Reportaasi: Verkkopitsin kutojat elvyttävät lähes kadonnutta perinnettä – Lohiverkkoja on kudottu Kymijoen varsilla jo yli puoli vuosituhatta sitten

Verkkopitsikurssilla nuoria kisällejä opetettiin miltei jo kadonneen perinnetaidon pariin. Alkusolmut pujotettiin kalvaimen ympärille ja pohjaverkkoa koristeltiin konuilla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Verkkopits­imestari Pirjo Sunilaakin naurattaa toimittajan taitamattomuus pitsin kudonnassa. © Linda Varoma

Verkkopitsikurssilla nuoria kisällejä opetettiin miltei jo kadonneen perinnetaidon pariin. Alkusolmut pujotettiin kalvaimen ympärille ja pohjaverkkoa koristeltiin konuilla.
Teksti:  Ville Vanhala

Kalvaimen ympärille pitäisi pujottaa alkusolmu.

Kalvain on punainen muoviliuska, mitä painetaan peukalolla sormia vasten. Ohuen, keltaisen langan lenkki on kiristetty pöydänjalan ympäri ja sininen lanka kulkee kahtena eri silmukkana toisen käden sormissani. Toisella kädellä pitäisi saada pujotettua verkkopitsineulaa käyttäen sininen lanka keltaisen langan silmukasta läpi.

Se ei mene.

Perinteisen kymijokilaakson verkkopitsin alkusolmusta syntyykin sumppu.

Kotkan Merikeskus Vellamossa on juuri käynnistynyt toinen verkkopitsin kudonnan kurssipäivä. Verkkopitsin kutominen on ollut katoamassa oleva kädentaito, mutta Suomen Kotiseutuliiton Mestarit & kisällit toimintamallin kurssilla perinnetaitoa opetetaan nyt uudelle sukupolvelle. Noin puolet paristakymmenestä aloittelevasta kutojasta on 20–30 vuoden ikäisiä.

Aloitetaan taas alusta. Tehdään aloituslenkki ja ruvetaan pujottamaan verkkopitsineulalla sinistä lankaa keltaisen langan silmukan läpi niin, että kalvaimen ympärille saataisiin alkusolmu.

Verkkopitsin kaavat ja mallit ovat tarkoin tallennettua Kymijokilaakson käsityötaidon perinnettä. © Linda Varoma

Verkkopitsin kaavat ja mallit ovat tarkoin tallennettua Kymijokilaakson käsityötaidon perinnettä. © Linda Varoma

Kaksi lankaa, yksi kalvain ja liian monta sormea: verkkopitsin alkusolmun voi kieputtaa myös yhteistyönä. © Linda Varoma

Kaksi lankaa, yksi kalvain ja liian monta sormea: verkkopitsin alkusolmun voi kieputtaa myös yhteistyönä. © Linda Varoma

Pitsineulan vipatusta

Harmaanvalkoinen lanka kulkee kiivaasti Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston kädentaitopajalla opiskelevan, tamperelaisen Arin Qvickin sormien väleissä. Verkkopitsineula vipattaa ja pian pitsissä on taas uusi kerros.

30-vuotias Qvick kutoo verkkopitsistä pienoismallikuvioita, jotka hän laittaa läpinäkyvien avaimenperien sisälle.

”Avaimenperät päätyvät myyntituotteiksi työpajallemme.”

Aiemmin keskiaikaisharrastajana koristenauhoja kutonut ja vaatetusalalla työskennellyt Qvick kertoo oppineensa verkkopitsin kudonnan alkeet verrattain nopeasti.

Hän myöntää, että hänen kutomansa verkkopitsi voisi näyttää tiiviimmältä ja tasaisemmalta.

”Tärkeintä on omaksua ensin tekniikka kunnolla ennen kuin voi ruveta tyylittelemään työn jäljellä.”

Verkkopitsikurssin opettaja, kotkalainen verkkopitsimestari Pirjo Sunila kuitenkin kehuu Qvickin pitsikudosta.

”Muoto nousee hyvin esille, mutta ehkä pitsin silmät voisivat olla vielä hieman tiukempia”, Sunila neuvoo.

Nyt on paljon lankaa sormien ympärillä. Onneksi on mestari apuna. Alkusolmu alkaa kuin alkaakin kietoutua kalvaimen ympärille. © Linda Varoma

Nyt on paljon lankaa sormien ympärillä. Onneksi on mestari apuna. Alkusolmu alkaa kuin alkaakin kietoutua kalvaimen ympärille. © Linda Varoma

Verkoista verkkopitsiksi

Minulla ei mene yhtä hyvin. Verkkopitsin alkusolmun kiertäminen kalvaimen ympärille ei ole onnistua edes verkkomestari Pirjo Sunilan opastuksella. Kun kolme sormeani pitäisi siirtää sinisen langan etummaisesta lenkistä takimmaiseen ja kiristää lanka, lanka kiristyykin sormieni ympärille, mutta kalvaimessa lanka roikkuu.

Sunilaa hieman hymyilyttää.

”Ei kannata luovuttaa. Miltei kaikille ensikertalaisille käy juuri tuolla tavalla”, Pirjo Sunila sanoo.

Koko maailmassa ainutlaatuista kymijokilaakson verkkopitsiä kudotaan samalla tavalla kuin lohiverkkoja on kudottu Kymijoen varsilla jo peräti yli puoli vuosituhatta sitten.

Sunila kertoo, että Kymijoen Korkeakosken haarassa lohta kalastettiin vetämällä suuria- eli lohiverkkoa kahden soutuveneen välissä.

”Kun verkkoon jäi lohi, veneet soudettiin vierekkäin, jolloin verkosta syntyi niiden perään pussi, josta lohi nostettiin veneeseen.”

1800-luvulla Kymijokivarren naiset keksivät ottaa lohiverkon kutomisesta mallin pitsin kutomiseen. Hitaasti valmistuvasta ja työläästä verkkopitsistä tuli Kymijoen varressa aikansa statussymboli.

”Välineet olivat sen ajan mukaisia. Alun perin esimerkiksi kalvainkin vuoltiin puusta.”

Kymenlaakson museon tutkija Jaana Kataja kertoo, että naiset kilpailivat keskenään siitä, kenellä on hienoimmat pitsit. Verkkopitsiä käytettiin kodin sisustuksessa ja verkkopitsiä ommeltiin juhlavaatteisiin.

”Sunnuntaisin naiset pukivat kirkkoon lähtiessään tanu-päähineet, joiden etuosa oli koristeltu verkkopitsillä.”

Kymenlaakson museon kokoelmissa oleva verkkopitsistä kudottu päähine eli tanu oli oman aikansa statussymboli. © Linda Varoma

Kymenlaakson museon kokoelmissa oleva verkkopitsistä kudottu päähine eli tanu oli oman aikansa statussymboli. © Linda Varoma

Toppia tekemässä

Uudeltamaalta kolmisen vuotta sitten Kotkaan muuttanut vaatetusalan artesaani, 25-vuotias Katariina Kärkäs on asettanut tavoitteekseen kutoa verkkopitsistä itselleen topin.

Vasta muutaman rivin valmista pitsiä kutonut Kärkäs ei kuitenkaan usko, että toppi valmistuu kovinkaan nopeasti.

Verkkopitsistä innostunut Kärkäs aikoo ostaa kurssin jälkeen itselleen omat välineet ja kutoa topin lisäksi ainakin tyynynpällisiä ja muita sisustustekstiilejä.

Verkkopitsillä Kärkäs haluaa jättää itsestään jäljen tuleville sukupolville.

”Kun lapsenlapseni näkevät verkkopitsiäni, he voivat sanoa, että mummi on sen kutonut.”

Pujotus pujotukselta Kärkäksen pitsi pitenee ja Qvickin työpöydällä on jo muutama valmis pienoismallikuvio. Qvick tunnustautuu luonteeltaan pikkutarkaksi ja sanoo nauttivansa luovasta työstä.

”Voin jo kuvitella itseni istumassa yksin yön hiljaisuudessa kutomassa verkkopitsiä”, Qvick sanoo.

Katariina Kärkäs on jo kutonut itselleen verkkopitsikäsineen. © Linda Varoma

Katariina Kärkäs on jo kutonut itselleen verkkopitsikäsineen. © Linda Varoma

Lupauksen täyttämistä

Kotkan Merikeskus Vellamossa järjestettävillä verkkopitsin kutomiskursseilla kun­nioi­tetaan vuonna 1925 syntyneen kotiteollisuusopettaja Ella Mussalon mittavaa elämäntyötä kymenlaaksolaisen ja etenkin kymiläisen käsityöperinteen vaalijana.

Kymenlaakson museo julkaisi viime vuoden lopulla kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija Liisa Avelinin kirjoittaman, Mussalon elämänkerrallisen kirjan Langan suuntaan.

”Mussalolle on luvattu, että verkkopitsin kutomisen taito säilytetään elävänä ja pitsiä sovelletaan nykyajan tarpeisiin”, Jaana Kataja kertoo.

Verkkopitsi on erityistä kymenlaaksolaista perinnettä ja tämän päivän harvat verkkopitsikudonnan taitajat ovat joko kymenlaaksolaisia tai heillä on ainakin kymenlaaksolaiset sukujuuret.

Joutsalaisen Hanna Puuran isoisän isä kalasti aikanaan verkoilla lohta Kymijoesta, joten Puura katsoo velvollisuudekseen opetella verkkopitsin kutomisen taidon.

”Mielestäni verkkopitsin tulisi kuulua suomalaiseen käsityöperinteeseen”, Puura sanoo.

Turussa vuonna 1996 järjestetyssä pitsikonferenssissa oli esillä erilaisia pitsejä kautta maailman. Pirjo Sunila kertoo, että verkkopitsi sai konferenssissa kosolti huomiota kansainvälisiltä alan ammattilaisilta ja harrastajilta.

”Vasta silloin ymmärsin, minkälainen aarre verkkopitsi meille kymenlaaksolaisille on.”

Pitsiä ympäristöä säästäen

Ensimmäinen alkusolmu on viimein kalvaimen ympärillä, mutta se ei syntynyt kokonaan omissa käsissäni, vaan lankoja ja verkkopitsineulaa käytti enimmäkseen verkkopitsimestari Pirjo Sunila.

Alkusolmun pujottaminen tehtiin siis nelikätisesti.

Seuraava alkusolmu pitäisi tehdä sitten pelkästään yksin omilla käsilläni.

Verkkopitsin kuvioita kutsutaan konuiksi. Verkkopitsiin voidaan tehdä myös suursilmänen, herasilmä ja korjuuttelemalla kuvioihin pujotellaan lisää lankaa, että kuviot saadaan paksummiksi ja näkyvämmiksi.

”Lankojen pitää olla aina kireinä ja selän suorana, että solmut saadaan kohdilleen”, Sunila neuvoo.

Katariina Kärkkään verkkopitsitoppi etenee yhä nopeammin. Kärkkäällä on tekniikka jo verrattain hyvin hallinnassa: kädet käyvät ja lanka kulkee, vaikka hän ei tekeillä olevaan pitsiin koko ajan enää katsokaan.

Kärkkään mukaan tänä päivänä nuoriso ei välttämättä arvosta perinteisiä kädentaitoja, koska kaikki tavarat ja hyödykkeet saa ostettua helposti ja halvalla kaupasta.

Kärkäs muistuttaa myös, että itse tehty vaate tai tavara on myös teko ympäristön puolesta.

”Mitä enemmän osaa tehdä itse, sitä vähemmän joutuu ostamaan ja kuormittamaan ympäristöä.”

Pirjo Sunila esittelee perinteisiä verkkopitsin kutomisen välineitä. © Linda Varoma

Pirjo Sunila esittelee perinteisiä verkkopitsin kutomisen välineitä. © Linda Varoma

Vaihtuneet kalvaimet

Perinteinen tanu-päähine on puettu Merikeskus Vellamon Kymenlaakson museon vitriiniin muovipään ylle. Päähineen taustalla Kotkan saaren rakennukset ovat Berndt Godenhjelmin (1799–1881) maalaamassa maalauksessa ilmiliekeissä.

”Kun englantiset polttivat Kotkan saaren Krimin sodan yhteydessä Oolannin sodan melskeissä vuonna 1855, saaren tuhoa katsomaan tulleilla kymiläisillä naisilla oli ainakin maalauksen mukaan tanu-päähineet päässään”, Kymenlaakson museon tutkija Jaana Kataja kertoo.

Ennen tanun pukemista naiset letittivät hiuksensa, kiersivät letit metalliluokin ympärille nutturalle, mikä jäi hatun päähineen takaosan pesään piiloon.

”Tanun etuosan verkkopitsi oli oman verkkopitsikudonnan taidonnäyte. Verkkopitsillä koristeltiin lisäksi myös huiveja ja liinoja.”

Sillä aikaa, kun olemme olleet katsomassa museossa katsomassa tanupäähinettä punainen kalvaimeni on vaihtunut siniseen ja sen ympärille on ilmestynyt rivi alkusolmuja.

Pitsimestari Pirjo Sunila on laittanut kangertelevan kudontani hyvälle alulle.

Punainen kalvain on nyt Katariina Kärkäksen sormissa, koska sen ympärille on helpompi yrittää tehdä verkkopitsin suursilmäsiä kuin sinisen kalvaimen.

”Suursilmäsen kutominen toisen verkkosilmän läpi on ainakin näin aluksi hieman hankalaa”, Kärkäs sanoo.

Verkkopitsineula viuhuu edestakaisin lankojen välissä ja lankaa kiertyy kalvaimen ympärille.

Suursilmäsen syntyminen Kärkkään näppärissä sormissa on vain ajan kysymys.

Eikä siihen mene edes kauan.

Verkkopitsiä somessa

Puhelimet on otettu esiin. Verkkopitsimestari Pirjo Sunila seuraa hymyillen, kun nuoret kurssilaiset kuvaavat töitään ja välineitään. Verkkopitsinkudonnasta tehdään myös videonpätkä, mikä postataan Kädentaitopajojen Instagram-tilille.

”Verkkopitsinkudonta on vanha taito, mutta nuorille se on jotain aivan uutta ja erilaista”, Sunila toteaa.

Vuosikymmen sitten Lohjalta Kotkaan ja Kymenlaakson museoon tekstiilikonservaattoriksi muuttanut Jaana Kataja myöntää, että hän ei itse osaa kutoa verkkopitsiä, vaikka sen kutomista opettaakin.

”Totta kai aion opiskella vielä tekniikan. Vasta, kun osaan kutoa verkkopitsiä olen kunnon kymiläinen”, Kataja naurahtaa.

Minulle tuollainen päätös voi olla helpommin sanottu kuin tehty.

Vaikka Sunila on solminut siniseen kalvaimeen alkusolmuja, niin varsinaisten verkkosilmien kutominen ei ala luonnistua. Sormia tuntuu olevan liikaa ja ne tuntuvat olevan liian paksuja ja kankeita ja koko ajan väärässä paikassa.

Ohut sininen lanka on taas sumpussa.

Se täytyy avata ja oikaista, ja aloittaa elämäni ensimmäisen verkkopitsisilmän kutominen alusta.

Lähde: Liisa Avelin: Langansuuntaan – Ella Mussalo kymiläisen käsityöperinteen vaalijana, 2021, Kymenlaakson maakuntamuseon julkaisu.

Kymenlaakson museon tutkija Jaana Kataja (luokan edessä) on pannut tyytyväisenä merkille, että myös nuoret arvostavat perinteisiä kädentaitoja. © Linda Varoma

Kymenlaakson museon tutkija Jaana Kataja (luokan edessä) on pannut tyytyväisenä merkille, että myös nuoret arvostavat perinteisiä kädentaitoja. © Linda Varoma

Lue myös: Katso video – Näin näppärästi käy yhä pitsin kutominen 95-vuotiaalta kutojamestari Soini Arolalta

X