Rakennetut tekopesät auttavat sorsalintuja – ”Mitä parempikuntoisia lintuja Suomesta lähtee, sitä paremmassa kunnossa ne palaavat takaisin”
Suomessa on rakennettu sorsalinnuille jo yli 10 000 tekopesää poikastuoton parantamiseksi. Mikkelin Säkälammelle pystytettiin jo viides pesäputki.
Lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen (oikealla) esittelee biologi Heikki Helteelle pesäputken suojaksi laitettavaa kattohuovan palaa.
Tekopesässä muhineen ja pehmentyneen mäntykuidun seassa pilkahtelee untuvia ja munankuoren palasia. Putkessa on pesitty. Sorsan tekopesä on tehnyt tehtävänsä ja sinisorsapoikue on lähtenyt putkesta Saimaan rantaveden matalille laineille viime kesänä.
Nyt aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta Mikkelin Visulahden matkailukeskuksen edustan jäälle ja ruovikko kahahtaa tuulenvireessä. Pesäputken tukipuiden juurella jäälle on jo noussut vettä.
Kevät on käsillä.
Suomen Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen kertoo, että varhainen kevät on otollisinta aikaa sorsien tekopesien pystyttämiselle.
”Pesä on helpompi asentaa paikalleen jäältä kuin keikkuvasta veneestä”, Pekkarinen sanoo ja alkaa nostella mäntykuitua takaisin putken sisälle seuraavaa pesintää varten.
”Kun pesintä putkessa on onnistunut, emosorsa palaa todennäköisesti samaan putkeen tulevana kesänä uudestaan.”
Sorsan tekopesä on rakennettu Amerikan mallilla
Suomessa on rakennettu pesäputkia sorsalinnuille noin viidentoista vuoden ajan. Malli on kopioitu Yhdysvalloista, missä pesäputket ovat osoittautuneet kustannuksiltaan tehokkaimmaksi sorsalintujen kannanhoitomuodoksi.
Suomessa on nykyään yli 10 000 vapaaehtoisten rakentamaa pesäputkea aina Etelä-Suomen järvien rannoilta Lapin pohjoisimpien vesistöjen äärille saakka.
Pekkarisen perustamaan Sorsanpesäntekijät-Facebook-ryhmään kuuluu tätä nykyä 3 000 jäsentä.
”Ryhmän kesken jaetaan kokemuksia pesien rakentamisesta, pesinnöistä ja lintuhavainnoista”, Pekkarinen kertoo.
Vihertävä lammikko loiskahtaa putkipesän alla, kun Pekkarinen ravistelee sen tukipuita.
”Varmasti kestää vielä ensi kesän yli,” hän sanoo.
Sinisorsa munii huhti-toukokuussa pesämaljaan 5–12 munaa. Poikaset kuoriutuvat vajaan kuukauden hautomisen jälkeen.
”Kuoriutuvat poikaset piipittävät muniensa sisältä viestejä toisilleen, minkä ansiosta kuoriutumiset tapahtuvat melko tarkalleen samaan aikaan”, Pekkarinen kertoo.
”Emo ei ruoki poikasia pesässä, vaan poikue loikkaa miltei heti kuoriuduttuaan emonsa perässä putkesta veteen.”
Huojuvat pötkylät
Auringossa pehmentynyt pientareen paksu hanki upottaa, ja tienvarren kuusten kosteat havut tuoksuvat. Sinitiainen lurauttaa latvuksista pitkän liverryksen. Edessä siintävän Mikkelin Säkälammen sulapaikan reunalla kaksi laulujoutsenta levittelee siipiään. Pariskunta on tullut jo varhain paikalle saadakseen mahdollisimman hyvän pesäpaikan.
Säkälammen rannoilla seisoo jo neljä sorsalinnuille rakennettua pesäputkea. Nyt sinne pystytetään viides.
Lintujärjestö BirdLife Suomi ry:n lintuvesiasiantuntija ja biologi Heikki Helle sanoo, että Suomessa pesivien sorsa- ja vesilintujen kannat ovat viime vuosikymmenten aikana heikentyneet.
”Esimerkiksi maamme punasotkakannasta on hävinnyt 1980-luvulta lähtien peräti 96 prosenttia. Jopa runsaana pidettyjen sinisorsien määrä on ollut vähenemään päin.”
Helteen mukaan vesilintujen ahdinko johtuu elinolosuhteiden heikkenemisestä. Sorsalinnut viihtyvät kosteikoilla, mutta Suomessa viimeisen sadan vuoden aikana suuri osa kosteikoista on kuivattu maa- ja metsätalouden käyttöön. Jäljelle jääneet kosteikot taas kärsivät siitä, että ojitetuista metsistä virtaavat ravinteet aiheuttavat rehevöitymisestä. Kosteikot ovat vaarassa kasvaa umpeen.
Helle osoittaa sormellaan Säkälammen vesirajasta kellastuneissa varsissa huojuvia ruskeita pötkylöitä.
”Osmankäämit ovat yksi merkki siitä, että vesistö on vaarassa rehevöityä.”
Maalis-huhtikuussa Keski-Euroopasta ja Etelä-Skandinaviasta Suomeen muuttavat sorsalinnut palaavat usein hyviksi katsomilleen pesimäalueille.
Helle kertoo, että sorsan pesimäpaikalla täytyy olla sille riittävästi ravintoa ja pesäpaikan tulee olla turvallinen.
”Pesäputket kannattaa sijoittaa alueille, joilla on ennenkin havaittu untuvikkoja. Sinisorsien lisäksi tavi, telkkä ja nokikana ovat pesineet putkissa.”
Esteitä vieraspedoille
Teräsverkko helisee, kun Veli-Matti Pekkarinen suoristaa sitä retkipöydän päällä. Verkolle asetetaan pala kattohuopaa, joka kääntyy verkkoa rullatessa pesän katolle suojaten pesää sateelta ja petolintujen hyökkäyksiltä. Tuoreen puun raikas tuoksu pelmahtaa seisovaan ilmaan, kun Pekkarinen levittää jätesäkistä kiharaa mäntykuitua verkolle.
Lopuksi verkko kääritään rullaksi kuin kääretorttu. Kahdella laudalla varmistetaan, että pesäputki pysyy muodossaan. Sähköpora surauttaa ruuvit paikoilleen, ja nippusiteet napsahtavat kiinni. Pesäputki on kokeneen tekijän kasaamana reilussa varttitunnissa valmis.
Pekkarinen esittelee kaksi mustasta muovista leikattua, pesän jalkoihin kiinnitettävää minkinnousuestettä.
”Kun tekopesä vielä asennetaan noin metrin vedenpinnan yläpuolelle, minkit eivätkä myöskään supikoirat pääse ryöväämään pesästä munia tai poikasia.”
Hän kertoo, että pesäputket kannattaa myös pystyttää niille vesialueille, joilla on jo valmiiksi vieraspetopyyntiä. Putken pystyttämiseen tarvitaan aina myös maanomistajan lupa.
”Tekopesiä voidaan pystyttää vain sisävesille ja kosteikoille, sillä merellä vedenpinnan vaihtelut saattaisivat viedä putken mennessään tai ainakin tuhota pesän.”
Emon valinta
Pesäputken jaloiksi kaadetut pitkät, ohuet männyt täytyy kiskoa jäälle. Ruovikon reunan jälkeen hanki lakkaa upottamasta. Jään päällä lunta on enää vain sormenpään mitalta. Männynrangoista jää lumeen vaot, mutta niihin ei nouse vettä.
Jäätä on vielä monta kymmentä senttiä jalkojen alla.
Sinisorsa rakentaa pesänsä yleensä rantakivikon suojaan tai mättään katveeseen ja vuoraa sen untuvilla. Sorsa voi ottaa käyttöönsä myös puun latvuksesta vapautuneen harakanpesän.
”Pesäputkeen jätetään pehmikkeeksi irtonaista mäntykuitua, koska vesilinnut eivät kanna tekopesiin rakennustarpeita”, Veli-Matti Pekkarinen kertoo.
Vaikka Säkälammella on jo valmiina pesäputkia, sorsien pesäpaikat ovat luonnostaankin lähellä toisiaan. Pekkarinen kertoo, että yhden emon poikasten kuoriuduttua ja lähdettyä tekopesästä toinen emo tuli munimaan samaan putkeen.
Sorsalinnut pariutuvat jo talvehtimisalueillaan. Muuttomatkan jälkeen pesiminen ja poikasista huolehtiminen jää yksin naaraan vastuulle.
”Se, tuleeko sorsaemo pesäputkeen vai rakentaako se itse pesänsä, on sorsaemon oma valinta.”
Akkukäyttöinen kaira alkaa surista Pekkarisen käsissä. Terä kiertyy yhä syvemmälle jäähän, kunnes reiästä purskahtaa vihertävää vettä.
Siinä on ensimmäinen tukitolpan paikka.
Juntan jytinää
Vaikka pesäputkilla parannetaan sorsalintujen poikastuottoa, Heikki Helle sanoo, että sorsa- ja vesilintujen kantojen kohentamiseksi tarvittaisiin mittavampia toimenpiteitä.
”Vesilintujen elinolosuhteita tulisi parantaa perustamalla uusia kosteikkoja ja ennallistamalla jo umpeen kasvaneita lintuvesiä”, Helle sanoo.
”Jos metsistä ja pelloilta lintuvesistöihin ravinteita kuljettavat ojat saataisiin umpeen, vedenlaatu paranisi, mistä hyötyisi vesilintujen lisäksi koko vesistön ekosysteemi.”
Veli-Matti Pekkarinen on saanut kairattua toisenkin reiän jäähän. Kun hän alkaa iskeä tolppaa pystyyn, Säkälammen savinen pohja ei anna heti periksi. Pekkarinen tarttuu sähkösahaan, ja surina kaikuu maisemassa. Avannosta pärskyneisiin jäähileisiin ja veteen sekoittuu kellertäviä sahanpuruja.
Kauempana sulan ääressä seisovista joutsenista toinen levittää sahan surinasta hätkähtäen taas siipiään mutta jää paikoilleen puolisonsa viereen.
Isot linnut tietävät, että pesäputken rakentajista ei ole niille vaaraa.
Tolpat ovat vieläkin liian pitkät. Auringossa paitahihasillaan huhkiva Pekkarinen ottaa ahkiosta juntaksi kutsumansa onton metalliputken, jonka kummallakin sivulla on kahvat.
Jää tärähtelee, ja tolpasta varisee kaarnanpaloja. Juntta kumahtelee. Tolppa notkuu mutta painuu yhä syvemmälle lammen pohjaan.
Valmiiseen pesään
Sorsalintujen syysmuutto käynnistyy elokuun puolivälissä metsästyskauden alussa. Heikki Helle kertoo, että sorsilla ei kuitenkaan ole biologista tarvetta lähteä muutolle niin varhain, vaan ne voisivat pysyä Suomessa miltei jäiden tuloon saakka.
”Vielä puolikasvuiset kesän poikaset ja sulkasatoiset aikuiset linnut ovat verrattain heikkoja joutuessaan lähtemään muuttomatkalle. Lintuja menehtyy, ja niiden lisääntymiskyky heikkenee.”
Helteen mukaan Suomeen tulisi perustaa nykyistä enemmän metsästyksestä vapaita levähdyspaikkoja muuttaville vesilinnuille.
”Mitä parempikuntoisia lintuja Suomesta lähtee, sitä paremmassa kunnossa ne palaavat takaisin.”
Veli-Matti Pekkarinen on saanut kiinnitettyä pesäputken jalkoihinsa. Mäntykuitu miltei säteilee kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta putken sisällä vallitsee kellertävä hämärä. Putken toisesta päästä pilkottaa tasainen jää ja rannan ruovikko.
Kun jäät lähtevät Säkälammelta, Pekkarinen tulee vielä tarkastamaan, että pesäputket ovat pysyneet ehjinä ja paikoillaan. Sen jälkeen pesät on pyhitetty sorsille.
”Totta kai seuraan kevään mittaan, ovatko uusi pesäputki ja Säkälammen vanhemmat putket saaneet asukkaita”, Pekkarinen toteaa.
Vielä ei lammella kuitenkaan sorsia näy. Joutsenpari on asettunut lepäämään sulapaikan reunalle. Metsän takaa kuuluu törähdys, ja yksinäinen kurki liihottaa levollisin siiveniskuin huikaisevan sinisellä taivaalla lammen yli.
Kevätmuutto on ollut käynnissä jo pitkään.
Pian on sorsien vuoro. Kohta ne laskeutuvat Säkälammelle.
Ehkä joku niistä ottaa vastarakennetun pesäputken omakseen ja vuoraa sen uumeniin pesämaljan.
Putkipesän rakennusohjeet: https://jahtimedia.fi/pesa. Lisätietoja: Facebook: Sorsanpesäntekijät.