Tuthankhamonin mysteeri elää yhä – Sadan vuoden takainen hautalöytö ei ole vielä paljastanut kaikkia salaisuuksiaan

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Tutankhamonin hautakammio
Tutankhamonin hautakammion seinät oli peitetty maalauksin. © Getty Images
Tutankhamonin haudan löytyminen oli aikanaan valtava mediatapahtuma, joka sysäsi länsimaissa liikkeelle todellisen Egypti-kuumeen ja ”tutmanian”. Sadan vuoden takainen hautalöytö yllättää yhä.

Tuthankhamonin hautakammion hämyisessä valossa välkehti joka puolella kulta. Sen salaperäinen hohde miltei sokaisi arkeologi Howard Carterin, kun hän tuijotti hämmästyksestä mykistyneenä edessään levittäytyvää uskomatonta näkyä.

”Pystytkö näkemään mitään”, kysyi Carterin takana seisova vanhempi herrasmies, ­Car­narvonin jaarli jännittyneenä.

”Ihmeellisiä asioita”, sai järkyttynyt Carter tuskin henkäistyä.

Hetki oli todellakin taianomainen, sillä Howard Carter oli vihdoin onnistunut toteuttamaan suuren unelmansa, löytämään oviaukon faarao Tutankhamonin hautaan.

Faarao Tutankhamon tunnetaan kultaisesta naamiostaan. © MVPhotos

Faarao Tutankhamon tunnetaan kultaisesta naamiostaan. © MVPhotos

Tutankhamonin haudan löysi englantilainen arkeologi ja egyptologi Howard Carter. © Getty Images

Tutankhamonin haudan löysi englantilainen arkeologi ja egyptologi Howard Carter. © Getty Images

Marraskuun 4. päivänä vuonna 1922 Egyptin Luxorissa sijaitsevassa nekropolissa eli hautausmaalla, Kuninkaiden laaksossa, tehty hautalöytö oli aikansa kohutuimpia sensaatiota, ja sen ympärille räjähti välittömästi valtava mediasirkus.

Uteliaita länsimaisia turisteja alkoi virrata Luxoriin, ja lehdet julkaisivat toinen toistaan mehukkaampia tarinoita kaivaus­ten edistymisestä ja faaraon viimeisestä leposijasta esiin kannetuista monista kallisarvoisista esineistä.

Satumaisten kulta-aarteiden lisäksi suurta yleisöä kiehtoivat kaivauksiin liitetyt kuolemantapaukset, jotka laittoivat liikkeelle uskomuksia muumion kirouksesta.­

Oliko yli kolmetuhatta vuotta sarkofagissaan kuolonunta nukkunut poikafaarao kostanut hautarauhansa häiritsijöille? Tutankhamonin löytöä on kutsuttu poikafaaraoksi, koska hän oli vasta 8-vuotias noustessaan valtaan ja kuollessaankin noin 17-vuotias.

Uskomukset eivät syntyneet täysin tyhjästä, sillä heti Tutankhamonin haudan löytymisen jälkeen alkoi tapahtua mystisiä asioita. Muun muassa kobra söi Carterin kanarialinnun. Tämän kuviteltiin olleen muumion kosto hautaansa tunkeutuneelle arkeologille, sillä egyptiläisessä mytologiassa symbolinen kobra suojeli faaraoita vihollisilta.

Kiroukseen uskovat saivat lisää vettä myllyynsä, kun arkeologisia kaivauksia rahoittanut Carnarvonin jaarli kuoli löytöä seuraavana vuonna 1923. Todellisuudessa Carnarvon menehtyi luultavasti moskiiton pureman aiheuttamaan infektioon.

Howard Carter ja Carnarvonin jaarli kuuluisan haudan suulla vuoden 1922 paikkeilla. © Getty Images

Howard Carter ja Carnarvonin jaarli kuuluisan haudan suulla vuoden 1922 paikkeilla. © Getty Images

Howard Carter tutkii Tutankhamonin sarkofagia vuonna 1922. © Getty Images

Howard Carter tutkii Tutankhamonin sarkofagia vuonna 1922. © Getty Images

Koituiko murha poikafaarao Tutankhamonin kohtaloksi?

Howard Carterin iloa ja liikutusta lisäsi entisestään se, että Tutankhamonin muumio oli säilynyt täysin koskemattomana. Tämä teki vuoden 1922 hautalöydöstä täysin ainutlaatuisen.

Poikafaarao makasi suuressa sarkofa­gissa kolmen sisäkkäisen ihmisenmuotoisen arkun sisällä. Niistä sisin oli puhdasta kultaa. Faaraon kasvoja peitti yli kymmenen kiloa painava kultainen kuolinnaamio, joka oli koristeltu korukuvilla ja muilla kallisarvoisilla materiaaleilla.

Monelle Tutankhamon onkin tuttu juuri upeasta kultaisesta kuolinnaamiosta, mutta hänen elämästään ja lyhyestä valtakaudestaan tiedetään vain vähän. Arkeologi Minna Silverin juuri ilmestynyt tietokirja Tutankhamonin salaisuudet (Gaudeamus) tuo tuntemattoman teinihallitsijan ja kauan sitten kadonneen egyptiläisen sivilisaation tutuksi myös suurelle yleisölle.

Tutankhamonin (n. 1342–1325 eaa.) elämässä on tosin edelleen paljon ratkaisemattomia kysymyksiä, mutta hän ehti valtakaudellaan aikaansaada Egyptissä merkittäviä muutoksia. Hän muun muassa julisti harhaoppiseksi isänsä, faarao Ekhnatonin valtakauden yksijumalaisen eli monoteistisen auringonjumala Atonin palvonnan ja palautti voimaan monijumalaisuuden – luopumatta tosin täysin Aton-uskostaankaan.

Vaikka haudanryöstäjät olivat ehtineet rosvota osan Tutankhamonin haudan esi- ja sivukammion aarteista, esineitä oli vieläkin tuhansia. Kesti aina 1930-luvun alkuun saakka ennen kuin ne oli saatu siirrettyä Kairon Egyptiläiseen museoon.

Siellä säilytettiin myös Tutankhamonin muumiota noin 80 vuoden ajan, kunnes se siirrettiin vuonna 2007 takaisin Kuninkaiden laaksoon.

Esineiden joukossa oli muun muassa valtaistuin, faaraon kultaruukkuihin säilötyt balsamoidut sisäelimet, koruja ja pienoispatsaita. Mukana oli jopa elintarvikkeita, sillä muinaiset egyptiläiset uskoivat, että sekä sielu että ruumis jatkoivat elämäänsä kuninkaallisen vainajan siirtyessä Osiris-jumalan hallitsemaan kuoleman valtakuntaan.

”Muinaisten kuvausten perusteella voi arvella, kuinka Niilin rannalla pidettiin valittajaisia, kun tieto poikafaarao Tu­tankhamonin menehtymisestä levisi maassa. Temppeleistä todennäköisesti nousi uhrisavuja, ja faaraon ruumis lipui Niiliä pitkin kohti Kuninkaiden laaksoa”, Silver kuvailee.

Poikafaaraon kuolinsyystä ei Silverin mukaan ole saatu varmuutta. Mahdollisia kuolinsyitä on monia aina taudeista vaunuonnettomuuteen ja jopa henkirikokseen.

”Murhaakaan ei voida täysin sulkea pois.”

Egyptin salaperäisyys kiehtoi

Egyptin ihmeet ovat siivittäneet länsimaisten ihmisten fantasioita ainakin Napoleonin kesällä 1798 maahan tekemästä sota­retkestä lähtien. Tuolloin sotaretkeläiset löysivät egyptiläisestä Rosettan kaupungista isokokoisen kivipaasin eli steelan. Vuonna 1822 ranskalainen kielitieteilijä Jean-FranÇois Champollion onnistui tulkitsemaan, mitä kiveen kaiverretut hiero­glyfit tarkoittivat.

Kun muinaisen sivilisaation salaisuudet alkoivat avautua, kiinnostus Egyptiä kohtaan vain kasvoi. Silloin alettiin kaivaa esiin myös maan muinaisia aarteita. Esineet päätyivät museoihin eri puolille Eurooppaa ja Yhdysvaltoja sekä yksityisiin kokoelmiin ja antiikkihuutokauppoihin. Suurta osaa ei palautettu koskaan takaisin Egyptiin.

Egypti-huuman ehkä makaaberein muoto oli mummija-lääke, jota valmistettiin jauhetuista muumioista. Lääkkeen kuviteltiin olevan kaikki sairaudet parantava ikuisen elämän eliksiiri.

Tutankhamonin hautalöydön jälkeen Egypti-huuma riehui villimpänä kuin koskaan aikaisemmin. Tätä ilmiötä kutsuttiin ”tutmaniaksi”, ja se näkyi niin kirjallisuudessa, taiteissa kuin muodissakin.

Varakkaita länsimaisia turisteja kiidätettiin ylellisillä Niilin-risteilyillä nähtävyydeltä nähtävyydelle ja hemmoteltiin eksoottisilla ruokalajeilla ”à la Tut”. Iltojen tummuessa tanssittiin Tutankhamon-ragtimea. Naisten puvuissa säihkyivät kulta ja egyptiläisten hautamaalausten loistava egyptinsininen.

Egypti lumosi myös rikoskirjallisuuden kuningattaren Agatha Christien, joka vietti kuukausia arkeologi-aviomiehensä Max Mallowanin kanssa kaivauksilla Lähi-idässä. Luxorissa pariskunta ystävystyi myös Tutankhamonin löytäjän, Howard Carterin kanssa. Vuonna 1937 Christie julkaisi erään rakastetuimmista Hercule Poirot -dekkareistaan, Kuolema Niilillä.

Egypti-huuman merkittävin anti suomalaiselle kulttuurielämälle oli epäilemättä se, että Mika Waltari innostui muinaisesta faaraovaltiosta ja kirjoitti lopulta kymmenille kielille käännetyn suurromaniin Sinuhe egyptiläinen (1945). Sen pohjalta tehty Hollywood-elokuva The Egyptian (1954) teki Waltarista maailmankuulun.

Mukana myös kolonialismia

Vaikka salaperäinen faaraoiden valtakunta kiehtoi länsimaalaisia, suhtautuminen Egyptiin oli myös kolonialistista ja holhoavaa. Eurooppalaiset eivät halunneet uskoa, että pohjoisafrikkalainen maa olisi kyennyt luomaan kulttuurisesti ylivertaisen sivilisaation jo vuosituhansia sitten. Eräs mielikuvituksellisimmista teorioista oli, että egyptiläiset eivät rakentaneet pyramidejaan itse, vaan ne olivat ulkoavaruuden olentojen aikaansaannosta.

Jotkut länsimaalaiset taas halusivat omia kunnian Egyptin muinaisesta kulttuuriperinnöstä itselleen. Fennomaani ja kielimies Sigurd Wettenhowi-Aspa esitti täysin tosissaan 1935 ilmestyneessä teoksessaan Kalevala ja Egypti. Suomen kultainen kirja II, että todellisuudessa suomalaiset olivat kehittäneet Egyptin kulttuurin. Hän perusteli näkemystään sillä, että arabian kielen juuret löytyivät suomesta: esimerkiksi muumio oli hänen mukaansa alun perin ”muu mies” ja Kairo olisi johdettu sanasta ”kaira”.

Tutankhamonin tarina ei ole päättynyt haudan löytymiseen, sillä hautalöytö on yhä todellinen arkeologinen runsauden­sarvi. Fysiologian ja lääketieteen Nobelin saanut ihmisen perimän ja evoluution tutkija, ruotsalainen Svante Pääbo osoitti jo 1980-luvulla, että yli kaksitutatta vuotta vanhoista muumioista on mahdollista eristää DNA:ta.

Egyptiläiset tutkijat ovat myös äskettäin löytäneet tavan nähdä muumioiden käärinliinojen alle uusien teknologioiden avulla.

Minna Silver uskookin, että sadan vuoden takainen hautalöytö ei ole vielä paljastanut kaikkia salaisuuksiaan:

”Nykyinen tiede ja sen edistys ovat tehneet Tutankhamonin haudan tutkimisesta ennennäkemättömän löytöretken. Esiin nousee sellaisia yksityiskohtia, joista Carter ja Carnarvon saattoivat vain uneksia.”

Tutankhamonin haudan paikan löytää Kuninkaiden laaksosta sinne asetetun laatan avulla. © MVPhotos

Tutankhamonin haudan paikan löytää Kuninkaiden laaksosta sinne asetetun laatan avulla. © MVPhotos

Lähdekirjat: Tutankhamonin salaisuudet. Arkeologinen matka muinaiseen Egyptiin (2022), Nicky Nielsen: Egyptomaniacs. How We Became Obsessed with Ancient Egypt (2020), Ronald H. Fritze: Egyptomania. A History of Fascination, Obsession and Fantasy (2016).

Lue myös: Faaraon virkamiehen hautalöytö kielii alaisen arvostuksesta – Haudan sisääntulohallin seinillä on runsaasti kuvituksia ja tekstejä vainajan elämästä

X