Aviomies huomasi vaimonsa selässä huolestuttavan luomen – Meni vuosi ennen kuin vaimo ehti lääkäriin ja melanooma löydettin

Jaa kaverilleTilaa Seura
Heli Vähäsilta
”Oli tyhmää siirtää lääkäriin menemistä vuodella – ja onnekasta, ettei syöpäni sinä aikana levinnyt. Haluan puhua syövästäni, jotta joku toinen toimisi heti”, Heli Vähäsilta sanoo. © Pekka Nieminen / Otavamedia
"Lausunnon tulemisessa meni reilu viikko. Kun näin omat paperini, paiskasin ne seinään. Ensimmäinen ajatukseni oli, etten voi nyt kuolla. Nuorin lapseni on vasta esikoulussa, ja tarvitsee äitiä."

Kun Heli Vähäsillan mies keväällä 2014 huomautti vaimolleen tämän selässä olevasta erikoisen näköisestä luomesta, Heli ohitti asian. Kiireinen työ vei ajan ja ajatukset. Kun Heli lopulta vuotta myöhemmin tarttui asiaan, hänellä todettiin melanooma.

Oireeton luomi selässä

”Istuimme mieheni kanssa saunan lauteilla keväällä 2014. Kesken löylyjen mieheni sanoi, että selässäni on pahan näköinen luomi: vähän muita tummempi ja epämääräisen muotoinen. Hän ehdotti, että näyttäisin luomea jollekin plastiikkakirurgille töissäni.

Luomi ei ollut kipeä eikä se vuotanut. Koska se oli selässäni, enkä itse nähnyt sitä kuin varta vasten peilaamalla, asia oli helppo ohittaa. Elimme keskellä elämänmuutosta, enkä ehtinyt miettiä itseäni: Olimme muuttaneet juuri Turusta Helsinkiin, lapsemme oli vaihtanut päiväkotia, minä olin perustamassa yksityistä sairaalaa ja mieheni oli vaihtanut työpaikkaa.

Toukokuussa 2015 pystyin jo vähän henkäisemään. Tiesin tehneeni liikaa töitä, ja se kiristi välejä myös kotona. Mieheni muistutteli toisinaan hoitamattomasta luomesta. Nyt vihdoin toimin.

Diagnoosina melanooma

Lääkäri poisti työpaikallani selästäni samalla kertaa kolme luomea. Hän sanoi, etteivät ne näytä erityisen pahoilta, mutta lähetti niistä silti näytteet patologille.

Lausunnon tulemisessa meni reilu viikko. Kun näin omat paperini, paiskasin ne seinään. Ensimmäinen ajatukseni oli, etten voi nyt kuolla. Nuorin lapseni on vasta esikoulussa, ja tarvitsee äitiä.

Oli iltapäivä. Lähdin töistä kotiin ja hain pojan päiväkodista. Mieheni on kirurgi, ja hän oli päivystämässä seuraavaan aamuun saakka. Päätin, että pureksin melanoomaa ensin itse ja kerron hänelle vasta seuraavana päivänä. Yllättäen mieheni kuitenkin soitti. Lopulta kakistin diagnoosin hänelle puhelimessa. Miehelläni oli alkamassa äkillinen sydänleikkaus, joten sovimme, että keskustelemme tilanteestani seuraavana aamuna.

Iltayön surffasin verkossa. Luin käypä hoito -suosituksen ja Syöpäsäätiön kotisivuja, joilta tilasin potilasoppaan. Mietin, oliko elämäni tässä. Minun, jonka piti kohta juhlia viisikymppisiäni.

Leikkauksessa poistettiin kolme luomea

Kerroin sairastumisestani alusta asti avoimesti. Työstä tuli selviytymiskeinoni, sillä halusin olla ihmisten ilmoilla. Leikkauspäiväni tiesi koko sairaalan henkilökunta. Olin reipas – tai ainakin yritin näyttää siltä. Sisimmässään jokainen syöpäpotilas tuntee varmasti pelkoa, epätoivoa ja ahdistustakin.

Leikkauksessa selästäni poistettiin ensimmäisen leikkauksen leikkausarpi ja noin 4 x 10 senttimetrin kokoinen ihoalue arven ympäriltä. Samalla selästäni poistettiin vielä kaksi muuta luomea.

Myöhemmin minulle tehtiin vartijasolmuketutkimus, jolla selvitetään, onko melanooma levinnyt imusolmukkeisiin.

Helpottavia uutisia – vartijasolmukkeet olivat puhtaat

Seuraava viikko oli elämäni pisin, koska odotin patologin lausuntoa näytteistä. Kaduin, etten mennyt heti lääkäriin, kun mieheni havaitsi selässäni olevan erikoisen luomen.

Helpotukseni oli suuri, kun lääkäri kertoi, että melanoomani on paikallinen ja pinnallinen. Vartijasolmukkeetkin olivat puhtaat. Lääkäri kertoi, etten tarvitse sädehoitoa tai lääkitystä, vaan seuranta ja ultraäänellä tehtävä imusolmuketutkimus kolmen kuukauden välein riittävät. Jos viiden vuoden aikana ei tulisi takapakkia, syöpäni katsottaisiin olevan selätetty.

Syöpäsairaan hyvän olon askeleet

Viherkasvit

Sairastumiseni jälkeen viherkasveista on tullut osa kotimme sisustusta. Ne viestittävät kasvua ja elämän jatkumista. Joitakin kasveja olen kasvattanut poikani kanssa siemenestä asti yhdessä, esimerkiksi appelsiinipuun kasvattamisesta on tullut yhteinen juttumme.

Isoäidinneliöt

Muistan, miten Martta-mummoni virkkasi isoäidinneliöitä, kun olin lapsi. Opettelin joku aika sitten neliön tekemisen YouTubesta, ja teen parhaillaan harmaa-vihreää torkkupeittoa pojalleni. Tämä vaati sisua. Työni sairaalassa ei tule koskaan valmiiksi, mutta isoäidinneliön tekeminen on konkreettista ja siinä on helppo nähdä kättensä jäljet.

Ystävät

Sairastuessani havahduin siihen, kuka ystävistäni seisoi vierellä ja kuka astui askeleen taakse. Olen siivonnut ystäväpiiriäni niin, että jäljellä ovat luottotyypit: he, jotka eivät halua hyötyä jollakin tapaa, vaan jotka todella välittävät. He ja perheeni ovat minulle tärkeintä elämässä.

Vimmattua elämistä

Puhtaista näytteistä huolimatta en osannut ajatella, että olisin todella päässyt näin vähällä. Toisaalta tiesin senkin, että koska olen aina rakastanut auringon ottamista ja lapsena kulkenut ilman aurinkorasvoja, alttiuteni sairastua melanoomaan on ja pysyy.

Olimme haaveilleet mieheni kanssa pitkään maailmanympärysmatkasta, mutta se oli tuntunut liian kalliilta seikkailulta. Loppukesällä 2015 mietimme jälleen reissua. Kun mieheni tokaisi, ettei kukaan saa varallisuuttaan mukaansa arkkuun, päätimme toteuttaa haaveemme.

Teimme reissun neljänä eri matkana eri puolille maailmaa. Näin oli helpompi järjestellä ekaluokkalaisemme koulunkäynti ja toisaalta minun kolmen kuukauden välein olevat kontrollini. Aloitimme matkan Etelä-Afrikasta lokakuussa 2015.

Kauniit kukkaset

Kodin lukuisat kasvit merkitsevät Helille paljon. © Pekka Nieminen / Otavamedia

Takapakkia pelkoja käsitellen

Reissuvuoden aikana kävin läpi pelkojani. Kun niska-hartiaseutuni meni jumiin ja sain kovia päänsärkyjä, olin varma, että syöpä on nyt päässäni. Uskoin pääni olevan kunnossa vasta magneettikuvauksen jälkeen.

Alakuloisin olin reilu vuosi sitten, kun mietin, kuinka pahasti olisi voinut käydä. Saatoin yhtäkkiä purskahtaa töissä tai kotona itkemään. Itkuun riitti vaikkapa se, että poikani tutki selässäni olevia arpia, ja kiitollisuus selviämisestä tulvahti ylitseni.

Voiton puolella

Moni on kysynyt, muuttiko sairastuminen minua. Ainakin teen vähemmän töitä ja olen kotona enemmän läsnä perheelleni. Jo diagnoosin jälkeen päätin, että jos en kuole melanoomaan, haluan tehdä loppuelämässäni muutakin kuin töitä.

Käyn edelleen kontrolleissa säännöllisesti. Suihkussa käyn ihoni läpi silmämääräisesti ettei ihossani näy silmiin pistäviä muutoksia. Aurinkoa en enää ota, ja aurinkovoide kuuluu rutiineihini. On monia sairauksia, joita ei voi omalla toiminnallaan estää, mutta melanoomassa ratkaisevaa on, miten toimii itse.”

Juttu on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 5/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X