Reportaasi: Vanhusten päivähoidossa leivotaan ja tarinoidaan Teiskon Pohtolassa: ”Ystävät ovat tärkeitä – oli vanhoja tai uusia”
Ikäihmisten päivähoidossa valmistaudutaan jouluun vanhoja aikoja muistellen. Joulun isot lahjakasat ovat tälle porukalla vieras ajautus.
Pihalla pääsee halutessaan rapsuttelemaan myös lampaita. © Mandi Säilä
Tampereen Teiskon Pohtolassa lumi on peittänyt kevyesti maan. Maalaismaiseman pihapiirissä on kallionsyrjää, paljaita lehtipuita ja reheviä kuusia. Harmaan rakennuksen oven yläpuoleiseen kylttiin on kirjoitettu paikan nimi. Olemme tulleet Muistolaan, ikäihmisten päivähoitopaikkaan.
Korkeiden seinien sisäpuolella ilman täyttää ruoan tuoksu ja puheensorina. Pitkä lankkupöytä on katettu aamupäivän riisipuurotarjoilua varten.
”Saako sokeria ja kanelia”, joku huhuilee.
Muistolan omistaja ja hoitaja Katri Koskinen, 48, kantaa ripeästi pöytään astioita, aterimia ja tykötarpeita ruokailijoille. Vanhukset käyvät Muistolassa tapaamassa toisiaan ja saamassa hoitoa ja huolenpitoa kunnosta riippuen. Tänään paikalla on kuusi asiakasta.
”Kirjoita sinne, että me tykätään käydä täällä”, huikkaa Tuija Nummi, 95.
”Että ei voi olla tulematta”, jatkaa puurolautasen äärestä Irene, joka ei halua sukunimeään ja ikäänsä julkisuuteen.
Irene tuli Muistolaan alun perin puolisonsa kanssa. Hän oli alkuvuonna edesmenneen miehensä omaishoitaja, ja Muistolassa molemmat saattoivat viettää vähän vapaa-aikaa. Omaishoitaja voi vaikka käydä metsässä kävelyllä sillä välin, kun läheisestä huolehtii joku muu.
Muistolan kävijät viihtyvät porukassa. Eva (oik.) on tänään käymässä eri päivänä kuin yleensä, mutta se ei tahtia haittaa. Taustalla paikan omistaja Katri Koskinen annostelee keittoa. © Mandi Säilä
Muistola on sisustettu vanhoilla esineillä. Kuusen oksille kelpaavat nykyaikaisemmat, turvalliset sähkökynttilät. © Mandi Säilä
Piparit koko suvulle
Takassa loimuaa elävä tuli. Pörheä bichon frisé Lumi seuraa tohinaa laiskanlinnaan käpertyneenä. Puupaneloidun seinän vierustaa koristaa kuusi.
Ennen vanhaan kuusia koristivat oikeat vahakynttilät ja niissä paloi elävä tuli. Kynttilät sidottiin langalla kuusen oksille. Näin kertovat kymmeniä jouluja nähneet asiakkaat.
”Meillä pienessä mökissä kuusi ripustettiin kattoon, että jäi tilaa lattialle”, muistelee Eva Rantakangas, 87. Joulukuuseen askarreltiin kuusenkaramelleja, joiden sisuksiin laitettiin puupalikka. Myös piparit ja omenat olivat suosittuja kuusenkoristeita.
On muisteluohjelman aika. Katri laskee keskelle lattiaa pärekorin ja nostelee sieltä esineitä yksi kerrallaan. Nyt teemana on joulu ja esineiden avulla muistellaan menneiden aikojen jouluja.
”Mikäs tämä on, kuka muistaa”, kyselee Katri ja vetää korista yksi kerrallaan muun muassa olkipukin, aisakellon ja rintamalta lähetettyjä joulukortteja. Aisakello reessä kutsui kilisten kirkkoon ja kilpailemaan siitä, kuka on ensin perillä. Kenttäposti nostaa pintaan muistoja sotavuosilta.
Kun korista paljastuu piparimuotti, selviää, että Evalla on tapana leipoa koko jälkikasvulleen piparit. Neljässä polvessa on kaiken kaikkiaan yhdeksäntoista henkeä.
”Kaikille olen piparit leiponut vielä viime vuonna. Mutta taikinan olen ostanut”, Eva lisää. Pienet maustepurkit kirvoittavat muistoja entisaikojen niukkuudesta.
”Kokonaiset kanelitangot jauhettiin itse morttelilla”, muistelee Tuija.
Joissain kodeissa leivonnaisia ei saatu kuin jouluna ja juhannuksena. Niukkuutta ei kuitenkaan muistella pahalla. Nykyajan lokakuussa rummutettavat pikkujoulut sekä joulun lahjakasat ovat tälle porukalle vieras ajatus.
”Vanhoina hyvinä aikoina tehtiin eri tavalla”, täsmentää Tuija.
Kuusenkaramellien askarteleminen on Irenelle (edessä) ja Tuijalle (oik.) tuttua puuhaa. Eva (vas.) seuraa vierestä. © Mandi Säilä
Ystävien joukossa
Muistolan asiakkaat käyvät päivätoiminnassa yleensä kerran viikossa. Yhtenä päivänä kävijöitä on neljästä kahdeksaan.
Muistolaan voi tulla kaupungin tarjoamalla palvelusetelillä, perhehoidon asiakkaana tai omalla rahalla. Tämän päivän kävijöistä kaksi käykin palvelussa yksityisesti. Muistolan päivätoiminnassa käy myös omaisia ja hyväkuntoisia asiakkaita.
Samana viikonpäivänä käyvät ikäihmiset muodostavat omat, tutut ryhmänsä. Eva on tullut tänään poikkeuksellisesti eri päivänä kuin yleensä.
”Ensi viikolla on silmäleikkaus, joten sain tulla nyt torstaina”, perinteisesti maanantain porukkaan kuuluva Eva kertoo. Eva ei siis tunne tämän päivän kavereita ennalta, mutta se ei seurustelua haittaa.
”Ei olla tuttuja, joten ei olla ehditty riitelemäänkään”, toteaa Tuija.
Soittimesta kajahtaa Maa on niin kaunis.
Seija Valtonen, 85, nojaa kaksi vuotta vanhempaan puolisoonsa Pertti Valtoseen. Pariskunta kertoo tavanneensa aikanaan Hämeenlinnan palokunnan tansseissa. Seijan silmät tuikkivat yhä, kun hän halaa ”Pepeään”.
”Voi, miten vieläkin muistot nousevat ja lämmittävät, kun puhun näistä asioista. Pepe oli minulle niin valtava voimavara”, Seija hymyilee.
Muistolan asiakkaat tulevat monista taustoista. Irenen ja Pepen suvut ovat lähtöisin Karjalasta. Eva on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, ja Tuija tokaisee olevansa ”Porin piruja”. Yhdessä muisteleminen synnyttää myös uusia ystävyyksiä.
”Ystävät ovat tärkeitä, oli vanhoja tai uusia”, miettii Tuija.
Pertti ”Pepe” ja Seija Valtonen ovat pitäneet yhtä yli kuusikymmentä vuotta. © Mandi Säilä
Uniikkeja tarinoita
Koristeellisten kaappien pinnoilla on käsin maalattuja ruusuja, ja vanhaa keinutuolia peittää villahuopa. Hyllyjä ja takanpäällistä koristavat vanhat lasipullot, kuparipannut ja kahvipurkit. Pöydän päällä on vanha Singer-ompelukone ja vierellä nököttää käsin veivattava kahvimylly.
Muistola on nimensä mukaisesti erikoistunut muistelemiseen, jota monet vanhat esineet täydentävät. Päivittäinen muistelu on olennainen osa Muistolan toimintaa.
”Muistelu on hauskaa, ja sillä on myös paljon positiivisia vaikutuksia ihmisiin. Muisteleminen tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, toisin kuin vaikka telkkarin katselu”, Katri Koskinen sanoo.
Muistolasta ei televisiota löydy.
”Joissain hoitopaikoissa ikäihmiset istutetaan tv:n ääreen pitkäksi ajaksi. Se ei mielestäni kuulu päivätoimintaan”, Katri huomauttaa.
Hän perusti Muistolan kymmenen vuotta sitten. Alun perin diplomi-insinööriksi opiskellut Katri vaihtoi alaa, sillä hän halusi työskennellä mieluummin ihmisten kuin tekniikan parissa.
Ensin Muistola oli osavuorokautinen perhehoitopaikka, jota pyöritettiin Katri ja Tuomas Koskisen omassa kodissa. Neljä vuotta sitten kivenheiton päähän Koskisten kodista valmistui erillinen rakennus päivätoimintaa varten. Tuomaksen, 51, oma hienomekaniikkaverstas löytyy heti Muistolan seinän takaa. Myös Tuomas on mukana Muistolan toiminnassa.
Katrin mielestä on tärkeää, että ikäihmiset saavat itse osallistua toimintaan sekä kokevat itsensä tärkeiksi ja tasavertaisiksi. Vanhukset taas ovat mielissään, kun Muistolassa on aikaa kuunnella heidän tarinoitaan.
”Tarinat, joita täällä jaetaan, ovat uniikkeja. Näillä ihmisillä on paljon annettavaa ja opetettavaa nuoremmille.”
Menneitä jouluja ja kokemuksia muistellaan myös vanhanaikaisten esineiden avulla. © Mandi Säilä
Terveysseurantaa ja leivontaa
Ulkona lumi on peittänyt maan. Helsingissä ei tänä aamuna vielä ollut lunta, mutta Muistolassa se jo tiedetäänkin.
”Herään kahden kolmen maissa ja luen aamun lehden”, Tuija kertoo. Evalla Radio Suomi soi läpi yön, ja hänkin on noussut sängystä aamuviideltä.
Piip piip, verensokerimittari huutaa hyllyllä. Useasta ranteesta löytyy turvaranneke. Syömisen, jutustelemisen ja muun olemisen lomassa täällä mitataan verensokereita ja verenpainetta. Eva hoitaa itse lääkityksensä, eikä huoli automaattista lääkemuistuttajaa.
”Lääkärikin ihmetteli, että miten minulla on niin hyvä muisti”, Eva sanoo.
Välillä soivat myös kännykät, kun perheenjäsenet soittavat. Tuija vastaa puhelimeen kesken tuolijumpan. Jutustelu sujuu samalla, kun pyöritellään nilkkoja.
Jumpan jälkeen onkin jo lounasaika. Tarjolla on kalakeittoa ja itse juureen leivottua ruisleipää.
Ruoan jälkeen Katri kantaa pöytään pullataikinan. Irene ja Eva ryhtyvät leipomaan pullapoikaa. Irene letittää tarkasti taikinasta hiuksia ja nappaa taikinapalan suuhun. Porukassa muistellaan, että pullapoikaperinne on syntynyt sotien jälkeen.
”Tuo mulle oma veitsi”, Eva huikkaa Katrille. Eva pyörittelee leikkaamaansa taikinapalloa käsissään ja kertoo samalla, kuinka oli aikanaan kutomossa työskennellessään mukana tekemässä Suomen kansallissymbolia.
”Sanottiin, että tästä tulee sitten Suomen lippu, että pitää sitten tehdä kunnolla”, Eva muistelee. Vieressä Katri leikkaa pullapojan päästä palan pois.
Kuntouttavan päivätoiminnan ohjelmaan kuuluu myös tuolijumppa. Tuija Nummi (oik.) osallistuu rollaattorin kanssa. © Mandi Säilä
Eva (vas.) kertoo olevansa itseoppinut leipuri. Tuija (kesk.) seuraa pullapoikien tekoa. © Mandi Säilä
Irenen (vas.) näppärissä käsissä syntyvät niin pullapoikien letit kuin kehutut käsityöt. © Mandi Säilä
Pipoja joululahjaksi
Osa porukasta lähtee nauttimaan glögit pihalle. Samalla pääsee rapsuttamaan lampaita. Eva ja Tuija jäävät sisälle juttelemaan. Heillekin katetaan glögit – pienistä kupeista, kuten ennen vanhaan oli tapana.
”Uskaltaako ottaa, kun on sitä sokeria”, Eva kysyy. Jos tuollaisen pienen mukillisen, Katri vastaa.
”Mua ei estä mikään”, tokaisee Tuija ja nappaa glöginsä. Joku on pähkinöille allerginen, joten mantelit ja rusinat on aseteltu eri kulhoihinsa. Juoman kaverina tarjotaan pipareita. Tuijalle katetaan aina tietty Riihimäen lasin lautanen. Sille on syynsä:
”Äidillä oli näitä kuusi kappaletta”, Tuija kertoo.
Pian loputkin ulkoilijat palaavat sisälle. Irene istahtaa nojatuoliin ja tarttuu neulepuikkoihin.
”Irene kutoo aina!”, Tuija huudahtaa. Nyt puikoissa kilkkuu tämän vuoden yhdeksästoista pipo.
”Mitä muuta tällainen köyhä eläkeläinen voi antaa ahjaksi”, Irene sanoo.
Irenen neulomukset ovat kuitenkin täällä arvossaan.
”Syntymäpäivälahjaksi sain Ireneltä lokakuussa vaalean myssyn. Niin ihana, pehmeä pipa!”, Tuija myhäilee.
Alpakkaa, Irene vastaa. Neuloessaan Irene kertoo, miksi viihtyy Muistolassa.
”Aito ruoan tuoksu, takassa palaa oikea tuli. Seinätkin ovat kauniit. Ja kun tämä nyt tulee lehteen, niin voisi vielä muistuttaa vanhusten lapsia, että veisivät omaisiaan tällaisiin paikkoihin, sillä ne tuovat eloa meidän elämään.”
Pullapojat ovat päässeet uunista. Kun päivä Muistolassa alkaa olla paketissa, kokoonnutaan pirttipöydän ympärillä vielä iltapäivän pullakahveille. Pian pihalle alkaa kaartaa takseja, jotka vievät asiakkaat koteihinsa eri puolille Tamperetta. Ensi viikolla tavataan taas. Mutta juuri nyt kenelläkään ei ole kiire mihinkään.
Irene (vas.), Pepe ja Seija nauttivat glögit ja piparit tänään pihan puolella. © Mandi Säilä
Päivätoiminta edistää terveyttä
Kunnilla ja hyvinvointialueilla on lainmukainen tehtävä järjestää hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa myös kaikkein iäkkäimmille asukkaille. Päivätoiminta on esimerkki tällaisesta palvelusta.
Päivätoiminta on myös kuntouttavaa toimintaa. Kunnat voivat järjestää päivätoimintaa itse tai ostaa palvelun järjestöiltä, säätiöiltä tai yrityksiltä. Päivätoiminnan vastuuhenkilöltä edellytetään soveltuvaa sosiaali- tai terveydenhuollon koulutusta. Asiakkaaksi pääsee vanhustyön ammattilaisen arvion perusteella.
Esimerkiksi Tampereen ohjaus- ja neuvontapiste Kotitori antaa neuvontaa ja ohjausta muun muassa kotiin saatavista palveluista, asumisesta, apuvälineistä. Kaupungin järjestämistä palveluista palvelutarpeen arvion tekee ja palvelun myöntää kaupungin asiakasohjaaja. Palvelun voi saada, jos asiakkaalla todetaan tarve sosiaaliseen virkistymiseen.
Päiväkeskuspalvelulla ja perhehoidolla voidaan tukea myös esimerkiksi omaishoitajan jaksamista. Kotitori on Tampereen kaupungin palvelu, jota tuotetaan ostopalveluna.
Taustatietoja varten on haastateltu Kotitorin palveluvastaava Taru Malista, vanhusasiavaltuutettu Päivi Topoa sekä Vanhustyön keskusliiton osallisuusjohtajaa Anu Janssonia.