Pikkurahalla pärjää! Nuukuusvinkit paljastavat lukijoidemme arkiset oivallukset – Näin syömme ja matkustamme edullisesti
Eurolla Tampereelle, ilmaiseksi kulttuuritapahtumiin ja päälle edullinen, hyvä ateria. Neljä säästäväistä ihmistä kertoo, mitä kaikkea voi tehdä vähällä rahalla.
Minna Enqvistin maatiaiskanat syövät tähteitä ja tuottavat perheelle ruokaa.
Geenit, rokotukset, ilmasto, taiteilija Gustav Klimtin elämä. Tästä kaikesta vantaalainen Anneli Arjasto on kuunnellut viime aikoina esitelmiä, kaikki ilmaiseksi.
”Käyn Helsingin Tiedekulmassa yleisöluennoilla. Paikka on ihana ja kaikille avoin. Siellä me, suurin osa eläkeläisiä ja opiskelijoita, kuuntelemme hartaina asiantuntijoita.”
Anneli käy paljon kulttuuritapahtumissa, mutta käyttää niihin mahdollisimman vähän rahaa.
”Vantaan Galleria K:n maksuttomat taideluennot ovat mielenkiintoisia ja kirjaston lukupiirissä olen saanut lukea sellaisia kirjoja joita en ehkä muuten lukisi”, Anneli kertoo.
Annelilla on kansaneläkkeet päälle melko pieni työeläke, sillä hän oli lastensa ollessa pieniä pitkään kotona. Hän ei kuitenkaan anna vähien varojensa häiritä. Usein hän heti aamusta suuntaa läheiseen Tikkurilan kirjastoon lukemaan päivän lehtiä ja käy läpi, mitä kiinnostavaa pääkaupunkiseudulla sinä päivänä tapahtuu. Sen lisäksi hän etsii tapahtumia ja niiden hintoja netistä.
”Etsin viime hetken teatterilippuja, joita saa isoimmista teattereista usein hyvällä alennuksella. Käyn paljon gallerioissa, jotka ovat ilmaisia sekä Musiikkitalon opiskelijakonserteissa, joihin on vapaa pääsy ja konserteissa, joihin saa edullisia eläkeläislippuja.”
Vaikka Anneli on sosiaalinen luonne, hän käy luennoilla, näytöksissä ja näyttelyissä yleensä yksin.
”Se tuo mukavaa vapautta: voin lähteä esitykseen nopeallakin varoitusajalla, jos löydän edullisen vaihtoehdon.”
Anneli Arjasto tarkistaa kotiseudun kulttuuri- ja tapahtumatarjonnan kirjaston lehdistä, ja suunnittelee rientonsa hyvissä ajoin. Pekka Nieminen / Otavamedia
Hyvä suunnittelu säästää
”Taidat olla varakas, kun matkustat niin paljon”, on lause, jonka Anneli kuulee aina silloin tällöin. Se melkein naurattaa häntä.
”Olin viikonloppuna Tampereella, lapsuuden ystävää tapaamassa. Ostin junalipun VR:n Veturin kautta, junamatka maksoi 8,50. Tulin Onnibussilla takaisin neljällä eurolla, joten en hirveästi joutunut maksamaan, vaikka usein pääsen halvemmallakin. Pitää vain hyvin suunnitella, niin Suomessa pääsee kulkemaan oikein edullisesti. Ja on osattava myös ennakoida menemisensä. Jos olen lähdössä sukuloimaan, niin sanon aina, että sovitaan päivä ainakin kuukautta aiemmin. Silloin yleensä löydän aina edulliset liput.”
Anneli tarkkailee Onnibussin vaihtuvia hintoja, Veturin tarjouksia, mutta myös linja-autoyhtiöiden yksittäisten matkojen tarjouksia. Kotimaanmatkoille Anneli lähtee usein samalla tyylillä kuin kulttuurimatkoille, aika ex tempore.
”Viime kesänä tein yksin monia Onnibus-matkoja. Päätin, että maksan reissuista yhteen suuntaan maksimissaan neljä euroa. Kävin muun muassa Lappeenrannassa ja päiväretkellä Turussa, jossa en ole muuten paljon käynyt. Kävin lounaalla ja museokortilla Turun taidemuseossa, muutamissa gallerioissa ja Tuomiokirkossa, istuin joenrannassa katselemassa ihmisiä ja luin kirjaa.”
Anneli Arjasto on Tikkurilan kirjaston vakioasiakas. Pekka Nieminen / Otavamedia
Tai sitten hän päätyi Tampereelle, otti siellä käyttöönsä kaupunkipyörän ja polkaisi Pyynikin kautta Pispalaan. Hän oli pukenut jo kotona vaatteiden alle valmiiksi uimapuvun, että pääsi pulahtamaan Pyhäjärveen ja käväisi vielä ennen lähtöä munkkikahvilla Pyynikin näkötornilla. Bussimatka Tampereelle maksoi euron.
”Käyn sen verran usein Tampereella, että minulla on käytössä Tampereen bussikortti liikkumista varten. Menin kaupungin infotiskiltä kysymään, että saako vantaalainen hankkia sellaisen ja sai.”
Annelilla on muitakin kortteja. Museoreissuja varten hän ostaa kerran vuodessa museokortin 69 eurolla, sillä hän pääsee museoihin ympäri Suomea. Lisäksi hänellä on kanta-asiakkuuksia sekä vantaalaisille eläkeläisille tarkoitettu kaupunkikortti, jolle voi ladata arvoa. Kaupunkikorttia Anneli käyttää paljon, sillä hän syö aika usein lounaan sopimusruokaloissa, jolloin hinnaksi tulee vähän yli seitsemän euroa. Usein hän käy myös ostamassa lounaspaikkojen ylijäämälounaita, jos niitä on tarjolla. Alhaisella kilohinnalla kannattaa ostaa varsinkin liharuokia, joissa säästää eniten.
Joka maanantai Annelin lounas on ilmainen, sillä silloin hän on Kierrätyskeskuksessa vapaaehtoisena. Bussimatkat maksetaan ja lounas, joka tarjotaan läheisessä ravintolassa.
”Ja aina silloin tällöin perjantaisin piipahdan aamiaiskahvilla, jonka järjestää Vantaan kaupungin maahanmuuttajapalvelut ja Yhteinen pöytä. Siellä on kiva tunnelma, tapaan alueen asukkaita ja syön hyvää ruokaa, ilmaiseksi.”
Mustikat ryhmämatkalta
Kaikkialla Suomessa ei kulttuuria ja tapahtumia ole kivenheiton päässä. Kun vaikkapa Kankaanpäästä haluaa lähteä ostosreissuille, teatteriin tai muuten vain tuulettumaan, on reissu aina aika pitkä – ja myös kallis.
Kankaanpääläinen Pirjo Mäkelä myöntää, ettei pääsisi oikein mihinkään ilman paikallisia ryhmämatkoja. Hän osallistuu vapaaehtoisvoimin toimivan Toimituvan pyörittämiseen neljästi viikossa ja lähtee yhteisille reissuille mukaan niin usein kuin vain pystyy.
Pirjo on ollut viime vuodet työtön ja hän odottaa eläkepäätöstä, joten rahaa ei ole paljon tuhlattavaksi. Vaatteetkin hän ostaa joko kirpputoreilta tai vanhana ompelijana tekee itse.
”Odotan jo innolla meidän Turku-Tukholma-risteilyä, johon meillä on täältä bussikuljetus. Minulla menee matkaan nelisenkymppiä aamiaisineen, joten en pääsisi lähellekään sillä hinnalla yksin reissuun.”
Pirjo Mäkelä hankkii vaatteensa kirpputoreilta tai tekee ne itse. Pekka Nieminen / Otavamedia
Eläkkeellä oleva Anja Vähäkoski järjestää kymmenettä vuotta Toimituvan reissuja ja tapahtumia vapaaehtoisena – ja osallistuu niihin itsekin mahdollisimman usein. Hän työskenteli aiemmin luottamusmiehenä ja on ehtinyt läheltä nähdä, kuinka työttömyys on kurittanut paikkakuntaa. Kaikkea voi silti tehdä. Ja niin yhdessä jaetaan ruokakasseja, tehdään kahdesti viikossa viiden euron hintainen lounas ja matkustetaan ympäri Suomea, kymmeniä reissuja vuodessa.
”Teemme Tuurin kyläkauppaan reissun noin kolmesti vuodessa. Aina on bussi täynnä, kaikenikäisiä. Koko päivän reissu maksaa aikuisilta kympin. Viemme aina mukanamme kerjuukirjeen Vesa Keskiselle mennessämme ja aina olemme saaneet muovipussit ilmaiseksi EU-ruuan jakamiseen. Viimeksi tuli 2 000 Tuurin pussia. Joskus olemme saaneet ruokakuponkejakin, jotka arvomme autossa”, Anja kertoo.
Hän on reissuja varten kilpailuttanut linja-autoyrityksiä, jotta on löytynyt edullisimmat vaihtoehdot. Kun tehdään teatterireissu, lippujen hintaa laskee ryhmätilaus – etenkin kun se tehdään hyvissä ajoin, vaikka puoli vuotta etuajassa. Ryhmähinnalla on saatu esimerkiksi vuosittaisen kylpylämatkan hinta Ikaalisten kylpylään hyvin alhaiseksi.
”Matka ja koko päivän kylpylälippu maksaa meiltä kahdeksan euroa henkilöltä, joten se reissu ei jää meidän porukasta keneltäkään rahasta kiinni.”
Pääsiäisen aikaan kankaanpääläiset kävivät linja-autolla Viipurissa. Rahaa kerätään matkoille sen verran, että se kattaa kustannukset.
”Tartumme tarjouksiin, joita matkatoimistot tarjoavat. Niitä varten pitää olla erilaisilla sähköpostin postituslistoilla.”
Äkkilähtöihin iso porukka ei taivu, mutta vaikka kahden viikon päähän sijoittuviin kyllä.
”Ennen joulua Turku–Tukholma-reissu kahden hengen hyteissä maksoi 5 euroa. Kun otimme vielä aamiaisen ja linja-automatkat mukaan, niin matkan hinnaksi tuli 15,50 per nuppi!”
Anja Vähäkoski ja Pirjo Mäkelä harrastavamatkaavat ryhmäbussiretkillä eri puolille Suomea. Pekka Nieminen / Otavamedia
Kesäisin ohjelmassa on useita teatterireissuja. Viimeiset kymmenen vuotta kankaanpääläiset ovat tehneet heinäkuussa myös yhteisen marjastusreissun.
”Mustikkareissuun täällä tarvitsisi oman auton, joten me menemme sinne yhdessä edullisesti linja-autolla. Lähdemme kymmeneltä aamulla, poimitaan marjoja ja grillataan sekä syödään pullaa. Illalla tullaan takaisin ja retken hinta on seitsemän euroa”, Anja kertoo.
Pirjo lähtee marjastusreissulle aina mukaan, vaikkei enää pysty kyykkimään mustikkavarvikossa. Hän nauttii luonnosta – ja hyvästä seurasta.
Harjoittelu maksaa
Minna Enqvist ei juuri matkusta eikä lounasta kodin ulkopuolella. Ei myöskään hurjasti lomaile.
”Viime kesänä lähdimme perheen kanssa vähän yli viikoksi partioleirille. Meidän kasvimaat olivat palattuamme hukkua rikkaruohoihin, joten tänä kesänä emme enää lähde”, Minna nauraa.
Kirkkonummelaisen Minnan perheessä pyritään osittaiseen omavaraisuuteen. Ajatus lähti aikoinaan ekologisuudesta, mutta on se tuonut myös säästöä.
”Ehkä juuri suurinta säästöä syntyy tästä elämäntavasta, että on paljon tekemistä. Ei todellakaan edes ehdi kuluttaa”, Minna hymähtää.
Mutta säästöä ei synny aina.
”Erityisen kalliiksi ovat tulleet ne kerrat, kun harjoittelemme jotain. Viime syksynä keksin, että tehdään valtavasta omenasadosta omaa siideriä. Hankimme siihen välineet.
Ne maksoivat 500 euroa ja siideriä tuli 10 litraa. Se oli varmasti Suomen kalleinta siideriä!”
Minna Enqvist halusi kasvattaa itse ravintonsa. Siitä se lähti. Pekka Nieminen / Otavamedia
Minna ei ole nuuka, mutta hän osaa harkita, mitä tarvitsee ja mitä perheessä syödään.
Ulkonakin käydään välillä syömässä, sillä sitä Minna myöntää rakastavansa.
”Leivän leivon itse ja se tulee edullisemmaksi kuin suurin osa kaupan leivistä. Ainakaan niin hyvää ei saa lähellekään samalla hinnalla. Tosin otin leipomisessakin alkuun sellaisia harha-askelia, ettei ensimmäisiä tuotoksia syöneet kuin meidän kanat – ja niillekin leivät piti liottaa.”
Niin, kanat ovat osoittautuneet melko hyväksi hankinnaksi Enqvistien. Ne syövät pääasiassa tähteitä ja kun kanalaan asetettiin pakkasvahti, sähkönkulutuskaan ei ole mahdotonta.
”Ja nuo meidän maatiaiskanamme ovat onneksi olleet ahkeria munimaan.”
Lihasta tulikin juureksia
Kun Minna ja hänen miehensä päätyivät muuttamaan toistakymmentä vuotta sitten kaupungista takaisin maalle, heräsi ajatus, että he haluaisivat syödä erityisesti itse kasvattamaansa ruokaa.
”Lihasta se lähti. Kasvatimme kaneja ja lampaita omiin tarpeisiin. Jossain vaiheessa tajusimme sen niin älyttömän työlääksi, että on ollut helpompi siirtyä lihansyönnistä kasviksiin.”
Minnan työ samassa pihapiirissä sijaitsevan kehitysvammaisten perhekodin vetäjänä on johtanut siihen, että Minna on paljon ”samoissa nurkissa”, työtä on paljon, mutta aikaa ei kulu työmatkoihin. Pihalta, työmatkan varrelta, löytyy kasvimaa ja kolme kasvihuonetta, joissa nousee tänäkin kesänä 17 eri lajin tomaatin taimia. Taimia hän vaihtaa ja ostaa edullisesti muun muassa Facebookin erilaisten ryhmien kanssa. Ja kesäkukista hän ottaa siemenet talteen aina syksyisin.
”Loppukesän ja alkusyksyn olemme aika lailla omavaraisia. Silloin ruokamenot ovat alhaisia.”
Enqvistien kasvihuoneissa kasvaa muun muassa erilaisia tomaatteja: eri lajikkeita on kaikkiaan 17. Pekka Nieminen / Otavamedia
Omavaraisuuskausi alkaa heti keväällä, kun Minna kerää nokkosta ja kuusenkerkkiä.
Kuivattua nokkosta hän ripottelee vähän kaikkialle, kuusenkerkästä tehdään ennen kaikkea siirappia, jolla voi maustaa melkein mitä vaan.
”Mehut ja hillot mehustan oman pihan marjoista. Kerään myös metsämarjoja ja sieniä, niitä meillä syödään paljon.”
Kaikki ruoka tehdään itse. Ruokamenoja säästää Minnan mielestä myös se, että kaupassa käydään kerran viikossa. Tarkkaa hintaa hänen on menoihin vaikea sanoa, sillä perhekodissa syödään vähän toisin, säästeliäs ja omavarainen elämäntapa on perheen oma harrastus.
”Kotona syömme kaiken, hyödynämme hävikkiruuan kyllä varmaan sataprosenttisesti.
Jos kaapeista ei löydy kuin vähän nuupahtaneita juureksia, lurautan niihin vähän öljyä ja maustan ja paahdan uunissa. Kun ne paahdettuina sekoittaa pastan kanssa, niin kaikki syödään. Olenkin sanonut, että meidän lapset syövät pastan kanssa melkein mitä vaan”, Minna nauraa.