IPK-jääkiekkoseura sai yksinäiset ikäihmiset kohtaamaan toisensa Iisalmessa – ”Näitä tapaamisia odotan joka viikko”
Jääkiekkoseura Iisalmen Peli-Karhut alkoi järjestää ikäihmisille kohtaamisia, joiden suosio ylitti kaikki odotukset. ”Lievittää yksinäisyyttä”, kiittelee leskeksi jäänyt Seppo Juntunen.
Eira Randelin (keskellä) sanoo, että tapaamisia ei ole tarvinnut mainostaa. Tulijoita riittää muutenkin.
Runsas vuosi sitten syksyllä Seppo Juntusen maailma järkkyi. Puoliso, jonka kanssa oli eletty yhteistä elämää yli puoli vuosisataa, perustettu perhe ja rakennettu kaksi taloa, menehtyi äkillisesti. Syynä olivat Juntusen mukaan koronataudin oireet.
”Viikossa meni, kuoli kotiin. Se tapahtui äkkiä”, Seppo Juntunen kertoo.
Olemuksesta näkee, että asiasta on yhä vaikea puhua.
Alkujärkytyksen jälkeen tuntui, että oli pakko puuhata jotakin hyödyllistä. Ensi töikseen Juntunen siivosi koko huushollin.
”Tuli kauhea puuska tehdä jotakin. Muistan, että ensimmäiseksi putsasin kahvinkeittimen”, Juntunen hymähtää.
Sitten tuli tarve nähdä ihmisiä, puhua jollekin omanikäiselle. Juntunen on kahdeksankymppinen.
Rupattelu Karhun kellarissa piristi mieltä
Seppo Juntunen muisti kuulleensa, että hänen kotikaupungissaan Iisalmessa on paikka, jossa iäkkäät ihmiset kokoontuvat viikoittain tapaamaan toisiaan. Jäsenmaksuja ei peritä, ja talo tarjoaa kahvit.
Joulukuisena tiistaina 2022 Juntunen asteli Iisalmen torin laidalla seisovaan liikekeskukseen ja portaat alas. Siellä on Karhun kellari, paikallisen jääkiekkoseuran pyörittämä monitoimitila.
Juntunen haki kupin kahvia, istahti pöytään ja katseli varovaisesti ympärilleen. Hän näki enimmäkseen vieraita kasvoja, mutta oli siellä yksi tuttukin, yli yhdeksänkymppinen mies, jonka kanssa Juntunen oli harrastanut nuorempana pyöräilyä. Miehet vaihtoivat kuulumisia.
Juntunen huomasi, että rupattelu piristi mieltä. Sittemmin Karhun kellarin tapaamisista on tullut hänelle tärkeä henkireikä.
IPK kokosi yksin asuvat yhteen
Iisalmen Peli-Karhujen (IPK) senioritoiminnasta on muodostunut ilmiö pienessä, noin 20 000 asukkaan savolaiskaupungissa.
Karhun kellarissa kokoontuu kerran viikossa parhaimmillaan lähes sata eläkeläistä, monet heistä yli 90-vuotiaita.
Sitä voi kutsua Iisalmen kokoisessa kaupungissa jo tapaukseksi, varsinkin kun puhutaan arki-iltapäivästä, jolloin kaupungin keskustassa on muuten melko hiljaista.
Osallistujat ovat kaikki kotona asuvia ikäihmisiä. Moni heistä on leski, joka on muuttanut eläkepäivillään kaupunkiasuntoon.
Kun senioreille järjestetty toiminta täytti vuoden maaliskuussa 2023, Iisalmen kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen kävi paikalla pitämässä puheen ja vaikuttui väenpaljoudesta.
Pandemia eristi vanhukset Pohjois-Savossakin
Kaikki alkoi Karhun kellarin tupakkapaikalta, kertoo IPK:n toimitusjohtaja Jarmo Ylisipola. Elettiin alkuvuotta 2022, ja koronapandemia alkoi hellittää.
Sauhutellessaan Ylisipola mietti, mitä urheiluseura voisi tehdä paikallisen vanhusväestön hyväksi.
”Silloin oli oltu pari vuotta aika voimakkaasti eristäytyneenä. Se oli monelle vanhukselle yksinäistä aikaa.”
Korona-aikana IPK oli järjestänyt vanhuksille ruokajakelua. Senioritoiminta on seuralle muutenkin tuttua, sillä IPK:lla on ikämiesten oma jääkiekkoporukka, seuran entisistä pelaajista koostuva Pappakarhut.
Vanhusten iltapäiväkerhosta sana levisi puskaradiossa
Jarmo Ylisipola keksi idean vanhusten iltapäiväkerhosta, jossa seura tarjoaisi puitteet, kahvit ja pientä ohjelmaa. IPK oli muuttanut tilavaan, vasta remontoituun liikehuoneistoon kauppakeskus Keisarinkulman alakertaan noin vuotta aiemmin. Karhun kellarissa toimivat nyt myymälä, toimisto ja kokous- ja saunatilat.
Ylisipola esitteli ideansa Karhun kellarin palveluvastaavalle Eira Randelinille. Tuumasta pantiin toimeen parissa viikossa. Jääkiekkoseura otti yhteyttä sosiaali- ja terveystoimeen ja levitti sitä kautta tietoa ikäihmisille.
”Aluksi mietimme varovaisesti, että olemme tyytyväisiä, jos saamme paikalle viisikin ihmistä”, Jarmo Ylisipola muistelee.
Puskaradio teki tehtävänsä: jo ensimmäiseen tapaamiseen tuli kolmisenkymmentä kävijää. Loppu onkin historiaa – nykyään talo on usein niin täynnä, ettei pöytäpaikkoja riitä kaikille ja tuolitkin ovat loppua kesken. Nykyisin Olvi-säätiö tukee toimintaa vuosittaisella avustuksella.
”Meiltä on kysytty, miksi emme mainosta tätä missään. Ei meidän ole tarvinnut”, Eira Randelin sanoo.
Randelin emännöi kokoontumisia, mutta yleensä myös toimitusjohtaja Ylisipola on paikalla. Hänen toimistonsa on salin vieressä.
”Humppasen salin puolella aina kun ehdin. Kyllähän tämä lämmittää mieltä, kun näkee ja kuulee, miten tärkeinä näitä tapaamisia pidetään”, Ylisipola sanoo.
Kahvia, pullaa ja asiaa Karhun kellarissa
Kello lähenee yhtä, ja Keisarinkulman ulko-oven pieleen kertyy rivi rollaattoreja. Innokkaimmat ovat tulleet paikalle jo puolelta päivin, tuntia ennen virallista alkamisaikaa pelaamaan korttia tai muuten vain vaihtamaan kuulumisia.
Talossa on hissi, mutta melkein kaikki käyttävät portaita. Senioreille näyttää olevan suorastaan kunnia-asia, että Karhun kellariin tullaan omin jaloin.
Sali täyttyy nopeasti iloisesta puheensorinasta. Tänään paikalla on noin 65 eläkeläistä.
Osanottajien korkea keski-ikä huomioiden on ymmärrettävää, että meno on rauhallista: muutamat pelaavat korttia tai biljardia, mutta useimmille riittää rupattelu ja pullakahvit pöydän ääressä. Tiloista löytyviin golf-, metsästys- ja ajosimulaattoreihin ei näissä karkeloissa juuri kosketa.
Ylikonstaapeli puhuu oikeassa ikäihmisten perspektiivissä
Palveluvastaava Eira Randelin esittelee päivän asiantuntijavieraan. Ylikonstaapeli Ville Blek Itä-Suomen poliisilaitokselta luennoi kyberrikoksista ja katuturvallisuudesta. Randelin kertoo, että poliisin tietoisku järjestettiin yleisön toiveesta.
Blek laittaa savolaisen ikäihmisen kokemia turvallisuusuhkia oikeaan perspektiiviin.
”Itärajan takaa voi tulla vaikka 15 000 pakolaista, me viranomaiset kyllä hoidamme heidät. Teidän on tärkeämpää huolehtia, että laitatte nastakengät ettekä kaadu persauksillenne, niin ei tule lonkkamurtumia.”
Tärkeintä kohtaamisissa on vertaistuki
Yleisö kuuntelee keskittyneesti koko luennon. Moni kuitenkin sanoo, että asiantuntijaluennot eivät ole tapaamisissa pääasia. Tärkeämpää on yhdessäolo ja vertaistuki.
Seppo Juntunen on löytänyt itselleen pelikaverin biljardipöydästä. Hän käy nykyään Karhun kellarin tapaamisissa lähes viikoittain.
”Kyllä tämä on lievittänyt yksinäisyyttä, ehdottomasti. Vuosi sitten tuntui, että kaikki kaatuu päälle. Tämä on mainio paikka, täällä on kohtalotovereita, joille jutella”, Juntunen pohtii.
Eira Randelin muistaa Juntusen ensikäynnin hyvin. Randelin on pyörittänyt tapaamisia alusta asti ja tuntee jo vakiokävijät.
”Hän tuli sisään hyvin varovaisesti. Jossain vaiheessa hän kertoi, kuinka oli juuri jäänyt leskeksi. Rohkaisin häntä, että tulehan taas ensi viikolla”, Randelin muistelee.
Tapaamisissa jaetaan ilot ja surut. Kun toiminta on jatkunut kohta jo kaksi vuotta ja osallistujat ovat iäkkäitä, on väistämätöntä, että luonnollista poistumaa tapahtuu myös kävijöiden keskuudessa.
Eira Randelin kertoo, että kuolemantapauksia voidaan käsitellä tapaamisissa, jos omaiset ovat antaneet siihen luvan.
”Meillä oli yksi pappa, joka kävi täällä paljon. Hänen poikansa luvalla pidimme hänelle hiljaisen hetken. Poika kertoi, että kokoontumiset olivat hänen isälleen tärkeitä.”
Kolme polvea palvelutyössä
Tilaisuuden luonteeseen sopii, että sukupolvet kohtaavat myös järjestäjien puolella.
Kahvituksesta vastaa Eira Randelinin eläkeiässä oleva äiti Ritva Randelin, ja pelien ja laitteiden kanssa auttaa Eiran veljenpoika Eetu Randelin, 18. Hän on Karhun kellarissa työharjoittelussa – ja kysyttyä seuraa ”pappojen” biljardimatseihin.
Monista ”kerhomummoista” on tullut puolessatoista vuodessa tuttuja, joita saatetaan nähdä vapaa-ajallakin, Eira Randelin kertoo.
”Kaupassa vaihdetaan kuulumisia, ja yhden mummon luona on käyty äidin kanssa kahvillakin.”
Moni kävijä kiittelee Karhun kellarin henkilökuntaa tilaisuuksien hyvästä hengestä ja välittömästä tunnelmasta. Miltä tällainen palaute kuulostaa?
”Se tuntuu ihanalta. Tämä on työtä, jota tekee täydellä sydämellä. Tulee hyvä mieli itsellekin, kun porukka viihtyy”, Eira Randelin sanoo.
Toimitusjohtaja Ylisipola arvelee, että toiminnan suosiota selittää myös oikea ajoitus.
”Satuttiin sellaiseen saumaan, jossa ihmiset kaipasivat sosiaalista kanssakäymistä. Emme ole halunneet raamittaa näitä tapaamisia liikaa, vaan täällä saa olla vapaasti ja omana itsenään.”
Toimintaa aloittaessaan seura ei ollut miettinyt, kuinka kauan sitä jatkettaisiin. Eikä sitä ole mietitty vieläkään.
”Joulut ja kesät pidetään taukoa, mutta muuten jatketaan varmasti niin pitkään kuin porukka viihtyy. Onhan tämä palkitsevaa meillekin”, Ylisipola sanoo.
Rutiinit pidentävät ikää
Vanhustyön keskusliiton senioritoiminnan vastaava toiminnanohjaaja Anu Lintilä ilahtuu kuullessaan iisalmelaisseuran tapauksesta.
”Senioritoimintaa on melkein joka kaupungissa, mutta tällainen urheiluseuran aktiivisuus on uusi avaus”, Lintilä sanoo ja jatkaa:
”Se voi tuoda toimintaan nuorekasta näkökulmaa. Ehkä tapaamisia ei koeta niin vanhuuteen leimaaviksi.”
Senioritoiminta voi edistää ikäihmisten hyvinvointia monin tavoin. Se ylläpitää toimintakykyä ja ehkäisee yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.
”Moni ikäihminen kokee mielekkääksi, että elämässä on säännöllisiä, arkea rytmittäviä asioita. Myös asiantuntijaluennot ovat hyödyllisiä, sillä yleensä ikäihmisetkin haluavat oppia uutta ja seuraavat aikaansa.”
Tyypillistä on, että kun innostus syntyy, senioritapaamisissa käydään niin pitkään kuin vointi sallii.
Anu Lintilän mukaan senioritoiminnan järjestäminen ei vaadi ihmeitä. Tärkeintä on tarjota paikka, johon on esteetön pääsy, ja sisältöä, joka vastaa iäkkäiden toivomuksia. Eikä pidä unohtaa kahvitarjoilua.
”Yleensä kielenkannat irtoavat, kun saadaan kahvikuppi eteen.”
Tarpeellinen tapahtuma Iisalmessa
Ylikonstaapeli Ville Blek päättää luentonsa, ja salissa alkaa hälinä, kun osallistujat siirtyvät naulakoille. Valtaosalle kävijöistä virallisen osuuden loppuminen on merkki siitä, että tilaisuus on päättynyt.
Helsinkiläissyntyinen Seija Koskinen, 76, kiittelee Karhun kellarin tapaamisia: ”Hirveän tarpeellisia, ja mikä parasta, ilmaisia. Täällä kaikki ovat samanarvoisia, vaikka olemme erilaisista taustoista.”
Koskinen heittäytyy runolliseksi.
”Kun elämä aukaisee sinulle oven, älä pelkää, vaan astu sisään. Silloin elämä kantaa.”
Yksi tällainen ovi on auennut Koskisen mukaan Karhun kellarissa. Hänen mielestään tapaamisissa on muodostunut yhteisö, johon on hyvä kuulua.
Sali hiljenee, mutta yhdestä kabinetista kuuluu vielä naurun tyrskähdyksiä. Koolla on Karhun kellarin vakiokävijöistä koostuva korttirinki, ja menossa on Skip-Bo-matsi. Tänään pelaajia on paikalla kuusi.
Kortinpeluu jatkuu usein sulkemisaikaan asti, kello viiteen. Pelisessioista on tullut tärkeä rutiini ja pelaajista kavereita.
Porukka kokoontui säännöllisesti kesälläkin, vaikka tapaamiset olivat muuten tauolla. Kahvit ja pullat kustannettiin silloin itse.
Mikä on ollut tähänastisten tapaamisten kohokohta?
Pöytä hiljenee hetkeksi.
Sitten Carita Myllynen tiivistää porukan tunnelmat:
”Tämähän on ollut yhtä juhlaa koko ajan!”
Kävijöiden kokemuksia
Seuran juhlavuoden juttusarjassa nostamme esiin arjen sankareita eri puolilta Suomea.