Hevoset toivat uskoa autisminkirjolla olevan Pauliinan elämään: ”Tuntuu lottovoitolta – löysin itselleni täydellisen työpaikan”
Aikuisiällä saadun autismikirjon diagnoosin ansiosta Pauliina Kaivo-oja pääsi kuntouttavaan päivätoimintaan Toiskan tallille. Hevosten kanssa hän sai vihdoin olla oma itsensä.
Kuntouttava päivätoiminta hevosten kanssa opetti Pauliinalle, ettei omia piirteitään tarvitse piilotella eikä muiden toiveisiin aina mukautua.
Loppuvuodesta 2019 Pauliina Kaivo-oja, 35, tunsi jälleen epäonnistuneensa. Ajatukset pyörivät lähes pakkomielteisesti sen ympärillä, miten hän jaksaisi seuraavan työpäivän. Hän aloitti töiden päätteeksi kotiin tullessaan heti iltarutiininsa ja valmistautumisen nukkumiseen, jotta saisi tarpeeksi unta jaksaakseen töissä. Siitä seurasi unettomuutta ja työhön liittyviä painajaisia.
Kotona Pauliinaa vaivasi ärtymys. Kotityöt tuntuivat raskailta, eikä hän kestänyt pieniäkään muutoksia suunnitelmiin. Tulevat työpäivät valtasivat mielen vapaapäivinäkin.
”Aloin kärsiä myös stressiperäisestä rytmihäiriöstä, jossa rytmihäiriöitä tuli pahimmillaan päivän aikana useita minuutissa”, Pauliina Kaivo-oja sanoo.
”Masennusoireet lisääntyivät, koska ymmärsin itsekin, että olin jälleen kerran uupumassa.”
Pauliina ehti työskennellä välinehuoltajana kaksi vuotta, kunnes voimat ehtyivät. Tutut ajatukset valtasivat Pauliinan mielen: olen laiska, tyhmä ja saamaton enkä taaskaan pärjää.
Kollegat kyllä jaksoivat, vaikka työympäristö sairaalassa oli täynnä ärsykkeitä. Pesukoneet pauhasivat ja valot loistivat kirkkaina, henkilökunta kiirehti askareissaan.
”Koko elämän minulla on ollut vahvana ajatus siitä, että en sovi tähän maailmaan.”
Pauliina jäi sairauslomalle.
”Olen aina yrittänyt tosi paljon päästä kiinni elämään”
Masennus kietaisi Pauliinan ensimmäistä kertaa otteeseensa hänen ollessaan teini-ikäinen. Hän oli peruskoulun jälkeen aloittanut lähihoitajan opinnot, jotka jäivät kesken.
Sama kaava alkoi toistua.
Keskivaikeat ja vaikeat masennusjaksot sekä niistä seuranneet sairauslomat keskeyttivät ensin hevoshierojan ja myöhemmin hevosenhoitajan opinnot. Samoin kävi TE-toimiston harjoitteluissa ja työkokeiluissa.
”Olen aina yrittänyt tosi paljon päästä kiinni elämään. Voimat ovat kuitenkin loppuneet.”
Julkisessa terveydenhuollossa Pauliinan masennusta hoidettiin psykoterapialla ja lääkkeillä, mutta sen juurisyihin ei pureuduttu. Parikymppisenä hän pyysi psykiatriltaan, että pääsisi tarkempiin tutkimuksiin. Asia ei kuitenkaan edennyt.
Pauliina jatkoi kuten ennenkin. Hän pakotti itsensä kuormittaviin tilanteisiin. Kilttinä ihmisenä hän vastasi useimmiten myöntävästi, kun häneltä pyydettiin jotain. Kun jaksamisen rajat tulivat vastaan, Pauliina soimasi itseään.
Vuonna 2016 Pauliina valmistui ensimmäistä kertaa ammattiin, eläintenhoitajaksi. Töitä oli tarjolla lähinnä tuotantoeläinten parissa. Näihin työtehtäviin Pauliina ei eettisten syiden vuoksi hakeutunut. Vuotta myöhemmin hän aloitti välinehuoltajan opinnot ja työllistyi välinehuoltokeskukseen jo ennen valmistumistaan.
Selitys vaikeuksille – ”Ensimmäistä kertaa koin tulevani nähdyksi ja kuulluksi”
Kun voimat ehtyivät välinehuoltajan työssä, Pauliina hakeutui työterveyteen. Lääkäri kuunteli kärsivällisesti Pauliinan tarinan ja totesi, että toistuville uupumisille täytyy löytää jokin syy.
”Ensimmäistä kertaa koin tulevani nähdyksi ja kuulluksi tässä asiassa.”
Työterveyslääkäri ja psykiatri päättivät aloittaa tarkemmat tutkimukset. Vuoden päästä lääkäri diagnosoi Pauliinalle autismikirjon häiriön. Pauliina oli kahlannut läpi tekstejä aiheesta, joten diagnoosi ei varsinaisesti ollut yllätys. Siitä huolimatta tieto herätti voimakkaita tunteita.
”Menin suoraan vessaan itkemään. Virallisen diagnoosin saaminen oli helpotus ja sain selityksen kaikille vaikeuksille, joista olin koko elämäni ajan kärsinyt. Samalla tulin surulliseksi siitä, että en ehkä tule koskaan pärjäämään tämän paremmin.”
Työnkuvaa välinehuoltajana ei ollut mahdollista muokata Pauliinalle sopivammaksi. Sen sijaan autismikirjon diagnoosi avasi ovet kuntouttaviin tukitoimiin.
Rajojen etsimistä – oma aitous löytyi hevosten rinnalta
Pauliina oli kuusivuotias aloittaessaan ratsastusharrastuksen. Koko varhaisteini-iän hän hoiti viikonloppuisin hevosia ja vietti tallilla aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa.
Autismikirjon diagnoosin saamisen jälkeen Pauliina muisti Toiskan tallin, jolla oli aiemmin vieraillut tapaamassa ystäväänsä ja tämän hevosta. Jo silloin Pauliina oli saanut selville, että tallilla järjestetään kuntouttavaa päivätoimintaa.
Syksyllä 2021 Pauliina sai Toiskasta paikan päivätoiminnan asiakkaana.
Alkuun Pauliina ajoi tallille kerran viikossa. Päivät alkoivat aamukahvihetkellä, jonka jälkeen Pauliinan ryhmä hoiti hevosia ja päästi ne ulos tai sisälle. He siivosivat karsinoita ja laittoivat heinäannokset valmiiksi.
Toiskassa ei tarvinnut suorittaa, ja kaikille erilaisille ihmisille ja eläimille tuntui olevan paikkansa. Monenlaista toimintaa järjestävän tallin tiluksilla Pauliina tapasi niin muita päivätoiminnan osallistujia kuin lastensuojelun asiakkaitakin.
Pauliina oli oppinut piilottamaan autismikirjon piirteitään, joustamaan ja mukautumaan. Nyt hän alkoiharjoitella rajojen asettamista.. Kun hevonen tuli nuuskimaan Pauliinan taskuja tai maistelemaan takinhelmaa, hän pyysi sitä käsillään pysymään hiukan kauempana.
”Olen päässyt hevosten kanssa opettelemaan turvallisesti sitä, että tässä on minun oma tilani, älä tule tämän rajan yli.”
Pauliina huomasi, kuinka ihmeellisen rentouttavaa oli vain seistä hevosen vieressä ja keskittyä omaan tai hevosen hengitykseen.
”Niiden seurassa pystyy olemaan aidosti oma itsensä.”
Kun tallityöt sujuivat, Pauliina sai onnistumisen kokemuksia. Ajan kuluessa hän huomasi, että aiemmin niin tutut tunteet voimien loppumisesta eivät vaivanneet samalla tavalla kuin ennen.
Sitten Pauliina sai Kelalta päätöksen, jonka mukaan hän oli täysin työkykyinen. Arvio poikkesi Pauliinan omien lääkärien näkemyksestä. Heidän kehotuksestaan Pauliina oli hakenut määräaikaista eläkettä uudestaan ja uudestaan.
Kahden vuoden taistelun jälkeen saatu lopullinen päätös tarkoitti, että kuntouttava päivätoiminta oli tullut päätökseensä.
Epävarmoja aikoja
Huoli valtasi Pauliinan: toimeentulo olisi saatava jostain. Välinehuoltajaksi hän ei voinut työympäristön kuormittavuuden vuoksi palata. Sopivia eläintenhoitajan tehtäviä ei löytynyt, eikä jatkokouluttautuminen klinikkaeläinhoitajaksi tuntunut järkevältä vaihtoehdolta. Työympäristö olisi yhtä kuormittava kuin sairaalassa.
Epävarmuus tulevasta kalvoi Pauliinaa jo ennen kuin Kelan lopullinen päätös tuli. Silloinkin pelkkä ajatus päivätoimintapäivästä Toiskassa ilahdutti ja antoi toivoa.
”Kun tänne tulee, saa keskittää huomionsa vain siihen tekemiseen. Se auttoi syrjäyttämään hetkeksi stressin, jota siinä vaiheessa elämää kävin läpi.”
Pauliina puhui tilanteestaan tallilla. Päivätoiminnan ohjaaja mainitsi, että Toiskasta voisi saada vähintään tallituurausvuoroja. TE-toimistosta puolestaan muistutettiin palkkatuesta. Sen avulla Pauliina työllistyi tutulle tallille keväällä 2023.
Luotto elämään – ”Tuntuu lottovoitolta”
Nyt Pauliina työskentelee Toiskassa päivätoiminnan apuohjaajana ja tallivuoroissa kolmesti viikossa.
”Tuntuu lottovoitolta, kun on kaikista rajoittavista tekijöistä huolimatta löytänyt sen itselle täydellisen työpaikan, jonka kanssa jakaa samat arvot esimerkiksi toiminnan eläinlähtöisyydestä.”
Työsopimus on voimassa ainakin vuoteen 2025 saakka, mikä tuo Pauliinan tarvitsemaa ennustettavuutta arkeen ja koko elämään.
Kuntouttavan päivätoiminnan ansiosta Pauliina on vihdoin saavuttanut tunteen, että oma paras suoritus riittää eikä hänen tarvitse yrittää suorittaa yli voimavarojensa. Hän uskaltaa myös pyytää, jos hän kaipaa jonkinlaista pientä viilausta työnkuvaansa.
”Nykyään pystyn jo ajattelemaan, että olen ihan hyvä työssäni.”
Vaikka Pauliina edelleen valmistautuu huolellisesti sosiaalisiin tilanteisiin, hän ei menetä yöuniaan niiden vuoksi. Rohkeus auttaa tilanteissa, mutta jälkikäteen Pauliina tarvitsee lepoa.
Myös omien rajojen asettamisen harjoittelu jatkuu.
”Kerran vastasin siskoni viestiin, että tänään ei ole hyvä päivä tulla kylään. Olin väsynyt. Pelkäsin hänen reaktiotaan niin paljon, että aloin fyysisesti täristä. Sisko antoi heti palautetta, että hienoa, kun sanoin ei. On muillekin helpompaa, kun ei tarvitse arvailla, mitä mieltä oikeasti olen.”
Uudelleen aloitetussa psykoterapiassa Pauliina tutkiskelee, kuka hän pohjimmiltaan on piilottamansa kuoren alla.
Päivätoiminnan hevosia Pauliina kiittää ennen kaikkea siitä, että juuri nyt hän uskaltaa luottaa elämään ja siihen, että asiat järjestyvät.
