Aiemmin huippukuntoinen poliisi, nyt sairas eläkeläinen – poliisitalon home tuhosi Markun terveyden

Oireet tulivat hiipien.

Nenän limakalvot kuivuivat, silmät vuotivat. Oli hakkaavaa yskää. Aluksi niin kevyttä, ettei sitä olisi itse huomannut, ellei lähipiiri olisi asiasta maininnut.

Ne olivat homealtistuksen ensioireita.

Vähitellen näkymätön myrkky levisi syvemmälle keuhkoihin. Yskä paheni. Markku Södervikin hengitys alkoi vaikeutua.

Siihen saakka seinäjokelainen poliisi oli ollut rautaisessa kunnossa. Hän oli innokas urheilumies, joka kilpaili aktiivisesti monissa eri kestävyyslajeissa.

Södervik otti urheiluharrastuksen vakavasti. Hän harjoitteli juoksemalla suolla metsurinsaappaat jalassa, kivireppu selässä. Tai pinkomalla Jouppilanvuoren laskettelurinteen huipulle, 20 kertaa edestakaisin.

Sitten koitti kevättalvi 2000. Södervik osallistui poliisin SM-hiihtoihin Saarijärvellä. Vaikea latuprofiili oli hänelle mieleen. Hän oli tottunut menestymään rankoissa maastoissa.

Tällä kertaa jokin oli kuitenkin vialla. Tutut kilpakumppanit hiihtivät minuuttitolkulla ohi.

”Ihmettelin, kun maisemat eivät vaihtuneet”, Södervik sanoo.

Kisan jälkeen hän meni sisätautien erikoislääkärin puheille. Tutkimukset osoittivat, että Södervikin keuhkot olivat tulehdustilassa.

Tulehduksen aiheuttaja selvisi vähitellen: työpaikalta Lapuan poliisitalosta löytyi myrkyllistä hometta.

”Poliisi syyllistynyt rikokseen”

Markku Södervik on arkistoinut jokaisen dokumentin, joka liittyy hänen sairaskertomukseensa. Kuva: Mikko Lehtimäki/Otavamedia

Saarijärven kisa jäi Södervikin viimeiseksi.

Pitkäaikainen altistuminen homeelle muutti hänen elämänsä. Hänestä tuli 54-vuotiaana eläkeläinen, joka joutuu hengittämään kortisonisuihkeita joka päivä elämänsä loppuun saakka.

Urheiluajoista muistuttaa palkintokaappi olohuoneen nurkassa.

Työhuoneen henkarilla roikkuu sininen virkatakki, muisto poliisin ajoilta.

Markku Södervik syyttää kohtalostaan työnantajaansa. Siis poliisia, jonka tehtävä on valvoa lakien ja asetusten noudattamista.

”Mielestäni poliisi on syyllistynyt rikokseen”, Södervik sanoo.

Se on raju väite. Mutta Södervikin työhuoneessa on hyllymetreittäin todistusaineistoa. Mappeja, joissa on hänen sairaskertomuksensa. Kymmenen vuoden prosessi, jonka aikana hän on joutunut tehtailemaan satoja valituksia.

Olosuhteiden pakosta Södervikistä tuli oman keissinsä rikostutkija. Keissin, jossa syytettynä on Suomen valtio.

”Olen vain hankkinut oikeusturvaa itselleni. Valtio on rikkonut työterveyslakia, enkä minä ole tehnyt mitään väärää”, Södervik sanoo.

Paperisota on vaatinut sekä poliisin ammattitaitoa että kestävyysurheilijan sinnikkyyttä.

”Onhan tämä ollut hirvittävä työ. Mutta kun on tällainen luonne, ettei anna periksi.”

Sota on vaatinut myös veronsa. Ensin meni työ ja terveys. Lopuksi usko oikeusvaltioon.

Mutta tarina on kerrottava. Södervik sanoo saavansa paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin hän.

”Moni on hukassa, kun joutuu painimaan näiden asioiden kanssa. Yksityisen ihmisen on lähes mahdoton saada oikeutta. On oltava niin sinnikäs ja kova.”

Södervik levittää todistusaineiston keittiön pöydälle ja keittää kahvit.

Paha vesivahinko

Markku Södervik aloitti vanhemman konstaapelin työt Lapualla vuonna 1993. Sitä ennen hän oli ollut parikymmentä vuotta Vaasan ja Seinäjoen liikkuvassa poliisissa.

Työkaverit kertoivat, että Lapualla oli sattunut paha vesivahinko 80-luvulla, kun poliisitalon tasakatto oli alkanut vuotaa. Lattioille aseteltiin ensin saaveja keräämään sadevettä.

Sitten eräänä päivänä sisäkaton levyt romahtivat alas veden painosta.

Vahinko korjattiin asentamalla levyt takaisin paikoilleen. Päälle sutaistiin maalikerros. Märät kattoeristeet jätettiin paikoilleen.

Työt jatkuivat normaalisti. Sisäilma haisi tunkkaiselta, mutta silmällä hometta ei havainnut.

”Käytä naamaria”

Södervik ei ole ainoa. Mutta hän oli ensimmäinen poliisi, joka sairastui Lapualla. Oireiden ilmettyä hänet siirrettiin sisätöihin, rikostutkintaan.

Kaiken päivää hänen työhuoneestaan kuului hakkaava yskä, joka paheni koko ajan.

Södervik pyysi, että työpaikalla tehdään sisäilmamittaus. Sitä ennen hänen kotonaan oli tehty samanlainen mittaus, jonka mukaan koti oli puhdas.

Vuonna 2001 valmistuneissa laboratoriotutkimuksissa Lapuan poliisitalosta löydettiin muun muassa aspergillus versicolor -mikrobia.

Sosiaali- ja terveysministeriön sisäilmaoppaassa se luokitellaan terveydelle haitalliseksi. Aspergillus versicoloria pidetään selvänä merkkinä kosteusvauriosta. Kaikki saastuneet rakenteet on syytä poistaa.

Lapuan poliisipäällikkö ei kuitenkaan halunnut ryhtyä toimenpiteisiin. Sen sijaan hän ehdotti, että Södervik käyttäisi töissä naamaria.

”Jos minua olisi puukotettu virantoimituksessa, poliisipäälliköt olisivat jonottaneet luokseni kukkapuskien kanssa. Mutta koska sairastuin homeesta, minusta tuli vähän niin kuin spitaalinen”, Södervik sanoo.

Vähitellen työkaverit alkoivat kaikota ympäriltä.

Aamuisin Södervik ajoi autonsa työpaikan kylmään talliin, koska lämpimässä oli hometta.

Södervikin kotona työhuoneessa on vielä vanha takki muistuttamassa poliisin työstä. Kuva: Mikko Lehtimäki/Otavamedia

Vastaamattomia kirjeitä

Södervik lähetti läänin poliisijohdolle kirjeen, jossa pyysi apua Lapuan poliisitalon ongelmiin. Toinen kirje lähti poliisijohtaja Kari Rantamalle.

Kirjeet eivät johtaneet toimenpiteisiin. Rantama ei koskaan edes vastannut.

Hän kävi kymmeniä kertoja työterveyslääkärillä, mutta tämä ei puuttunut asiaan niin jämäkästi kuin olisi voinut.

Sen sijaan yksityinen keuhkosairauksien erikoislääkäri kirjoitti lausunnon:

”Mielestäni näiden tutkimustulosten perusteella on riittävä näyttö sen osalta, että potilaalla on kosteusvaurioista johtuvia oireita.”

”Nykyisissä työtiloissa oleskelu ja työn jatkaminen saattaa aiheuttaa hänen terveydentilalleen vaurioita.”

Vuoden 2001 lopulla Södervik määrättiin hengitystestiin. Hän joutui jättämään sen kesken. Oireet olivat äityneet niin pahoiksi, ettei hän pystynyt enää olemaan työpaikalla lainkaan.

Alkoi puolentoista vuoden sairausloma.

Epäeettisiä altistustestejä

Vuonna 2002 Södervik sai kutsun Työterveyslaitoksen altistustesteihin, joissa potilas pannaan haistelemaan homeitiöitä.

”Meinasin kuolla sinne. Yskin koko yön lattialla polvillani verta”, Södervik muistelee.

Seuraavana päivänä koe jatkui rasitustestillä, missä piti polkea kylmässä ilmassa kuntopyörää niin lujaa kuin pystyi.

Testin jälkeen Södervik ei saanut henkeä. Hän joutui hakeutumaan ensiapuun.

”Ne olivat ihan täysin ihmiskokeita”, hän sanoo nyt.

Södervik tuntee ihmisiä, joiden oireet ovat pahentuneet pysyvästi altistustestin vuoksi.

Altistustestit lopetettiin kaikessa hiljaisuudessa vuonna 2009. Jopa asiantuntijat pitivät niitä epäeettisinä. Lääkäreiden mukaan testejä tehtiin lähinnä vakuutusyhtiöiden vaatimuksesta.

Noin 15 vuoden aikana kokeisiin joutui arviolta tuhansia suomalaisia. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan.

Pahin vihollinen

Oli altistustesteistä jotain hyötyäkin. Södervik sai Työterveyslaitoksen ammattitautidiagnoosin. Sen mukaan hän kykenisi tekemään töitä vain sellaisissa tiloissa, missä ei ole hometta.

Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä työnantaja pelasi omaa peliään.

Pian Södervik sai kirjeen Valtiokonttorista.

”Tänne saapuneiden selvitysten perusteella kykenette työskentelemään nykyisessä työpaikassanne. Työnantajanne edustajan ilmoituksen mukaan työtilat ovat tällä hetkellä altisteettomat.”

Sairausloman jälkeen Södervik kutsuttiin takaisin Lapualle töihin. Hän kieltäytyi vedoten terveyteensä ja työturvallisuuslakiin.

Työnantaja uhkasi Södervikiä irtisanomisella. Kiistasta järjestettiin kuulemistilaisuus. Vasta siinä päätettiin, ettei irtisanomiselle ole perusteita.

”Jos olisin mennyt sinne takaisin, olisin kasvanut jo monta vuotta horsmaa. Olisin tukehtunut”, Södervik sanoo.

Näin työnantajasta oli tullut Södervikin pahin vihollinen. Öykkäri, joka uhkasi hänen turvallisuuttaan.

Ei vastuunkantajaa

Vuonna 2005 Södervik teki Suomen valtiolle korvausvaatimuksen. Hän vaati 140 000 euron korvauksia ammattitaudin aiheuttamasta henkilövahingosta ja taloudellisesta vahingosta.

Korvausvaatimus kiersi kuusi vuotta virastoissa, vakuutusoikeudessa, kolmessa eri ministeriöissä ja lopuksi ylimmillä lainvalvojilla.

Södervik pyysi vastauksia, kirjoitti valituksia, uhkasi seuraamuksilla, ellei asia etene.

Vastuunkantajaa ei koskaan löytynyt. Yksikään taho ei käsitellyt korvausvaatimusta.

Esteellisyysongelmia

Södervikin poliisinuran viimeiset vuodet olivat repaleista aikaa. Hän työskenteli monilla eri poliisilaitoksilla ympäri Pohjanmaata. Yleensä hänen elimistönsä reagoi nopeasti homeeseen, ja kokeilu jouduttiin lopettamaan kesken.

Monen yrityksen jälkeen Evijärveltä löytyi vihdoin poliisitalo, jossa hän aloitti työt.

Kului pari vuotta. Sitten Evijärven poliisitalon katto alkoi vuotaa.

Vuonna 2007 yksityislääkäri kirjoitti Markku Södervikille ammattiastmadiagnoosin. Hän oli 53-vuotias ja kypsä eläkkeelle.

Seuraavana vuonna Työterveyslaitos kirjoitti Markku Södervikille ammattiastmadiagnoosin. Etuuksien hakemiseksi laadittu E-lausunto vahvisti, että kyseessä on ammattitauti.

Se oli päätepiste kahdeksan vuotta jatkuneille lääketieteellisille tutkimuksille. Nyt oli enää vakuutusyhtiön tehtävä päättää, onko kyseessä korvattava ammattitauti.

Kaksi viikkoa myöhemmin Valtiokonttorista tuli kielteinen päätös. Vakuutuslääkäri oli kumonnut Työterveyslaitoksen diagnoosin.

Södervik pyysi saada nähdä perustelut. Kävi ilmi, että vakuutuslääkäri oli Kirsi Karvala, joka toimi samaan aikaan itse Työterveyslaitoksen lääkärinä kirjoittamassa ammattitautidiagnooseja.

”Päätöksellään Karvala torpedoi oman esimiehensä ja Työterveyslaitoksen lääkärikollegion lausunnot”, Södervik ihmettelee.

Vanha poliisimies tulistui. Menettely tuntui rikkovan kaikkia esteellisyyssääntöjä.

Södervik kirjoitti Työterveyslaitoksen pääjohtajalle Harri Vainiolle kirjeen, jossa kertoi, mitä oli nähnyt.

Vainio painoi paniikkinappulaa. Hän pyysi alaistaan selvittämään asian ”ennen kuin olemme otsikoissa”.

”Sivutoimet on käytävä lävitse mahdollisia jääviyksiä ajatellen. TTL:llä ei ole varaa olla tässä asiassa lepsu – onnettomat potilaat tulevat pitämään huolen tarkasta seurannasta”, Vainio kirjoitti.

Vuotta myöhemmin Työterveyslaitos uudisti ohjeensa lääkäreiden esteellisyydestä. Erään kokouksessa mukana olleen lääkärin mukaan se oli Södervikin työn ansiota.

Vakuutuslääkärit torppaajina

Södervikin virkasuhde loppui vuoden 2008 lopulla. Hänestä tuli eläkeläinen. Mutta vielä kaksi vuotta hän sai taistella, ennen kuin Valtiokonttori suostui maksamaan hänelle kuuluvan tapaturmaeläkkeen.

Vakuutuslääkärin kanta hidasti prosessia kahdella vuodella. Lautakunnat istuivat, asiantuntijat kirjoittivat uusia raportteja.

Tässä suhteessa Södervik ei ole mikään erikoistapaus. On melko tavallista, että vakuutuslääkäri kumoaa hoitavien lääkäreiden diagnoosin. Käytännölle on olemassa oma termikin: kahden lääkärin loukku. Asiaa on puitu eduskuntaa myöten, mutta ongelma ei ole kadonnut minnekään.

Myös Asianajajaliitto on kiinnittänyt huomiota potilaan oikeussuojaan Suomessa. Vakuutuslääkäreiden ja vakuutusoikeuden pyörittämä kuvio ei ole läpinäkyvä. Jos vammaudut vapaa-ajallasi liikenneonnettomuudessa, käräjäoikeus määrää korvaukset. Vakuutusoikeuden päätös ei välttämättä olekaan myönteinen.

”Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki”, lausui runoilija Kaarlo Kramsu aikoinaan.

Lapuan poliisitalo vei Markku Södervikin terveyden. Nyt talo on käyttökiellossa homeongelmien vuoksi. Kuva: Mikko Lehtimäki/Otavamedia

Poliisitalo käyttökieltoon

Auton pyörät kääntyvät tutulle parkkipaikalle. Lapuan poliisitalo kylpee kesäisessä auringossa. Ruma ruskea betonimötikkä näyttää ihan tavalliselta virastotalolta.

Ulkoa on mahdoton arvata, millaisen tarinan talo kätkee sisäänsä.

Tämän vuoden toukokuussa poliisitalo suljettiin. Työsuojelupiiri asetti talon käyttökieltoon homeongelmien takia. Kahdella poliisilla oli todettu vakava ammattitauti, samaa epäiltiin kahdella muulla.

Pää-ovella ei ole mitään mainintaa poliisin muutosta. Vain netistä printattu lappu, johon joku on töhertänyt punaisella puukynällä uuden osoitteen:

Olet tässä.

Poliisi.

Markku Södervik katselee taloa, joka vei hänen terveytensä.

”Tietenkin sitä ajattelee, ettei tehnyt tätä työtä turhaan. Tiesi olleensa oikeassa, ja se on nyt toteen näytetty.”

”Siitä tulee hyvä olo, mutta en ala rinta rottingilla kulkemaan. Enemmän on mielessä se, että asia on tärkeä ja siitä pitäisi puhua enemmän”.

Valitus Brysseliin

Viime vuoden lopulla Södervik teki kokemustensa pohjalta kantelun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Ensin hän laati 800-sivuisen valituksen, jossa kerrottiin kaikki. Se tuli bumerangina takaisin. Brysselistä valiteltiin, ettei siellä ole resursseja käsitellä näin laajoja valituksia.

Södervik teki kaksi pienempää. Toisen, jossa Suomen valtiolta vaaditaan korvauksia työterveyslain rikkomisesta. Ja toisen, jossa pyydettään kantaa vakuutuslääkärin esteellisyysasiaan.

Näin Markku Södervikistä tuli ensimmäinen homeesta sairastunut suomalainen, joka lähti hakemaan oikeusturvaa maan rajojen ulkopuolelta.

Päätöksen pitäisi valmistua ensi syksynä.

”Se on henkisesti piste i:n päälle. Valtion olen jo voittanut näissä vakuutusasioissa. Oikeastaan olen voittanut tähän mennessä kaiken, mistä olen valittanut. Ja poliisilaitos on suljettu”, Södervik sanoo.

Kohtalotovereita

Pitkän tien loppu häämöttää.

”Viime aikoina vaimo on jo alkanut puhua, että mitä jos lopettaisit kirjoittamisen”, Södervik naurahtaa.

Hän haluaa antaa yhden neuvon kaikille, jotka taistelevat byrokratian rattaissa.

”Ei pidä katkeroitua. Se olisi vastapuolen voitto.”

Vuosien kuluessa Södervik on ystävystynyt jyväskyläläisen ex-poliisin Pekka Mustosen kanssa. Miesten tarinat ovat samankaltaiset. Vuosien varrella he ovat vertailleet kokemuksia ja tehneet yhteistyötä. Viime aikoina on puhuttu jopa toiminimen perustamisesta.

Homeongelmaisia Suomessa riittää.

”Mustonen sanoi, että vintin pitää tuulettua. Pitää olla harrastuksia ja muuta tekemistä. Ettei aina vaan öisin mieti, mihin huomenna valittaisi”, Markku Södervik sanoo.

Viime aikoina hän on rakentanut omaa huvilaa. Työmaalla ikävät asiat unohtuvat sopivasti.

”Mutta sen verran olen oppinut, että siihen huvilaan tulee täysin hengittävät rakenteet. Jyrkkä katto ja pitkät räystäät.”

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 38/2011.