”Tätäkö loppuelämäni on?” – Eija Hinkkala teki elämässään täyskäännöksen, hyppäsi tuntemattomaan musiikkibisnekseen ja uusille urille

Jaa artikkeliTilaa Seura
Lapsena Eija Hinkkala haaveili laulajan ammatista, mutta päätyi hammaslääkäriksi. Tehtyään elämänmuutoksen hän on ehtinyt tehdä laulamisen lisäksi paljon muutakin.
Lapsena Eija Hinkkala haaveili laulajan ammatista, mutta päätyi hammaslääkäriksi. Tehtyään elämänmuutoksen hän on ehtinyt tehdä laulamisen lisäksi paljon muutakin. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Eija Hinkkala oli rakentanut koko elämänsä valmiiksi. Sitten hän päätti tehdä elämänmuutoksen – ja hypätä.

Eräänä joulukuisena päivänä noin kolmekymmentä vuotta sitten Eija Hinkkala ajoi joulukadun ohi.

Hinkkala asui pikkukylässä Hampurin kyljessä ja työskenteli hammaslääkärinä omalla vastaanotolla naapurikaupungissa. Hänellä oli saksalainen insinöörimies ja alakouluikäinen poika, ja hän oli väitellyt tohtoriksi Hampurin yliopistossa.

Köyhän yksinhuoltajan tytär oli päässyt pitkälle. Elämä ei olisi voinut olla paremmin mallillaan.

Eihän?

Joulukadut ovat Saksassa upeita. On koristeellisia pikkukojuja vieri vieressä, täynnä ihania tuotteita, on värivaloja ja ihmisiä, ja ilmassa tunnelmallinen piparkakun ja inkiväärin tuoksu.

Eija Hinkkala katsoi joulukatua autonsa ikkunasta. Se ei tuntunut miltään.

Itse asiassa mikään ei tuntunut miltään.

”Se oli ratkaiseva hetki. Tajusin, että kaikki ilo ja keveys, vapauden tunne, se sellainen hyvä olo, joka mua oli elämässä seurannut, oli kadonnut”, Eija Hinkkala sanoo.

Matka elämänmuutokseen vei toki vielä aikansa. Mutta kun se lopulta tapahtui, se oli totaalinen.

Köyhimmän kunnan köyhimmän mökin tyttö

Pienenä tyttönä Eija Hinkkala halusi laulajaksi. Muita haaveammatteja olivat näyttelijä ja opettaja.

Eija asui kaksin äitinsä kanssa Isojoella, jonne he olivat muuttaneet 1950-luvun lopulla Kristiinankaupungista Eijan ollessa kuusivuotias. Ompelijana työskennellyt äiti halusi takaisin kotipaikkakunnalleen, jossa voisi pitää eläimiä ja möyhiskellä maata istumatyön vastapainoksi.

Mitään tilallisia äiti ja Eija eivät kuitenkaan olleet.

”Me oltiin tosi köyhiä. Isojoki oli silloin jossain vaiheessa Suomen köyhin kunta, joten olen köyhimmän kunnan suurin piirtein köyhimmän mökin tyttö.”

Esimerkiksi omaan pianoon ja soittotunteihin ei ollut varaa. Teini-ikäisenä Eija muistaa joskus hävenneensä köyhyyttään, mutta pitää lapsuuttaan muuten onnellisena. Äiti kasvatti hänet varsin vapaasti, ja tyttärellä oli kova hinku nähdä maailmaa – niin kova, että lukio jäi kesken.

Seitsentoistavuotiaana Eija muutti kaverinsa kanssa Kärkölään ja meni töihin vaneritehtaaseen. Omien rahojen tuoma itsenäisyys tuntui aluksi huumaavalta, mutta muutama vuosi riitti, ja Eija kävi lukion loppuun iltakouluna Lahdessa.

Hän harrasti laulamista oman yhtyeen kanssa, mutta ei osannut ottaa tosissaan sellaista vaihtoehtoa, että yrittäisi tehdä esiintymisestä itselleen ammatin. Se tuntui aivan liian kaukaiselta ja taloudellisestikin mahdottomalta.

Eija seurusteli tuolloin hammaslääkärin kanssa. Poikaystävä ehdotti, että hammaslääkärin työ voisi sopia myös Eijalle, koska tämä oli kätevä käsistään ja tuli toimeen ihmisten kanssa. Suhde loppui, mutta ajatus jäi itämään.

Eija hakeutui kesätöihin hammashoitajaharjoittelijaksi. Hammaslääkäriksi sattui Saksassa asunut nainen, joka oli juuri eronnut ja tarvitsi lapselleen hoitajaa. Hän ehdotti, että Eija tulisi hänelle Saksaan au pairiksi ja hakisi sitten sinne opiskelemaan.

”En miettinyt juuri sekuntiakaan. Olin kahden tunnin sisällä poliisilaitoksella passia anomassa.”

Järkevät vuodet

Hampuriin muutettuaan Eija Hinkkala oppi pärjäämään saksalla kolmessa kuukaudessa, ja sitten hän tapasikin jo miehensä.

Seuraavina vuosina kaikki sujui kuin rasvattu.

Eija pääsi ensi yrittämällä yliopistoon ja meni insinöörinsä kanssa naimisiin. Pariskunta sai pojan Eijan valmistumisen aikoihin. Eija sai töitä yliopistolta, väitteli tohtoriksi ja perusti oman hammaslääkärin vastaanottonsa. Samaan aikaan, kun liiketilaa remontoitiin Eijan praktiikkaa varten, naapurikylään nousi perheelle iso omakotitalo.

Saksan-aikaansa Eija kutsuu järkeviksi vuosikseen. Ja toki esimerkiksi hammaslääkärin työ tuntui pitkään ihan oikeasti omalta jutulta.

”Mutta myönnän sen, että kyllä siinä varmaan on ollut näyttämisen halua, kun tulin sellaisista oloista. Varmaan piti näyttää ulospäinkin, mutta enemmän itselle. Se oli egon pönkitykseen perustuvaa ajattelua.”

Eija Hinkkala järkevinä vuosinaan, Hampurin yliopiston hammaslääkärinä.

Eija Hinkkala järkevinä vuosinaan, Hampurin yliopiston hammaslääkärinä. Eija Hinkkalan kotialbumi

Yksi Eijan ystävistä oli samaan aikaan hammaslääkäriksi valmistunut kollega, jonka elämä oli muutenkin kulkenut samoja ratoja: oli perhe, talo ja praktiikka – elämä oli valmis. Ystävä tunsi suurta rauhaa ja onnea.

Eijan mieleen sen sijaan alkoi pulpahdella outoa tyytymättömyyttä ja epäilyä. Kaiken piti olla hyvin, mutta tuntuikin siltä, kuin ympärille kasvaisi muuri.

Tuli se hetki joulukatua katsellessa, ja tuli muita hetkiä, jolloin vatsaan tuntui kertyvän kiviä.

Yhä useammin Eija huomasi kysyvänsä itseltään, tätäkö loppuelämäni on.

Lopulta sisäinen kysymys vaihtui vastaukseen. Se tuli uudelleen ja uudelleen, vahvempana ja vahvempana.

Vastaus tuli suoraan sydämestä, ja se oli ei.

Vihdoin laulajaksi

Keväällä 1995 Eija istui muuttolaatikoiden ja pakattujen laukkujen keskellä talossa, joka ei enää ollut hänen kotinsa. Hänellä ja pojalla oli liput illalla lähtevään Finnjetiin.

Kun Eija oli alkanut kuunnella sydäntään, hän oli ensinnäkin ymmärtänyt, että hänen oli jätettävä työnsä ja praktiikkansa ja ryhdyttävä laulajaksi – yli 40-vuotiaana.

Ei yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa.

Lisäksi hän oli tajunnut, kuinka kaipasi Suomea ja suomalaisuutta, ja että avioliitossa joskus asunut rakkaus oli jo aikaa sitten muuttanut pois.

Muuttolaatikoiden keskellä Eija vastasi puhelimeen. Hänen äitinsä oli kuollut.

Eija oli tiennyt odottaa uutista, sillä 79-vuotias äiti oli viety sairaalaan kolme päivää aikaisemmin. Uusi elämä Suomessa alkoi hautajaisjärjestelyillä.

Äiti oli loppuun saakka tukenut Eijaa, myös hänen tuoreessa päätöksessään hypätä tuntemattomaan.

Eija ei tiennyt musiikkibisneksestä kerrassaan mitään. Hänellä ei ollut mitään varasuunnitelmaa eikä hän ollut hankkinut Suomesta edes väliaikaista työtä, jolla voisi laulajan uran urkenemista odotellessa elättää itsensä.

Hän alkoi kiertää ohjelmatoimistoja ja muita paikkoja, joiden kautta voisi päästä keikoille. Nyt hän nauraa olleensa silloin aika sinisilmäinen, mutta siitä oli toisaalta hyötyä. Tieto siitä, miten vaikeaa alalle on päästä, olisi vain lisännyt tuskaa.

Kolmen kuukauden kuluttua hänellä oli jo säestäjä, jonka kanssa treenata, ja keikkoja tanssipaikoilla.

Kirkkonummella nykyisin asuva Eija Hinkkala on tehnyt laulutekstejä muun muassa Katri Helenalle.

Kirkkonummella nykyisin asuva Eija Hinkkala on tehnyt laulutekstejä muun muassa Katri Helenalle. Pekka Nieminen / Otavamedia

Hyvin ehtii

Jätettyään taloudellisesti turvatun elämän ja hammaslääkärin arvostetun ammatin Eija Hinkkala on ehtinyt tehdä monta uraa.

Hän on paitsi laulanut myös sanoittanut satoja kappaleita muille artisteille, kouluttanut uusia artisteja, työskennellyt säveltäjien ja sanoittajien yhdistyksen toiminnanjohtajana sekä valmentanut ja mentoroinut paria tuhatta ihmistä.

”Olen sen isoimman hyppyni jälkeen hypännyt monta kertaa täysin uusiin juttuihin ja tyhjän päälle.”

Nyt Eija on myös kirjailija. Juuri ilmestynyt esikoisteos Sinä olet enemmän (Otava) kokoaa hänen oppinsa siitä, miten omaa sydäntä kuunnellaan ja löydetään oma tie – se oma juttu.

Kirja kuvaa laajasti henkisen muutoksen prosessia ja neuvoo siihen sopivia työkaluja. Yhtä reseptiä ei ole.

”Koko ajanhan me muututaan, mutta kun lähtee tietoisesti tekemään muutosta, eri ihmisillä on ihan erilaiset haasteet, jotka mietityttävät ja pelottavat.”

Osa opeista on itse koettuja. Eijan oma elämä todistaa, että jos jokin vetää puoleensa, sitä kohti kannattaa mennä, vaikkei heti pääsisikään perille.

Laulamisesta ei nimittäin tullut Eijan uran päätepysäkkiä. Muutaman keikkavuoden jälkeen hän huomasi, ettei se ollutkaan aivan hänen juttunsa.

Oma juttu löytyi ensin laulujen sanoittamisesta. Eija on tehnyt tekstejä Suomen eturivin artisteille, muun muassa Suvi Teräsniskalle ja Katri Helenalle.

Sitten hän kehitti oman tapansa valmentaa ihmisiä, jotta nämä oppisivat sanoittamaan omia unelmiaan.

Parin vuoden päästä 70 vuotta täyttävä Eija jatkaa kirjoittamista ja valmentamista edelleen. Sanoittamista hän ei aio lopettaa koskaan, mutta intohimoyrittäjäksi itseään kutsuvalle Eijalle on muutenkin turha puhua eläkkeestä.

Hän haluaa rohkaista kaikenikäisiä unelmoimaan.

Valmennusuransa surullisimmat viestit Eija on saanut ihmisiltä, jotka jo alle viisikymppisinä pitävät itseään liian vanhoina esimerkiksi uranvaihtoon.

”Itsellänikin oli sen ikäisenä vielä kiire, että apua, haluan vielä kokea ja nähdä niin paljon, mutta en ehdi ja olen kohta vanha. Kun täytin sen viisikymmentä, tulikin valtava rauha, että eihän tässä ole mitään hätää”, Eija kertoo.

Siitä sukeutui oikein motto: hyvin ehtii.

”Olen ehtinyt, ja aion ehtiä edelleen!”

Lue myös: Elämänmuutos viisikymppisenä – Katri Broman osti kukkakaupan ja ryhtyi yrittäjäksi

X