Siperian lista

Jaa kaverilleTilaa Seura
Punainen Valpo listasi suomalaiset, jotka vallankaappauksen jälkeen teloitettaisiin tai karkotettaisiin Siperiaan. Seura julkaisi listan 1992.

Sodan jälkeen sisäministeri Yrjö Leinon johdolla kommunistiseksi muuttunut valtiollinen poliisi eli ns. Punainen Valpo oli vuosina 1945–48 kerännyt Siperian listalle niiden suomalaisten nimet, jotka ”teloitettaisiin tai karkotettaisiin Siperiaan vallankaappauksen jälkeen tai Neuvostoliiton miehittäessä maan.”

Suomalaisissa kommunisteissa piili vahva usko siihen, että vaikka Neuvostoliitto ei heidän harmikseen jatkosodan päätteeksi miehittänyt Suomea, se tapahtuisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Olihan älymystö tuhottava Suomessa niin kuin se oli tuhottu myös Venäjällä bolshevikkien vallankumouksen jälkeen. Samoin olivat saksalaiset tehneet syksyn 1939 sotaretken jälkeen Puolassa, missä älymystön ja aatelisten lisäksi teloitettiin kaikki, jotka saattaisivat johtaa mahdollista vastarintaliikettä.

Valtaosan Siperian listoista kommunistit hävittivät myöhemmin, mutta Seuran kaksiosaisessa artikkelissa on noin 1 700 nimeä. Todellinen nimimäärä oli epäilemättä moninkertainen.

Risto Karlsson kirjoitti, että Punainen Valpo etsi mutta ei saanut haltuunsa valakirjakääröä, johon yli 3 000 Akateemisen Karjala-Seuran jäsentä oli kirjoittanut nimensä. Hyvin monet heistä olivat toimineet eri tehtävissä suomalaisten jatkosodassa miehittämillä rajantakaisen Itä-Karjalan alueilla.

Valakääröä piiloteltiin milloin missäkin, jopa maahan kaivetussa maitotonkassa ja mäntyharjulaisen maalaistalon seinälautojen alla, kunnes se lopulta suljettiin erään lauttasaarelaisen pankin tallelokeroon. Niinpä Valpon oli laadittava oma listansa. Kuulusteluja varten se kirjasi listaan ne AKS:n jäsenet, jotka se  kykeni haravoimaan esiin ilman valakirjaakin. Kaikki he olivat vaarassa.

Valpon listan henkilöt olivat lähes kaikki ylioppilaita tai akateemisen loppututkinnon suorittaneita miespuolisia suomalaisia –metsänhoitajia, lääkäreitä, agronomeja, arkkitehtejä, opettajia, varatuomareita, maistereita, insinöörejä. Erityisen runsaasti listalla oli pappismiehiä – pastoreita, kirkkoherroja, rovasteja ja rajaseutupappeja.

Punaisen Valpon etsivät täydensivät Siperian ehdokkaiden listaa vakoilemalla kokouksissa ja kouluissa, kuuntelemalla puhelimia, seuraamalla kirjoja ja lehtiä ja ottamalla vastaan satoja eri puolilta maata tulevia mitä kummallisimpia ilmiantoja:

Se ja se toiminut sodan aikana rykmentin valistusupseerina ja sepittänyt laulun Eldankajärven jää; se ja se julistanut Carlton-hotellissa että ässärykmenttiläisille pitää järjestää aseveli-iltoja, jotta talvisodan henki ei pääse laantumaan; se ja se työskennellyt Äänislinnan sotasairaalassa missä venäläinen sotavanki Niku on käskettynä keitellyt ihmisten päitä…

Monet mustan listan miehistä olivat jo olevia sekä myös tulevia merkittäviä vaikuttajia. Yllättävin henkilö oli myöhempi tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen, jonka kohdalla listassa oli ammatiksi merkitty tuomari ja kotipaikaksi Kajaani.

Listalla olivat myös tuleva Mikkelin piispa Osmo Alaja, tuleva akateemikko Matti Haavio, tuleva Oulun yliopiston rehtori Pentti Kaitera, tuleva kokoomuspuolueen vaikuttaja Jussi Saukkonen, tuleva poliittisen historian professori Lauri Puntila, tuleva pääministeri Vieno Sukselainen, tuleva presidentti Kekkosen henkilääkäri Pentti Halonen sekä kymmeniä muita myöhempien vuosikymmenien vaikuttajia.

Upseereita ja sosialidemokraattisia politiikkoja ei listalla ollut kuin muutama. Risto Karlssonin kyynisen arvion mukaan ”heistä kerättiin varmasti omat listansa”.

X