Marko Palo on yksi MM-95 kultaleijonista – Tämä SM-liigan jatkoaikamaali nousee mestaruusmuistojen rinnalle: ”Se tuntui silloin urani tärkeimmältä”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Marko Palo
Marko Palo kertoi jääkiekkourastaan kotonaan Hämeenlinnassa. © Sara Pihlaja / Otavamedia
Maailmanmestari Marko Palo rakensi jääkiekkouraansa samalla kun laji Suomessa muuttui täysammattilaisuudeksi. Tinkimättömään työntekoon uskova Palo nousi Rinkelinmäen I-divisioonasta Euroopan huipulle.

Jääkiekon maailmanmestari Marko Palo, 54, lopetti peliuransa kevääseen 2002 ja siirtyi jo saman vuoden aikana työskentelemään kivialalle viherrakentamisen pariin. Ala oli hänelle hyvin tuttu hänen isänsä yrityksen kautta. Oman yrityksen Palo perusti jo yli kymmenen vuotta sitten.

Syksyllä 2020 Palolle kävi työtapaturma, jonka seurauksena hän menetti toisen jalkansa, kun yli kahden tonnin painoinen kivipaali kaatui työmaalla jalan päälle. Onnettomuudesta ja sen seurauksista kerrotaan tarkemmin 10. helmikuuta ilmestyvässä Seurassa.

Tässä jutussa keskitytään työtapaturman sijaan Marko Palon peliuraan.

Mutta aloitetaan aivan perustavanlaatuisella kysymyksellä. Palo tunnettiin erityisesti 1990-luvun huippuaikoinaan lempinimellä Kyy.

Mistä nimi tulee?

”Se tulee ihan junnuajoista jo, silloin ei ollut näitä hienoja hikiasuja, kalsareista leikattiin vain lahkeet. Sukat sattuivat olemaan sellaiset sahalaitaiset, niin siitä se lähti. Ja sitten kun pelityyli oli sellainen kiemurteleva, niin se vain vahvisti asiaa, rupesivat nimittämään Kyyksi ja se sitten jäi”, Marko Palo kertoo.

Hämeenlinnassa Palo kuuluu todellisten seuralegendojen joukkoon, ja hänen pelinumeronsa on jäädytetty Rinkelinmäen jäähallin kattoon.

HPK:n edustusjoukkueeseen Palo nousi vuonna 1986, silloin sarjana oli silloin I-divisioona, nykyinen Mestis. Keväällä 1988 HPK nousi SM-liigaan voitettuaan I-divisioonan.

Huippunimiä koutseina

Marko Palon peliuran aikana jääkiekko alkoi muuttua ammattilaisurheiluksi. Jo 1980-luvun loppupuolella harjoittelumäärät kasvoivat ammattimaisiksi, 1990-luvun alussa myös palkat seurasivat perässä.

”Suunnilleen vuosien 1992-93 paikkeilla kaikki alkoivat olla jo täysammattilaisia. Siinä treenattiin jo niin paljon, että harva työ oli enää samaan aikaan mahdollinen.”

Uran alkuvuosina Paloa koutsasivat vuoron perään huippunimet: Hannu Jortikka, Alpo Suhonen ja Pentti Matikainen, joista viimeksi mainittu myös kutsui Palon ensimmäistä kertaa A-maajoukkueeseen.

Joidenkin vuosien ajan Palo epäilemättä kuului parhaiden Euroopassa pelanneiden jääkiekkoilijoiden joukkoon.

Kaudella 1992-93 hän nousi maajoukkueen vakiokasvoksi ja SM-liigassa vei jatkoaikamaalillaan HPK:n finaalisarjaan Tepsiä vastaan. Liigahopea oli hyvä saavutus, mutta Palon mielessä kultamitalin lipuminen sormista oli tietenkin pettymys. Se sai treenaamaan entistä kovemmin.

Kaudella 1993-94 Palo takoi SM-liigassa 48 ottelussa 47 tehopistettä ja kuului Leijonien runkomiehistöön, kun maajoukkue otti kauden aikana olympiapronssia ja MM-hopeaa.

Kielitaidottomana Jönköpingiin

MM-kisojen jälkeen Marko Palo otti urallaan roiman askeleen eteenpäin, pakkasi kiekkokassinsa ja lähti Ruotsin Jönköpingiin HV71:n paitaan kaudeksi 1994-95, josta tulikin hänen urallaan sitten unohtumaton superkausi.

”Ei minua koulussa ollut ruotsin kieli kiinnostanut pätkääkään. Sitten yhtäkkiä istut kopissa, jossa ei puhuta muuta kuin ruotsia. No, aluksi jouduin käyttämään englantia, mutta ajan myötä sain ruotsinkin ihan riittävän hyvin haltuun.”

Suomeen verrattuna aikakauden ruotsalaisseurat olivat edellä ammattimaisuudessa.

”Se tuli ilmi monella isolla ja pienellä tavalla. Joka kerta treenien päätteeksi oli yhteisruokailu, huoltajat olivat todella aina läsnä olevia ammattilaisia ja ylipäätään seura piti pelaajista hyvää huolta.”

Runkosarja Ruotsissa meni kaksijakoisesti, sillä vaikka Palo teki mukavasti tehopisteitä, joukkue selvisi playoffeihin vain nipin napin. Hämmästyttävästi HV71 nousi pudotuspeleissä kahdeksannelta sijalta mestariksi, ja Palo nousi ratkaisupelaajien joukkoon paukuttelemalla 13 ottelussa 12 tehopistettä.

Viimeisessä ottelussa Palo teki eräänlaisen hattutempun.

”Ruotsin mestaruuden loppuottelussa tein kolme maalia, joista yksi tosin meni omiin. Kun se tapahtuu tuolla tavalla tuollaisessa paikassa, niin jäähän se mieleen.”

Curren Leijonat

Kiekkokaupunki Jönköping meni sekaisin ja mestaruusjuhlat olivat Palon mieleen, mutta kauaa hän ei ehtinyt juhlista nauttia, kun oli jo suunnattava maajoukkueen MM-kisaleiritykseen.

Ruotsin mestaruutta olisi Palon kohdalla muisteltu enemmän ja useammin, ellei olisi käynyt niin, että kuukautta myöhemmin hän nousi todellisten suomalaisten jääkiekkolegendojen joukkoon voittamalla maailmanmestaruuden yhdessä Saku Koivun, Ville Peltosen, Jere Lehtisen, Raimo Helmisen, Timo Jutilan ja useiden muiden ikonisten jääkiekkosankareiden kanssa.

MM-95 muutti lopullisesti suomalaisen jääkiekon sielun, joidenkin mielestä maailmanmestaruus jopa vauhditti lamavuosien päättymistä.

Ruotsalainen Curt ”Curre” Lindström tuli Suomen maajoukkueen valmentajaksi vuonna 1993. Jo sitä ennen Suomi oli saavuttanut olympiahopeaa 1988 ja MM-hopeaa 1992, mutta Lindström muovasi Leijonista joukkueen, joka alkoi pelata mestaruudesta kaikissa arvoturnauksissa.

”Curre toi joukkueeseen uuden ajattelutavan. Ennen hänen aikaansa Suomi oli ehkä mennyt huippumaita vastaan vähän selviytymään, mutta Curren aikana aivan selkeästi niitä matseja mentiin voittamaan.”

Leijonilla oli hauskaa Curt Lindströmin vetämissä harjoituksissa MM-kisoissa 1995. Pelaajat vasemmalta Marko Palo, Antti Törmänen, Mika Nieminen, Esa Keskinen, Janne Ojanen ja Petteri Nummelin. © Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Lindström oli hengeltään erilainen kuin Paloa aiemmin koutsanneet huippuvalmentajat. Lyhyesti sanottuna Lindström oli kiva mies, joka ei ollut autoritäärinen huutaja, vaan hymyillen kertoi, että jos tekisit ensi kerralla näin, se voisi toimia vähän paremmin.

”On olemassa erilaisia valmentajia, joilla on erilaiset johtamistyylit. Currella toimi se kivan miehen rooli, mutta kyllä toisenlainenkin tyyli voi toimia, kuten esimerkiksi Jortikan autoritäärinen johtaminen. Erilaiset joukkueet vaativat valmentajalta erilaisia asioita, mutta menestyäkseen valmentajan täytyy aina olla vaativa.”

”Möyhennetään ne”

Jääkiekkoilijan unelmatila on sellainen, jossa hän onnistuu sulkemaan mielestään kaiken muun ja keskittymään vain olennaiseen eli pelaamisen. Keväällä 1995 Marko Palo onnistui siinä ensin Ruotsin liigassa ja sitten MM-kisoissa. Tuloksena oli kaksi kultamitalia kahdessa sen ajan Euroopan kovimmassa jääkiekkoturnauksessa.

”Ennen MM-loppuottelua mielessäni ei ollut muuta kuin että mennään ja möyhennetään ne.”

Palon mukaan voittaminen vaatii sitä, että koko joukkueella on yksi yhteisesti jaettu päämäärä.

”Vuotta aiemmin me hävisimme koko MM-turnauksessa yhden erän, ja käteen jäi hopeaa. Ei meillä sen jälkeen ollut enää mitään muuta tavoitetta kuin voittaminen. Se yhdisti joukkueen, kun päämäärä oli niin selkeä.”

MM95-joukkueen henkinen isku oli Palon mukaan yhdistelmä itsevarmuutta, yhtenäisyyttä ja kunnioitusta.

”Jokainen hyväksyi oman roolinsa osana joukkuetta, ja jokainen pelaaja kunnioitti jokaista joukkueen jäsentä. Oli sitten kolmosmaalivahti, kolmastoista hyökkääjä tai seitsemäs puolustaja, niin kaikki ymmärsivät, että heitä tarvitaan aivan yhtä lailla kuin kaikkia muitakin.”

Hämeenlinna 1993

Vaikka Marko Palo muutoin pääsi urallaan nostelemaan mestaruuspokaaleja, SM-liigassa hänen oli tyytyminen hopeiseen sekä pronssisiin mitaleihin.

Silti tärkeänä yksittäisenä muistona Palon mieleen nousee kauden 1992-93 välieräsarjassa Jyppiä vastaan tehty jatkoaikamaali.

Keväällä 1993 Hämeenlinnassa elettiin kiekkohuumaa, joka on sittemmin lyöty laudalta vain kultakausina 2006 ja 2019.

Lähes 30 vuotta sitten HPK ja JYP tahkosivat vuorovoitoin välieräsarjaa ratkaisevaan viidenteen, Hämeenlinnassa pelattuun peliin saakka. Tasaväkiset joukkueet venyttivät viimeisen kamppailun jatkoajalle saakka, jolloin esiin kiemurteli Kyy.

Vastustajan siniviivalla kiekon saanut Palo luisteli määrätietoisesti kohti Jypin maalia, vaikka hänessä roikkui kiinni pitkä letka niin vastustajia kuin joukkuetovereitakin. Sen verran hyökkääjä sai mailaansa vapaaksi, että sai ujutettua kiekon maaliin.

Sekuntia myöhemmin Palo jo liukui polvillaan ja kädet ylhäällä kohti joukkuekavereitaan. Rinkelinmäen täyteen ahdettu katsomo räjähti infernaaliseen meteliin. HPK oli ensimmäistä kertaa historiassaan päässyt SM-liigan loppuottelusarjaan.

”Se on maali, joka tuntui silloin urani tärkeimmältä osumalta. Ja kyllä se edelleen helposti mieleen tulee.”

Lue myös: Pelaajauran päättänyt Lennart Petrell löysi uuden intohimon: ”En etsi taloudellisesti järkevintä uraa, vaan sellaista, josta voi aidosti nauttia”

X