Reportaasi: Sorsametsälle hoitokodin miesten kanssa – Vielä putosi sorsa taivaalta!

Jaa artikkeliTilaa Seura
Erkki Kaarakainen ja saalis: sorsa
Pojasta saakka metsällä käyneen Erkki Kaarakaisen ilo on ylimmillään, kun metsästysretkeltä saadaan saaliiksi sinisorsa. © Marko Koivistoinen
Iisalmelaisen ja sonkajärveläisen hoitokodin miehet pääsivät Vääräjärven rantaan sorsametsälle. Nuotion äärellä muisteltiin menneitä ja kotiin viemiseksi saatiin puolentoista kilon paisti.

Toinen laukaus on tappava. Vääräjärven yllä lentänyt sorsa nytkähtää ilmassa ja putoaa kaislikon reunaan.

Pyörätuolissa istuvan, 80-vuotiaan iisalmelaisen Erkki Kaarakaisen kasvoille nousee hymy. Miltei koko ikänsä metsällä kulkenut mies on sinisorsan osumasta tyytyväinen, vaikkei hän itse sorsaa ampunutkaan.

Kaislikon reunassa väijyessään Kaarakainen on kuitenkin siellä, missä hänen kuuluukin olla. Miltei lapsesta saakka Kaarakainen on ollut aseensa kanssa asemissa valmiina aloittamaan metsästyksen aina sorsalintujen metsästyskauden käynnistyessä 20. päivä elokuuta.

Enää Kaarakainen ei kuitenkaan olisi omin voimin päässyt Vääräjärven rantapellolle. Enää hän ei haulikkoonsa tartu. Aivoinfarktin kokenut ja osittain halvaantunut Kaarakainen asuu nykyään iisalmelaisessa Hoitokoti Kultasirkussa.

Samasta hoitokodista on sorsametsälle lähtenyt 87-vuotias Mauri Kurtelius. Sonkajärveläisestä Rebekan hoitokodista ovat taas järven rantaan matkanneet 79-vuotiaat Kalevi Itkonen ja Taisto Laitala, 82-vuotias Antero Hynynen, 88-vuotias Mauno Kiiski­nen ja 86-vuotias Veikko Komulainen.

Miehet istuvat puoliympyrässä nuotion äärellä odottamassa, että mustassa nokipannussa vesi alkaa kiehua.

Pyörätuolin selkänoja nitisee, kun Kaarakainen nojautuu taaksepäin ja tähyää pilvettömälle taivaalle.

Nouseeko kaislikosta vielä lisää sorsia alas ammuttaviksi?

sorsa lentää hoivakodin miehet sorsametsällä

Joel Jokelainen on jo valmiina laukaisemaan haulikkonsa, mutta sorsaparvi lentää liian korkealla. © Marko Koivistoinen

”Vapaa-ajan ja työn raja on hämärtynyt”

Aamupäivällä ennen metsästyksen alkamista Itkonen, Laitala, Hynynen ja Kiiskinen istuvat sairaanhoitaja Annen ja hänen miehensä Juha Jokelaisen kotitalon varjoisalla takapihalla.

Anne Jokelainen työskentelee sonkajärveläisessä Rebekan Hoitokodissa. Heidän poikansa Joel Jokelainen on Rebekan Hoitokoti Oy:n toimitusjohtaja ja tyttärensä Laura Huttunen on taas samaan yritykseen kuuluvan iisalmelaisen Hoitokoti Kultasirkun yksikön johtaja.

Perheyrityksen kahdessa hoitokodissa on yhteensä vajaat puolisen sataa vanhuksille ja muistisairaille tarkoitettua tehostetun palveluasumisen asumispaikkaa.

Anne Jokelaiselle asiakkaiden tuomisessa kotiin ei ole mitään ihmeellistä.

”Olemme niin paljon yhdessä, että vapaa-ajan ja työn raja on hämärtynyt jo kauan sitten”, hän kertoo.

Metsästäjillä ei näytä olevan kiire Vääräjärven rantaan. He odottavat rauhallisina, kun Anne ja Joel Jokelainen pakkaavat keittiössä retkieväitä kylmälaukkuihin.

Mauno Kiiskinen voitelee suurempaan nälkäänsä vielä toisen leivän, ettei sorsastusretkellä käy heti hiukomaan.

Mauno Kiiskinen voitelee suurempaan nälkäänsä vielä toisen leivän, ettei sorsastusretkellä käy heti hiukomaan. © Marko Koivistoinen

Autonkuljettajana ja maanviljelijänä ennen eläköitymistään itsensä ja perheensä elättänyt Laitala kertoo metsästäneensä aikanaan paljonkin kotiseudullaan Pohjois-Pohjanmaalla Pyhä­joella.

Nyt Laitala kiemurtelee tuolissaan ja hamuaa käsillään ristiselkäänsä.

Henkselit ovat irronneet housujen vyötäröltä ja ne on saatava takaisin kiinni, etteivät housut putoa metsästysretkellä nilkkoihin.

Kiiskinen puolestaan kertoo metsästäneensä riistan lisäksi myös naisia.

Anne Jokelainen muistuttaa, että Kiiskinen saattaa muistaa jo asioita hieman virheellisesti.

”Neljä tai viisi niitä naisia oli”, Kiiskinen kuitenkin jatkaa.

”Osa niistä oli hyviä.”

Näköalapaikalla kaislikossa

Vääräjärven rannassa tehdään leiri näköalapaikalle heinäpellon ja kaislikon reunaan.

Päivä on helteinen. Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta, kaislat seisovat tyynessä ilmassa suhisematta.

Erkki Kaaralaisen mukaan keli ei suosi sorsastamista.

Rannassa tehdään leiri näköalapaikalle heinäpellon ja kaislikon reunaan.

”Kirkkaalla ilmalla sorsat lentävät liian korkealla. Pilvisellä ilmalla ja varsinkin sateella matalalla lentävät linnut ovat helpommin ammuttavissa alas”, hän selvittää.

Joel Jokelainen sytyttää kivien väliin pienen nuotion ja kokki Taina Luukkonen asettaa kahvipannun kepinnokkaan kiehumaan.

Savu nousee ohuena kiemurana ylös. Heinät pellon laidassa ovat vielä vihreitä, mutta järvestä nousee jo orastavan syksyn väkevä mudan haju.

Luukkonen kutsuu iäkkäitä metsästäjiä ”pojiksi”.

Hän saa nuotion ääressä istuvilta miehiltä kosolti hyväntahtoisia neuvoja kahvin keittämiseen: kahvin pitää olla niin vahvaa, että siinä seisoo lusikka eikä kahvia juoda ilman imeläkiveä, mikä tarkoittaa Laitalan mukaan sokeria.

Metsäretkeläiset viihtyvät syysauringossa nuotion äärellä. Ruokahuollosta vastaa myös leiriolosuhteissa tuttu kokki Taina Luukkonen.

Metsäretkeläiset viihtyvät syysauringossa nuotion äärellä. Ruokahuollosta vastaa myös leiriolosuhteissa tuttu kokki Taina Luukkonen. © Marko Koivistoinen

Kiiskinen haluaa kahvin kanssa konjakkia, mutta Luukkonen lupaa sitä hänelle vasta kaatoryyppynä kotona, jos sorsa saadaan ammuttua.

Kauemmas rantaan haulikkoineen vetäytynyt Juha Jokelainen puhaltaa sorsapilliin.

Miltei Vääräjärven vieressä virtaavan Matkusjoen suunnalta kantautuvat ensimmäiset laukaukset.

Kello on 12. Metsästys on alkanut.

Retken tunnelma piristää

Rebekan ja Kultasirkun hoitokodeista on lähdetty kerran aikaisemminkin sorsametsälle. Väkeä on viety myös kesällä ongelle ja talvella pilkille ja hoitokotien asukkaat pääsevät toisinaan myös torille kahville.

Joel Jokelaisen mukaan metsästys- ja kalastusretkillä huomioidaan asiak­kaiden henkilöhistoria ja harrastukset.

”Suurin osa meidän miesasiakkaistamme on aiemmin metsästänyt. Vaikka he eivät enää itse metsästä, retken tunnelma tuottaa heille mielihyvää ja piristää”, hän toteaa.

Erkki Kaarakainen on hieman harmissaan siitä, että hänelle ei anneta asetta. Kaarakainen kertoo, että hänellä on viisi haulikkoa ja kaksi kivääriä kotitilallaan, jota viljelee nykyään hänen tyttärensä.

Kahvi kiehuu nokipannussa sillä aikaa, kun sorsia odotetaan taivaalle.

Kahvi kiehuu nokipannussa sillä aikaa, kun sorsia odotetaan taivaalle. © Marko Koivistoinen

Aiemmin sorsanmetsästyksen käynnistyessä jo puolilta öin Kaarakaisella oli tapana lähteä jo illalla rantaan valmiiksi hakemaan hyviä asemia metsästystä varten.

”Sorsan tuntee hämärässä, jos on tarpeeksi sorsia katsonut”, hän vakuuttaa.

”Vääriä lintuja en ole koskaan ampunut.”

Kun kahdeksan sorsan ja kahden haapanan parvi lentää näkyviin, kauemmas kaislikkoon vetäytynyt Joel Jokelainen kohottaa haulikon poskelleen ja tähtää. Sormi vetäytyy kuitenkin liipasimilta ja aseen piiput painuvat taas maata kohden.

Linnut lentävät niin korkealla, ettei niitä kannata edes yrittää ampua.

Tulilla istuminen tuo vanhojen metsästäjien mieleen hyviä muistoja.

Tulilla istuminen tuo vanhojen metsästäjien mieleen hyviä muistoja. © Marko Koivistoinen

Metsästysretki on henkäys ja hetki vanhaa elämää

Rannoiltaan matala ja ruovikoitunut Vääräjärvi oli pitkään antoisaa sorsastusaluetta, mutta metsästäjä Juha Jokelaisen mukaan pesivien vesilintujen määrä järvellä on vähentynyt sen jälkeen, kun rantoja on ruopattu syvemmiksi.

Syvälle heinikkoon painuvien kumisaappaiden alla litisee vesi, kun Jokelainen nousee rannasta pellonlaitaan ja nostaa maastonsävyisen verkon pois silmiltään.

Metsästäjä pyyhkäisee hihallaan punoittavia kasvojaan. Helteessä on paikallaankin seisoessa tullut hiki.

Jokelainen kertoo, että järvellä pesineellä kyhmyjoutsenparilla on ollut tänä kesänä peräti kuusi poikasta.

”Voimakkaampana lajina joutsenet häätävät sorsalintuja omilta pesimisalueiltaan.”

Kokki Taina Luukkosella on tullut nuotion äärellä kiire. Kahvipannu on taas tulilla ja makkaroitakin ollaan jo paistamassa, mutta savuttava nuotio uhkaa sammua.

”Laitan kolmannella kädelläni tuohia tuleen”, Luukkonen toteaa.

Vääräjärven ruovikot ovat olleet perinteisesti sorsastajille antoisia metsästysmaita.

Vääräjärven ruovikot ovat olleet perinteisesti sorsastajille antoisia metsästysmaita. © Marko Koivistoinen

Mauno Kiiskinen on valunut makkaraa paistaessaan hankalaan asentoon. Keppiä pitelevä käsi vapisee hieman. Makkara vaipuu savuavaa halkoa vasten.

Sairaanhoitaja Anne Jokelainen suoristaa Kiiskisen tuolilleen ja taputtaa häntä olkapäälle. Kiiskinen hymähtää, oikaisee ryhtiään ja taputtaa puolestaan omalle olkapäälleen jäänyttä Jokelaisen kättä.

Anne Jokelaisen mukaan sorsastusretkelle ovat päässeet Hoitokoti Rebekan ja Hoitokoti Kultasirkun asukkaista ne, jotka ovat kiinnostuneita metsästyksestä ja kykenevät fyysisen ja henkisen kuntonsa puolesta osallistumaan retkelle.

”Sorsastusta on suunniteltu kolmen viikon ajan”, Anne Jokelainen kertoo.

”Miehet pääsevät kokemaan edes hetken sitä elämää, mitä he ovat ennen eläneet.”

Ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevien miesten tuominen maastoon on teettänyt hoitokotien henkilökunnalle ylimääräistä työtä.

”Isolla ryhmällä maastoon tulemisessa on omat vaikeutensa, mutta se on myös palkitsevaa. Miehet pääsevät kokemaan edes hetken sitä elämää, mitä he ovat ennen eläneet.”

Metsästäjän ikävä

Sitten kajahtaa Juha Jokelaisen haulikosta ne kaksi laukausta ja sorsa putoaa järven matalaan rantaveteen.

Metsästäjä Juha Jokelainen avaa puukollaan välittömästi sorsan vatsan ja vetää linnusta ulos suolen lisäksi kivipiiran eli lihasvatsan, sydämen ja maksan.

”Aika iso sorsa poikaseksi, ehkä ­puolisentoista kiloa”, Jokelainen pyyhkii puukonterään heinikkoon ja työntää puukon vyöllään roikkuvaan tuppeen.

Erkki Kaarakainen heristää sorsaa nyrkissään saatuaan linnun käsiinsä.

Juha Jokelainen pudotti sorsan toisella laukauksella.

Juha Jokelainen pudotti sorsan toisella laukauksella. © Marko Koivistoinen

Vanha metsästäjä on niin innostunut saaliista, että päästää suustaan sorsamaisia töräytyksiä.

Kaarakainen kertoo, että aiemmin sorsametsällä käydessään hän saattoi syödä sorsan melkein heti, kun se oli ammuttu.

”Kynitylle linnulle suolaa sisuksiin ja sorsa tikun nokkaan paistumaan. Melkein maistan vieläkin sen maun suussani.”

Sorsia metsästäessään Kaarakaisella oli aina apunaan linnun noutanut koira. Hoivakoti Kultasirkkuun muuttaessaan hän joutui jättämään kotitilalleen Pessi-nimisen suomenpystykorvan, jonka haukusta Kaarakainen on ampunut monta metsoa.

Enempää hän ei koirastaan puhu. Kaarakaisen silmät ehtivät kostua ennen kuin hän kääntää katseensa järvelle.

Vanhalla metsästäjällä on koiraansa ikävä.

Jännitys tiivistyy kaislikon reunassa. Saadaanko saaliiksi vielä toinenkin sorsa?

Jännitys tiivistyy kaislikon reunassa. Saadaanko saaliiksi vielä toinenkin sorsa? © Marko Koivistoinen

Iltaa kohti kääntyvä päivä

Nuotion äärellä on alkanut piipata.

Miehet eivät näytä sitä huomaavan, vaan hörppivät mukeistaan kahvia ja mehua ja vilkuilevat taivaalle.

Järven yllä liitää ruskosuohaukka, jonka Erkki Kaarakainen tunnistaa naaraaksi.

Se on Veikko Komulaisen kuulolaite, mikä piippaa.

Sairaanhoitaja Anne Jokelainen kumartuu Komulaisen korvanjuureen ja vaientaa laitteen.

”Luulin, että haulikon laukaukset jäivät soimaan korviini”, kokki Taina Luukkonen tunnustaa nostellessaan astioita laatikoihin.

Ei mikään hukkareissu! Joel Jokelainen on noutanut rantavedestä alas ammutun sinisorsan.

Ei mikään hukkareissu! Joel Jokelainen on noutanut rantavedestä alas ammutun sinisorsan. © Marko Koivistoinen

”Joko me lähdetään pois?” Mauri Kurtelius kysyy.

Erkki Kaarakainen jäisi mieluusti yöksi Vääräjärven rannalle.

”Jos olisin saanut teltan mukaan, olisin jäänytkin”, hän sanoo.

Kaarakainen kertoo omistavansa tulenjohtojaoksen teltan, jonka katossa on jatkosodan jäljiltä kranaatinsirpaleiden puhkomia reikiä. Vanha metsästäjä hymähtää hieman.

Lieneekö 80-vuotiaan Kaarakaisen teltta kuitenkaan miltei yhä vanha kuin hän itse?

Iltaa kohti kääntyvä päivä on yhä lämmin, hetkittäin miltei pakahduttava. Helle ja päivä ulkoilmassa alkaa jo väsyttää vanhoja metsästäjiä.

Alas ammuttu sorsa on pakattu kylmälaukkuun. Huomenna hoitokodissa saadaan paistista maistiaiset.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/20.

Lue myös: Luontoreportaasi Kainuusta: Tällainen oli elämysten kesäyö kuvauskojussa karhujen ja suurpetojen mailla Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X