Jehovista eronnut: ”Minulle soitettiin, että minut on luovutettu Saatanalle”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Jari-Pekka Peltoniemi
Jari-Pekka Peltoniemestä tuli Jehovan todistaja Ilmajoen uimahallin aikuisten altaassa joulukuussa 1975.
Jari-Pekka Peltoniemi erotettiin Jehovan todistajista ja hänestä tuli uskonlahkon silmissä luopio. Itse hän tuntee nyt olevansa vapaa.

Jari-Pekka Peltoniemi hieraisi silmiään ja luki tekstin uudestaan. Jutussa täytyi olla virhe. Vai oliko joku väärentänyt hänen lehtensä?

Elettiin 1990-lukua ja lehti oli Vartiotorni. Siihen Peltoniemi oli luottanut jo parikymmentä vuotta liityttyään Jehovan todistajiin. Vartiotornista löytyi oikea totuus. Sen sanojen takana oli itse Jumala, joka oli kaikkivaltias ja erehtymätön.

Sen Jumalan vuoksi Peltoniemi oli istunut yhdeksän kuukautta vankilassa kieltäydyttyään totaalisesti asepalveluksesta. Aseista kieltäytyminen, ihmisen tappamisesta kieltäytyminen, oli ollut aikoinaan nuorelle miehelle yksi Jehovan todistajien tärkeimmistä vetovoimatekijöistä.

Totaalikieltäytyminen oli vaatinut uhrauksia. Kun Peltoniemi istui vankilassa kesästä 1979 maaliskuuhun 1980, hänen esikoisensa oli vuoden ikäinen. Lapsi oppi kävelemään Keravan vankilan vierailuhuoneen pöydällä.

Peltoniemi ei uskonut silmiään lukiessaan Vartiotornista, että siviilipalvelus olikin nyt hyväksytty.

Oliko erehtymätön Jumala muuttanut mieltään? Oliko Peltoniemi istunut vankilassa aivan turhaan?

Meni vielä kymmenen vuotta, ennen kuin hän jätti yhteisön kokonaan taakseen. Mutta ensimmäinen epäilyksen siemen oli kylvetty.

Avioton, ulkopuolinen lapsi

Peltoniemen lapsuudesta ja nuoruudesta voi ehkä poimia joitakin syitä siihen, miksi hän päätyi Jehovan todistajaksi.

Peltoniemi syntyi aviottomana lapsena 1950-luvun Keski-Pohjanmaalle. Äiti jätti hänet isovanhempien hoiviin. Yhdeksänvuotiaana hän muutti äidin uuden perheen luokse, mutta ulkopuolisuuden ja hylkäämisen tunne ei poistunut.

”Hylkäämisen kokemusta ei voi ihminen itse muuttaa, ja se toistui myöhemmin, kun minut heitettiin seurakunnasta ulos.”

Perhe ei ollut uskonnollinen, ja esimerkiksi vielä rippikoulussa Peltoniemi ei ollut millään tavalla kiinnostunut uskonasioista. Lukion jälkeen Peltoniemi pääsi opiskelemaan matematiikkaa Oulun yliopistoon. Opintojen edetessä hän kuitenkin tajusi seinän tulevan vastaan: lahjakkuus ei riittänytkään. Elämälle oli löydettävä uusi suunta. Peltoniemi päätti opiskella rakennusten sähkösuunnitelmien piirtäjäksi. Kesätyöpaikassa Outokummun tehtaiden varastolla Kokkolassa hän sattui samalle osastolle erään Jehovan todistajan kanssa. Tämä väitteli toistuvasti kahvitunnilla uskonasioista helluntailaisen työntekijän kanssa.

”Jehovan todistaja kuunteli aina rauhallisena ja tempaisi sitten työpöydän laatikosta Raamatun ja luki sieltä jonkin kohdan. Helluntailainen muuttui punaiseksi ja lähti pois.”

Väittelyt voittaneelta mieheltä Peltoniemi sai tietää senkin, että Jehovan todistajat eivät suostu sotimaan.

”Se yllätti, olin luullut, että kaikki sotivat jonkun jumalan nimessä.”

Kesän päätteeksi Peltoniemi sai todistajamieheltä lahjaksi pienen sinisen kirjan nimeltä Totuus, joka johtaa ikuiseen elämään. Kirjan lukemisen jälkeen hänen päässään risteili kysymyksiä.

Silloin ovikello soi.

Suurin osa ihmisistä vetää oven saman tien kiinni, kun sen takana seisoo Jehovan todistaja Vartiotorni kädessään.

Peltoniemi toivotti tulijan tervetulleeksi.

Maailmanlopun ajat

Uimahousut olisivat voineet paljastaa, minne parikymppinen Jari-Pekka oli menossa. Perheelleen hän sanoi vain menevänsä Ilmajoelle Jehovan todistajien konventtiin.

Peltoniemi asui tuolloin Kaustisella, missä hän oli tutustunut sydämelliseen, vieraanvaraiseen todistajapariskuntaan. Päätös kasteen ottamisesta oli kypsynyt. Perhe ei kuitenkaan ollut Jehovan todistajista kovin innoissaan, joten Peltoniemi pakkasi uimahousunsa vähin äänin. Niitä tarvittiin, sillä todistajilla on käytössä aikuiskaste, jossa mennään kokonaan upoksiin veden alle.

Jari-Pekka Peltoniemestä tuli Jehovan todistaja Ilmajoen uimahallin aikuisten altaassa joulukuussa 1975.

Samana vuonna piti tulla Harmagedon.

Jehovan todistajat ovat odottaneet maailmanloppua vuosina 1914, 1925 ja 1975. Kun Harmagedonia ei kolmannellakaan kerralla tullut, oppia muutettiin siten, että se tulisi ennen kuin vuoden 1914 tapahtumat nähnyt sukupolvi katoaisi. Sukupolviopiksi kutsuttua oppia on muutettu senkin jälkeen jo monta kertaa.

”Nykyinen oppi on niin sekava, ettei sitä ymmärrä suurin osa Jehovan todistajistakaan”, Peltoniemi sanoo.

Vuoden 1975 Harmagedonin odotukseen Peltoniemi ei ehtinyt mukaan. Moni hänen ikätoverinsa oli esimerkiksi jättänyt kouluttautumatta, koska maailmanloppu oli niin lähellä. Paratiisissa ammattia ei tarvita.

Seuraavana vuonna Peltoniemi tapasi tulevan vaimonsa Jehovan todistajien piirikonventissa. Ensimmäinen lapsi syntyi 1978 – se joka opetteli kävelemään vankilan pöydällä. Vaikka kuulustelut ja vankeus olivat perheelle raskasta aikaa, uskoa se vain lujitti.

”Ihminen, joka kuvittelee löytäneensä totuuden, on onnellinen. Mutta ei se kauhean pitkälle kanna.”

Jehovan todistajana eläminen on Peltoniemen mukaan yhtä suorittamista. Kokouksiin on osallistuttava ja kenttätyötä tehtävä riippumatta elämäntilanteesta, ja kaikesta on raportoitava kuukausittain. Jos valittaa uupumusta, neuvotaan, että pitäisi tehdä vielä enemmän hengellistä työtä.

Ajatusrikoksia

Jehovan todistajien yllättävät oppimuutokset olivat kalvaneet Jari-Pekka Peltoniemeä, mutta tosissaan luottamusta yhteisöön alkoi syödä sukulaisten kohtelu.

Peltoniemen erottamiseen johtaneet tapahtumat alkoivat oman siskon erottamisesta. Hänen kolme sisarustaan olivat myös liittyneet Jehovan todistajiin, osin veljensä vaikutuksesta. Kun yksi heistä erotettiin, Peltoniemenkin olisi pitänyt katkaista välit ja jättää sisko yksin.

Karttaminen on jehovantodistajuuden julmimpia piirteitä. Yhteisöstä eronnut tai erotettu muuttuu epähenkilöksi, häneen ei saa olla enää missään yhteydessä.

Liikkeen tiedottaja Veikko Leinonen kiisti karttamiskäytännön toissa keväänä, kun Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi jutun erään Jehovan todistajan irtautumisprosessista. Moni entinen todistaja suuttui Leinosen lausunnosta, sillä heillä oli täysin toisenlainen kokemus. Näitä kokemuksia on nyt julkaistu Aila Ruohon teoksessa Vartiotornin varjossa (Atena 2015). Kirjaa varten haastateltiin kuutisenkymmentä ihmistä, jotka kertovat karttamiskäytännöstä. Jari-Pekka Peltoniemi on yksi heistä.

Kun hän erehtyi moittimaan toista siskoaan siitä, ettei tämä pidä erotettuun siskoon enää mitään yhteyttä, hän sai seurakunnan vanhimmat välittömästi vierailulle. Hän oli jo valmiiksi syyllistynyt joihinkin opillisiin ”ajatusrikoksiin”, ja karttamisesta kieltäytyminen oli vakava virhe.

Peltoniemi kävi vanhimpien kanssa useita keskusteluja, joista kaksi hän äänitti kotonaan. Hän teki kohtelustaan valituksen Vartiotornin Suomen haaratoimistolle, ja kun valitusta ei käsitelty, hän alkoi julkaista äänittämiään keskusteluja internetissä. Se johti lopulta erottamiseen.

Tai ei tietystikään vain proosallisesti ”erottamiseen”. Tammikuussa 2007 Peltoniemi sai dramaattisen puhelun.

”Minulle soitettiin, että minut on luovutettu Saatanalle.”

Se ei ollut Peltoniemelle enää erityisen kova isku. Ainoastaan monien ystävyyssuhteiden välitön purkautuminen suretti.

”Mutta samalla oli niin kuin raskaat synkät pilvet olisivat väistyneet.”

Tuli harrastus

Jari-Pekka Peltoniemi sanoo, ettei hänen elämänsä ole päällisin puolin juuri muuttunut Jehovan todistajista erottamisen jälkeen. Ero entiseen löytyy pään sisältä.

”Nyt saan päätellä asioita oman järkeni ja omatuntoni mukaan. Minulla on myös oikeus olla väärässä. Se on valtava vapaus.”

Jos haluaa vaikkapa kuunnella musiikkia, sen voi tehdä vailla syyllisyyttä siitä, ettei käytä sitäkin aikaa todistajan kenttätyöhön.

Poissa ovat myös pelot. Peltoniemi muistelee, miten hän saattoi aiemmin pelätä esimerkiksi kirpputoreja: Jehovan todistajat uskovat, että käytetyissä tavaroissa saattaa piillä demoneita.

Jehovantodistajuus ovat nykyään Peltoniemen tärkein harrastus. Hän kerää yhteisöstä ajantasaista tietoa ylläpitämilleen johanneksenpoika.fi-sivuille.

Jehovan todistajien silmissä Peltoniemi on luopio pahimmasta päästä, koska hän on kertonut julkisuuteen elämästään todistajana. Hän kehottaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka kokevat hengellistä väkivaltaa minkä tahansa yhteisön piirissä, ottamaan yhteyttä Uskontojen uhrien tukeen.

Peltoniemellä on yhä uskonsa, mutta mihinkään seurakuntaan hän ei kuulu. Usko on hänelle henkilökohtainen asia. Se ei enää kuulu muille.

X