Reportaasi: Tapsan talli on kolmen sukupolven hevostila Kuopion Uuhimäellä – ’’Olemme tottuneet tekemään työt yhdessä”

Jaa artikkeli
Tapsan talli
Tapsan tallilla hevosten parissa viihtyvät niin Anna Jauhiainen (vas.), lapset Ville ja Viivi kuin Tapani-ukki ja Eeva-mummokin. © Petri Jauhiainen
Tapsan tallilla Kuopiossa vilisee hevosia ja ihmisiä. Eeva ja Tapani Jauhiainen auttavat Anna-tytärtään ammattitallin arkitöissä ja vahtivat, että lapsenlapset pääsevät turvallisesti hevosen selkään.

Keväisin se alkaa. Isä ja tytär näkevät öisin samaa unta, heinäpaalipainajaista. Taivas kaataa vettä ja kalusto särkyy.

’’Heinä makaa sateessa pellolla, vaikka se pitäisi saada pyöritettyä kuivana paaleihin’’, Tapani Jauhiainen, 70, kertaa painajaistaan.

Tapsan talli Kuopion Ranta-Toivalan Uuhimäellä on oikeasti jo Annan talli, sillä sukupolvenvaihdos tyttärelle on tehty.

Hoidettavien hevosten arkea vahdinvaihto ei muuttanut. Joka päivä tutut ihmiset jakavat heinät ja kaurat 30 ratsulle, viidelle ravurille ja yhdelle omalle hevoselle. Päivittäin he myös kärräävät kottikärryillä tuoretta hevosenlantaa lantalaan, kaksikymmentä rekkakuormallista vuodessa.

Uuhimäelle on jälleen koittamassa uusi kevät ja heinä alkaa kasvaa.

’’Yhtään kertaa eivät isän tai minun heinäpainajaiset ole toteutuneet, vaan kolmekymmnentä hehtaaria on saatu kuivana paalattua”, Anna sanoo.

Se on oikeastaan ihme.

”Vaikka olisi miljoonan vehkeet, säitä ei pysty hallitsemaan. Nykyään naapurin isäntä paalaakin heinät paremmalla kalustollaan,’’ Tapani kuvaa kylän naapuriapua.

Hepalle heiniä! Annan lisäksi töitä tallilla paiskii kaksi vakituista työntekijää.

Hepalle heiniä! Annan lisäksi töitä tallilla paiskii kaksi vakituista työntekijää. © Petri Jauhiainen

Vanha navetta talliksi

Tapsan tallin tarina alkoi Kuopion rautatieasemalla vuonna 1983. Asemalle kokoontui joukko nuoria laskettelumatkalle Itävaltaan.

Söllin rinteessä Tapani auttoi Eevalle sukset jalkaan, ja siitä se sitten lähti. He palasivat Kuopioon yhdessä ja asettuivat sittemmin Tapanin kotitilalle Uuhimäkeen viljelemään salaattia.

Vuonna 1983 syntyi poika Valtteri ja tytär Anna vuonna 1986. Samana vuonna Tsernobylin ydinvoimala räjähti. Savolaisten salaatinsyönti loppui siihen päivään.

Tapani ei kauaa tuulettanut tilipussin pohjaa. Hän korjasi tilan vanhan navetan talliksi.

’’Vekselit vilisisivät silmissä ja pitkään hiotti, mutta nyt tallilla tuntuu hyvältä’’, Tapani muistelee.

Alussa ei kannattavuuslaskelmiakaan tehty, vaan laskukone raksutti Tapanin päässä.

’’Minusta ei koskaan tullut hevostyttöä, mutta karsinoita siivoan yhä mielelläni’’, Eeva, 71, toteaa neljän työntäyteisen vuosikymmenen jälkeen.

Hän teki työuransa sairaanhoitajana, yötöissä. Se sopi paremmin pienten lasten rytmiin kuin kolmivuorotyö.

’’Sitä paitsi työtä oli vuorotta kotonakin, kun tallia laajennettiin jatkuvasti’’, pariskunta muistelee.

Eeva-mummo ja Tapani-ukki siirtävät tallilla heinien lisäksi hiljaista tietoa seuraaville sukupolville.

Eeva-mummo ja Tapani-ukki siirtävät tallilla heinien lisäksi hiljaista tietoa seuraaville sukupolville. © Petri Jauhiainen

Kolmen sukupolven hevostila

Kun Anna otti vuonna 2016 ohjat käsiinsä, tallilla oli jo 35 hoidettavaa hevosta.

’’Mitä enemmän tallissa on omia hevosia, sen pienemmäksi palkka jää. 25 tallipaikkaa on kannattavuusraja, jolla pysyy tukevasti miinuksella ja 30 paikalla pääsee omilleen”, Anna kertoo.

Tilalla työskentelee myös kaksi palkattua hevoshoitajaa.

’’Se on turvallisuustekijä. Jos minulle sattuu jotain, ammattilaiset hoitavat hevoset.’’

Isojen eläinten kanssa voi sattuakin. Anna ei ole laskenut, montako kertaa hän on tipahtanut hevosen selästä, mutta kerran hänet on pengottu esteiden seasta ja viety ambulanssilla Kuopioon päivystykseen.

’’Varmaan näytti pahalta pudota niskoilleen, mutta lihasvammoilla selvisin.’’

Vaikka koti on samassa pihapiirissä, taukokahvit tykätään juoda tallilla.

Vaikka koti on samassa pihapiirissä, taukokahvit tykätään juoda tallilla. © Petri Jauhiainen

Nykyisin Tallinmäki on kolmen sukupolven koti ja hevosenomistajien päivittäinen harrastusympäristö.

Tapani ja Eeva asuvat mummolassa, lähinnä hevosaitauksia. Annan perheen koti on maneesin ja ratsastuskentän vieressä.

Kentän reunalla hevoskuljetuskärryjen rivistö näyttää leirintäalueelta. Ympäristö pysyy siistinä vie mennessäs, tuo tullessas -menetelmällä, ja jos joku kulkee kahta kättä heilutellen, ainakin toisessa on harja.

’’Vaimo ja lapset ovat maalanneet seiniä kaiket kesät. Heillä pysyy pensseli paremmin hyppysissä. Siisteillä seinillä luodaan tallille imago, luottamus ja oma luonne”, Tapani sanoo.

Hän tietää hevosharrastuksen alkavan perheessä yleensä niin, että tytär haluaa hevosen.

’’Perheen äiti on teininä unelmoinut omasta ratsusta, joten hän taipuu ensin. Sitten aletaan kiertää pikkurillin ympärille perheen isää. Eräänä pyhänä isä pehmenee niin, että perhe hyppää Audiin ja ajaa etsimään hevoselle tallia. ’Ei ainakaan tuonne’, perheen isä sanoo, kun näkee hevostilan pihalla kärryt kumollaan ja aitaukset notkollaan”, Tapani kuvailee ja täsmentää:

”Monesti hevostiloilla rahkeet riittävät hevosten hyvään hoitamiseen, mutta ympäristö jää siistimättä. Särkyneenpyörän hevostila karkottaa asiakkaat.”

Annan aamuherätykset myöhenivät, kun automaatti alkoi jakaa heinät. Automaatti on silti täytettävä.

Annan aamuherätykset myöhenivät, kun automaatti alkoi jakaa heinät. Automaatti on silti täytettävä. © Petri Jauhiainen

Edellisen sukupolven kokemus

Anna ilmoitti jo yhdeksänvuotiaana, että hänestä tulee isänsä työn jatkaja.

Hän kuitenkin kouluttautui laboratoriohoitajaksi ja työskenteli labroissa vuosia, mutta into hevosiin ja ulkotöihin veti yrittäjäksi.

’’Tottakai vastuu hevosista painaa, mutta on myös vapaus ottaa päivällä nokoset’’, Anna kiteyttää yrittäjyyden.

Hevos- ja laboratoriokoulutus sekä aina saatavilla oleva edellisen sukupolven kokemus luovat turvallisen ilma­piirin.

Anna ilmoitti jo yhdeksänvuotiaana, että hänestä tulee isänsä työn jatkaja.

’’Hevosen heikkouksia ovat jalat ja herkkä ruoansulatus”, Anna sanoo.

Eläin voi liikkua hyvin ja näyttää terveeltä, mutta jos ruokakuppiin jää heinämössöä, hampaat ovat menneet ja hevonen kärsii.

’’Silloin pitää ruveta puhumaan ihmisten tunteitten yli järkeä’’, Tapani lisää.

Eläinlääkäri käy tallilla nukuttamassa sairaan hevosen. Anna ja Tapani sanovat, ettei heitä itketä eläinten elämän päättyminen. Enemmän surettaa, jos ihminen ei päästä irti jo kuolemaa tekevästä eläimestä.

Isä ja tytär myös hautaavat hevoset. Metsänreunassa on parinkymmenen hevosen lepopaikka. Tapani nostaa jokaisen haudan päälle ison kiven, muistoksi ystävästä, jonka kanssa on kuljettu vuosikymmeniäkin.

’’Vuosisatojen perästä arkeologit varmaan miettivät, että mitähän menoja täällä Uuhimäellä on pidetty.’’

Tapsan talli tarjoaa ystävyyttä yli aitojen

Tapsan talli tarjoaa ystävyyttä yli aitojen. © Petri Jauhiainen

Tapsan talli asuttaa myös julkkiksia

Tapsan tallin hevoset ovat päivisin ulkona omissa aitauksissaan. Itsekseen ulkoilevat ne, jotka eivät nauti toisten hevosten seurasta ja porukan aitauksissa ne, jotka nauttivat.

Tallilla asuu myös julkkiksia. Kuo­pion torilta tuttu vossikka, Kesäsade, talvehtii Annan ja Tapanin hoivissa. Kesäsade on aitauksensa pomo.

’’Maailman lauhkeimmasta ja kilteimmästä hevosesta on paljastunut laumanjohtaja, jota muut tottelevat korvakarvasta.’’

Kansainvälinen julkkis, Virin Camilla, vuoden 2020 ravikuningatar, pääsee karsinasta ensimmäisenä ulos aitaukseen, mutta muutoin kuningattaresta huolehditaan samalla tavalla kuin muistakin asukkaista. Camillan menestystä juhlittiin tallilla hurjasti viikko.

’’Kuinkahan sitä repeäisi, jos oma hevonen olisi ravannut voittoon. Oltiin niin hurmoksessa Camillan puolesta’’, Anna sanoo.

Tallinmäellä vilskettä riittää aamusta iltaan, mutta varsinainen ratsastusruuhka alkaa työpäivän jälkeen, kun omistajat tulevat liikuttamaan hevosiaan.

Annan päivää rytmittää koulubussi, joka tipauttaa koululaiset Viivin ja Villen kotipihaan puoli kahdelta. Silloin Anna pitää tallitöistä parin tunnin tauon.

’’Itse en enää paljoa ehdi ratsastaa ja Viivinkin harrastus on vähän tauolla, kun hänen lemmikkinsä, valkoinen ponimme jouduttiin lopettamaan kimo­syövän vuoksi.”

Mummo on vastassa, kun Viivi saapuu koulusta ja Ville eskarista kotiin.

Mummo on vastassa, kun Viivi saapuu koulusta ja Ville eskarista kotiin. © Petri Jauhiainen

Viikottain Viivi kuitenkin käy kävelylenkkejä perheen ravihevosella, Maisalla, ja taluttaa kilteimpiä hevosia talliin.

Ville tykkää lähteä ukin kanssa traktori- ja kaivurihommiin.

Kepparit ja leikkihevoset täyttävät Viivin huoneen.

’’Hauska seurata, kun Viivi leikkii hevostallia, ja Ville hoitaa samassa leikissä konehommat”, Anna-äiti kertoo

Illansuussa Anna ottaa hevoset sisälle ja antaa iltakaurat. Seuraavaksi hän tapaa hevoset jälleen aamuseitsemältä. Automaatti jakaa heinät öisin, eikä Annan tarvitse enää nousta viideltä hankoamaan.

Hevosten hoito käy kuntoilusta

Ammattitallilla ei ole tallityttöjä. Taannoin verottaja katsoi teinit tallien ilmaiseksi työvoimaksi ja tallityttökulttuuri loppui koko maasta.

Tapani pitää muutosta hyvänä siksi, että tallilla ollaan vastuussa toisten hevosista. Hevostyttöjen myötä tallirauha kärsisi ja käytävillä olisi liikaa vilskettä.

Anna miettii tallityttökulttuuria hevosten kannalta. Hiljainen hevostieto siirtyy talikonvarressa. Tärkeä mestari-kisälli-oppi jää nyt saamatta.

’’Jos ratsastuskoulupohjalta päätyy hankkimaan hevosen, saattaa yllättyä, miten raskasta työ oikeasti on.’’

Hevoset ruokitaan ja hoidetaan omistajien ohjeiden mukaan. Vaikka tippa kerrallaan.

Hevoset ruokitaan ja hoidetaan omistajien ohjeiden mukaan. Vaikka tippa kerrallaan. © Petri Jauhiainen

Toisinaan Anna puhdistaa 36 hevosen tallin yksin, toisinaan sen tekee äiti Eeva. Raskainta tallilla on lannan kärrääminen kottikärryillä lantalaan. Automaattista lannanpoistoa ei ole.

’’Kuntoilusta se käy”, Eeva sanoo.

Hän tunnustaa vieläkin vähän pelkäävänsä hevosia, mutta koittaa lastenlasten nähden rohkaistua.

’’Onneksi tallilla ei olla koskaan yksin”, Eeva sanoo.

’’Varsinkaan mummo’’, Anna täydentää.

Tapsan talli

Tallityö käy kuntosalista. Eeva saa treeniä heinien heittelystä ja lannan luomisesta. © Petri Jauhiainen

Lantaa mullaksi

Vaikka Eeva ja Tapani ovat väistyneet vastuusta, heidän kokemustaan kysytään ja toisinaan neuvoja saa kysymättäkin.

Isoja asioita pyöritetään joskus väsyneenä, mutta ristivetoa sukupolvien välillä ei ole. Perhe neuvottelee asioista tallin käytävillä.

Kahvikupposen ääressä tallin taukotilassa vaihdetaan mielipide jos toinenkin. Useimmin niin, että Anna ja Eeva vaihtavat mielipiteensä Tapanin mielipiteeseen.

’’En muista, että olisin ollut isän kanssa täysin eri linjoilla’’, Anna sanoo.

’’Olemme tottuneet tekemään työt yhdessä. Jos haluan oman näkemykseni läpi, ujutan sen niin, että isä luulee keksineensä asian itse.’’

”Jos haluan oman näkemykseni läpi, ujutan sen niin, että isä luulee keksineensä asian itse.”

Neuvokkuutta tarvittiin varsinkin viime syksynä, kun satoi niin, että hevosen lannasta tuli riesa. Sitä ei voinut ajaa naapurin pellolle niin kuin tavallisesti. Pehmeään peltoon olisi uponnut lannan mukana levittäjäkin.

Niinpä Tapani keksi hankkia lannankäsittelyyn traktorikäyttöisen apevaunun, sellaisen, jolla isoissa navetoissa sekoitetaan lehmille ruokaa.

Apevaunussa pyörii nyt hevosenlantaa. Puolen tunnin päiväpyörityksellä lanta kompostoituu mullaksi kahdessa viikossa. Mullan voi levittää pellolle milloin vaan.

’’Saattaapa olla, että rupeamme myymään ravinnetta pusseissa Kuopion torilla”, Tapani uumoilee.

Jos kompostimulta päätyy torille, silloin on kuljettu miespolvenmittainen taival hevosen mahan alta Mualimannavalle.

’’Lapsena hevosten alta juostiin.’’

Joka talossa oli hevonen ja lasten tehtävä oli kuljettaa hevoset ja lehmät metsälaitumille.

’’Silloin oppi kaikki ne kivet, joilta yletti nousemaan hevosen selkään.’’

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 3/21.

Lue myös: Kiikun tallilla ei kasvateta vain ravihevosia – Tilalla pyörii myös kehitysvammaisten päivätoimintayksikkö: ”Hevosilla ja erityisesti autistisilla on erityinen yhteys”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X