Ihanat käsityöt! Riitta Larne on opettanut työväenopistossa jo 25 vuotta: ”Yhdessä tekemisen riemu ja itsensä likoon laittaminen ilahduttaa”
Käsityönopettaja Riitta Larne on vetänyt satoja kursseja Helsingin työväenopistossa. Hän haluaa osallistujien unohtavan koulun käsityötuntien traumat ja nauttivan käsillä tekemisestä: kesämekon surauttamisesta tai turvalonkeroiden virkkaamisesta keskosvauvoille.
Riitta Larne viihtyy työväenopiston opettajana 25 opetusvuoden jälkeenkin. Pandemia pakotti muuttamaan osan kursseista etäkursseiksi, mutta ne olivat monen mielestä ”koronakevään helmiä.”
Keväällä 2016 Riitta Larneen ensimmäinen lapsenlapsi Enni kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Pariviikkoisella vauvalla oli sydämen rytmihäiriö, johon hänellä oli synnynnäinen alttius. Enni joutui jäämään teho-osastolle, täynnä piuhoja.
Läheisten hätä oli suuri. Perheestä pääsi kaksi kerrallaan Ennin luo.
”Odottaessani vuoroani aloin jo odotusaulassa tuhertaa itkua. Tomera vävyni komensi lopettamaan. Hän kehotti alkamaan virkata turvalonkeroita teholle”, Riitta Larne, 63, muistelee.
Yöhoitaja antoi virkkausmallin. Siitä alkoi mummon ura pienten mustekalojen virkkaajana ja työpajojen järjestäjänä. Kun Riitta pitää turvalonkeropajoja Maunulan kirjastossa, isolle kankaalle heijastetaan kuva Ennistä keskoskaapissa turvalonkeron kanssa. Se pysäyttää ihmiset. Virkkaamaan tulee heitäkin, jotka eivät ole vuosiin tarttuneet koukkuun.
Riitan lapsenlapset Ellen, 3, ja Enni, 5, leikkivät mummoa laittamalla silmälasit päähän ja kutomalla leikisti sukkia. Mummo lupasi kutoa heille sukat mieleisistä langoista. © Tommi Tuomi
Mummojen opissa
Riitta Larne imi jo lapsena käsityöinnostuksen isoäideiltään. Hän vietti kesiä äidinäidin kanssa Kustavin saaressa. Mummilla oli käsin veivattava metallinen ompelukone, jolla 9-vuotias Riitta sai ommella yhdessä mummin kanssa hameen.
”Tuo kone on nyt minulla. Ehkä opetan tyttärentyttäret ompelemaan sillä.”
Viipurista Kouvolaan muuttanut evakkomummi taas piti ompeluseuroja, joissa Riitta viihtyi aikuisten juttuja kuunnellen. Hän oppi samalla naisten yhteyden ja voiman merkityksen.
”Mummi kertoi, että kaksivuotiaana minun piti käydä potalla kylmässä porstuassa. Mutta olisin halunnut tuoda sen olohuoneeseen, etten vain olisi jäänyt ompeluseurojen tunnelmasta ja jutuista paitsi. Minäkin yritän luoda kursseilleni ompeluseuramaisen rennon fiiliksen.”
Oppikoulussa Riitta otti kannustavan opettajan innostamana kaikki vapaaehtoiset käsityöt ja ompeli itselleen vaatteita jo alle lukioikäisenä. Lukion kronikassa häntä kuvailtiin eturivin neulovaksi tytöksi.
Käsityönopettaja lähti seikkailemaan
Valmistuttuaan käsityönopettajaksi vuonna 1980 Riitta lähti seikkailemaan. Hän oli nähnyt lehti-ilmoituksen kiinnostavasta työstä: esitellä sveitsiläistä Elna-ompelukonetta jälleenmyyjille Pohjoismaissa.
”Olin 22 vuotta. Minusta oli hienoa matkustaa ja yöpyä hotelleissa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Nettiä ei ollut, ja ompelijat kaipasivat tietoa koneista.”
Vuoden kuluttua Riitta matkusti työmatkalle Amerikkaan. Kahden vuoden ajan hän lensi tämän tästä sinne Elnan ja kolmen matkalaukun kanssa.
”Opetin amerikkalaisia käyttämään ompelukoneitaan. Olin yksin valtavan isolla lavalla ompelukoneen kanssa peili päälläni. Opetin esimerkiksi ohuen kankaan ompelua ja konekirjontaa. Joskus minua kuvattiin televisioon, sillä olin ihmeellinen tyttö jääkarhujen maasta.”
Amerikan kokemuksen jälkeen minkään ryhmän eteen astuminen ei ole Riittaa turhaan jännittänyt. Palattuaan Suomeen hän veti yli kymmenen vuotta Marimekon tehtaanmyymälöitä.
”Kurssilaisten yhdessä tekemisen riemu ja itsensä likoon laittaminen ilahduttavat minua aina”, sanoo lastenlastensa kanssa kuvattu Riitta. © Tommi Tuomi
Slipovereja miehelle
Riitta Larne tapasi tulevan miehensä Tavastialla vuonna 1977, juuri kun hän oli aloittanut käsityöopettajaopinnot.
”Mieheni kertoi suunnilleen toisessa lauseessa, että hänen äitinsäkin on käsityönopettaja. Anopin kanssa meistä tulikin sitten ylimmät ystävät. Ostimme esimerkiksi yhteisen neulekoneen.”
Seurusteluaikana Riitta neuloi miehelleen muodin mukaisia slipovereja. Jopa farkut syntyivät Amerikasta ostettujen Calvin Kleinin kaavojen mukaan.
Naimisiin pari meni vuonna 1985. Perheeseen syntyi vuosina 1987, 1989 ja 1995 kolme tytärtä: Jenna, Hanna ja Venla.
”Työskennellessäni Marimekossa Jenna ja Hanna toimivat muotinäytösten lapsimalleina, sillä Kirsti Paakkasen aikana järjestettiin paljon näytöksiä.”
Vuonna 1996 Riitta siirtyi työväenopiston tuntiopettajaksi, koska iltatyö mahdollisti kolmen tyttären hoivaamisen päivällä. Lapset olivat tuolloin 8-, 6- ja 1-vuotiaita.
Keskoslapsille virkattuja turvalonkeroita. Riitta vetää seuraavan turvalonkeropajan Maunulan kirjastossa Helsingissä 17. tammikuuta. © Tommi Tuomi
Muiden kannustajaksi
Riitta Larne viihtyy yhä epäsäännöllisessä työssään, vielä 25 opetusvuoden jälkeenkin.
Riitta aloittaa arkipäivänsä aamukuudelta uimahallissa: uimalla ja vesijuoksemalla. Siihen on kehittynyt addiktio yli 10 vuoden aikana.
”Sieltä lähden usein aamupäiväkurssille, ja illalla saattaa olla toinen kurssi. En ole koskaan tehnyt normaalia 8–16 työtä. Vuorotyö sopii minulle. Joskus kotiudun töistä vasta iltauutisille.”
Tavallisella työviikolla hän opettaa neljänä arkipäivänä ja kahtena iltana muun muassa ompelua ja askartelua. Viikonloppuisin saattaa olla lyhytkursseja, vaikka pieniä betonitöitä pihalle.
”Kurssilaisten yhdessä tekemisen riemu ja itsensä likoon laittaminen ilahduttavat minua aina.”
Riitan tärkein sanoma kurssilla on, että kaikkea voi oppia, vaikka olisi koulun käsityötunnilta huonoja muistoja. Hänen ohjeissaankin lukee aina lopussa, että muista kehua itseäsi.
”Kannustan kaikkia esittelemään valmiin työnsä ryhmässä. On hieno tunne, kun näen ujon kurssilaisen puhjenneen kukkaan ja esittelevän työtään muille ylpeänä.”
Uuden oppiminen on ihanaa
Marraskuisena maanantaiaamuna käsityöluokka on täynnä iloista puuhailua, kun 12 naista ompelee ja tuunaa Riitan johdolla.
Tämä seniorikurssi on kokoontunut jo yli kymmenen vuotta. Riitta opettaa heille joka kerralla yhden uuden asian, mutta omiaankin saa puuhata. Tärkeintä on tekemisen meininki mukavassa ilmapiirissä.
Kurssilaiset kehuvat opettajaansa ja sitä, kuinka ihanaa on oppia uutta.
Riitta on huomannut, että kun ihminen jää eläkkeelle, hän putoaa usein kaikista sidosryhmistään. Monille on tärkeää löytää tilalle uutta, vaikkapa viikoittain kokoontuva käsityöryhmä.
Porukkaan kuuluminen ja käsitöiden tekeminen samanhenkisten ihmisten kanssa on parhaimmillaan kuin psykoterapiaa.
Riitta kertoo käsityöryhmään tulleesta eläkeläisrouvasta, joka oli juuri muuttanut Pohjois-Karjalasta Helsinkiin lähemmäs aikuisia lapsiaan. Rouva tutustuu Helsinkiin käymällä kursseilla työväenopiston eri pisteissä. Näin hän oppii uutta ja näkee uusia kaupunginosia ja bussireittejä.
”Taitavatkin tekijät käyvät kursseilla, sillä tutunkin asian voi tehdä uudella lailla. Sukkakursseilla moni satoja pareja kutonut innostuu esimerkiksi neulomaan kantapään uudella tavalla.”
Käsitöiden lomassa käsitellään elämän iloja ja surujakin. Eräs kurssilainen kertoi Riitalle, että hänen saattohoidossa ollut miehensä kuoli viisi päivää aiemmin. Hän halusi silti tulla kurssille. Elämän täytyy jatkua, ja käsityöstä saa lohtua.
Riitta on vetänyt kauan seniorien päiväryhmää, jossa on ompelua ja tuolijumppaa.
”Kahvin aikana puhumme käytännön asioista: esimerkiksi koronasta, rokotteiden ottamisesta ja muistin huononemisesta.”
Riitta ei pelkää eläkkeelle jäämistä.
”Vanheneminen ja elämä mummona on ihanaa! Elämä on opettanut monta asiaa. Äidin, veljen ja anopin syöpä, Ennin teholle joutuminen ja molempien vanhempien muistisairaus on saanut minut arvostamaan nykyhetkeä”, Riitta kertoo.
”Nivelten särky on ainoa ikävä asia vanhenemisessa, mutta onneksi minulla on uudet täydelliset polvet!”
Riitta Larnen käsityötaidot ovat monipuoliset. MTV3:n Aarrepaja-ohjelmassa hän korjasi lelunorsun ja nallen uuteen uskoon. © MTV3
Mekkomaniaa
Riitta on käsityön sekatyöläinen, jolta sujuvat lähes kaikki tekniikat. Vain tilkkutyöt ja pitsinnypläyksen hän jättää muiden opetettavaksi.
Erilaista materiaalia on säilötty kotiin tyttöjen vanhoihin huoneisiin. Riitta tekee jo leikkimielistä kuolinsiivousta ja vie omia tarvikkeitaan kurssilaisille. Kurssien aikana koti on täynnä työväenopistolle lähtevää kurssitavaraa. Mies on jo tottunut tähän.
”Monesti ihmiset säästävät ihanaa kangasta, eivätkä raaski käyttää sitä. Kannustan ompelemaan lempikankaasta vaikka yöpaidan.”
Ompelu on nousussa. Esimerkiksi Riitan suositulle Mekkomania-kurssille on jonossa 30 innokasta ompelijaa.
Värikkääseen tai mustavalkoiseen mekkoon pukeutuva Riitta rakastaa leninkien ompelua, mutta hän säästää sen lomalle. Innostunut flow-tilaan vajoaminen vie nimittäin paljon aikaa.
”Työskennellessäni Marimekossa sain todellisen mekkorokotuksen. Seuraavaa lomaa varten minulla on valmiiksi leikattuna kassillinen mekkoja. Ompelen mekkoni marikankaista tai itse värjäämästäni puuvillasta. Ehkä surautan jotain 5-vuotiaalle Ennille ja 3-vuotiaalle Ellenillekin.”
Korona-aika on vaatinut uuden opettelua, sillä kursseja pidettiin kuukausitolkulla etänä verkossa. Työmäärä oli valtava, kun opettajien piti valokuvata jokainen työvaihe etäopetusta varten.
”Olen saanut palautetta, että etäkurssit olivat koronakevään helmiä.”
Tulevina eläkepäivinään Riitalla on aikaa touhuta lapsenlapsien kanssa. He seuraavat jo nyt kiinnostuneina mummon neulomista.
”Otan aina lukulasit, kun alan neuloa. Ellen ja Enni keksivät tästä leikin: he laittavat lasit silmilleen, ottavat puikot käteen ja leikkivät mummoa. Mutta ei leikki tähän päättynyt. He halusivat nykylasten tapaan, että otetaan meistä yhteiskuva!”