Imatralainen Soja Murto pelastaa kansallispukuja: ”Mikään ei ole vieraampi ajatus kuin se, että puvusta ei voisi tehdä jotain muuta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Soja Murto
Soja tekee ronkkauskirjontaa kansallispuvun paidan rannekkeeseen. ”Ronkkaus on pientä piiperryskirjontaa valkealla langalla valkealle kankaalle. Se vaatii hyvät silmät, valoa ja kärsivällisyyttä.” © Mikko Nikkinen
Elämänmeno on yhä hektisempää, ja siksi verkkaiselle käsityön tekemiselle on kysyntää, tietää kansallispukuja valmistava ja niiden tekemistä opettava Soja Murto.

Moni ajattelee, että käsityöt ja erityisesti kansallispukujen ompelu ovat menneisyyteen kurottelua. Mutta näin ei todellakaan ole! Imatralainen käsityöläinen Soja Murto on mainio esimerkki siitä, miten elinvoimaista ja idearikasta käsillä tekeminen voi olla.

Murto lanseerasi yhdeksän vuotta sitten kansallispukujen tuuletuspiknikin, joka pidetään aina kansallispuvun syntymäpäivänä 5.8.

Syntymäpäivää vietetään kansallispukujen ensimmäisen laajamittaisen julkisen esiintymisen kunniaksi. Tämä esiintyminen tapahtui 1885, kun Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa.

Tapahtuma innosti niin monia, että siitä on tullut jo perinne. Kansallispukujen tuuletuspiknik on adoptoitu myös Viroon ja Ruotsiin.

”Kaipasin kokoontumista, jossa voisin hengailla värikkäässä Sysmän ja Luhangan puvussani. Yleensä olin vain työtehtävissä se päällä. Kuulin myös viikoittain ihmisiltä, että heillä on kansallispuku kaapissa, mutta ei tilaisuutta käyttää sitä.”

Niinpä Murto keksi matalan kynnyksen tapahtuman, jossa ei pönötetä.

Tuuletuspiknikillä nautitaan hyviä eväitä ulkona kansallispuvut päällä. Joillain paikkakunnilla kokoontuu viisi ihmistä, toisilla sata.

Päivämääräkin vaihtelee hiukan. Tänäkin vuonna tapahtumia oli kymmeniä eri puolella Suomea.

Käsityö elää somessa

Aktiiviset ihmiset, kuten Soja Murto ovat tuoneet käsitöitä tähän päivään. Heidän lisäkseen myös sosiaalinen media on edesauttanut käsitöiden pysymistä ”muodissa”.

Facebookissa on kymmenittäin ryhmiä niin neulojille, ompelijoille kuin betonitöiden tekijöillekin. Murtokin perusti muutama vuosi sitten Facebookiin Kansallispuku – Folkdräkt -ryhmän, jossa on todella aktiivista keskustelua. Ryhmän jäsenet ovat 13–80-vuotiaita.

”Mikä tahansa ongelma kysyjällä on, niin vastaus tulee päivällä noin kolmessa minuutissa. Somen käsityöryhmissä ihmiset ovat käsittämättömän avuliaita ja tykkäävät neuvoa muita.”

Soja Murto haluaa rikkoa kansallispukuihin liittyviä asenteita ja ennakkoluuloja. Siksi hän voi laittaa Instagramiin vaikkapa kuvan, jossa ompelee paidan saumaa rennosti rannalla. Kansallispuku on osa elämää.

”Teen yksin töitä, ja välillä on tarve keskustella ihmisten kanssa. Jos ompelen jotain kivaa niin laitan päivityksen Instagramiin tai Facebookiin. Sitä seuraa mukava käsityökeskustelu. Vastaan välillä myös Facebook-livessä minulle lähetettyihin kysymyksiin. Jaan mielelläni tietoa.”

Murto toimii opettajana kansallispukukurssilla Imatran Virta-opistolla. Ompelun ohessa tutustutaan historiaan, tekniikoihin, materiaaleihin, käyttöön ja huoltoon. Kurssille voi tulla myös korjaamaan pukuaan tai opiskelemaan kansallispuvuissa käytettyjä mielenkiintoisia tekniikoita.

”Hitaalle tekemiselle on kysyntää. Ompelen aina käsin kuten kansannaiset aikoinaan. Kaikki kurssilaisetkin ovat oppineet tykkäämään siitä, sillä materiaalin hallitsee niin koko ajan. Jokainen pisto kiinnittää ja myös koristaa. Käsialaa ei tarvitse piilottaa, vaan ompeleen rytmi tuo puvulle persoonaa.”

Muutama vuosi sitten Wahren-opisto Forssassa järjesti kansallispukukurssin, jossa Murto toimi etäopettajana Skypen välityksellä. Lisäksi opistolla oli lähiopettaja konkreettisena opastajana.

Homma toimi niin hyvin, että Murto ideoi seitsemän kerran blogimuotoisen verkkokurssin. Sen avulla opetellaan huoltamaan vanhaa pukua, tekemään kokomuutoksia ja ompelemaan kansanomaisilla työtavoilla. Apuna on videoita, tekstejä ja kuvia.

”Kurssi on pyörinyt nyt viisi kertaa. Kurssilaisia on eri puolelta Suomea, ja aina myös ulkomailla asuvia suomalaisia. Näytän videoilla esimerkiksi puvun pesemisen tai tärkeimpiä pistoja. Opetusta on kahden viikon välein. ”

Uutta kansalliskuosista

Murto kannustaa lämpimästi keksimään uusia tapoja hyödyntää kansallispukuja. Hän itse keksi hyödyntää kansallispukuraitoja uudella tavalla pari vuotta sitten. Kankaiden kuosit on lainattu kansallispuvuista, ja valikoimassa on trikoota, joustocollegea, puuvillasatiinia, paksua puuvillaa ja jumppalycraa.

”Niiden avulla kansallispukujen kauniit värit ja raidat saa tuotua arkipäivään. Kehittämistäni kankaista on ommeltu bikineitä, vauvan vaatteita, hameita ja huikeita tanssijoiden esiintymisasuja. Vedän FolkJam-treenejä ja usein päälläni on kansallispukuraitaiset jumppatrikoot.”

Murto loi viime vuonna jo neljännen Kirjonnan salaisuus -joulukalenterin, jonka 24 luukusta paljastuu työohje ja tarvikkeet. Lopuksi syntyy yllätystuote, vaikkapa irtotasku, jossa on käytetty kansallispuvun tekniikoita.

”Joitain malleja olen yksinkertaistanut, mutta kerron, mistä puvusta malli on alun perin. Kaikki ohjeet ovat myös muistitikulla. Olen tehnyt myyntiin myös kaava- ja ohjepaketteja sarafaaneihin eli karjalaisiin kansanpukuihin ja niiden päähineisiin. Käsityön tekemispaketit ovat hyviä tapoja saada ihmiset innostumaan.”

Soja Murto

Sojan yllä on hänen äitinsä vanha Kymenlaakson eli Anjalan kansallispuku.
”Äitini käytti puvun liiviä, mutta minä pukeudun röijyyn. Puvun kruunu on verkkopitsillä varustettu päähine eli tanu.” Mikko Nikkinen

Sekakäyttö on sallittua

Soja Murron äiti on ommellut kansallispukuja jo 50 vuotta ja isäkin kutoi kansallispukukankaita ja valmisti kansanomaisia jalkineita. Murto oli koulussa puukäsitöissä, koska kotona sai tehdä riittämiin tekstiilitöitä.

”Nuorena käsityöläisyys eikä varsinkaan kansallispuku kiinnostanut, sillä minulla ei ollut edes kärpäsen kärsivällisyyttä. Nysväämistä en jaksanut, vaikka nyt nautin siitä. Kun äidin näkö alkoi huonontua, minä tein kaikki piiperrykset ja hän ompeli saumat. Vieläkin äiti tekee minulle alihankintana paljon käsin ja lähes kaikki koneella ommeltavat tuotteeni.”

Välillä kiistellään siitä, kuinka kansallispukua saa käyttää. Murto toteaa puvun olevan kokonaisuus, johon puetaan kaikki siihen kuuluvat osat, eikä mitään ylimääräistä. Mutta kun osat irrotetaan kokonaisuudesta, ovat ne vain vaatekappaleita, joita voi käyttää miten haluaa.

”Äitini on sekakäyttänyt kansallispukuja 1960-luvulta lähtien, esimerkiksi kansallispuvun liiviä farkkujen kanssa. Minä käytän kansallispuvun hametta tavallisen puseron kanssa. Pukeudun röijyyn ja farkkuihin, tai käytän irtotaskuja ja kansallispuvun koruja muiden vaatteiden kanssa. Haaveissa on tehdä kirjottu tykkimyssy juhlapäähineeksi.”

Joskus tiukkapipot toteavat, että on pyhäinhäväistystä tehdä kuluneesta kansallispuvusta kukkaro.

”Mikään ei ole vieraampi ajatus kansallispuvulle kuin se, että siitä ei voisi tehdä jotain muuta! Kansallispuvut ovat todella ekologisia. Niistä riittää monen sukupolven juhlapuvuiksi. Kun puku on liian kulunut juhliin, siitä tehdään arkivaatteita tai tavaroita. Kansallispuvut tehtiin zero waste -ajatuksella ennen kuin sanaparia oli vielä keksittykään.”

Ompeluseura uudistui

Ennen oli ompeluseuroja, mutta nyt tapaamisia kutsutaan nimillä kuten neuleretriitti, kässäfestarit ja ompelulanit. Idea on kuitenkin sama: samanhenkiset ihmiset kokoontuvat innostumaan yhteisen asian äärelle. Tässäkin sosiaalinen media on avainasemassa, koska se auttaa samanhenkiset ihmiset löytämään toisensa.

”Kaikki ansaitsevat sen mielihyvän, joka kässäilystä tulee. Hyvän olon ei tarvitse tulla valmiiksi saamisesta, vaan se voi tulla tekemisestä. Nykymaailmassa kaiken pitäisi tapahtua tuhannen nopeasti, mutta esimerkiksi kansallispuvun ääressä voit pistellä saumaa koko päivän ja olla onnellinen. Ennen vaatteita ommeltiin säästösyistä, nyt itse tehty voi olla kalliimpaa, kun työhön laitetaan paljon aikaa sekä halutaan käyttää hyvissä olosuhteissa tehtyjä ekologisia kankaita.”

Murto ennustaa, että tarve käsitöiden tekemiselle tulee vain kasvamaan. Ihmiset tosin haluavat valita tyylin ja lajin samalla lailla kuin liikuntaryhmän tai -tavan kuntokeskuksessa.

”Työväenopisto olisi tällaisen järjestäjänä hyvä, mutta nykyisessä muodossaan se ei aina taivu ihmisten lyhytjänteiseen sitoutumiseen. Ehkä kädentaidoistakin tulee sellainen harrastus, joista ihmiset maksavat mielellään kuten tekevät lempiliikuntatunneistaan.”
Murto ei ole kuitenkaan tyytyväinen kädentaitojen ammattikoulutukseen.

”Käsityöalan tutkinnon voi suorittaa olemalla 85 % opiskeluajasta harjoittelupaikassa, jota koulu ei edes tarkista.”

Murto kertoo, että hänen kokemuksensa mukaan myös alan oppilaitoksissa resurssit tuntuvat kuihtuvan olemattomiin.

”Käsityöläisyydestä tulee entistä marginaalisempaa, ja taidot saavuttaa vain, jos on hirveä palo oppia ja etsiä sitä uutterasti.”

Murto toivoo, ettei käsitöitä pidettäisi puuhasteluna, vaan ammattitekijä voisi reilusti ottaa työstään kunnon tuntihinnan niin kuin vaikkapa putkimies.

”Työni maksaa hitautensa vuoksi paljon, mutta onneksi löytyy heitä, joilla on halua ja kykyä maksaa laadukkaasta käsityötuotteesta. Vaikka tekisin miten upeita kansallispukuja, ilman maksavia asiakkaita työ olisi vain harrastus.”

Murron työjono on onneksi yli kahden vuoden mittainen. Tämä takaa sen, että hän saa tehdä rakastamaansa työtä.

”Käsityössä tärkeintä ei ole valmis tuote, vaan tekeminen, matka. Kaiken ytimessä ovat kädet, lanka ja taito. Avaimet tekemisen iloon tulevat oivalluksesta, rytmistä, toistosta, materiaalin kesytyksestä ja lopulta kauneuden synnyttämisestä.”

Lisätietoa kansallispuvuista saa Soja Murron nettisivuilta www.kansallispuku.com ja blogista Sukkulalla ja neulalla.

X