Oikeudenmukaisuuden historiassa korostuu vahva sukupolvikokemus: Uudessa sarjassa 1990-luvun lama muokkasi ihmisten käsityksiä siitä, mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Viime kesänä muusikko Matti Johannes Koivulta ilmestyi neliosainen radiosarja Tulevaisuuksien historia. Siinä hän käsitteli Suomessa eri aikakausina vallinneita tulevaisuudenkäsityksiä. Nyt hän tekee saman oikeudenmukaisuudelle, jälleen neljän jakson verran.

”Idea lähti käytännön elämästä. Halusin olla oikeudenmukaisempi, mutta koin usein toimivani oikeudenmukaisuutta vastaan. Uskon, että varmaan moni muukin kokee samoin”, Koivu (kuvassa) selittää.

Tulevaisuuksien historiassa kuljettiin noin sadan vuoden matka, sääty-yhteiskunnasta aina tähän päivään saakka. Sama aikamatka tehdään myös Oikeudenmukaisuuden historiassa. Samalla tavalla kuin käsitykset tulevaisuudesta myös käsitykset oikeudenmukaisuudesta ovat olleet häilyviä.

”Kun ollaan liikuttu kyläyhteisöstä kohti globaalia yhteisöä, huomioon otettavien asioiden määrä on kasvanut.”

Oikeudenmukaisuuden historiassa korostuu vahva sukupolvikokemus. Koivu on syntynyt vuona 1981. Kuten Tulevaisuuksien historiassakin, niin myös uudessakin sarjassa 1990-luvun lama toimii merkittävänä käännekohtana. Lama muokkasi ihmisten käsityksiä siitä, mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei.

”Nykyisessä oikeudenmukaisuuskeskustelussa on olennaista se, kuka saa määritellä sanat ja käsitteet, eli sen mikä on oikeudenmukaista. Heikki Ylikangas on sanonut, että voidaan kuvitella vain sellainen tulevaisuus, joka on koettu. Ehkä sama pätee myös oikeudenmukaisuuteen.”

Oikeudenmukaisuuden historia, ke 6.6. klo 12.10 Yle radio 1

X