Sodasta tuli sukupolvikokemus – Näyttelijä Eila Ilenius: ”Sodan kokeneiden kesken syntyy helposti keskinäinen ymmärrys”
Sota vei Eila Ileniuksen isän kotoa viideksi vuodeksi. Eila joutui kohtaamaan sodan uudelleen aikuisena näyttämöllä. Se oli uuden alku.
Eila Ilenius on löytänyt vanhempiensa sota-ajan kirjeistä suurta kaipausta ja kotirintaman rohkaisevia lauseita.
Eila Ilenius oli vuosi ja kolme kuukautta, kun hänen isänsä lähti sotaan.
”Muistan verenpunaiset villiviinit ja miehet harmaissa sotilaspuvuissa. Vahva muistikuva koteloitui lapsen muistiin.
Isästä tuli kirjeisä ja lomaisä, jota ei heti partaisena tunnistanut, ja joka kotiin palattuaan meni ensi töikseen täisaunaan. Juuri kun totuin häneen, hän joutui lähtemään.
Toinen vahva muisto liittyy pommituksiin: kun meidät valkoisiin lakanoihin kiedotut lapset kiikutettiin pommisuojaan. Muistan, miten Lohjanharjuun kaivetun pommisuojan katosta rapisi hiekkaa pommin pudotessa jonnekin lähelle. Aikuisten pelon aisti heidän hengityksestään.”
Sota vei – Viisi vuotta ilman isää
”Elin lähes viisi vuotta ilman isää. Olin onnekas, kun hän palasi kotiin, eikä kaatunut. Naapurin perheen isä ei palannut.
Eila Ileniuksen aarrelaatikossa on lukuisia kirjeitä rintamalta ja sota-aikaisia valokuvia. Postin kulku oli elintärkeää. Susa Junnola
Sodan jälkeen isä hukutti sotamuistonsa oman kodin rakentamiseen. Se vei rahaa, koska velkaa ei kotonani otettu. Sodan jälkeisestä ajasta tulee mieleen ennen kaikkea säästäminen ja niukkuus. Sodasta ei puhuttu. Se oli kirjoittamaton sääntö, vaikenimme vaikenemisestakin. Siitä tuli sukupolvikokemus.
Kun olin jo muuttanut kotoa ja näyttelijänä, harrastin isän kanssa yhteisiä metsäretkiä. Kerran sammalmättäällä hän kertoi parista sotakokemuksestaan, jotka olivat jääneet vaivaamaan. Se oli yllättävää. Sain kuulla edes jotain. Äitini sen sijaan sai sodasta niin tarpeekseen, ettei koskaan tainnut katsoa edes Tuntematonta sotilasta.
Asuin Yhdysvalloissa 1968−71. Silloin käytiin Vietnamin sotaa, mutta se oli erilaista kuin lapsuuteni sota-aika. Elettiin runsauden keskellä, ja sotaa seurattiin tv:stä kuin jatkojännäriä.”
”Jälleenrakentamisen ajan Suomessa keskityttiin hyödyllisyyteen”, Eila Ilenius muistaa. Susa Junnola
Eila Ilenius muistaa sota-vuosista ennen kaikkea niukkuuden. Ajan piparkakut leivottiin ruisjauhoihin. Susa Junnola
Sotamuistot pintaan
”Jouduin kohtaamaan omat sotamuistoni uudelleen vuonna 1979, kun näyttelin Kotkan kaupunginteatterissa Brechtin näytelmässä Äiti Peloton ja hänen lapsensa. Näytelmä kertoo 30-vuotisesta sodasta, mutta ohjaaja Rauli Jokelin siirsi sen nykyaikaan, ja käytti siinä paljon Vietnamin sodan kuvastoa. Esitin näytelmässä tyttöä, josta tulee terroristi.
Olin nelikymppinen ja jouduin pureutumaan sodan syövereihin. Se laukaisi minussa kirjoittamisen tarpeen. Olen julkaissut kaksi kirjaa ja kirjoittanut myös tänä vuonna ilmestyneeseen Sotilaiden lapsia -antologiaan.”
Sotaan liittyvät asiat kiinnostavat nuoria sukupolvia
”Kun olen käsitellyt sota-aikaa kirjaesittelyissäni, nuoretkin kuuntelevat korvat höröllä. Se on elähdyttävää. On tosi arvokasta, että vihdoin voidaan puhua vaikeistakin asioista.
Kun katson tv-uutisia, on koskettavaa nähdä sodan keskellä leikkivien lasten hymyjä.
Sota-aikana käytiin ahkerasti valokuvaamoissa. Yhteiskuvat pitivät toivoa yllä: pian olisimme taas yhdessä. Susa Junnola
Lapset ovat kuin ammattisopeutujia! Toisinaan samastun sodan kuviin kuin olisin itse siellä sydän vauhkona etsimässä turvaa.
Junassa olen joskus keskustellut Suomeen sodan jaloista muuttaneiden kanssa. He eivät aina tiedä, että meilläkin on ollut sota. Meitä pommisuojiin piiloutuneita on vielä täällä.
Eikö meidän kokemuksiamme voisi käyttää hyödyksi? Sodan kokeneiden kesken syntyy helposti keskinäinen ymmärrys.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti