Marjut, 54, innostui ratsastusjousiammunnasta: ”Katse on pidettävä maalitaulussa – kun hevonen laukkaa jo, aikaa ei ole”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Marjut Turunen
Ratsastusjousiammunta on urheilua, ei metsästystä. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Marjut Turunen nauttii, kun hän onnistuu virittämään nuolen kunnon laukassa ja osuu silti maaliin.

Lohjalaisen ratsutilan kentällä laukkaa islanninhevonen Frosti. Sen selässä istuu hikinen ja innostunut Marjut Turunen, 54. Hänellä on vasemmassa kädessään jousi ja oikeassa nuoli, jonka hän nokittaa eli virittää paikoilleen vauhdissa. Katse on taulussa, johon hän muutaman sekunnin kuluttua tähtää. Paff! Nuoli lennähtää kohti keskiympyrää.

Aina nuoli ei osu, sillä Marjut on harrastanut ratsastusjousiammuntaa vasta pari kuukautta. Takana on kymmenisen kertaa ampumista hevosen selästä.

Psykoterapeutti Marjut haaveili tästä harrastuksesta kauan ennen aloitusta.

”Olin nähnyt ystävieni laittamia hienoja kuvia somessa ja kuullut, miten hauskaa tämä on. Kun alkeiskurssi järjestettiin lähellä kotiani, sain hyvän tilaisuuden kokeilla”, Marjut kertoo.

Ratsutilan omistaja Johanna Borgelin on myös tutustunut lajiin vasta hiljattain.

Johannan mielestä hauskinta lajissa on, että ”saa mennä tättärää ja ampua, vaikkei olekaan mikään rämäpää”.

Marjut Turunen ja Frosti-hevonen

Marjut Turunen viihtyy pelottoman ja vauhdikkaan Frosti-hevosen selässä. Pekka Nieminen / Otavamedia

Marjut sanoo olevansa lajissa vielä huono. Mutta ratsastuksesta hänellä on kokemusta seitsemänvuotiaasta lähtien, ja omia hevosiakin hänellä on ollut lähes 30 vuoden ajan.

”Vähintään perusratsastustaito on ratsastusjousiammunnassa edellytyksenä, muutenhan tämä olisi liian vaikeaa.”

Oikeanlainen tekniikka tärkeää

Tavallista jousiammuntaa Marjut kokeili kerran työpaikan virkistyspäivillä ja innostui.

Hän paljastaa tehneensä jo lapsena itselleen jousipyssyn ja veistelleensä nuolia.
Nyt hänellä on lanteillaan lajin maailmanmestarin Ali Ghoorchianin käsin tekemä tummanpunainen nuoliviini. Siihen mahtuu kaksitoista nuolta.

Iranilainen Ali vierailee usein Suomessa opettamassa lajia. Alun perin Iranin aroilta kotoisin olevan lajin suosio onkin selvästi nousussa; kursseja järjestetään eri puolilla Suomea, ja miehetkin ovat innostuneet siitä. Perinteisesti ratsastusjousiammunnan tarkoitus on ollut metsästys, mutta nykyisin se on lähinnä urheilua.

Marjut nokittaa nuolen usein valmiiksi, sillä sen tekeminen vauhdissa on hänelle vaikeinta koko touhussa.

”Ampumisen tekniikka on tärkeää. Katse on pidettävä maalitaulussa, sillä kun hevonen laukkaa jo, aikaa ei ole.”

Ratsastusjousiammunta

Hyvä tulos inspiroi Maaritia, joka pitää treenaamisesta. Kilpailuihin hän ei kuitenkaan aio. Pekka Nieminen / Otavamedia

Marjut ei aio ryhtyä kilpailemaan lajissa. Hän sanoo olevansa enemmän treenailija ja pilkunviilaaja.

”Ihan ensimmäisellä kerralla teimme tasapainoharjoituksia hevosen selässä, ja ammuimme ensin maasta ja käynnistä. Kun ammuin laukasta, osuin. Se tuntui hienolta.”

Tekniikan oppiminen vaatii tuhansia toistoja, ja harjoittelun kautta syntyy oivalluksia.

”Minulla ei ole esikuvaa, haaveeni on vain tulla paremmaksi. Tuntuu hyvältä, kun onnistuu korjaamaan virheensä. Kun joku kokeneempi kehottaa vaikkapa nostamaan kyynärpäitä, ja seuraavalla kerralla osun sen ansiosta.”

Kolme plussaa

  • Ratsastusjousiammunnassa saa harrastaa hevosen kanssa kivassa porukassa. Yhteenkuuluvuuden tunne hevosen kanssa on parasta.
  • Lajissa voi oppia korjaamaan virheensä ja tulla paremmaksi. Ampumisen tekniikassa riittää haastetta. Jos haluaa kilpailla, ikä ei ole este.
  • Onnistumisen tunne villiltä näyttävässä lajissa tuntuu hyvältä.
Ratsastusjousiammunta

Ratsastusjousiampujalla täytyy olla alkajaisiksi hyvä perusratsastustaito. Pekka Nieminen / Otavamedia

Hevonen aistii kaiken

Kaikkein parasta on ampua metsäradalla, joka on hiekkakenttää paljon pidempi ja jossa voi ampua usean kerran peräkkäin. Metsäradalla ammutaan esimerkiksi vanhaan heinäpaaliin.

”Kerran ammuin metsäradalla. Kun vauhdissa nokitin toisenkin nuolen, osuin uudestaan”, Marjut kertoo iloisena. Tunne uuden oppimisesta on upea.

Marjut harrastaa ja opettaa edelleen klassista kouluratsastusta. Hän on aikoinaan hypännyt myös esteitä. Marjutille tärkeintä on saada harrastaa hevosen kanssa itselle uutta asiaa.

”Yhteenkuuluvuuden tunne hevosen kanssa on parasta. Kun voi luottaa hevoseen ja antaa mennä”, Marjut kuvailee.

Toki hevonen pitää ensin totuttaa lajiin. Kun ratsastaja liikkuu sen selässä ja käsittelee nuolta, hevonen aistii kaiken. Nuolet ovat teräviä, joten jousen käsittelyssä pitää olla varovainen.

”Harjoituksissa käytetään paljon mielikuvitusta: lajiahan voi opiskella aluksi vaikka trampoliinilla”, kertoo Johanna Borgelin.

Hevosella on harvoin mitään syytä heittää ratsastajaa selästään.

”Tässä lajissa hevonen saa olla mahdollisimman vapaasti. Jos se jostain syystä tekee äkkipysähdyksen, selästä toki lentää”, sanoo Johanna.

Pelko ei ole hiipinyt Marjutin mieleen kertaakaan. Parasta hoitoa pelkoon on sitä paitsi altistus.

”Kokemattomampi ratsastaja voi ottaa hitaamman hevosen ja edetä omaan tahtiin.”

Marjut Turunen

Marjutin punainen nuoliviini on tehty käsin. Pekka Nieminen / Otavamedia

Keskivartalon hallintaa

Islanninhevoset sopivat erityisen hyvin ratsastusjousiammuntaan, sillä ne ovat pelottomia ja niillä on oma moottori: ne tykkäävät liikkua vauhdikkaasti. Ne ovat myös turvallisia jopa lapsille.

”Frosti-hevosen tietää nauttivan, kun se laittaa korvat tötterölle. Ja nyt se laittaa”, sanoo Johanna.

Iällä ei ole ratsastusjousiammunnassa merkitystä. Marjutin mielestä lajia voi suositella kaikille, joita kiinnostaa hevosen kanssa yhdessä tekeminen hyvässä porukassa.

Alkeiskurssin käytyään Marjut liittyi noin kymmenen hengen treenirinkiin, joka kokoontuu pari kertaa kuussa Lohjan seudulla.

”Siellä osaavammat neuvovat kokemattomampia. Ensin ammumme yhdessä maasta, sitten hevosen selästä kahdessa ryhmässä. Toinen ryhmä kerää nuolia.”

Vaikka harjoituksiin menee reilut kaksi tuntia, se ei fyysisesti ole Marjutin mielestä raskasta. Keskivartalon hallintaa tarvitaan, mutta pitkän linjan ratsastajalta se onnistuu.

”Kun tulen illalla täältä kotiin, olen onnellinen. Väsymystä en tunne, pikemminkin tässä piristyy.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X