Anna-Maijasta tuli afgaaniperheen varamummi – hän ei osannut aavistaa, mitä kaikkea pakolaisperhe toisi hänen elämäänsä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Arman ja Iman ottavat varamummin aina innolla vastaan.
Arman ja Iman ottavat varamummin aina innolla vastaan. © Sara Pihlaja
Kun nuori afgaaniperhe tuli Anna-Maija Maijalan elämään, hän ei aavistanut, kuinka paljon hyvää pakolaisperhe toisi hänen eläkeläisarkeensa.

Hymyssä suin Anna-Maija Maijala, 65, nousee portaat kerrostaloasuntoon Tampereen Kaukajärvellä. Jo ovella kaksi innokasta pikkupoikaa ottaa hänet vastaan riemuiten ja halauksin. Arman, 3, ja Iman, 4, ovat olleet ikkunassa odottamassa Anna-Maijan bussin tuloa.

”Tunnen joka kerta olevani mieluisa ja tärkeä vieras. Alun perin aloin käydä perheessä poikien äidin tukena”, Anna-Maija kertoo.

Ennen kuin Anna-Maijan ja nuoren pakolaisperheen tiet yhtyivät ystävyydeksi, oli pitänyt tapahtua paljon.

Ensinnäkin Anna-Maija oli muuttanut Kangasalta huhtikuussa 2018 Tampereelle, koska hän halusi osallistua kulttuuririentoihin eläkkeelle päästyään ja olla läheisilleen läsnä. Hänen molemmat lapsensa ja myös hänen 11- ja 13-vuotiaat lapsenlapsensa asuvat Tampereella.

Iman ja Arman pyytävät varamummi Anna-Maija Maijalaa tanssiin afgaanimusiikin tahdissa kotonaan Tampereella.

Iman ja Arman pyytävät varamummi Anna-Maija Maijalaa tanssiin afgaanimusiikin tahdissa kotonaan Tampereella. Sara Pihlaja

”Lapsenlapset sanoivat, että mukavaa kun mummi muuttaa lähelle, niin voidaan käydä mummolassa välipalalla ja yökylässä. Halusin myös huolehtia yhdessä neljän sisarukseni kanssa äidistämme.”

Anna-Maijan äiti asuu vielä 94-vuotiaanakin yksin.

Lisäksi Anna-Maija halusi tehdä vapaaehtoistyötä. Hän halusi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta koulumummoksi.

Kun hän oli menossa toimistoon haastateltavaksi, hän kiinnostui infotaululla esitellystä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -vapaaehtoistyöstä.

”Kävin oikopäätä keskustelemassa toiminnasta vastaavan henkilön kanssa ja täytin hakemuksen saman tien.”

Ystäväksi maahanmuuttajaäidille

Anna-Maija päätyi sekä koulumummoksi kotinsa läheiseen alakouluun että ystäväksi kymmenen vuotta sitten Afganistanista Suomeen muuttaneelle Yalda Mohammadille, 24.

Hän auttaa Yaldaa täyttämään erilaisia virallisia lomakkeita ja selvittää poikien päiväkotiin liittyviä kirjallisia tehtäviä.

”Ja me vietetään myös muuten vain aikaa yhdessä, laitetaan ruokaa ja jutellaan. Ensin minua arvelutti, että haluaako kukaan nuori äiti näin iäkästä ihmistä ystäväkseen, mutta Yalda oli kertonut haluavansa nimenomaan vanhemman, kokeneen henkilön tuekseen. Ja löysimmekin heti yhteisen sävelen.”

Yhteiset leikit lähensivät Suomen varamummia ja pieniä afgaanipoikia nopeasti.

Yhteiset leikit lähensivät Suomen varamummia ja pieniä afgaanipoikia nopeasti. Sara Pihlaja

Tapaamiset sovittiin Yaldan kotiin, joten Anna-Maija tutustui myös perheen pienokaisiin. Heistä tuli nopeasti läheisiä.

Jo reilun kuukauden kuluttua ensitapaamisesta Anna-Maija pääsi poikien yhteiseen syntymäpäiväjuhlaan.

”Perheen kotona olikin oikein sukujuhla. Siitä tuli minulle ikimuistoinen kokemus.”

Paikalla oli parisenkymmentä suvun jäsentä. Koska afgaanikulttuurissa arvostetaan iäkkäitä ihmisiä, Anna-Maija oli juhlien kunniavieras − ja ainoa suomalainen.

Muiden lailla hän istui lattialla, jonka keskelle oli levitetty iso pöytäliina. Sille katettiin afgaanilaisia perinneruokia. Anna-Maijalle näytettiin, kuinka hän muiden juhlavieraiden lailla saattoi syödä ilman veistä.

”En ymmärtänyt mitään heidän keskusteluistaan, mutta kaikilla oli hyvä mieli. Vähän väliä joku kyseli minulta suomeksi, onko kaikki hyvin.”

Myöhemmin illalla miehet tanssivat naisten taputellessa käsiään rytmikkään musiikin tahdissa. Anna-Maijasta oli hellyttävää katsella, kun pienet synttärisankarit tanssivat perinneasuissaan muiden mukana.

”Puolenyön jälkeen juhlista kotiin tullessani itkin ilosta hiljaa itsekseni. Olin päässyt kokemaan jotain niin ainutlaatuista ja elämyksellistä.”

”On niin hienoa, että olen saanut tällaisena tavallisena suomalaisena tutustua Afganistanin ruokakulttuuriin ja juhlaperinteeseen, vaikka en ole paljon matkustellut enkä maailmaa nähnyt.”

Riemua riittää, kun Anna-Maija Maijala vierailee nuoren afgaaniperheen kotona.

Riemua riittää, kun varamummi Anna-Maija Maijala vierailee nuoren afgaaniperheen kotona. Sara Pihlaja

Tuttu ja turvallinen varamummi

Anna-Maijan mieltä lämmittää myös perheen luottamus häntä kohtaan. Häntä pyydettiin hoitamaan poikia, kun Yalda ja Shafiullah-isä osallistuivat isoihin hautajaisiin.

”Kokosimme yhdessä kotoa tuomani Brio-junaradan ja leikimme sillä pitkään. Pojat hyväksyivät minut hoitajakseen, olen heille tuttu ja turvallinen aikuinen”, lastentarhanopettajan työstä eläkkeelle jäänyt Anna-Maija iloitsee.

Anna-Maija oli otettu myös siitä, että Yalda oli kertonut muille hautajaisvieraille poikien olevan hänen Suomen-äitinsä hoidossa.

”Minulle on tärkeää, että voin olla perheelle avuksi ja hyödyksi. Saan myös itselleni paljon enemmän kuin koskaan olisin osannut kuvitella.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/19.

Lue myös: Turvapaikanhakijat kertovat: Tämä on minun syyni saapua Suomeen

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X