Kaikki alkoi Jaguarin entisöinnistä – Urpo Ikävalko perusti kotiseutumuseon vanhoilla päivillään: ”Keräilyharrastus karkasi hieman käsistä”
Imatralainen Urpo Ikävalko on toteuttanut eläkkeellä monta unelmaa. Nyt navetan vintti on täynnä vanhoja aarteita.
Museossa on näytillä hevosvetoinen haravakone, jolla Urpo ajoi lapsena pellolla.
Ensin kiivetään haravakoneen istuimelle ja sitten painetaan päähän aito ja alkuperäinen Hankkijan lippalakki.
Imatralainen Urpo Ikävalko, 79, muistelee istuneensa saman haravakoneen päällä ensimmäisen kerran liki seitsemän vuosikymmentä sitten. Väinö-isä niitti hevosvetoisella niittokoneella pellolta heinää, ja Ikävalko ajeli niin ikään hevosvetoisella haravakoneella hänen perässään ja haravoi pientareilta heinät keskemmälle peltoa.
”Sen jälkeen haravakoneella jatkettiin ajamalla heinät karhelle kuivumaan ennen kuin ne nostettiin seipäille”, Ikävalko kertoo.
Ikävalkon kotitilan navetanvintti on täynnä historiallista maatalousvälineistöä. Seinänvieriltä löytyy toki myös suksia, suutarin lestejä, talvisodan aikainen ahkio ja entisöity vuoden 1954-mallin Valmet-traktori.
Tavaran määrä on hillitön, mutta järjestyksestä ei ole tingitty. Mutterit, naulat ja ruuvit ovat omissa laatikoissaan. Leveille lattialankuille on levitetty räsymattoja.
Ikävalko on perustanut oman navetan vintille yhden kotiseutumuseoistaan. Mutta muitakin projekteja on.
Keräilyharrastus karkasi käsistä
Ensin sorvarina työskennellyt, sitten koneteknikoksi valmistunut ja konepajayrittäjänä uransa tehnyt Urpo Ikävalko jäi eläkkeelle 65-vuotiaana vuonna 2009.
Hän oli aloittanut maataloustavaroiden keräämisen pari vuosikymmentä sitten omaksi ilokseen mutta sanoo keräily- ja museoharrastuksen ”karanneen hieman käsistä”.
”Kun sana yksityisestä kotiseutumuseostani on kiirinyt, ihmiset ovat alkaneet lahjoittaa esineistöä tänne näytille”, Ikävalko kertoo.
Hän sanoo, ettei ole ehtinyt tuntemaan itseään vanhaksi.
”Eläkkeellä oleminen on minulle haaveiden toteuttamisen aikaa. Koko ajan on joku projekti meneillään.”
Todellakin.
Ikävalkon tilan entisessä konehallissa seisoo ylväänä vuoden 1966 mallin Jaguar 420 Limousine.
”Kyseistä mallia on valmistettu koko maailmassa vain 24 kappaletta, ja niistä vain muutama on jäljellä.”
Ikävalkon innostus kerätä ja entisöidä vanhoja esineitä, kulkuneuvoja ja koneita sai alkunsa juuri Jaguarin entisöinnistä, mikä oli kaikkiaan noin kolmen vuoden projekti.
”Rakennan mielelläni käsilläni enkä osaa edes kuvitella, että olisin päivät pitkät jouten.”
”Olen kävellyt kolmesti Imatralta Helsinkiin”
Ikävalko myöntää, että yrittäjänä hänellä oli töitä toisinaan liikaa ja toisinaan liian vähän. Hän kiistää kuitenkin stressaantuneensa, koska harrasti työnsä vastapainoksi juoksua. Ikävalko on juossut kaikkiaan yli 50 maratonia, mutta iän myötä juoksu on vaihtunut kävelyyn.
”Olen kävellyt kolmen lapsenlapseni syntymän kunniaksi kolmesti 264 kilometrin matkan Imatralta Helsinkiin. Lapsenlapsia on nykyään neljä, joten yksi kävelyretki on ainakin vielä edessä.”
Vaikka Ikävalko vaikuttaa kovin kiireiseltä eläkeläiseltä, hänellä on aina aikaa käydä juttusille kotiseutumuseoissa poikkeavien vieraiden kanssa.
”Museoiden kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin, ja työelämästä laaja tuttavapiiri on kasvanut entisestään.”
Ikävalko toivoo, että hänellä riittäisi terveyttä myös jatkossa. Mielen terveys on ainakin taattu, sillä toiminta pitää mielen virkeänä.
”Kun pystyy tuottamaan muille iloa ja elämyksiä, mieliala pysyy korkeana.”
Kotiseutumuseon tulevaisuus jää nähtäväksi
Maatalousmuseon ja entisöityjen menopelien jälkeen jatketaan Ikävalkon yksityiseen konepajamuseoon, jonka pölkkylattialle on laitettu esille oletettavasti 1919–1923 valmistettu sorvi ja liuta konepajan kojeita ja työkaluja. Seinillä on valokuvia Ikävalkon työuran eri vaiheiden ajalta.
”Museoesineistä tekee arvokkaita niihin liittyvät tarinat ja ihmisten elämänvaiheet ja kohtalot. Esineet kertovat eletystä elämästä.”
Entäpä esineiden tulevaisuus?
Ikävalkon kaksi lasta eivät ole ilmaisseet halua jatkaa isänsä kotiseutumuseoiden ylläpitoa.
”Heillä on ollut vapaus tehdä elämällään juuri sitä, mitä ovat halunneet.”
Projektista toiseen uurastava ja yhä innokkaasti matkusteleva, kuntoileva ja tennistä pelaava Ikävalko ei ole miettinyt sitä, miten hänen elämänsä jatkuu tulevaisuudessa.
”Kun aika tulee, toivottavasti lähden suorilta jaloilta saappaat jalassa.”
Mutta nyt katsotaan vielä Ikävalkon Imatran Seudun Sähkö Oy:ltä museoitavakseen saamat sähkönmittauslaitteet, mittarit, vanhat televisiot ja radiot, radiopuhelimet ja levysoittimet.
Oma museo oli aikanaan Ikävalkon haave.
Eläkeläisenä hän on tehnyt siitä monta kertaa totta.
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 9/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti