Lumikengillä Tunturi-Lapissa – Konkari-eräopas Raija ’Raiski’ Palosaari johdatti retkeilijät Särkitunturille Muoniossa: ”Tämä on paikallisten aarre”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Särkitunturin huipulla tuntee olevansa yhtä luonnon kanssa. © Jerry Ylkänen
Raija ’Raiski’ Palosaari on kulkenut yli 40 vuotta Lapissa eräoppaana. Kun viisi naista lähtee hänen kanssaan lumikengillä Muonion Särkitunturille, kiire jätetään jo parkkipaikalle.

Ajomatka Leviltä Muonion puolella sijaitsevalle Särkitunturille on juuri sopivanmittainen.

Aamun napakka, parinkymmenen asteen pakkanen on hellittänyt puoleen päivään mennessä. Postikorttimaisessa maisemassa tarkenee.

Lumikenkäilemään on lähdössä värikäs viisikko: tunturikerho Njallaan kuuluva Satu Kinnunen, Lapissa väliaikaisesti asuvat Tiina Puro ja Kristina Pulkkinen sekä Heidi Jokela, joka on retken vetäjän Raiskin eli Raija Palosaaren pitkäaikainen ystävä.

Raiskin vetämille retkille riittää tulijoita. Hän tuntee hyvin Tunturi-Lapin, pohjoisen asukkaat ja luontokohteet.

”Tänään en ota kirvestä mukaan, sillä taukotuvalla on riittävästi polttopuita”, Raija ’Raiski’ Palosaari sanoo ennen lähtöä.

Hän on toiminut oppaana yli neljäkymmentä vuotta. Raiski on oppinut, miten retkeläisistä pidetään hyvä huoli. Häneltä kuulee tarinoiden lomassa myös sen, millainen on vaellusoppaan toiveasiakas.

Raija ’Raiski’ Palosaaren retkillä ei liikuta kiireellä. Vajaan kuuden ja puolen kilometrin matka sujuu nautiskellen. © Jerry Ylkänen

Raija ’Raiski’ Palosaaren retkillä ei liikuta kiireellä. Vajaan kuuden ja puolen kilometrin matka sujuu nautiskellen. © Jerry Ylkänen

Lumikengillä ei pidetä kiirettä

Rovaniementien varressa sijaitsevalla pysähdyspaikalla keskitytään hetki kauneuteen.

Särkijärven toisella puolella näkyy komea tunturijono. Tuntureista lähin eli Olos sijaitsee linnuntietä vain noin kymmenen kilometrin päässä.

Alun perin aikomuksena oli lähteä Kittilän puolella sijaitsevalle Aakenukselle, mutta koska vaellusreitille vievää tietä ei oltu aurattu, Raiski vaihtoi kohdetta. Nyt mennäänkin porukalla Särkitunturille.

”Jos olisimme lähteneet Aakenukselle ison tien varresta, matkaa olisi kertynyt kymmenen kilometriä enemmän”, Raiski kertoo.

Hän muistuttaa nyrkkisäännöstä, jonka mukaan kilometrin lumikenkäily vastaa noin viiden kilometrin kävelyä. Kymmeneen lisäkilometriin aikaa olisi pitänyt varata pari-kolme tuntia taukoineen.

”Kun luontoon lähdetään, ei kannata lähteä kiireellä”, Raiski korostaa.

Lumikenkäily on tutkitusti noin viisi kertaa raskaampaa kuin kävely. © Jerry Ylkänen

Lumikenkäily on tutkitusti noin viisi kertaa raskaampaa kuin kävely. © Jerry Ylkänen

Särkitunturi on turisteille tuntematon

Särkitunturille noustaan aluksi loivaa rinnettä. Samalla puhutaan siitä, kuinka tunturi on säilynyt monille turisteille tuntemattomana.

”Tämä on meidän paikallisten aarre. Käymme täällä marjassa, sienessä ja hiihtämässä siihen aikaan talvesta, kun tänne vie latu”, joukon nokassa kulkeva Raiski kertoo.

Pian hän varmistaa, ettei kenellekään vain ole ennättänyt tulla kuuma.

”Jos tulee hiki, tulee myös kylmä”, Raiski muistuttaa.

Viisikosta Heidi ja Satu asuvat Kittilässä ja käyvät Särkitunturilla useita kertoja vuodessa.

”Tuon muualta tulevat vieraani kesäisin uimaan tänne tunturille”, Satu kertoo.

Reitti vie silloin alueen lampien rannalle. Toinen lampi on taukopaikan vieressä ja toinen ihan tunturin laella.

Heidi on käynyt Särkitunturilla viimeksi syksyllä Raiskin kanssa. Hänen yrityksensä osti Raiskin Lapin Luontoelämys -firman viime kesänä, ja 66-vuotias Raiski jäi virallisesti eläkkeelle.

”Tuskin kieltäydyn oppaan hommista jatkossakaan. Olen saanut rusinat pullasta, kun en joudu tekemään enää toimistotöitä”, Raiski sanoo.

Lempinimensä hän sai vuonna 1987 sen jälkeen, kun hän oli järjestänyt 530 kilometriä pitkän partiolaisten viestihiihdon. Se päätyi Guinnessiin ennätystenkirjaan. Raija Ski lyheni Raiskiksi.

Ryhmän vetäjä Raiski huolehtii, että kaikki pysyvät mukana. Hänen vaelluksillaan edetään aina heikko­kuntoisimpien tahtiin. © Jerry Ylkänen

Ryhmän vetäjä Raiski huolehtii, että kaikki pysyvät mukana. Hänen vaelluksillaan edetään aina heikko­kuntoisimpien tahtiin. © Jerry Ylkänen

Rakkaus luontoon ja Lappiin

Luonto, erätaidot ja partio kiehtoivat Raiskia jo lapsena.

”Meidän paikkakunnallamme Savonlinnan kupeessa ei ollut partiota. Mutta Helsinkiin opiskelemaan lähdettyäni minusta tuli intohimoinen partiolainen.”

Lappiin Raiskin piti tulla nuoriso-ohjaajaksi valmistumisen jälkeen vain vuodeksi, mutta rakkaus pohjoisesta löytyneeseen puolisoon muutti suunnitelmat.

”Naimisiin mentyämme muutimme puolisoni opiskelujen vuoksi Kirkkonummelle. Minä aloin järjestää ensimmäisiä Lapin-vaelluksiani kirkkonummelaisille.”

Eräopaskoulutuksen Raiski kävi vuonna 1977 ensimmäisen Lapin-vuotensa jälkeen.

”Myöhemmin perustin partiolippukunnat Pelloon, Kolariin ja Kittilään.”

Hänen vuonna 1980 syntynyt esikoispoikansa ja pari vuotta myöhemmin syntyneet kaksostyttärensä kulkivat äidin mukana partiotoiminnassa vaippaikäisestä alkaen.

Lapsiperhearjesta Raiski pääsi ensimmäistä kertaa pidemmälle vaellukselle, kun kaksoset olivat parivuotiaita.

Pitkä viikonloppu Haltilla ei unohdu.

”En ollut nukkunut tauottomia yöunia vuosiin. Se, että sain vaelluksella oikeasti levätä, saattoi olla osasyy siihen, että rakastuin syvästi Käsivarren Lappiin”, Raiski kertoo.

”Ryhmästä saa energiaa”, Raiski tietää pitkällä kokemuksellaan. © Jerry Ylkänen

”Ryhmästä saa energiaa”, Raiski tietää pitkällä kokemuksellaan. © Jerry Ylkänen

Aina heikkokuntoisimpien tahtiin

Vuosikymmenten varrella Raiski on käynyt esimerkiksi Haltilla yli sata kertaa.

”En ole pitänyt reissuista tarkkaa kirjaa, mutta olen käynyt siellä vuoden 1984 jälkeen parhaina vuosina viidesti ja normaalivuosinakin pari-kolme kertaa”, Raiski kertoo.

Huhtikuussa hän johtaa jälleen 170 kilometriä pitkän Inarin ja Kittilän välisen hiihtovaelluksen. Kymmenen vuorokautta kestävän reissun aikana yövytään suurimmaksi osaksi teltoissa.

”Mukaan tulijoilta vaaditaan hyvää peruskuntoa, mutta reitti ei ole ylivoimaisen vaativa.”

Raiskin vaelluksilla edetään aina heikkokuntoisimpien tahtiin. Ne, joilla jää ylimääräistä energiaa yön yli kestävien vaellusten aikana, voivat käydä erikseen iltalenkillä.

”Jokainen saa laittaa omat rajat omalle liikkumiselleen. Joskus jotkut haluavat hiihtää iltalenkkinä yhtä pitkän matkan kuin päivällä.”

Mitä pidempi retki, sitä tärkeämpiä ovat asenne ja yhteen hiileen puhaltaminen.

Raiskista esimerkiksi Satu on kuin vaellusoppaan toiveasiakas. Hän on vaeltanut Satun kanssa muun muassa Kilpisjärvellä ja Haltilla.

”Satu ei natise, vaan on avulias ja tuo hyvää henkeä porukkaan.”

Fiksu varustautuminen keventää matkantekoa. © Jerry Ylkänen

Fiksu varustautuminen keventää matkantekoa. © Jerry Ylkänen

Lappiin päädytään monesta suunnasta

Taukopaikalla kodalla selviää, että kaikki Särkitunturin seurueen jäsenet ovat junan tuomia eli kotoisin muualta kuin Lapista. Kristina ja Tiina päätyivät Leville osittain sattumankauppana.

Tiina kertoo lakkauttaneensa yritystoimintansa koronan vuoksi ja matkustaneensa Lappiin miettimään maailmanmenoa.

”Olen täällä kaksi kuukautta. Päiväni koostuvat luonnosta ja erilaisesta ulkoilusta.”

Kristina ja tämän puoliso saapuivat Leville puolitoista vuotta sitten ison elämänmuutoksen seurauksena.

”Olimme myyneet Kotkassa kaiken paitsi puolisoni vinyylilevykokoelman ja muuttaneet retkeilyautoon tarkoituksena kiertää Suomea.”

Leville päädyttyään pariskunta sai töitä yhdeksi kaudeksi, mutta suunnitelmat muuttuivat Raiskin ansiosta.

”Raiski pyysi ensin Esaa joulupukin hommiin. Kun Esa sanoi, että on hänellä vaimokin, Raiski pyysi myös minua apuvoimaksi isoon tapahtumaan.”

Tällä hetkellä Kristina tekee äitiysloman sijaisuutta Raiskilta Heidille siirtyneessä firmassa.

”Vaikka minulle on tarjottu töitä myös äitiysloman sijaisuuden jälkeen, olemme päättäneet, että jatkamme retkeilyautoelämää ja keikkatöitä taas vapun jälkeen”, hän sanoo.

Satu Kinnunen on kulkenut Raiskin matkassa monilla tuntureilla. Viime aikoina hän on opiskellut yön yli kestävillä talvivaelluksilla tarvittavia taitoja, kuten ahkion käyttöä. © Jerry Ylkänen

Satu Kinnunen on kulkenut Raiskin matkassa monilla tuntureilla. Viime aikoina hän on opiskellut yön yli kestävillä talvivaelluksilla tarvittavia taitoja, kuten ahkion käyttöä. © Jerry Ylkänen

Hengähdys huipulla

Kun viisikko lähtee jatkamaan matkaa Särkivaaran kodalta, Raiski kertoo, että huipulle on suurin piirtein yhtä pitkä matka kuin siihen mennessä on kuljettu.

Raiski antaa ryhmäläisille hyvän vinkin: muiden luonnossa liikkujien kanssa kannattaa vaihtaa kuulumisia siksikin, että heiltä saa reitin varrella tärkeää tietoa.

Pian havupuut vaihtuvat mataliin tunturikoivuihin, ja rinne jyrkkenee.

”Eihän kenenkään pulssi ole yli sata- tai yli satakaksikymmentä”, Raiski varmistaa.

Huipulla henkeä haukotaan ihastuksesta.

”Enpä olisi arvannut, että näky on näin avara”, Särkitunturilla ensimmäistä kertaa oleva Tiina sanoo.

Huipulta Pallaksen suuntaan avautuva maisema on valittu kansallismaisemaksi. Joku muistuttaa, että nyt ollaan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston sydämessä.

Samalla vertaillaan lähituntureita.

”Olos on enemmän hiihto- ja laskettelutunturi, mutta lumikenkäily sujuu hienosti Levillä, Kätkällä, Ylläksellä ja Aakenuksella”, Raiski sanoo.

Paluumatkalla hän pysähtyy kertomaan lisää Lapin luonnosta, lappilaisuudesta ja saamelaisuudesta.

”Täällä Muonion korkeudella saamelaisten ja suomalaisten kulttuurit eivät poikkea kovin paljon toisistaan, mutta Utsjoen ja Enontekiön alueella saamelaiset keskittyvät porotalouteen.”

Heidi Jokelan (toinen vas.) piti viettää Lapissa vain vuosi, mutta hänelle kävi kuten Raiskille: puoliso löytyi Lapista. © Jerry Ylkänen

Heidi Jokelan (toinen vas.) piti viettää Lapissa vain vuosi, mutta hänelle kävi kuten Raiskille: puoliso löytyi Lapista. © Jerry Ylkänen

Tunturikerho Njalla

Heidille ja Satulle monet Lapin luontokohteet ovat tulleet tutuksi Raiskin perustaman tunturikerhon Njallan kautta. 1990-luvulla perustetun kerhon nimi on saamea, ja se tarkoittaa naalia.

”Naali on Suomessa niin uhanalainen ja harvinainen, että olen nähnyt naalin jalanjäljet luonnossa vain kerran”, Raiski kertoo.

Tunturikerho Njalla on kasvanut vuosien varrella. Kerhoon kuuluu jo noin sata eri puolilla Suomea asuvaa Lapin-ystävää.

”Kerho on ikään kuin ikääntyneempien ihmisten partio”, Raiski vertaa.

Njalla järjestää esimerkiksi koskimelontaa, pyöräilyä sekä vaellus- ja murtomaahiihtoretkiä.

”Minä pääsin sisään melontaan Raiskin opissa”, Satu sanoo.

Raiski tietää, että tauko­paikalla makkara maistuu ja juttu lentää. © Jerry Ylkänen

Raiski tietää, että tauko­paikalla makkara maistuu ja juttu lentää. © Jerry Ylkänen

Jos rakastat, niin suojelet

Raiski kertoo käyneensä talvivaelluksilla jopa potkukelkalla.

”Aloin järjestää pisimmillään seitsemän vuorokauden potkurivaelluksia sen jälkeen, kun olin seurannut potkukelkoilla liikkeellä olleen miesporukan etenemistä Haltilla.”

Naisille ei oltu järjestetty potkurivaelluksia aikaisemmin.

Raiskista potkuri on itse asiassa kaikkein ketterin ja kevyin tapa liikkua tuntureilla.

”Hankikannon aikaan vauhti hurmaa niin, että sitä ei voi kuvata. Se pitää kokea.”

Viisikko pysähtyy Särkivaaran kodalla vielä paluumatkallakin. Repuista kaivetaan esiin mehut, kaakaot ja makkarat.

”Tämä paluu on ollut yhtä laskettelua, eikö vaan”, Raiski sanoo.

Muitten taukopaikalla olijoiden kanssa kiitellään jokamiehenoikeuksia. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että niitä on osattava myös kunnioittaa.

”Jos rakastat, niin suojelet”, Raiski muistuttaa partiolaisten motosta.

Pian neljän tunnin retki on ohi. Puolentoista kilometrin mittaiselle loppusuoralle lähdetään endorfiinien siivittämänä.

Kaikki ovat sitä mieltä, että Raiskin tarinoita olisi ollut mukava kuunnella pidempäänkin.

”Minulle opasreissut antavat aina enemmän kuin koen itse voivani antaa”, Raiski sanoo.

Lopuksi hän suosittelee naisporukalle Kittilässä järjestettävää avantouintia.

”Avannosta saa lisää endorfiineja. Laiskan ihmisen ei tarvitse edes venytellä, sillä avanto hoitaa maitohapot.”

Tiina Puro on Särkitunturilla ensimmäistä kertaa. © Jerry Ylkänen

Tiina Puro on Särkitunturilla ensimmäistä kertaa. © Jerry Ylkänen

Lue myös: Saksasta vaimoksi Posiolle – Ensin oli rakkaus Suomeen, sitten poromieheen

X