Suomalainen teatteri kaipaa lisää kunnianhimoa – Laitosteatterin tuunaaja Otso Kautto: ”Hyvää voi tehdä, kun on taitoa – erinomaiseen tarvitaan intohimoa ja omistautumista”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Otso Kautto
Otso Kauton mielestä eläkeläisyleisöön ei pidä suhtautua ”mummolasteina”. Sama sukupolvi toi Suomeen modernin kirjallisuuden, rokkenrollin, vapaan seksin ja huumeet. ”Miksi heille pitäisi tehdä sellaista taidetta, jota heidän isovanhempansa katsoivat?” © Marjaana Malkamäki
Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kautto haluaa uudistaa perinteistä teatteria. Hyvät ideat ovat tarpeen, kun kamppaillaan valtion tuesta.

Teatterinjohtaja Otso Kautto, 57, on pitkä mies, jolla on erityisen leveä hymy, isot kultaiset korvarenkaat, rivi sormuksia ja vallaton vaalea tukka. Hän ei oikeastaan näytä johtajalta, jolla on vastuullaan noin 400 alaista ja 11,5 miljoonan euron vuosibudjetti.

Teatterimaailmaan boheemi ulkonäkö kuitenkin istuu kuin punanenä klovnin päähän.
Vuoden alusta Tampereen Työväen Teatteria (TTT) johtanut Kautto on myös entinen kilpauimari. Hän kertoo olevansa luonteeltaan sprintteri, joka työskentelee tiukoin rypistyksin ja lepää niiden välissä.

Ison teatterin johtajana omasta rytmistä on täytynyt luopua. Töitä on tehtävä tasaisesti. Se on haastavaa, mutta Kautto suostuu muutokseen mielellään.

”En ole niin kiinnostunut olemaan sellainen, kuin jo olen.”

Kautto sanoo aina saaneensa tehdä teatteriohjaajana ja taiteilijana sitä, mitä on halunnut. Johtajana hän haluaa mahdollistaa mielekästä taiteen tekemistä muille.

”Tämä on normaalia ikääntymisen tuomaa vastuunkantoa.”

Kautto on aiemmin johtanut lasten- ja nuortenteatteri Teatteri Pientä Suomea sekä kiertävää ammattilaisteatteria Quo Vadisia, jossa hän toimi miltei 30 vuotta. Viime vuosina häntä on pyydetty teatterinjohtajaksi useamman kerran, mutta vasta nyt aika oli kypsä.

”Olen sen ikäinen, että ehdin elämässäni tehdä vielä yhden ison asian. Toivon, että se on tämä.”

Rahoitus vaakalaudalla

Otso Kautto aloitti Tampereen Työväen Teatterin johtajana dramaattisella hetkellä. Reilu vuosi sitten valtiovalta halusi leikata tamperelaisteatterin valtionosuutta ja jakaa varoja entistä enemmän pienille, niin sanotuille vapaille ryhmille.

Neuvottelut ovat yhä kesken, mutta näillä näkymin TTT ei menetä sitä kahta miljoonaa, jota siltä oltiin viemässä.

Kauton mielestä ajatus rahan jakamisesta kentälle on periaatteessa oikea, koska yhä harvempi ammattilainen työskentelee laitosteatterissa. Valtion tulee tukea monipuolisesti erilaisia tekijöitä ja esityksiä.

Ison teatterin toimintaa ei kuitenkaan kannattaisi rampauttaa, koska teatterilla on valmiina esimerkiksi tilat ja markkinointikoneisto.

”Suomalainen laitosteatterijärjestelmä on ainutlaatuinen. Sitä pitää kehittää, ei näivettää”, Kautto sanoo.

Tässäkin asiassa ikä lienee laajentanut näkökulmaa, sillä nuorena mies vastusti laitosteattereita.

Otso Kautto

”Teatterinjohtajana on helpompi saattaa hyvä teos laajan yleisön iloksi.” Marjaana Malkamäki

Kautto on viime aikoina selvitellyt, miten pienet ryhmät saataisiin entistä tiiviimmin mukaan laitosteatterin toimintaan.

”Etsimme nyt määrätietoisesti eri tyyppisiä tapoja tehdä yhteistuotantoja. Haluamme nähdä yhteistyöt entistä selkeämmin osana teatterin omaa ohjelmistoa, emme vierailuina”, Kautto linjaa.

Yhteistöiden ansiosta eri sukupolvien äänet pääsevät kuuluviin laitosteatterissa. Lisäksi teatteri saa ohjelmistoonsa sellaista osaamista, jota omilta työntekijöiltä puuttuu.

”Esimerkiksi draamaklovneriaa hallitsevia näyttelijöitä on Suomessa enintään kourallinen.”

Sitä näkee tänä syksynä TTT:n Don Quijotessa, joka on yhteistuotanto helsinkiläisen kiertueteatterin Red Nose Companyn kanssa.

Irti politiikasta

Kautolla on maine boheemina mutta tinkimättömänä taiteilijana. Millaista linjaa hän aikoo vetää ohjelmiston suunnittelussa?

Kautto kertoo miettineensä paljon sitä, mitä työväenteatteri tarkoittaa nykypäivänä. Hänen mielestään se ei tarkoita ainakaan tiettyyn poliittiseen ideologiaan sitoutumista.

”Kun meillä on sosiaalidemokraattien johtama hallitus, olemmeko nyt hallituksen asialla? Emme tietenkään. Ruokkivaa kättä on voitava purra, jos siihen on aihetta.”
Takavuosina vasemmistolaisuus oli itsessään radikaalia, joten se toimi uhmakkaan ja uutta luovan teatterin käyttövoimana. Nyt tilanne on toisenlainen.

”Ei-vasemmistolaisten taiteilijoiden löytäminen alkaa olla vaikeaa.”

Kautto on tullut siihen tulokseen, että nykypäivänä työväenteatterina voi erottua vain yhdellä tavalla:

”Pitää olla silmä auki siihen, miltä nykymaailmassa eläminen ja työskenteleminen tuntuu.”

Kauton mukaan teattereista tulee helposti kulttuuri- ja taidesuoritteita tuottavia instituutioita. Se on laitostumista, jota vastaan pitää päivittäin kamppailla.

Kautto ei ole täysin varma siitä, vetääkö paras taide aina puoleensa suurimmat yleisöt.

”Olen kuitenkin päättänyt uskoa, että niin on”, hän sanoo ja hymyilee tarttuvaa hymyään.

Kaikkiaan suomalainen teatteri kaipaa hänestä lisää kunnianhimoa. Monesti tekijät tyytyvät tasalaatuisuuteen, vaikka kyvyt riittäisivät enempään.

”Hyvää voi tehdä, kun on taitoa, mutta erinomaiseen tarvitaan intohimoa ja omistautumista”, Kautto haastaa.

Energisten ylivaltaa

Teatterinjohtajana hän aikoo päästää ääneen temperamentiltaan erilaisia tekijöitä. Nykyajan kuluttava työelämä suosii ylienergisiä, nopeita näyttelijöitä ja Kauton itsensä kaltaisia ohjaajia, ”motivaatiokoneita”, jotka puhaltavat hengen edellisen projektin uuvuttamaan näyttelijäryhmään.

”Se on oikeastaan vääryys”, hän sanoo.

Myös rauhalliset ja vetäytyvät ihmiset tulisi pitää alalla. Teatterin ei kuulu ilmentää vain ulospäinsuuntautuneiden ihmisten maailmankuvaa.

Viime aikoina Kautto on havainnut katsomoissa entistä enemmän nuoria, jotka tulevat näytökseen omasta aloitteestaan parin kaverin kanssa. Teatterin pitäisi nyt puhutella heitä.

”Nuoret eivät halua kulutusta tai tavaraa, vaan jotakin, mistä saa olotilan, ajatuksia, kokemuksen”, Kautto arvelee.

Harmillista on se, että päiväkoti- ja koululaisryhmien teatterivierailut ovat merkittävästi vähentyneet. Siitä huolimatta Kautto on luonut syksyyn laajan lasten- ja nuortenohjelmiston.

Siihen kuuluvat keväällä täysille katsomoille esitetty musikaali Billy Elliot, fantasianäytelmä Pikku vampyyri, lastenkirjoista tuttu Tatu ja Patu syömään! sekä unen ja valveen rajaa tutkiva Feeri. Hurmaavan Feerin Kautto on kirjoittanut ja ohjannut itse.

Otso Kautto

Otso Kautto halusi työhuoneeseensa luolamaalauksia mukailevan seinämaalauksen. Se muistuttaa taiteen mysteeristä. ”Mikä sai ihmiset maalaamaan? Oliko se puhdas riemu? Oliko taiteella merkitys selviytymiselle?” Maalaus on Heli Luukkasen käsialaa. Marjaana Malkamäki

Ohjaajalinja voitti

Teini-ikäisenä Otso Kautolla oli kaksi haaveammattia: kulkuri ja kirjailija.

Parikymppisenä hänen edessään avautui kolme mahdollista urapolkua: Yhdysvaltalainen yliopisto tarjosi SM-tason uimarille stipendiä. Turun yliopiston perinnöllisyystieteen laitos kutsui opiskelemaan. Kolmanneksi avautui ovi Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle.

Valinta oli helppo.

”Teatterikorkeakoulussa olin lähellä kirjailijuutta. En tajunnut, miten eri asia ohjaaminen olisi. Tulin siinä kuitenkin aika nopeasti kelvolliseksi, ja kun on hyvä jossain, sitä on kiva tehdä lisää.”

Kulkurielämä toteutui vuosikausien ajan teatteriryhmä Quo Vadisin kanssa. Perheet matkustivat ryhmän mukana muun muassa Ranskaan, Espanjaan, Egyptiin, Chileen, Meksikoon ja Venäjälle. Usein lapset näyttelivät aikuisten rinnalla. Ei ole ihme, että Kauton neljästä tyttärestä kolme on päätynyt taideammattiin.

Ura Quo Vadisissa huipentui vuonna 2012 Espanjan pääkaupunkiin Madridiin, kulttuuripalatsi Circulo de Bellas Artesin katolle. Teatteriryhmä esiintyi katolle pystytetyssä paimentolaisjurtassa ja päätyi laajasti maailman tietoisuuteen.

Ryhmä siis löi itsensä läpi kansainvälisesti – mutta se ei johtanut mihinkään. Mistään ei tullut rahaa volyymin kasvattamiseen tai palkkojen maksamiseen.

Intohimo kohtaa vastuun

Kokemus vaikutti siihen, että Kautto lähti Quo Vadisista ja että hän nyt istuu ison teatterin johtopallilla.

”Teatterinjohtajana voin haluta isoja asioita, onnistumiset johtavat edellytysten paranemiseen, ja on helpompi saattaa hyvä teos laajan yleisön iloksi”, hän uskoo.

Johtaja ei kuitenkaan voi eikä aio alistaa teatteritaloa omille mielihaluilleen.

”Etsin pistettä, jossa omat intohimoni ja talon etu kohtaavat.”

Quo Vadisista lähdettyään Kautto on esimerkiksi kirjoittanut väitöskirjaa, joka käsittelee ihmisten rituaalin tajua. Filosofiseen ajatteluun taipuvaisena hän suunnitteli ”siirtymistä tutkimuksen ja runouden piiriin”.

”Sitten tajusin, etten osaisi olla niin paljon yksin.”

Väitöskirja jäi odottamaan viimeistelyä, kun Kautto sukelsi teatterinjohtajuuden pyöritykseen. Kevät oli niin kiivas, että liikuntakin jäi väliin ensimmäistä kertaa elämässä.

Nyt Kautto on palannut altaalle. Tavoite siintää kolmen vuoden päässä: kilpaileminen sarjassa ”pojat 60 vuotta”.

Kautto kertoo olevansa kaikkiaan kiinnostuneempi tulevaisuudesta kuin omasta menneisyydestään. Se on vanhenevalle vähän hankalakin asia.

”Jos rakentaisin itseni kaiken tehdyn kautta, minusta tulisi isompi koko ajan. Mutta kun miellän itseni sen kautta, mitä tulevaisuudessa teen, minua on tavallaan vähemmän joka päivä.”

X