Näin Suomen kohtalosta puhuttiin vuonna 1943 –Roosevelt, Stalin ja Churchill päättivät Teheranissa, mitä ”itsepäisille suomalaisille” tehdään
Elettiin marraskuun loppua vuonna 1943. Natsi-Saksaa vastaan taistelevien Ison-Britannian, Venäjän ja Yhdysvaltojen johtajat pitivät konferenssin Iranin pääkaupungissa Teheranissa. Suomen kohtalosta puhuttiin tunteja.
Teheranin konferenssi on jäänyt historiaan. Franklin D. Rooseveltin, Josif Stalinin ja Winston Churchillin allekirjoittamassa Teheranin julistuksessa todetaan: ”Mikään maallinen mahti ei voi estää meitä tuhoamasta Saksan armeijoita maalla, sukellusveneitä merellä eikä lentokoneita ilmassa.”
Neuvostoliiton johtaja, marsalkka Josif Stalin, oli pitkien vetkuttelujen jälkeen hyväksynyt kokouspaikaksi Teheranin. Lentopelkoisena hän matkusti ensin junalla Kaspianmeren rantakaupunkiin Bakuun, missä siirtyi odottavaan kaukotoimintailmavoimien koneeseen.
Sodan aikana jatkuvasti ympäri maailmaa surrannut Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill lensi Lontoosta Lissaboniin, jatkoi sieltä meritse Maltan kautta Egyptiin taisteluristeilijä HMS Rednownilla ja lensi Kairosta brittiläisellä sotilaskoneella Teheraniin.
Yhdysvaltain presidentille Franklin D. Rooseveltille matka oli vaativa, sillä polio oli halvaannuttanut hänen jalkansa. Atlantin yli hänet toi taistelualus USS Iowa. Rooseveltille tuli matkaa Teheraniin yli 11 000 kilometriä.
Teheranin konferenssi toi yhteen kolme erilaista miestä
Suomen valtionjohto oli menettänyt yöunensa marraskuun 2. päivänä, jolloin Moskovan radio tarjoili epämiellyttäviä uutisia: ”…liittoutuneet jatkavat sotaa akselivaltoja vastaan, kunnes ne laskevat aseensa ja antautuvat ehdoitta. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea Saksaa mutta myös Saksan rinnalla sotivaa Suomea.”
Helpotusta toi ruotsalaisten diplomaattikanavien kautta saapunut tieto: Neuvostoliitto ei rajoita Suomen itsenäisyyttä, ellei Suomen tuleva politiikka siihen pakota.
Helsingin Sanomien uutisotsikot Teheranin neuvotteluista olivat epämääräisiä: Stalin matkustanut Pohjois-Afrikkaan… Churchill ja Roosevelt lienevät Kairossa…
Ensi kerran kolme suurta kokoontuivat Teheranissa avustajineen marraskuun 28. päivänä kello 16. Avatessaan istunnon Roosevelt lausui: ”Ainoa tarkoituksemme on voittaa sota mitä pikimmin.”
Roosevelt oli saatettu kokouspaikalle pyörätuolissa. Pääministeri Churchill oli kävellyt esikuntansa kanssa läheisestä majapaikastaan. Kokouspaikka oli Neuvostoliiton suurlähetystö, missä marsalkka Stalin otti vastaan Rooseveltin ja Churchillin.
Maailman tulevaisuudesta olivat historioitsija Isaac Deutsherin mukaan kokoontuneet päättämään taustaltaan varsin erilaiset miehet. Churchill oli Marlboroughin herttuan jälkeläinen, Stalin maaorjien poika ja Roosevelt eräänlainen keskitien kulkija, vaikka kuuluikin maanomistaja- ja teollisuuspohattojen sukuun.
Ennen marraskuun 29. päivän yhteisistuntoa Churchill ojensi kaksin käsin Stalinille maansa parhaiden aseseppien takoman kaksiteräisen miekan, joka oli kuningas Yrjö VI:n lahja Stalingradin asukkaille ja Neuvostoliiton kansalle. Olihan puna-armeija vuoden alussa saavuttanut voiton saksalaisista Stalingradin suurtaistelussa. Stalin veti miekan tupesta, nosti sen huulilleen ja suuteli miekkaa.
Stalinin järkyttävä vaatimus
Neuvottelujen kuuma peruna oli Stalinin vaatima toisen rintaman avaaminen lännestä Saksaa vastaan. Stalin vaati Englannin ja Yhdysvaltojen sotavoimia tekemään maihinnousun Ranskan maaperälle Normandiassa.
Churchill nyökkäili mutta korosti, että maihinnousu voitaisiin tehdä myös Välimereltä käsin Balkanin niemimaalle.
Kipinöitä sinkoili muutenkin. Eräässä vaiheessa Stalin ehdotti 50 000 saksalaisen upseerin teloittamista Saksan tulevan antautumisen jälkeen.
Roosevelt piti Stalinin sanoja vitsinä ja totesi, etteikö sentään 49 000 riittäisi. Churchill tuomitsi pelkän ajatuksen isänmaansa puolesta taistelleiden sotilaiden kylmäverisestä teloittamisesta ja ryntäsi huoneesta, minne Stalin saatteli hänet takaisin pitkän lepyttelyn jälkeen.
Oliko Stalinin mieleen palautunut Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun vuonna 1940 tekemä joukkomurha? Katynin metsässä oli silloin ilman oikeudenkäyntiä teloitettu tuhansia puna-armeijan sotavangeiksi joutuneita puolalaisia upseereita.
Marraskuun 30. päivän lounaalla koitti Josif Stalinin suuri hetki. Roosevelt oli neuvotellut pitkään Churchillin ja sotilasavustajiensa kanssa ja ilmoitti, että maihinnousu tehtäisiin Ranskaan seuraavan vuoden toukokuussa.
Samana marraskuun päivänä Churchill täytti 69 vuotta. Stalin antoi lahjaksi kriminnahkalakin ja ison venäläisiä kansansatujen aiheita mukailevan posliiniveistoksen.
Laseja kilisteltiin ja maljapuheita pidettiin. Suuressa syntymäpäiväpiiraassa paloi 69 kynttilää.
”Jos suomalaiset eivät tokene, heille on annettava kova opetus”
Juhla jatkui yli puolenyön. Churchillille maistui viski, Stalinille samppanja. Jaloistaan halvaantunut Roosevelt ei maljoja nostellut. Oli tulossa joulukuun 1. päivä, jolloin käytiin keskustelu Suomen tulevasta kohtalosta.
Rooseveltin avauspuheenvuoro oli selkeä: ”Olisi toivottavaa, että Suomi irrotettaisiin sodasta.” Syy oli selvä: Suomi oli länsimainen demokratia. Kaiken lisäksi sillä oli hyvä maine Yhdysvalloissa urhoollisen talvisodan takia.
Churchill kääntyi Stalinin puoleen: ”Millaisia ehtoja te venäläiset olette ajatelleet, jotta Suomi voisi irrottautua sodasta?”
Stalin luetteli kolme ehtoa – sotakorvaukset, saksalaisten sotilaiden karkottaminen maasta ja vuoden 1940 rauhan rajojen palautus. Siitä ei tingitty. Rajan oli oltava kyllin kaukana Leningradista.
Stalinin mukaan Neuvostoliitolla ei ollut mitään suunnitelmaa Suomen itsenäisyyden suhteen, jos Suomi ei käytöksellään pakota sitä tiettyihin ratkaisuihin. Rooseveltin huomautukseen, että suomalaiset toivovat voivansa pitää Viipurin, Stalin vastasi vaikenemalla ja sytyttämällä käyrän piippunsa.
Churchill oli valmis hyväksymään Neuvostoliiton aluevaatimukset, kunhan vain suomalaiset jäisivät itsenäisiksi ja saisivat elää ”noilla hyvin epämiellyttävillä seuduilla”.
Sotakorvauksia Churchill vastusti, ivallisin sananvalinnoin: ”Suomalaiset ovat onnettomia pikku hiirulaisia, joilla ei ole paljoakaan annettavaa.” Häntä närästi yhä Suomen liittyminen suurhyökkäykseen (operaatio Barbarossa), jonka natsi-Saksa oli aloittanut Neuvostoliittoa vastaan kesäkuussa 1941. Saman vuoden lopulla Englanti oli Stalinin painostuksesta julistanut Suomelle muutamaan sotilaalliseen pikkuoperaatioon kuivahtaneen sodan.
Stalinin mukaan Neuvostoliiton johto ottaisi toki mahdolliset Suomen rauhanneuvottelijat vastaan ”olipa sitten tulossa Ryti tai itse piru”. Rooseveltin tulkki Charles Bohlen merkitsi muistiin Stalinin sanat: ”Kansa, joka on niin urhoollisesti taistellut itsenäisyytensä puolesta, on otettava asiallisesti huomioon.”
Olisiko Stalinin tunnetusti kova viinapää pehmennyt Churchillin syntymäpäiväjuhlissa?
Keskustelu tiivistyi kuitenkin Stalinin jyrkkiin sanoihin: ”Suomen poliittinen johto kuvittelee Saksan edelleen voittavan suursodan. Jos suomalaiset eivät tokene, heille on annettava kova opetus.”
Lue myös: Suomen kohtalo ratkaistiin Tali-Ihantalan taistelussa
Itsepäiset suomalaiset
Marsalkka Stalinin uhkaama kova opetus alkoi helmikuussa 1944. Neuvostoliiton ilmavoimat pommitti Helsinkiä helmikuussa kolmena yönä. Tuhot jäivät pieniksi, kiitos ilmatorjunnan. Suomen hallitusta ei saatukaan taivutettua rauhaan.
Puna-armeijan suurhyökkäys Karjalan kannaksella alkoi kesäkuun 9. päivänä kolme päivää Normandian maihinnousun jälkeen. Viipuri menetettiin lähes taistelutta. Hyökkäys pysäytettiin kuitenkin Tali-Ihantalan taistelussa 25.6.–9.7. sekä Äyräpäässä ja Vuosalmella.
Puna-armeija alkoi vetäytyä. Normandian maihinnousun myötä oli käynnistynyt idän ja lännen kilpajuoksu kohti Berliiniä. Siellä oli sodan painopiste, sinne tarvittiin lisää elävää voimaa.
Suomen ja Neuvostoliiton välirauha solmittiin Moskovassa syyskuun 19. päivänä 1944. Suomi säilytti itsenäisyytensä.
Muistelmissaan ulkoministeri Vjatsheslav Molotov totesi: ”Olimme fiksuja, kun emme vallanneet Suomea talvisodassa. Siitä olisi tullut meille märkivä haava. Ihmiset siellä ovat itsepäisiä, hyvin itsepäisiä.”
Marsalkka Josif Stalin ymmärsi vuoden 1944 aikana, että miehitetyn Suomen sijasta itsenäinen Suomi olisi kuin kiltti koira hänen talutushihnassaan.
Lähdeteokset: Valentin Berezkov: Näin tehtiin historiaa; Isaac Deutscher: Stalin; Antero Raevuori: Hävittäkää Helsinki; Jukka Seppinen: Stalin ja Suomi; Pekka Visuri: Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat.
Oikaisu 17.12.2023 klo 19.50: Korjattu ingressistä Irak Iraniksi, jonka pääkaupunki Teheran on.