”Kun ilmahälytys tuli, mamma jäi ottamaan leipiä uuneista” – Leivon Leipomo on 110-vuotias ja ruisleipä tehdään yhä alkuperäisjuureen
Tamperelainen perheyritys Leivon Leipomo on säilynyt samalla suvulla perustamisvuodestaan 1913 lähtien. Nykytrendeihin yritys vastasi suositulla vegepyörykällä.
Serkukset MaiBritt Jaakkola (edessä), Hanna Leivo, Sanna Leivo ja Harri Jaakkola kuuluvat Leivon Leipomon vuonna 1913 perustaneen August Leivon sukuun. Kaikki neljä serkusta ovat aloittaneet työuransa leipomolla.
Lämmin, hieman kostea ja aavistuksen makealta tuoksuva ilma tulvahtaa kasvoille, kun laskeutuu portaat leipomon alimpaan kerrokseen. Vaikka ulkona on yli kaksikymmentä astetta pakkasta, leipomossa pärjäisi hyvin t-paidassa. Juuri paistuneet, tuoreuttaan höyryävät ruis- ja kauraleivät liikkuvat Leivon Leipomon linjastolla kohti pussitusta ja pakkaamista.
Neljä serkusta katselee leipiä lempeästi, silloin tällöin joukosta jonkun yksilön poistaen. Maallikon silmä ei erota leipää toisesta, mutta lapsuudestaan asti leipomolla kasvaneet Harri ja MaiBritt Jaakkola sekä Hanna ja Sanna Leivo näkevät heti, mitkä leivät eivät pääse kauppaan saakka.
Leipomon perustaneiden Fanny ja August Leivon lapsi Väinö Leivo on kaikkien neljän isoisä. Hanna ja Sanna Leivo ovat sisaruksia, samoin Harri ja MaiBritt Jaakkola. Heidän johtamansa ja omistamansa tamperelainen Leivon Leipomo ei ole mikä tahansa leipätehdas vaan yli satavuotisesta historiastaan näkemystä ammentava perheyritys.
Halki itsenäisen Suomen historian
Leivon Leipomon yli ovat rymistelleet muun muassa Suomen sisällisota, talvisodan ilmapommitukset, 1990-luvun lamavuodet ja koronapandemia, mutta yhä edelleen leivotaan leipää samalla tontilla, jolta August Leivo 110 vuotta sitten lähti myymään leipää Tammelan torille.
Linnuntietä leipomolta Tammelan torille ei ole kuin kolme kilometriä, minkä tamperelaiset kulkevat nykyään hujauksessa raitiovaunulla. Mutta 1910-luvulla matka Tammelaan kesti hevoskärryillä kauan ja oli henkisestikin nykyistä suurempi siirtymä, kun Messukylän maalaistunnelmista siirryttiin keskelle rajussa kasvussa olevan kaupungin ytimeen.
Nykyään yritys työllistää Tampereella noin sata henkilöä ja Tuusulassa sijaitseva saman konsernin pH7-konditoriossa noin viisikymmentä. Harri Jaakkola on toimitusjohtaja, Sanna Leivo hallituksen puheenjohtaja ja Hanna Leivo myyntiedustaja. Eläkkeelle äskettäin siirtynyt MaiBritt Jaakkola on myös työskennellyt perheyrityksessä. Jokainen serkuksista on johtotehtävien lisäksi tehnyt yrityksessä lähes kaikkia työvaiheita.
”On paistettu leipää, oltu tuotantolinjalla, pakattu leipää, ajettu leipäkuskeina ja oltu kahvilan myyjinä”, Sanna ja Harri luettelevat.
Viimeksi joulusesongin aikaan koko nelikko auttoi kahvilan puolella, ja nytkin Harri on lähdössä viemään autolla yhtä leipäkuormaa. Mutta aivan kaikkeen ei johtoporraskaan nykyajan leipomossa kykene.
”Nyt leipomoissa on tietojärjestelmiä, laitteita ja erikoistehtäviä, joilla on omat taitajansa, mutta monissa työvaiheissa pystymme kyllä auttamaan”, Harri sanoo.
Kuin toinen maailma
Arkisena iltapäivänä leipomon päivän kiireisin vaihe on jo takanapäin, mutta siellä täällä näkyy liukuhihnoja ja leipiä korjailevia työntekijöitä. Suuret leipätaikinakoneet ovat tältä päivältä pysähtyneet mutta ovat silti vaikuttava näky. Ne näyttävät aivan samanlaisilta leipäkoneilta kuin kotikäytössäkin, nämä ovat vain ainakin kymmenen kertaa suurempia.
Leipomo liittyy kiinteästi serkusten lapsuus- ja nuoruusmuistoihin. Työhön on kasvettu kuin huomaamatta, ensin lasten leikeissä leipomon alueella, sitten apulaisina ja lopulta moninaisissa työtehtävissä.
MaiBritt Jaakkolan ensimmäisiä lapsuusmuistoja on, kun hän oli mukana viemässä ja hakemassa leipomon kellokortteja, kun ne kerran viikossa vaihdettiin uusiin.
”Oli jännittävää, kun kortteja haettiin aina aikaisin aamulla ja yleensä taskulampun valossa. Sitä aina odotti leipomolle saapuessaan sitä tuoreen ruisleivän ominaistuoksua, joka sai tuntemaan vähän kuin olisi toiseen maailmaan tullut.”
Suvun lapset pääsivät leipomolle kesätöihin, jos halusivat, mutta mikään pakko ei ollut valita työtä nimenomaan täältä.
”Meistä siskoksista tuntui aina hienolta, jos sai lähteä isän mukaan apulaiseksi töihin. Nuorena likkana pääsi ensimmäisen kerran kesätöihin leipomolle perkaamaan mansikoita”, sanoo Sanna Leivo.
Harri Jaakkolan yksi parhaista lapsuusmuistoista on, kun hän pääsi 70-luvulla poikana isoisän mukaan autolla kierrokselle maakuntaan viemään leipiä.
”Siinä tunsi itsensä tärkeäksi, kun kantoi leipälaatikoita maaseudun kauppoihin ja edellisen päivän laatikot vietiin auton kyytiin.”
Leipomoiden pitkät perinteet Tampereella
Tampere on halki vuosikymmenten ollut tunnettu muustakin kuin jääkiekosta, mustasta makkarasta ja Särkänniemestä. Tampere on aina ollut leivän ja leipomoiden kaupunki.
Sille on syynsä.
Jo 1800-luvulla Tampereelle alkoi syntyä paljon teollisuutta, myös sellaista, joka työllisti paljon naisia. Siihen saakka monessa kodissa miehet olivat olleet palkkatöissä kodin ulkopuolella ja naiset hoitivat sillä välin muiden kotitöiden ohessa myös leipomisen. Teollistumisen myötä kotona tehtiin vähemmän leipää ja sitä ryhdyttiin ostamaan toreilta ja myymälöistä – olihan siihen nyt teollisuuden työpaikkojen ansiosta varaakin.
Leivon Leipomo on vaalinut juuriaan sanan kaikissa merkityksissä, sillä leipomon ruisleivissä käytettävä taikinajuuri on jopa vanhempi kuin yritys itse. Fanny Leivo (os. Vilkman) oli kotoisin Hatanpään kartanon torpasta, jossa eli vahva leipomisperinne. Fanny otti mukaansa ruisleivän sydämen, taikinajuuren, myötäjäisiksi mennessään naimisiin Augustin kanssa ja muuttaessaan tämän luo Messukylään. Samaan juureen leivotaan edelleen Leivon Leipomon ruisleivät.
Tamperetta on vuosikymmenten saatossa kutsuttu myös Rieväkyläksi. Se ei ole ihme.
”Se on ihan luonnollista, sillä yksistään tässä kaupunginosassa oli vielä 1970-luvun lopussa kahdeksan leipomoa”, Harri Jaakkola muistelee.
Hän näkee yrityksen pitkät perinteet myös arvona asiakkaille. Monella tamperelaisella on koko elämänmittainen asiakassuhde Leivon Leipomoon.
”Säännöllisesti kuulee asiakkailta, että kävimme kahvilassanne jo 1960-luvulla mummun kanssa. Totta kai sellainen lämmittää mieltä.”
Pommitus ei pysäyttänyt
Pitkä historia näkyy yrityksen, omistajien ja työntekijöiden historiassa monin tavoin. Sisällissodan Tampereen suurtaistelujen alettua keväällä 1918 työntekijät lähtivät leipomolta hakemaan suojaa Tuomiokirkolta. Taistelut riehuivat ankarina monta päivää muutaman kivenheiton päässä leipomolta, ja aikalaiset ovat kuvanneet Messukylän ilman olleen sakeana luotipilvistä.
”Leipomon kiinteistö meni taistelujen aikana pirstaleiksi. Talo jäi pystyyn, mutta runsaasti oli särjetty ja vauriot merkittävät”, Harri Jaakkola kertoo.
Talvisodan aikana leipomon miehet lähtivät rintamalle omistajaa myöten.
”Jatkosotaan isoisämme ei käsittääkseni enää osallistunut, vaan leipomollamme oli jo rooli armeijan huoltovarmuuden osana, eli leivoimme leipää armeijan käyttöön.”
Talvisodassa Tamperetta pommitettiin useana päivänä. Ilmahälytykset kuuluivat myös leipomoon.
”Muistelen mamman kertoneen, että kun ilmahälytys tuli leipien ollessa uunissa, hän ei lähtenyt suojaan vaan jäi ottamaan leipiä ulos. Eihän niitä uuneihin voinut polttaa”, kertoo MaiBritt Jaakkola. Lähimmät pommit putosivat noin kolmen kilometrin päähän.
1990-luvun lama koetteli koko valtakuntaa, mutta leipomoala ei kuulunut pahimpiin kärsijöihin, sillä suomalaiset eivät karsineet leivästä.
”Lopetimme niihin aikoihin konditorian, ja jonkin aikaa kakkujen ja leivosten tekeminen oli hyvin vähäistä, mutta leipää myytiin edelleen jokseenkin yhtä paljon kuin ennenkin.”
Koronapandemia muutti suomalaisten kaupassakäyntitottumuksia. Verkkokaupan virtuaaliostoskoriin leipä ei päätynytkään enää yhtä helposti kuin tavalliseen ostoskoriin.
”Siinä missä suomalaiset ennen kävivät noin 3,5 kertaa viikossa ruokakaupassa, on lukema nyt jossain 2,8 tietämillä. Totta kai se vaikuttaa heti myös ostetun leivän määrään”, Harri Jaakkola sanoo.
Vahinkopyöryköillä voittoon
Vaikka historian muistelu on tärkeää, menestyvän yrityksen on katsottava myös tulevaisuuteen.
”Kehitämme vuodessa noin sata uutuutta, mutta myyntiin saakka niistä päätyy korkeintaan kymmenen”, Harri Jaakkola sanoo.
Joskus menestys tulee yllättäen, jopa vahingossa. Niin kävi Leivollakin vuonna 2019, kun yritys voitti vegepyörykkä Boltseillaan televisiossa järjestetyn ensimmäisen Suomalainen menestysresepti -kilpailun.
Leipomolla oli jo vuosien ajan tehty kaura-siementaikinasta leipää, ja moni oli toivonut siitä sämpylöitä. Leipurit kertoivat, ettei kyseinen leipätaikina oikein taivu sämpyläksi, mutta heitä pyydettiin yrittämään siitä huolimatta.
”Olin sattumalta juuri edeltävänä iltana syönyt italialaisen tyylin lihapullia tomaattikastikkeessa, kun töissä sitten sain eteeni ne sämpylät. Tai niin sanotut sämpylät, eiväthän ne pallerot sämpylöiltä näyttäneet.”
Jaakkola päätti kuitenkin maistaa yhtä palleroa. Maku toi mieleen tuhdin lihapullan.
”Tuotantopäälliköllä välähti sillä hetkellä, että niin lihapulla, pitäisikö tätä miettiä aivan uudesta näkökulmasta.”
Sämpylänä syntynyt idea meni uudelleen tuotekehitykseen ja tuli ulos leipomon uumenista uudenlaisena kasvispyörykkänä Boltsina. Pian kaupat ympäri Suomea halusivat Boltseja hyllyihinsä, ja ensimmäisen vuoden aikana kaupaksi meni yli kaksi miljoonaa pyörykkärasiaa. Seuraavana vuonna Leivon Leipomo ja HKScan perustivat yhteisyrityksen edistämään Boltsien kasvua.
Tulevaisuus avoin
Perheyrityksen tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta vielä ei tiedetä, kenen johdolla mennään joskus tulevaisuudessa, kun nykyiset serkukset jäävät eläkkeelle.
Hannalla on kolme lasta, Harrilla yksi. Vielä ei ole selvää, jatkavatko lapset joskus tulevaisuudessa perheyrityksen palveluksessa.
”Nuorimmaiseni kyllä sanoo, että on tulossa leipomolle töihin, mutta hän on vasta kymmenen. Voi olla siis, että mieli ehtii vielä muuttua”, Hanna nauraa.
Rieväkylän sydän sykkii varmasti joka tapauksessa tulevaisuudessakin.
