tehdä niin vaikka ilman maanomistajan lupaa, mutta käytännössä siihen ei koskaan lähdetty, kertoo Museoviraston erikoistutkija Satu Kähkönen.

Museoviraston rekisteristä löytyy joitakin kymmeniä kiinteiksi muinaisjäännöksiksi merkittyjä hautausmaita. Siitä, miten moni niistä on hoitamattomassa tilassa, ei Kähkösellä ole tietoa.

Kuntaa tai seurakuntaa ei voi velvoittaa hankkimaan hautausmaata omistukseensa, mutta kuntalainen voi tehdä siitä aloitteen. Yksityismaalla olevaa hautausmaata voi myös alkaa hoitaa, mikäli siitä sopii Museoviraston ja maanomistajan kanssa. Hoitamiseen voi saada Museovirastolta myös rahallista tukea. Kähkönen kuitenkin muistuttaa, että hoitoon pitää sitoutua.

Savonrannan seurakunta kuuluu nykyään Savonlinnan seurakuntaan. Kirkkoherra Sammeli Juntusen mukaan seurakunnalla ei ole erityistä intressiä vanhan hautausmaan hoitamiseen.

”Oishan se tietysti asiallista, mutta ei se ole meillä ollut yhtään agendalla. Ei ole mikään ykkösprioriteetti ottaa sitä uudestaan hoidettavaksi, varsinkin jos nämä omistusjutut on epäselviä. En ole itse edes käynyt siellä”, Juntunen sanoo.

Savonrannallakin asia on painumassa unohduksiin, mutta etenkin vanhempia paikkakuntalaisia hautausmaan tila surettaa.

”Onhan se meille tärkeä, kun siellä on meidän esi-isiä”, Helena Parkkinen sanoo.

Kauppias Antoniuksen ja kauppias Lindholmin ristit ovat pusikon keskellä vielä pystyssä.

Kauppias Antoniuksen ja kauppias Lindholmin ristit ovat pusikon keskellä vielä pystyssä. © JOHANNA KOKKOLA / OTAVAMEDIA

Kauppias Antoniuksen ja kauppias Lindholmin ristit ovat pusikon keskellä vielä pystyssä.

© JOHANNA KOKKOLA / OTAVAMEDIA

Vain kaksi ristiä

Hautausmaalle pystytetyn muistopaaden lisäksi ryteiköstä löytyy pienen etsimisen jälkeen kaksi ruosteista ristiä. Ne kuuluvat kahdelle kauppiaalle, Nikodemus Antoniukselle ja Anders Lindholmille. Heillä oli tuohon köyhään aikaankin varaa hautamuistomerkkiin.

Muiden hautojen paikkoja voi vain arvailla; ovatko maanpainumat ja ojankaltaiset railot vanhoja hautoja vai metsätöiden jälkiä. Vastausta siihen, ketä täällä lepää, on etsittävä kirkonkirjoista.

Sataviisikymmentä vuotta sitten kalma ei ollut nirso, se kaatoi vauvasta vaariin. Savonrannan seurakunnan kuolleiden ja haudattujen luettelosta vuosi 1868 vei kolme ja puoli sivua, kun seuraavana vuonna riitti puolitoista.

Yhteen pystysarakkeeseen on merkitty vainajan ikä. Katse pysähtyy pienimpiin.

Kaksivuotias Hilda Parkkinen, kuolinsyy lavantauti.

Puolivuotias ”talonlapsi” Oskar Käyhkö, kuolinsyy lavantauti.

Kaksivuotias ”joutomiehentyttö” Ida Konttinen, kuolinsyy rokko.

Puolitoistavuotias ”talontyttölapsi” Maria Pesonen, kuolinsyy lavantauti.

Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä.

X