Kun isä kuoli, juontaja Ira Hammermann sairastui jo lapsena reippauteen: ”Otin liian varhain paljon vastuuta, sillä halusin helpottaa äitini taakkaa”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ira Hammermann
Merellä veneily on kartuttanut juontaja Ira Hammermannin henkisiä voimavaroja. Hän uskaltaa kohdata vastoinkäymiset rohkeasti. ”Elämässä on aikansa ilolla ja surulla.” © Tommi Tuomi/Otavamedia
Toimittaja ja juontaja Ira Hammermann on omaksunut äidiltään valoisuuden ja kyvyn päästä rankoista kokemuksista eteenpäin. Kipeistä asioista puhuminen on myös auttanut.

Tapaninpäivänä vuonna 2004 maailma heräsi pysäyttäviin uutisiin. Kaakkois-Aasian tsunamin nostattamat tuhoisat hyökyaallot olivat pyyhkineet yli hiekkarantojen ja tunnettujen lomakeitaitten. Luonnonkatastrofissa kuoli yli 230 000 ihmistä.

Kuolonuhrien joukossa oli kolme läheistä Ira Hammermannin perhepiiristä. Neljän hengen perheestä vain yksi palasi Thaimaan-matkalta kotiin.

Tapaninpäivästä alkoi Iran ja hänen perheensä elämässä aika ennen ja jälkeen tsunamin. Vaikeinta oli selittää hänen tuolloin 5-vuotiaalle esikoispojalleen, miksi elämä voi päättyä silmänräpäyksessä.

Iralla itsellään oli jo kokemusta siitä, että elämä voi olla arvaamaton.

Hän oli kerran ennenkin vastaanottanut odottamattoman suru-uutisen. Ira menetti isänsä äkillisesti ollessaan yhdeksänvuotias.

Hän ymmärsi vasta vuosikymmenien päästä, miten se muutti häntä.

Ira Hammerman sai tukea toivosta

Kun Ira Hammermann istuu lauttasaarelaiskahvilan ikkunapöydässä Helsingissä, ei arvaisi, että hän on käynyt läpi suuria suruja.

Hän katselee tyynenä merelle, silmissä pilkahtaa usein ilo. Äänensävy on lempeä. Eniten hän puhuu toivosta. Se on Iran elämän kantava voima, johon tukeutumalla hän on selvinnyt rankoista menetyksistä.

”Toisia elämä moukaroi voimallisemmin kuin toisia, mutta kukaan ei välty vastoinkäymisiltä. Olen kokenut itse, että elämä kantaa ja kannattelee myös vaikeissa hetkissä”, Ira Hammermann sanoo.

Toivoa Ira haluaa jakaa myös työkseen. Ylen Teema& Fem -kanavalla esitettävässä Toivomus-ohjelmassa hän haastattelee tunnettuja suomalaisia eri aloilta. Heidän elämäntarinoihinsa nivoutuu usein toivo.

”Ihmisillä on hämmästyttävä kyky selvitä mitä ihmeellisimmistä asioista”, Ira sanoo ja viittaa vieraisiinsa.

Ira vierastaa hokemaa positiivisen ajattelun voimasta, sillä se saatetaan hänen mielestään ymmärtää helposti väärin. Elämä ei ole pelkkää hunajaa.

Sen sijaan hän haluaa nostaa esiin resilienssin, jolla tarkoitetaan ihmisen kykyä kohdata vaikeuksia ja selvitä niistä tai niiden kanssa.

Resilienssiin vaikuttavat eri tekijät, kuten biologiset ominaisuudet ja kasvatus.

”En pidä itseäni poikkeuksellisen positiivisena ihmisenä, sillä minullakin on omat synkät hetkeni. Minulla on ollut kuitenkin kykyä päästä vastoinkäymisistä eteenpäin.”

Ira Hammermann

”Olen kokenut itse, että elämä kantaa ja kannattelee myös vaikeissa hetkissä”, Ira Hammermann sanoo. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Lapsuus loppui, kun isä kuoli

Ensimmäinen iso käännekohta Iran elämässä oli isän kuolema. Siihen päättyi huoleton lapsuus. Perheen äidistä tuli kolmekymppinen leski, ja Ira alkoi kantaa huolta sekä äidistään että alle kahden vuoden ikäisestä pikkusiskostaan.

”Sairastuin reippauteen. Otin liian varhain paljon vastuuta, sillä halusin helpottaa äitini taakkaa”, Ira Hammermann sanoo.

Läheiset huolehtivat käytännön asioista, mutta Ira jäi surun kanssa lopulta aika yksin. Tuohon aikaan ei ollut tarjolla terapioita eikä muuta yhteiskunnan tukea.

”Piti pärjätä itse, mennä eteenpäin. Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt, kuinka paljon isän kuolema on minuun vaikuttanut.”

Aikuistumisen kynnyksellä Ira teki päätöksen. Hän oli ymmärtänyt, että voisi rakentaa itselleen häkin lapsuuden traagisen menetyksen myötä – tai valita uskon hyvään. Hän päätti, että menneisyys ei määrittelisi hänen tulevaisuuttaan.

Ira uskoo, että päätökseen auttoi tilanteen arvioiminen laajemmasta näkökulmasta. Hän järkeili, että lapsuuden tragediasta ei kannata lannistua, sillä hän ei ole ainoa, joka on menettänyt läheisen nuorena. Päätöksen tekoa helpotti osaksi myös geeniperimä: hänen äitinsä on myös jaksanut katsoa elämässä eteenpäin, eikä ole koskaan menettänyt uskoaan huomiseen.

”Lienen saanut syntymälahjana kyvyn sopeutua muutoksiin. Äiti on joskus sanonut, että Ira on kuin kissa, joka tippuu aina jaloilleen. Se taitaa kuvata minua melko hyvin.”

Menetettyään isän nuorena Ira halusi saada ympärilleen perheen. Hän sai esikoispoikansa 31-vuotiaana. Tytär syntyi vajaat viisi vuotta myöhemmin.

”Olen ollut lapsilleni varmaan aika huolehtiva äiti. Olen halunnut antaa heille perusturvallisuutta.”

”Merellä olosta löytyy paljon symboliikkaa”

Ira saa voimaa elämän pienistä iloista: kävelylenkistä rantaraitilla, syvällisestä juttutuokiosta ystävän kanssa, kauniiden maisemien valokuvaamisesta, merestä, saaristosta ja vesillä liikkumisesta.

Onnenhetki on esimerkiksi se, kun hän leipoo tyttärensä kanssa jälkiruokaa uudella reseptillä.

Elämässä on uskallettava purjehtia ulapalle ja katsoa, mitä seuraavan niemen takaa löytyy.

”Tämänikäisenä osaan arvostaa arjen hyviä hetkiä enemmän kuin nuorempana, jolloin otin asiat helposti turhan itsestäänselvinä. Suurinta onnea on se, kun löytää ilon aiheita arjesta.”

Luontoihmiselle erityisesti meren läheisyys on tärkeää. Espoossa meren äärellä asuva Ira rakastaa veneilyä. Merellä ihminen kohtaa oman pienuutensa. Se on Iran mielestä rauhoittavaa.

”Merellä olosta löytyy paljon symboliikkaa. Vene on turvassa, kun se on satamassa. Kukaan ei kuitenkaan osta venettä istuakseen köysissä kiinni. Yhtä lailla elämässä on uskallettava purjehtia ulapalle ja katsoa, mitä seuraavan niemen takaa löytyy.”

Ira uskoo puhumisen voimaan. Hän ei ole käynyt terapiassa, mutta hän on puhunut paljon menneisyyden kipeistä kokemuksistaan ystäviensä kanssa. Puhuminen auttaa ymmärtämään, että ei ole surujensa kanssa yksin.

”Oli oma vastoinkäyminen mikä tahansa – avioero, sairastuminen, konkurssi tai vaikkapa läheisen kuolema – aina löytyy joku, joka on kokenut saman. Se on lohdullista.”

Läheiset ystävät ovat tulleet Iralle iän myötä tärkeämmiksi. ”Olen tuntenut sydänystäväni 3-vuotiaasta.”

Läheiset ystävät ovat tulleet Iralle iän myötä tärkeämmiksi. ”Olen tuntenut sydänystäväni 3-vuotiaasta.” © Tommi Tuomi/Otavamedia

Juurien voima

Onko ihmisen kohtalo ennalta määrätty vai kirjoittaako ihminen elämänsä käsikirjoituksen itse? Tätä kysymystä Ira Hammermann on pohtinut paljon. Hän uskoo siihen, että ihmiselle on annettu tietyt elämän eväät, mutta hän pystyy vahvasti vaikuttamaan kohtaloonsa.

Ira ajattelee, että tärkeä voima vaikeista tilanteissa selviytymisessä on, että ihminen löytää tarkoituksen olemassaololleen. Silloin on paremmat mahdollisuudet selvitä jopa epäinhimillisistä oloista. Ira nostaa esimerkiksi itävaltalaisen Viktor Franklin, joka selvisi kolmesta keskitysleiristä. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi neurologina, psykiatrina ja logoterapian kehittäjänä.

”Frankl uskoi siihen, että häntä varten on olemassa jokin tehtävä. Se piti hänet elossa kauheuksien keskellä.”

Toinen voima vaikeuksien voittamisessa on Iran mielestä omien juurien tunteminen.

”En ole kovin uskonnollinen, mutta minulla on vahvat juuret juutalaisuudessa. Minulle kasvoi lapsuudenkodissani vahva juutalainen identiteetti. Pidän suurena rikkautena sitä, että koen kuuluvani johonkin ryhmään ja saan olla osa pitkää perinnettä.”

18-vuotiaana ylioppilaana Ira muutti puoleksi vuodeksi Jerusalemiin Israeliin. Asuminen kaukana kotoa oli itsenäistymisen ja oman identiteetin vahvistumisen aikaa.

”Ympärilläni oli ihmisiä eri maista. Meitä yhdisti sama uskonto. Tuntui vapauttavalta olla kaltaisteni joukossa.”

Uskoa unelmiin

Päätös suhtautua asioihin valoisasti on tuonut Iran elämään paljon hyvää. Se on mahdollistanut haasteisiin heittäytymisen niin työssä kuin muillakin elämänalueilla.

”Optimismi on opettanut minulle tiettyä ennakkoluulottomuutta. Kun en jatkuvasti pelkää pahinta, uskallan heittäytyä elämän vietäväksi.”

Ira uskoo, että päätöksen ja geeniperimän lisäksi myös läheisten esimerkillä on vaikutusta siihen, kuinka hyvä resilienssi ihmiselle kehittyy. Iran lähellä on elänyt sitkeä ja sinnikäs ihminen, hänen oma äitinsä.

”Äiti on säilyttänyt positiivisen elämänasenteensa. Hänestä ei millään uskoisi, että hän on jo yli seitsemänkymppinen.”

Vaikeat kokemukset ovat opettaneet Iralle ennen kaikkea perspektiiviä. Kun kohtaa isoja menetyksiä, arjen pienet harmit asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Näkökulman laajentaminen auttaa myös koko maailmaa koskevien murheiden keskellä. Ira suhtautuu koronavirukseen vakavasti, mutta kieltäytyy pelkäämästä.

”Pandemioita on ollut aina. Esimerkiksi espanjantautiin kuoli noin 50 miljoonaa ihmistä satakunta vuotta sitten. Sama vaihtelu koskee maailmantaloutta, johon tulee aina notkahduksia. Toivoa ei pidä menettää.”

Joskus hyvään uskominen on aiheuttanut Iran elämässä myös ongelmia. Nuorempana hän oli toisinaan turhankin sinisilmäinen, ja kohtasi sen takia selkäänpuukottajiakin. Usko ihmisten vilpittömyyteen ei ole kuitenkaan karissut.

Positiivinen suhtautuminen elämään ei tarkoita Iralle vaikeiden asioiden kieltämistä tai menneisyydestä pakenemista. Päinvastoin hänen mielestään on tärkeää tutustua omiin haavoihin. Menneet vastoinkäymiset voivat muistuttaa siitä, että olen selvinnyt ennenkin.

”Vaikeudet voi kääntää voimavaraksi.”

Yksi tärkeä piirre positiivisuuden ylläpitämiseksi on Iran mielestä unelmointi. Toivomus-ohjelmassaan hän kysyy jokaiselta vieraaltaan, mistä tämä unelmoi.

”Kaikki unelmat eivät välttämättä toteudu, mutta unelmointi pitää yllä uskoa hyvään huomiseen.”

Entä mitä Ira Hammermann vastasi vuonna 2004 5-vuo­tiaalle esikoispojalleen tämän kysyessä, miksi elämä voi päättyä silmänräpäyksessä.

”Sanoin, että tuollaisia järkyttäviä luonnonkatastrofeja tapahtuu onneksi aniharvoin. Luonto vain on ihmistä niin paljon suurempi voima, ja sen edessä ihminen on todella pieni.”

Kuvausvaatteet: takki ja housut PelleP.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 9/20.

Lue myös: Ella Kanninen tekee päätöksiä tunteella: ”Lapsuuden unelmat veivät eteenpäin”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X