Silja Koivisto tutki isoisotätinsä murhaa päätyen 1930-luvun Kotkaan: ”Valitsiko 30-vuotias Hilda tilapäisprostituution taloudellisen pakon edessä?”
Kun Silja Koivisto lähti tutkimaan isoisotätinsä murhaa, hän päätyi 1930-luvun Kotkaan, jossa ”toimettomat joutonaiset” etsivät asiakkaita. Huoltopoliisi jahtasi näitä naisia, ja usean kiinnioton jälkeen heidät lähetettiin työlaitoksiin.
Hilda Hakkarainen otatti itsestään tyylikkään kuvan Kisakentän puistossa. Kuva on otettu ennen puiston kunnostustöitä, jotka alkoivat 1930-luvun puolivälissä.
Kotkan kantasatamassa oli vuonna 1935 kymmeniä ulkomaisia laivoja odottamassa lastausta. Ne viipyivät pitkään, joten miehistöllä oli aikaa maleksia kaupungilla. Satamakadulla käyskenteli myös Hakkaraisen Hilda, joka oli muutama vuosi aiemmin saapunut pienestä savolaiskylästä Kotkaan.
Kotka oli varmasti aluksi kuin unelmien metropoli. Tarjolla oli kahviloita, elokuvia, konsertteja, tanssiaisia ja iltamia. Myös ulkomaiset merimiehet toivat kaupunkiin kansainvälisen tuulahduksen.
Hilda kuvautti itsensä Kotkassa puistokuvaajalla. Kuvista näkee, että hän on satsannut rahaa tyyliinsä. Hänellä on kauniisti leikattu takki sekä muodikkaita hattuja ja käsilaukkuja.
Itsestään saattoi ottaa aikoinaan kuvan muistoksi puistokuvaajalla. Kotkan Kisakentän puistossa, nykyisessä Sibeliuksenpuistossa, oli taustaa poseerata 1930-luvulla. © Kymenlaakson museo
Sataman kapakan Hilda
Silja Koivisto oli jo lapsena kuullut isoisotädistä, jonka tuntematon mies oli ampunut kesällä 1939. Vuonna 2019 hän kiinnostui tarinasta, kun murhasta löytyi kaksi lehtiuutista. Niissä mainittiin Hildan olleen poliisin tarkkailussa.
”Aavistelin ensin, että häntä seurattiin ehkä poliittisen suuntautumisen takia. Arkistoja kaivellessa selvisi, että Hilda toimi Kotkassa prostituoituna 1930-luvulla ainakin neljän vuoden ajan”, Silja Koivisto kertoo.
”Lapsuudenkotiinsa Hilda lähetti valokuviaan, jotka löysin mummoni albumista. Valitettavasti en löytänyt yhtään Hildan itsensä kirjoittamaa kirjettä tai korttia puhumattakaan päiväkirjasta.”
Hilda syntyi Leppävirralla Takkulan kylässä vuonna 1902 perheen viidentenä lapsena. Perheen yhdestätoista lapsesta seitsemän eli aikuisiksi. Vanhempi sisar lähti töihin Kotkaan, jonne Hilda seurasi myöhemmin perässä. Hän teki ainakin palvelijan, tehdastyöläisen ja ompelijan töitä.
1920-luku oli mahdollisuuksien ja optimismin aikaa. Sähkö, radio, auto, puhelin ja elokuva muovasivat uudenlaista maailmaa. Seuraavalla vuosikymmenellä lama aiheutti työttömyyttä ja lamaa seurasi pula-aika.
Aluksi Hilda ansaitsi verotietojen mukaan hyvin, ja vielä 1930-luvun alussa hänellä oli hyvin töitä. Myöhemmin ne kuitenkin loppuivat.
”Valitsiko 30-vuotias Hilda tilapäisprostituution taloudellisen pakon edessä töiden vähetessä? Vai oliko hän raskaassa työssä tuuminut, että seksiä myymällä saisi helpommin ansioita”, Silja Koivisto pohtii.
”Hildalla oli ilmeisesti ystäviä, jotka jo kävivät laivoissa. Pienipalkkaiset naistenalat eivät välttämättä elättäneet naimatonta naista, joten seksityö saattoi olla lisätuloa tuova sivubisnes ja väliaikaiseksi mielletty jakso elämässä. Lama ja sitä seurannut pula-aika lisäsivät prostituutiota.”
”Joutilas elämä” vei huoltopoliisin kirjoihin
Lokakuussa 1935 Hilda joutui huoltopoliisin kirjoihin ensimmäisen kerran. Syyksi kirjattiin ”joutilas ja epäsiveellinen elämä vailla vakinaista toimeentuloa”.
Hilda sai varoituksen.
Myöhemmissä kiinniotoissa on kirjattu ”haureustarkoituksessa” kulkeminen. Prostituutiosta kiinni otettuja naisia kutsuttiin viranomaispapereissa haureudenharjoittajiksi, joutonaisiksi, yleisiksi naisiksi, irtolaisiksi ja laivatytöiksi.
”Löysin Hildasta 11 ilmoitusta vuosilta 1935–1938. Hänet on yleensä otettu kiinni kadulta tai laiturilta matkalla laivaan. Kerran hänet on viety putkaan paheellisesta kapakasta Mutakuopasta ja Central-matkustajakodista.”
Silja Koivisto kertoo, että hänen huoltopoliisin kirjoista löytämänsä ”haureudesta kiinni otetut” naiset oli napattu kadulta usein puolenyön jälkeen, kun he odottelivat asiakkaita. Esimerkiksi legendaarinen satamaravintola Kairo sai 1930-luvun lopulla olla auki yhteen saakka yöllä.
Naiset saattoivat siis joutua poliisin kirjoihin vain oleskeltuaan paikoissa, joissa siveellisten naisten ei katsottu kulkevan. Jos nainen oli satamassa tai kaupungilla myöhäiseen aikaan tai istui tietyissä ravintoloissa, häntä pidettiin potentiaalisena prostituoituna.
Naiset menettivät maineensa, miehiä ei syyllistetty
Seksin myynti oli vuoden 1936 jälkeen laillista, mutta uuden irtolaislain tultua voimaan prostituutiosta epäillyt naiset otettiin kiinni irtolaisina. Heidät on aina pyritty siivoamaan ”kunnon väen” tieltä.
”Minua järkytti, että kiinniotetut naiset menettivät maineensa, joskus hyvin nuorinakin, mutta heidän kanssaan seksiä harrastaneita miehiä ei syyllistetty. Ilmoituksissa kerrottiin naisten nimet, mutta asiakkaat jäivät anonyymeiksi”, Silja Koivisto sanoo.
Hänen tutkimiensa asiakirjojen mukaan viranomaisia jopa neuvottiin jättämään asiakas rauhaan, koska hän oli vain ”taloudellista hyötyä tavoittelevan ammattihaureuden välikappale” tai ”uhri”.
Naiset, joita Koivisto tutki, tapasivat asiakkaan yleensä kadulla ja kuuluivat prostituoitujen joukossa alempaan kastiin. Matkustajakotiin he kirjautuivat asiakkaan kanssa usein avioparina.
Tavallinen katuprostituoitu sai kertakorvauksen, joka vastasi ammattityömiehen päiväpalkkaa. Myös asiakkaan tilanne huomioitiin: vuonna 1935 eräs prostituoitu kertoi oikeudessa ottaneensa 30–100 markkaa kerralta asiakkaan varallisuuden mukaan.
Prostituutio oli joillekin naimattomille, työttömille työläisnaisille tapa tulla toimeen, sillä sosiaali- tai työttömyysturvaa ei käytännössä ollut. Köyhäinapua saivat vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, ja sekin piti maksaa myöhemmin takaisin.
Kotkan huoltopoliisin ilmoituksissa vilisee satoja kiinniotettuja, eri-ikäisiä naisia vuosittain. Jotkut jäivät kiinni vain kerran, muutamat viikoittain. Kiinniotosta seurasi varoitus, ja riittävän monen varoituksen jälkeen Viipurin läänin maaherra saattoi määrätä työlaitokseen.
Kotkan satama keväällä 1936, jolloin se oli yksi Suomen vilkkaimmista satamista. © Kymenlaakson museon kokoelmat
Työlaitos kuin vankila
Silja Koivisto alkoi tutkia isoisotätinsä tietojen lisäksi myös muiden huoltopoliisin huomaan joutuneiden kotkalaisten naisten kohtaloita. Esimerkiksi vuoden 1936 aikana 102 naista otettiin kiinni ”epäsiveellisestä elämästä” sataman liepeillä. Sata tuntuu suurelta määrältä, sillä Kotkassa oli tuolloin noin 20 400 asukasta.
”Sadasta kiinniotetusta noin viisikymmentä jäi kiinni vain kerran. He olivat ehkä vain sopimattomaan aikaan sopimattomassa paikassa. Tai he olivat nauttineet alkoholia, jota käyttävää naista pidettiin paheellisena. Ehkä osa heistä kokeili seksin myyntiä vain sen yhden kerran.”
Jotkut naiset esiintyvät huoltopoliisin ilmoituksissa vuosikymmenestä toiseen. Monet iäkkäät prostituoidut saivat 1930-luvulla vuosien mittaisia pakkotyötuomioita. Työlaitos oli käytännössä vankeusrangaistus ilman rikosta tai oikeudenkäyntiä.
Irtolaisuudesta tuomitsemiseen syyllisyyttä ei tarvinnut näyttää toteen. Sen määritteli ensin poliisi ja viime kädessä maaherra. Riittävän monen varoituksen jälkeen naiset todettiin irtolaisiksi ja passitettiin vankiloihin ja työlaitoksiin.
Hilda vältti työlaitoksen
Hilda oli onnekas: hän sai huoltopoliisilta vain varoituksia eikä häntä määrätty työlaitokseen. Ehkä häntä ei katsottu riittävän hankalaksi tapaukseksi.
”Työlaitokset tuntuvat nykyperspektiivistä aika hurjilta, koska prostituutio oli laillista eivätkä seksiä myyneet naiset olleet yleensä tehneet rikosta lukuun ottamatta joskus pieniä näpistyksiä. Ilmajoen työlaitoksen arkistossa törmäsin naisiin, jotka olivat viettäneet työlaitoksessa yhteensä jopa vuosikymmeniä.”
Hän löysi arkistoista muun muassa naisen, joka oli suorittanut Ilmajoella seitsemän työlaitosperiodia lähes 30 vuoden aikana. Ilmajoelle ensi kerran päätyessään hän oli 33-vuotias ja sieltä viimeisen kerran lähtiessään 60-vuotias.
”Välillä hänet vapautettiin ja pian tuotiin uudelleen. Siinä se elämä kului.”
Ilmajoen työlaitoksen kuvailtiin olevan ”kasvatuslaitos toimettomille ja mitään osaamattomille naisille”. Laitoksiin vietiin kaikenlaisia vääränlaisiksi katsottuja ihmisiä. Jos oli ahkera tekemään töitä, saattoi päästä aikaisemmin pois. Jos yritti karata tai oli hankala, laitosaika saattoi pidentyä.
Nuorten varattomien naisten muutto maalta kaupunkiin nähtiin suurena riskinä, sillä he olivat siellä turvattomina irti yhteisöstään. Aiheesta filmattiin ongelmaelokuvia, joissa kerrottiin varoitustarina nuoren maalaistytön luisumisesta maksetuksi naiseksi. Tällaisia elokuvia ovat esimerkiksi Teuvo Tulion ohjaama Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944) ja Ville Salmisen ohjaama Haaviston Leeni (1948).
Teuvo Tulion elokuvassa Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944) nuori Maija (Marie-Louise Fock) pettyy rakkaudessa ja ajautuu kaupungissa prostituoiduksi. © Elonet
Hilda ammuttiin 37-vuotiaana Kotkan keskustassa
Hildan elämä päättyi varhain, sillä kesäkuussa 1939 Hilda Hakkarainen, 37, ammuttiin kahvilassa Kotkan keskustassa.
”Ampujana oli 28-vuotias mies, joka ampui Hildan jälkeen itsensä. On todennäköistä, että mies oli ollut Hildan asiakkaana ja kenties heidän välilleen oli kehkeytynyt jonkinlainen suhde. Mies toteutti surman perjantai-iltana ydinkeskustan kahvilassa – ikään kuin hän olisi halunnut teolleen yleisön.”
Kesällä 2019 Silja Koivisto lähti etsimään Hildan hautaa kotkalaiselta hautausmaalta. Pieni, vaatimaton tyynykivi paljastui lopulta rehevän kuunliljan alta. Hildan yksinäinen hauta oli aikoinaan ostettu 80 vuodeksi, mutta sen aika oli menossa pian umpeen.
Silja istutti haudalle verenpisaran, muistoksi rintaan ammutulle isoisotädilleen, kunnostutti hautakiven ja hankki haudalle lisää aikaa. Hildalla on paikka, jossa olla rauhassa.
Hilda Hakkaraisen elämä loppui kesken, kun hänet kylmäverisesti ammuttiin vain 37-vuotiaana. © Silja Koiviston kotialbumi
Lähde: Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda. (Johnny Kniga 2022).