Suomen ensimmäiset Alkot avattiin huhtikuussa 1932 – Tällainen oli kieltolain jälkeinen avajaispäivä Helsingissä

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Ostajien kiihkoa Oy Alkoholiliike Ab:n myymälässä Helsingin Kasarmitorilla. Sisään laskettiin parikymmentä kerrallaan, mutta ulkona jonotti kaikkialla maassa satoja. © Alkon kokoelma 
Ostajien kiihkoa Oy Alkoholiliike Ab:n myymälässä Helsingin Kasarmitorilla. Sisään laskettiin parikymmentä kerrallaan, mutta ulkona jonotti kaikkialla maassa satoja. © Alkon kokoelma 
Ensimmäisten Alkojen avautumispäivästä on kulunut 90 vuotta. Miltähän tuntui jonottaa sisään Helsingin Albertinkadun pitkäripaiseen, Alkon päämyymälään?

Onhan ajankohta erikoinen: 5. huhtikuuta vuonna 1932 kello 10. Siis 543210! Luvussa on ainesta vaikka tietokilpailukysymykseksi, saattoi joku jo miettiä tuolloin. Oikeassa oli.

Viikonpäivä oli tiistai. Hypätään hetkeksi historiaan, kuulostelemaan, miltä tuntuu, kun kieltolaki on ohi ja juuri perustettu Oy Alkoholiliike Ab avaa ensimmäiset kauppansa, Helsingissä kaikkiaan yhdeksän kappaletta.

Totta kai suuntaamme heti upouuteen päämyymälään, joka on Oopperan vieressä Albertinkatu 34:ssä. Meitä uteliaita katsojia riittää kadulla ja kadun toisella puolella.

Vihdoin, kello 10 henkilökunta ei ainoastaan avaa ovea kauppaan, vaan myös vetää kaupan kaari-ikkunoista verhot syrjään. Ne ovat olleet visusti kiinni koko sen pariviikkoisen, kun liiketilaa remontoitiin. Alkoholikaupan tunnusväri sisällä on vihreä. Myymälöiden ikkunoissa on soikiot, joissa lukee kultakirjaimin Oy Alkoholiliike Ab.

Kello 11 tuhat ensimmäistä sisään ryysinyttä on ehtinyt hoitaa ostoksensa, vihdoin on meidänkin vuoromme. Nyt sisään!

Konjakkilaiva jäissä

Kaupassa käteen lyödään 12-sivuinen luetteloläpyskä. Alkoholiliikkeen väki on alleviivannut punakynällä kataloogiin ne lajikkeet, joita löytyy. Väkevät viinit ovat surkeita katsella. Samppanjaakaan ei saa tänään, eikä giniä, ei myöskään liköörejä, eikä rommia , vaikka niitäkin on lueteltu vihkossa. Mutta tyydytään. Nämäkin lajit lienevät joskus vielä viivattuja punaisella.

Ranskalaisille konjakeille on luettelossa kokonainen aukeama. Tosin punakynällä merkittyjä vain vähän. Lehdessä tätä ennakoitiinkin. Suomen Neito -höyrylaiva, jonka kyydissä oli 12 000 konjakkilaatikkoa, pääsi Hankoon vasta lauantaina. Laiva oli joutunut sään armoille ja jämähtänyt matkalla viikoksi ahtojäihin. Ranskalainen jalojuoma on siis matkalla myymälään.

Whisky-laiva Skotlannista sen sijaan saapui ajoissa. Whisky-sivulta on punakynätty miltei kaikki merkit.

Kotimaisia juomia ei ole vielä olemassakaan – paitsi kakkosolutta.

Etiketit ankarasti piiloon

Mikä whiskyistä sitten kannattaisi valita? House Of Lords, Highland Queen vai White Horse?

Myyjä tokaisee: ”Katsokaa hinnastosta. Ei täällä mitään suosituksia voi antaa.”

Tyly tyyli kaduttaa sen verran, että myyjä heilauttaa kättä kaaressa kohti pulloja. Nuori mies ikään kuin vihjaa eleellään, että jopa myyjien on harvinaisen hankala navigoida alkoholijuomain monipuolisessa maailmassa. Pullotkin piti pinota hyllyköihin niin, että niistä näkyy vain pohjat.

Hänen suupielestään livahtaa: ”Nimet, numerot, pullokoot ja laadut hyrräävät aivoissa yhtä mittaa! Esimiehen mukaan juomat oppii muistamaan parhaiten pyyhkimällä pulloista pölyjä. Eihän siinä muuta opi kuin tuntemaan etiketit!”

No, asiakas ei opi tuntemaan etikettejäkään, koska niitä ei näe pullopohjien rivistä lainkaan.

Whisky-valinta kallistuu varman päälle Johnnie Walkeriin. Se on katalogissa numero 48 ja hinta 110 markkaa. Ensin tuote pitää maksaa punapukuisille kassaneideille. Sitten myyjä käärii pullon ulosvientiä varten paperiin.

Ulkona käy yhä melkoinen mekastus. Poliisi on saanut paimennettua väkijoukon jalkakäytävälle pedanttiin parijonoon. Konstaapeleita puolestaan näyttää käskyttävän tiukan oloinen ukko siviileissä. Ettei olisi itse Alkoholiliikkeen apulaisjohtaja, kuuluisa eversti Paavo Talvela?

Kaisaniemenkatu 7:n Alkosta tuli avajaisten jälkeen ”parta­teräkauppiaiden myymälä”, koska se veti puoleensa hämäräainesta. © Alkon kokoelma

Kaisaniemenkatu 7:n Alkosta tuli avajaisten jälkeen ”parta­teräkauppiaiden myymälä”, koska se veti puoleensa hämäräainesta. © Alkon kokoelma

Tavaraa lattiasta kattoon, mutta pulloista sai näkyä ainoastaan pohjat. City-kauppakujan viinakauppa lähellä Helsingin asemaa. © Hotelli- ja ravintolamuseo / Alkon kokoelma

Tavaraa lattiasta kattoon, mutta pulloista sai näkyä ainoastaan pohjat. City-kauppakujan viinakauppa lähellä Helsingin asemaa. © Hotelli- ja ravintolamuseo / Alkon kokoelma

Paloviina teki kauppansa

Edellä kerrottu avajaistarina Helsingin Albertinkadulta perustuu sekä ensimmäisten asiakkaiden että alkolaisten kertomuksiin. Lehteen asti päivän kunniaksi pääsi Iisalmessa seppänä toiminut Juho Aukusti Pirttiaho.

Hänestä tuli valtakunnallisestikin avajaispäivän julkkis, sillä Pirttiaho aloitti jonottamisen pitkäripaiseen jo kolmelta aamuyöllä. Kun hän vihdoin sai pullonsa, nousivat ”kannat irti maasta” siihen malliin, että jonottava kansa hurrasi veijarille.

Pirttiahon ostoksena vaikutti valokuvien perusteella olleen litra virolaista paloviinaa, joka alkoholimyymälän edullisimpana tuotteena, 25 markan hintaisena, olikin lähes kaikkialla maassa se suurin myyntivaltti. Poikkeuksena tästä oli eräs etelähelsinkiläinen alkoholipuoti, jossa kaupaksi kävi parhaiten tanskalainen akvaviitti.

Vaikka tarjolla oli makuun jos toiseenkin, valtio oli varsin tarkkana, ettei kansalle vain tule liian lokoisaa väkijuomien kanssa. Alkot saivat olla auki kello 10–15 neljänä päivänä viikossa. Lauantaista maanantaihin ovet pysyivät kiinni. Joulun aikaan viinakaupat pidettiin säpissä kymmenen päivää putkeen.

Alkon tarjontaan kuului aluksi myös olutmyymälöitä. Siinä tosin laskettiin pieleen. Noin kolmen prosentin kakkosoluet eivät riittäneet kannattelemaan niiden myyntiä, joten oluen erikoismyymälät lakkautettiin pian.

Lehdistö seurasi 543210-päivää tarkasti, kuten myös alkoholin ravintolamyyntiä, joka vapautui samaan aikaan. Monella suulla uutisoitiin, ettei mitään häiriöitä syntynyt. Toimittajakunta halusi olla suopea vihdoin koittanutta liennytystä kohtaan.

Illan siistiin käytökseen tosin vaikutti myös se, ettei ravintoloitsijoille suotu mahdollisuutta hoitaa paperisotaa etukäteen, vaan anniskelusopimuksen saattoi allekirjoittaa vasta itse kuuluisana päivänä eli 5. huhtikuuta. Niinpä Turussa alkoholia ehti tarjoilemaan tuona erityisenä iltana ainoastaan yksi ravintola, Itämeri. Helsingin menomestoista anniskeli heti esimerkiksi Palladium, joka oli merkkipäivänä koristeltu viitseliäin viiniköynnösaihein.

Hinnasto kertoo, että aluksi ostetuin juoma ”Eestiläinen paloviina” oli halvempaa kuin esi­merkiksi yksikään punaviini. © Alko

Hinnasto kertoo, että aluksi ostetuin juoma ”Eestiläinen paloviina” oli halvempaa kuin esi­merkiksi yksikään punaviini. © Alko

Iisalmen ensimmäisestä ostajasta ja sitkeästä yöjonottajasta, seppä Juho Pirttiahosta, tuli hetkeksi valtakunnanjulkkis. © Museovirasto

Iisalmen ensimmäisestä ostajasta ja sitkeästä yöjonottajasta, seppä Juho Pirttiahosta, tuli hetkeksi valtakunnanjulkkis. © Museovirasto

Whiskyllä oli moukan tuuri

Alkon valikoimiin oli tarkoitus saada myyntiin myös kotimaisia vaihtoehtoja, mutta laillisen viinanvalmistuksen järjestäminen vei aikaa. Kieltolaki oli vasta kumottu ja uusi väkijuomalaki vahvistettu helmikuussa 1932. Alkon liikkeet saatiin pystyyn varsin huimalla aikataululla, puolessatoista kuukaudessa, mutta valmistuspuoli otti oman aikansa.

Alkoholimyynnin käynnistysvaiheissa nopein oli voittaja. Skotlantilainen viski löi läpi hirmuisella tuurilla, sillä 5 600 viskilaatikon tilaus The Distillers Companyltä tehtiin ensimmäisenä, 5.3.1932, jolloin viskilaiva ehti seilata Suomeen maaliskuun puolella ennen kevään jääongelmia Itämerellä.

”Wiskyä on riittämiin saatavissa” vakuutti myymäläverkoston organisoinnista vastannut Paavo Talvela niille, jotka pettyivät, kun monia hinnastossa lueteltuja tuotteita ei vielä käytännössä saanut kaupasta.

Suoraviivainen eversti Talvela oli Alkoholiliikkeen kakkosmies. Myöhemmin liike-elämästä armeijan leipiin palannut ja kenraaliksi kohonnut Talvela tunnetaan talvisodan alun käänteentekevästä torjuntavoitosta Tolvajärvellä.

Tehokas ja ronski eversti jätti Alkoon sanonnan: ”Talvelan valvonnassa pullotkin marssivat järjestyksessä.”

Tietokirjojen mukaan alkoholimyymälöitä avautui ensimmäisenä päivänä 58. Talvela itse sanoi lehdille kuuluisana päivänä, että liikkeitä on 60. Kumpaa on uskominen? Everstillä oli niin kova ääni, että uskotaan tässä jutussa häntä.

Väkijuomamyymälöitä lisättiin seuraavina kuukausina kauppaloihin, mutta ei sitä pienemmille paikkakunnille.

Ensin tuli Savon viina

Edes eversti Talvela ei pystynyt kuitenkaan tyhjästä marssittamaan hyllyille kotimaisia, Alkon valmistamia tuotteita. Ensihätiin olikin pakko kääntyä yksityisten polttajien puoleen, joilla oli vanhastaan tietotaitoa ja tislauslaitteet.

Niinpä ensimmäinen kotimainen väkijuoma Alkon hyllyillä oli kuopiolaiselta Lignell & Piispaselta tilattu Savon viina. Sitä pääsi ostamaan jo huhtikuun jälkipuolella 1932. Tämä tuote tuli suoraan ”terveyshyllystä”, sillä Kuopiossa väkijuomat olivat apteekkarien hommaa. Apteekkarit Hugo Lignell ja August Piispanen olivat saaneet jo 1800-luvulla aikaan myös hienon Mesimarjaliköörin.

Valtion ensimmäinen oma viina oli Pöytäviina, joka syntyi laatuasiantuntija Veikko Ollilaisen laboratoriossa. Hän oli Alkoholiliikkeen kemistivelho. Avajaisvuoden 1932 aikana diplomi-insinööri Ollilaisen koeputkista tipahteli muitakin uutuuksia: Vinetto, Jouluhehku ja Rajamäen Akvaviitti.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä eversti Talvela nakkasi Ollilaiselle määräyksen keksiä juoma, joka hävittäisi loputkin spriin salakuljettajat Suomesta. Syntyi mausteinen Karhuviina, joka kuminan puraisuineen oli prosenteiltaan niin tujakka kuin laki salli eli 42-prosenttinen ja nimenomaan sovitettu pirtunjuojien makumieltymyksiin.

Alkon ensimmäinen oma tuotos Pöytäviina ehti kauppoihin huhtikuun lopussa 1932 © Alkon kokoelma

Alkon ensimmäinen oma tuotos Pöytäviina ehti kauppoihin huhtikuun lopussa 1932 © Alkon kokoelma

Keksi Jallulle nimi!

Elokuussa 1933 tapahtuneen Karhuviina-lanseerauksen jälkeen Veikko Ollilainen törmäsi kadulla mieheen, jonka taskusta törrötti kyseinen pullo. Mies tuli selittämään: ”Ku-kuulkaash he-herra, nyt on kauppaan tullut niin hyvä viina, ettei shemmoista ole ennen Shuomessa ollutkaan. Ta-tahtooksh herra maishtaa!”

Tuon kuullessaan juomasuunnittelija tiesi onnistuneensa. Karhuviina peittosi pirtutrokarit, ja parin vuoden jälkeen se vedettiin myynnistä. Juoma oli palvelunsa suorittanut.

Klassikko Jaloviina tuli myyntiin lokakuussa 1932. Se on leikattua eli jatkettua konjakkia.

Toukokuussa 1932 juomalle julistettiin nimikilpailu Alkon omien työntekijöiden kesken ikimuistoisen mainioin tuloksin. Jaloviina voitti, mutta alkolaiset keksivät ison joukon kutkuttavia nimiehdotuksia: Kiva Konjakki, Teräskonjakki, Konjake de Napander, Eloneste, Kansa, Surunsurma, Kultajuoma, Konjakkileike, Paavo, Isi ynnä muita oivalluksia!

Jaloviina tuli myyntiin lokakuussa 1932. © Alkon kokoelma

Jaloviina tuli myyntiin lokakuussa 1932. © Alkon kokoelma

Kylpyjä Cognacissa

Alkojen avautuminen Suomessa keväällä 1932 avasi myös uusia, jännittäviä bisnesmahdollisuuksia. Yksi varmasti ikimuistoisimmista kokemuksista oli alkoholiedustuksiin laajentaneen liikemiehen Erkki Kairan alkoholin ostokiertue ympäri Euroopan. Hän muun muassa kävi yhden kuukauden aikana tutustumassa 20 samppanjanvalmistajaan, joista jokaisen tuotteet piti toki maistella. Toimittajille Kaira kehui ”veitikka silmässä” myös kylpeneensä Cognacissa.

Ravintola-alan lehti taas pyysi viskiedustuksen Glasgowsta haalinutta puutavara-agenttia Onni J. Salovaaraa selostamaan viskin ominaisuudet, joita hän oli uudessa liiketoimessaan varmasti myös opiskellut.

Salovaaran vinkki viskistä oli: ”Väsyneinkin ihminen nauttimalla sitä hiukan, vain aivan vähäsen virkistysjuomana tuntee itsensä heti virkeämmäksi jatkamaan työtänsä ja tehtäviänsä.”

Lähteet: Suomen Hotelli-ravintola-kahvilalehti, Pulloposti ja Uusi Suomi, Jouko Simpura: Vapaan viinan aika. 50 vuotta suomalaista alkoholipolitiikkaa (Kirjayhtymä 1982) ja Martti Häikiö: Alkon historia (Otava 2007).

Lue myös: Kieltolaista yli 100 vuotta – Luotejakaan ei säästelty vaarallisissa pirturatsioissa

X