Seppo Grönlund jättäytyi työelämästä ja ryhtyi tarkkailemaan lintuja: ”Lintujen elämän ja vuodenkierron seuraaminen tekee minut iloiseksi ja onnelliseksi”
Haminalainen Seppo Grönlund, 79, jättäytyi 26 vuotta sitten työelämästä tarkkailemaan lintuja. Virolahdella sijaitsevasta havainnointiasemasta on tullut hänen toinen kotinsa.
Lintujen elämän ja vuodenkierron seuraaminen ovat Seppo Grönlundin tärkeä elämänsisältö.
Harmaalokki kalkattaa.
Se on kevään ääni.
Virolahden Kellovuorella tuiskuaa taivaan täydeltä lunta. Sankka metsä huokuu hiljaisuutta. Kuuset seisovat hievahtamatta rinteessä. Oksille pakkaantuu yhä paksumpi kerros valkoista kuorrutusta.
Hiljaisuuden rikkoo toinen kalkatus. Lokki huutaa kevättä merenlahdelta metsän takaa.
Lumesta kertyy Kellovuoren Lintuaseman asemanhoitaja Seppo Grönlundin, 79, olkapäille valkoiset poljetit. Silmälasin sangat kostuvat. Hiutaleet sulavat kiiltäviksi helmiksi niskassa heiluvaan poninhäntään.
Grönlund lähti kotoaan Haminasta edellisenä iltana ja saapui Kellovuorelle aamunkoitteessa. 30 kilometrin taival venyi auton ratissa yön yli, kun matkalla piti kuunnella pöllöjä. Retken anti jäi vähäiseksi. Pimeässä naukui vain yksi lehtopöllö.
Huhtikuun alun lumimyrsky ei Grönlundia hätkähdytä. Hänen mielestään kevät ei ole myöhässä. Suomen kevääseen kuuluu myös takatalvi.
”Keväällä uusi lumi on vanhan surma.”
Lintuaseman asemanhoitajana Grönlund on seurannut keväiden etenemistä aitiopaikalta.
Hän on ollut 26 vuotta päätoiminen lintumies.
Yksikään lintu ei ohita Seppo Grönlundia hänen huomaamattaan. Juha Metso / Otavamedia
Havaintojen seurantaa
Havainnointiaseman ovi jätetään raolleen. Ulkona on muutama aste pakkasta, mutta aseman sisälämpötila on trooppisissa lukemissa.
Oranssina hehkuvan lämmittimen säätö ei osunut varhaisen aamun tunteina Grönlundilta aivan kohdalleen.
Sisätiloihin tuli helle.
Ikkunan edessä seisovalla pöydällä on kannettava tietokone ja mustakantinen kirja, johon Grönlund on merkinnyt ylös ruokintapaikalta aamuhavaintona yhden mustarastaan, yhden keltasirkun, kaksi sini- ja kuusi talitiaista. Illemmalla Grönlund siirtää havaintotiedot tietokoneella Lintujärjestö BirdLifen ylläpitämään seurantajärjestelmään.
Havaintopäiväkirjaan on merkitty ylös kaikki havaintoasemalla aamupäivällä havaitut linnut. Juha Metso / Otavamedia
Virolahdella kevätmuutto on vasta aluillaan, mutta viikkoa aikaisemmin Grönlund havaitsi Ahvenanmaalle suuntautuneella linturetkellään ainakin töyhtöhyyppiä, kiuruja, kottaraisia, mustavariksia ja sepelkyyhkyjä.
Kaikkiaan Grönlund on havainnut Kymenlaakson alueella Suomessa tavatuista noin 460 lintulajista reilut 300.
”En varsinaisesti kerää havaintoja ja kilpaile niiden määrällä”, hän toteaa.
”Lintujen elämän ja vuodenkierron seuraaminen tekee minut iloiseksi ja onnelliseksi. Linnut tuovat elämääni mielekästä sisältöä.”
Vähään tyytyväinen
Seppo Grönlund syntyi Turussa 29. päivä marraskuuta 1939.
Seuraavana päivänä syttyi talvisota.
Grönlund ehti työskennellä laivakokkina, mainosalalla ja graafisena suunnittelijana, kunnes hän 53-vuotiaana jättäytyi työelämän ulkopuolelle tarkkailemaan lintuja.
”Päätöstä helpotti se, että silloinen työnantaja lopetti toimintansa, mutta en edes hakenut uutta työpaikkaa”, Grönlund kertoo.
Työttömyyden ja myöhemmin eläköitymisen myötä hänen tulotasonsa on laskenut, mutta hän on vähään tyytyväinen. Grönlundilla ja hänen vaimollaan on rivitaloasunto Haminassa ja Grönlundilla on käytetty auto, jolla hän pääsee huristamaan linturetkille ja -asemalle. Lisäansioita hän on saanut tekemällä luontoselvityksiä soilla ja vanhoissa metsissä sekä toimimalla apulaistutkijana Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa.
Lintuaseman vakiokalustoa: Seppo Grönlund ja lunni. Juha Metso / Otavamedia
Grönlund viettää Kellovuorella noin 200 vuorokautta vuodessa.
Vastineeksi työttömäksi jättäytymisestään Grönlund sanoo saaneensa vapauden.
”Voin nukkua päivän ja lähteä illan tulleen kuuntelemaan yölaulajien kuten viita- ja luhtakerttusen, kaulushaikaran ja luhtakanan konsertteja.”
Kun astutaan aseman ovesta ulos ja portaita alas, pyry lyö taas kasvoihin. Hiutaleet ovat pienentyneet ja vettyneet. Tuuli on yltymään päin. Pihan hiljaisuudessa kuulee melkein lumen putoavan lumen päälle, mutta Grönlundin pää kääntyy äkkiä ja silmät siristyvät silmälasien takana.
Yksikään lintu ei ohita Grönlundia hänen huomaamattaan.
Punatulkku on bongattu lennosta.
Lintutornin huipulla
Kellovuoren, alun perin vuonna 1977 rakennetussa lintutornissa on kaksi kerrosta. Alemman ja vanhemman tason päälle on rakennettu toinen tasanne, jonka laitoja mäntyjen latvat jo hipovat.
”Kolmatta lavaa ei voi rakentaa, jos ei torniin saada maasta lähtien uusia pystypuita”, Grönlund tuumii.
Jyrkkien portaiden kymmenien askelmien jälkeen hänen hengityksensä tasaantuu nopeasti. Kaukoputki on äkkiä jaloillaan ja Grönlund tähyilee kohti pyryn takaa pilkistävää Tuuholmin saaren rajavartiotornia.
Grönlund kiipeää vielä ketterästi lintutorniin, mutta enää hän ei kipua puihin rengastamaan pöllönpoikasia. Juha Metso / Otavamedia
Tuuholmin takana Suomi loppuu ja alkaa Venäjä.
Lokkien lisäksi kaukoputken linssiin osuu ainoastaan varis.
Pienemmät siivekkäät piileksivät kuusimetsän siimeksessä pyryltä suojassa.
Kun muutto on keväällä ja syksyllä kiivaimmillaan Grönlund kiipeää jo auringonnousussa torniin ja laskeutuu sieltä vasta iltapäivällä.
”Kevätmuutto ei ole arktista muuttoa lukuun ottamatta yhtä intensiivinen kuin syksy, jolloin petolinnut ja valtaisat hanhiparvet lentävät tästä yli”, Grönlund kertoo.
Hän kertoo myös takavuosien hiirihaukkojen ja piekanojen massamuutoista, kuudesta samaan aikaan jäälle laskeutuneesta merikotkasta ja varjosta, mikä lipui hänen ylitseen hänen tähystäessä merelle.
Grönlund myöntää melkein säpsähtäneensä huomatessaan, mistä varjo lankesi.
Pakkaspäivänä lintuaseman lounas valmistetaan avotulella. Juha Metso / Otavamedia
Tornin kaiteella, vajaan metrin päässä Grönlundista istui kanahaukka.
Tutuin lintu Grönlundille on ollut nykyisen Kouvolan alueella asustellut kuukkeli. Se söi
Grönlundin kädestä, istui hänen olkapäällään ja päänsä päällä. Kuukkeli jopa tunsi Grönlundin kuplavolkkarin pakoputken patpatuksen ja tuli metsätien kääntöpaikalle autoa vastaan.
Grönlund ehti seurata kuukkelia yli 12 vuotta.
”Lintu joko kuoli vanhuuttaan tai sitten se vaihtoi asuinpaikkaa, kun sen kotimetsä hakattiin pois.”
Lintuharrastuksen alku
Kun Seppo Grönlund aloitti lintuharrastuksensa 70 vuotta sitten, hän oli silloisen kotikaupunkinsa Turun seudulla ainoa lajissaan. Grönlundin ikätoverit ryöstivät linnunpesiä keräten munia, mutta Grönlundille riitti lintujen katseleminen ja niiden tunnistaminen.
”Tulin hyvin onnelliseksi, kun löysin pesivän lintuparin.”
Grönlund ei ole koskaan kyllästynyt lintuihin, vaan hän haluaa yhä nähdä niitä lisää.
Linnut tuottavat Grönlundille elämyksiä ja kokenutkin harrastaja ammentaa koko ajan linnuista ja samalla luonnosta uutta oppia.
Varhain aamulla lintuja havainnoimaan herännyt Grönlund ottaa lintuaseman laverilla päivätorkut. Juha Metso / Otavamedia
Grönlund on vuodesta 2006 lähtien harrastanut myös perhosia. Lisäksi hän tarkkailee linturetkillään kasveja ja hyönteisiä.
Grönlund on myös rengastanut lintuja. Eräänäkin syksynä hänen toimestaan sai renkaan koipeensa peräti 980 pajulintua.
Asemanhoitajan suosikkeja ovat petolinnut. Pöllöistä hän ihailee eniten huuhkajaa ja päiväpetolinnuista sääkseä eli kalasääskeä.
”Päätin lopettaa petolintujen rengastamisen, kun olen rengastanut tuhat sääkseä tai 20 vuotta. Aika tuli täyteen. Sääksiä tuli rengastettua 750.”
Enää Grönlund ei edes haaveile kiipeävänsä puuhun tai kallionkielekkeille rengastamaan petolintujen poikasia.
”Fyysiset rajat tulevat jo vastaan. Putoaminen olisi vain ajan kysymys.”
Seppo Grönlundin lisäksi lintuaseman vakituiseen henkilökuntaan kuuluu puun katveessa viihtyvä kotitekoinen nukke. Juha Metso / Otavamedia
Ei kahta samanlaista päivää
Kun laskeudutaan tornista, on lumitöiden aika. Pyry on iltaa kohden heikentynyt ja laantunut lopulta kokonaan. Ilma on kääntynyt suojaksi. Nuoskalumi narskuu ja natisee askelten alla.
Grönlund tarttuu lapioon ja alkaa heitellä lunta lintujen ruokintapaikan reunapenkoille.
Lintujen ruokalista koostuu jyvistä, rasvapalloista ja makkarasta.
Puuhun ripustettuun, verkolla peitettyyn telineeseen on laitettu syötiksi sulatettuun kookosrasvaan sekoitettuja auringonkukan siemeniä ja maapähkinöitä.
”Se on tikkoja varten tehty tikkataulu”, Grönlund sanoo.
Ruokintapaikan linnuista on tullut hänelle tuttuja. Grönlund kykenee erottamaan poikkeavan värisistä keltasirkuistakin yksilöitä. Suurin osa linnuista ei säiky häntä, vaikka hän tulee kesken lintujen ruokailun aseman sisältä terassille. Ainoastaan närhi ja harakka pyrähtävät pakosalle.
Lintuja seuratessa ei ole kahta samanlaista päivää. ”Kun on aikaa katsoa, huomaa pienetkin muutokset ympäristössä.” Juha Metso / Otavamedia
Grönlund päivystää havainnointiasemalla useimmiten yksin, mutta hänelle ei tule aika pitkäksi.
Lintuja seuratessa ei ole kahta samanlaista päivää.
”Linnut käyttäytyvät eri tavalla ja ilmat vaihtelevat. Kun on aikaa katsoa, huomaa pienetkin muutokset, mitä ympäristössä tapahtuu.”
Asemanhoitaja nauttii yksinäisyydestä, mutta myös hyvästä seurasta. Toisinaan asemalla ja sen majoitustiloissa saattaa viihtyä isompikin porukka.
”Silloin saunotaan ja otetaan ehkä hieman kuppiakin.”
Miten aseman käy?
Keväinen pyrypäivä alkaa kääntyä pilviseksi illaksi. Harmaalokit nousevat metsän takaa ja lentävät kalkattaen havaintoaseman yli yöpymään itäisen Suomenlahden saariin.
Seppo Grönlund valmistautuu jatkamaan remonttitöitä. Havainnointiaseman varastosta on valmisteilla kuuden hengen majoitustila.
Asemanhoitaja toimii talonmiehenä, mutta myös havainnointiasemaa ylläpitävän Kellovuoren Lintuseura ry:n sihteerinä ja taloudenhoitajana.
Lintuaseman hoitaja on myös talonmies. Juha Metso / Otavamedia
Remontin lomassa Grönlundin pitää tehdä nyt myös yhdistyksen vuosikertomus.
Häntä ei huolestuta oma jaksamisensa, mutta se Grönlundia hieman mietityttää, miten
Kellovuoren havainnointiaseman käy, kun hän ei ole sitä enää hoitamassa.
”Jos lyön hanskat tiskiin, niin tapahtuuko täällä enää mitään?”
Grönlund alkaa astella kohti työmaataan, mutta pysähtyy hetkeksi ja kallistaa päätään.
Ilmassa kävi pyrähdys.
Se oli taas punatulkku.
Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/19
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti