Työtapaturma vei jalan – Ex-jääkiekkoilija Marko ”Kyy” Palo sopeutui uuteen arkeen: ”Jotkut asiat teen vain nykyään rauhallisemmin kuin ennen”
Jääkiekon maailmanmestari ja MM-95-kultaleijona Marko ”Kyy” Palo joutui työtapaturmaan, jonka seurauksena entinen huippu-urheilija on joutunut opettelemaan elämään ilman toista jalkaa.
Entinen jääkiekkoilija Marko Palo joutui syksyllä 2020 työmaalla onnettomuuteen, jossa kaksi tonnia painanut kivipaali kaatui hänen jalkansa päälle. Työtapaturman seurauksena osa jalasta amputoitiin.
Sen piti olla aivan tavallinen tiistai töissä, mutta päivän lopuksi kivialan yrittäjä Marko Palo, 54, makasi sairaalassa ja pian hänen toinen jalkansa amputoitaisiin.
Työpäivä oli alkanut, kuten tuhannet sitä ennen.
Palo ja hänen täysi-ikäinen poikansa olivat asentamassa rakenteilla olleen liikenneympyrän reunakiviä.
Kivet tuodaan työmaalle paaleissa, jotka painavat 2 100 kiloa.
Palo työskenteli yhden kivipaalin kohdalla, kun paali alkoi kaatua.
”Poikani oli kaivinkoneessa ja huusi, että se kaatuu.”
Palo ehti vetää itsensä kaivinkonetta vasten ja nostaa toisen jalkansa asvaltille.
Toinen jäi alle.
”Jalka joudutaan amputoimaan”
Päälle rysähtäneen kivipaalin alla oli koko jalkaterä ja parikymmentä senttiä säärtä.
”Ajattelin jo siinä vaiheessa, että nyt taisi mennä Palon pojan jalka. Kai siinä muutama kirosana pääsi.”
Tilanne oli vakava, mutta paniikkia ei syntynyt. Poika lähti hakemaan toista kaivinkonetta, joka nosti paalin Palon päältä.
”Pääsin sen jälkeen makaamaan selälleni, kun aiemmin olin ollut jumissa puoli-istuvassa asennossa paalin ja kaivinkoneen välissä. Vähän ajan päästä ambulanssi tuli ja sain troppia.”
Sairaalassa jalka kursittiin kasaan ja tutkittiin. Jo samana iltana lääkäri totesi, että saattaa olla, että jalka joudutaan amputoimaan.
”Totesin siihen, että jos niin täytyy tehdä, sitten niin tehdään. Minulla oli tiedossa, että nykyään proteesit ovat huippuluokkaa.”
Ensimmäisen leikkauksen jälkeen huomattiin, että jalkaan oli jäänyt kuollutta ihoa.
”Piti tehdä toinen leikkaus, jossa minulta otettiin reidestä ihoa, joka lätkäistiin kuolleen ihon tilalle. Vuoden vaihteessa oli vielä operaatio, jossa jalkaan tehtiin uudet valtimot ja laskimot.”
1990-luvulla Euroopan huippupelaajien joukkoon kuulunut Palo muistetaan erityisesti vuonna 1995 jääkiekon maailmanmestaruuden voittaneista Leijonista. © Hannu Lindroos / Jääkiekkomuseo
Tyyni jääkiekon maailmanmestari ja kultaleijona 1995
Marko Palo on paljon muutakin kuin kivialan yrittäjä. Hän on myös isä ja isoisä, jolle perhe on hyvin tärkeä, mutta suuri yleisö muistaa hänet edelleen jääkiekon maailmanmestarina.
Palo kuului legendaariseen vuoden 1995 Leijoniin, joukkueeseen joka toi Ruotsista Suomen jääkiekkohistorian ensimmäiset MM-kultamitalit. Urallaan hän saavutti paljon muitakin voittoja ja mitaleja. Kotikaupungissaan Hämeenlinnassa kiekkoilija on todellinen seuralegenda, jonka pelinumero 13 on jäädytetty HPK:n kotiareenan kattoon.
Nyt olohuoneen pöydän äärestä noussut Palo kävelee kahvinkeittimelle ja keittää toimittajalle kahvit. Tukea kävelyyn hän ottaa kävelykepistä; viimeisin jalan leikkaus on tehty joulukuussa.
Syksyn 2020 työtapaturmaa hän muistelee hämmästyttävällä tyyneydellä.
”No kun ei siinä oikeasti ole sen kummempaa, kuin että pätkä jalkaa lähti ja sain siihen proteesin tilalle. Ei se siitä mihinkään muutu. Tässä maailmassa on paljon pahempiakin asioita.”
Palon mukaan hänen elämänlaatunsa ei ole muuttunut onnettomuuden vuoksi.
”Jotkut asiat teen vain nykyään rauhallisemmin kuin ennen.”
Mies puhuu menettämästään jalasta sekä tyynesti että hieman karskistikin.
”Olen kerennyt tehdä elämässäni sen verran, ettei minulla ole enää sellaisia tavoitteita, joihin olisin ehdottomasti tarvinnut sen jalanpätkän. Olisi tietysti ollut eri asia, jos jalka olisi hajonnut 20-vuotiaana, mutta silloinkaan asia ei olisi voivottelulla mihinkään muuttunut.”
Unelma Leijonista
Marko Palon tie jääkiekkoilijana vei hänet moninkertaiseksi SM-mitalistiksi, Ruotsin mestariksi, maajoukkuepelaajaksi ja maailmanmestariksi.
”Muistan katselleeni televisiosta Izvestija-turnausta, ja Suomella oli ketjuna Raimo Summanen–Petri Skriko–Risto Jalo. Jalon numero oli 13, ja se on myös minun numeroni. Ajattelin, ettei pelipaidasta tarvitsisi muuttaa kuin yksi kirjain, jos pääsisin joskus mukaan.”
Ja niinhän siinä kävi.
SM-liigassa kovia tehopisteitä takonut Marko ”Kyy” Palo kutsuttiin ensimmäisen kerran maajoukkueeseen kaudella 1992–93. Menestystä leijonapaidassa alkoi tulla pian. Vuonna 1994 Leijonat ja Palo saavuttivat olympiapronssia ja MM-hopeaa.
Kauden jälkeen Palo otti uuden askeleen urallaan, ja lähti pelaamaan Ruotsin pääsarjaa Jönköpingiin.
Jääkiekkoilijan unelmatila on sellainen, jossa hän onnistuu sulkemaan mielestään kaiken muun ja keskittymään vain olennaiseen, eli pelaamisen. Keväällä 1995 Palo onnistui siinä ensin Ruotsin liigassa ja sitten MM-kisoissa. Tuloksena oli kaksi kultamitalia kahdessa sen ajan Euroopan kovimmassa jääkiekkoturnauksessa.
Hämmästyttävästi Palon joukkue HV71 nousi Ruotsin runkosarjan kahdeksannelta sijalta mestariksi, ja Palo nousi pudotuspeleissä ratkaisupelaajien joukkoon paukuttelemalla 13 ottelussa 12 tehopistettä.
Kiekkokaupunki Jönköping meni sekaisin, ja mestaruusjuhlat olivat Palon mieleen. Pitkään hän ei ehtinyt juhlista nauttia, kun oli jo suunnattava maajoukkueen MM-kisaleiritykseen.
Ruotsin mestaruutta olisi Palon uran kohdalla muisteltu enemmän ja useammin, ellei olisi käynyt niin, että kuukautta myöhemmin hän nousi todellisten suomalaisten jääkiekkolegendojen joukkoon voittamalla maailmanmestaruuden.
”Ennen MM-loppuottelua mielessäni ei ollut muuta kuin että mennään ja möyhennetään ne.”
Palon mukaan voittaminen vaatii sitä, että koko joukkueella on yksi yhteisesti jaettu päämäärä.
”Vuotta aiemmin me hävisimme koko MM-turnauksessa yhden erän, ja käteen jäi hopeaa. Ei meillä sen jälkeen ollut enää mitään muuta tavoitetta kuin voittaminen. Se yhdisti joukkueen, kun päämäärä oli niin selkeä.”
Marko Palon mukaan jalan menettäminen ei huonontanut hänen elämänlaatuaan. Töihin hän palasi puolisen vuotta onnettomuuden jälkeen. Kävelyn apuna hän käytti haastatteluhetkellä kyynärsauvaa. © Sara Pihlaja
Usko työntekoon
”Halusin aina katsoa, mihin saakka rahkeet riittävät. Kun on joku tavoite, se motivoi ja vie eteenpäin. Kyllä aina täytyy joku päämäärä olla.”
Juuri määrätietoisuus sekä työhön uskominen ja keskittyminen nostivat Marko Palon jääkiekkomaailman huipulle.
Samoja periaatteita hän noudattaa elämässä yleisemminkin.
Jääkiekkoilijan ammattilaisura päättyi keväällä 2002, minkä jälkeen hän aloitti heti kivityöt, ensin isänsä yrityksessä ja sen jälkeen omassa firmassaan. Jo sitä ennenkin ala oli Marko Palolle tuttu. Kivitöitä hän oli tottunut tekemään kaikki kesät, ennen kuin jääkiekko 90-luvun alussa ammattimaistui niin, ettei harjoitusmäärien vuoksi ollut enää mahdollista olla siviilitöissä.
Vaikka Marko Palo ei ole kahteenkymmeneen vuoteen ollut ammattilaisurheilija, hänen kuntonsa voi silminnähden todeta kovaksi. Kroppa on lihaksikas ja hauis näyttää jopa paksummalta kuin peliaikoina. Ex-pelurin mukaan kunto on työn ansiota.
”Kun tekee kivien kanssa aamusta iltaan työtä, on se sen verran fyysistä hommaa, etten jaksa työpäivän jälkeen lähteä enää treenaamaan. Kivihommissa on vaikea päästä huonoon kuntoon.”
Pappana parasta
Nyt Palon henkinen ja fyysinen olemus viestivät niin vahvaa tasapainoa, että tapaturma tuntuu kuin kaukaiselta pahalta unelta.
Jouluna 2020 Palo sai proteesin, jonka kanssa hän opetteli kävelemään uudelleen.
”Se alkoi siitä, että kotona otin askeleen pari kerrallaan. Siitä etenin koko ajan vähän pidemmille ja pidemmille lenkeille. Tammikuussa pääsin jo punttisalille.”
Määrätietoinen kuntoutus eteni siihen malliin, että seuraavan kivityökauden alussa huhtikuussa 2021 Palo oli jälleen työmaalla.
Töissä Palo viihtyy edelleen hyvin, mutta parasta on perheen kanssa vietetty aika.
Marko Palolla ja hänen vaimollaan Sannalla on neljä aikuista lasta.
”Sitten on viisi lastenlasta, joten olen myös isoisä, tai pappa, kuten meillä sanotaan.”
Haastatteluhetkelläkin eräs lapsenlapsista leikkii olohuoneessa äitinsä kanssa. Palon mielestä mikään ei ole parempaa kuin ”pappajutut”.
”Pappana on nastaa, ei sen parempaa puuhaa olekaan. Tykkään pelata lasten kanssa kaikenlaista, ja tänäänkin on tulossa yökylään pari lastenlasta. Pappana ja mummuna yritämme auttaa lastenhoidossa niin paljon kuin mahdollista.”
Pala jalkaa on poissa, ja tilalla on proteesi. Se ei kivimiestä tunnu hetkauttavan lainkaan.
Palon ajattelussa asiat voi valita niin, että ne joko ottaa itselleen taakaksi tai on ottamatta. Samalla asenteella hän on tullut läpi peliuransa, työelämänsä ja nyt viimeisimmäksi kuntoutuksen ja totuttelun elämään ilman toista jalkaterää.
”En jaksa alkaa murentamaan itseäni sillä, että voi voi, kun minun täytyy tehdä tämä tai tuo. Jotkut asiat on vain tehtävä.”