Jalkapalloilija Kaan Kairisen syömishäiriö alkoi 17-vuotiaana joukkueen punnituksista: ”Vertailimme tuloksiamme – kilpailu meni liian pitkälle”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kaan Kairinen
Kun Kaan Kairinen oli urheilu­lukion ensimmäisellä luokalla, hän pääsi Interin edustusjoukkueseen. Opiskelu jäi, sillä kursseja ja aikuisten pääsarjassa pelaamista oli vaikea sovittaa yhteen. © Franck Bjaanes
Kaan Kairinen, 23, oli ikäluokkansa superlupaus, joka lähti jalkapallon perässä ulkomaille ollessaan vielä alaikäinen. Perillä hän kohtasi kuitenkin ongelmia, ja hänelle kehittyi syömishäiriö.

Aamuisin tanskalaisen jalkapalloseura Midtjyllandin pelaajat kokoontuivat yhteiselle aamiaiselle. Ensimmäistä kertaa turkulainen jalkapalloilija Kaan Kairinen havahtui siihen, että sillä oli jotain väliä, mitä hän suuhunsa pisti.

Pelaajat marssitettiin vuorotellen vaa’alle toisten syödessä. Kehonkoostumusta mitattiin säännöllisesti.

”Vietin paljon aikaa toisten nuorten pelaajien kanssa. Mittauksista muodostui välillemme eräänlainen kisa. Vertailimme tuloksiamme ja sitä, kenellä on alhaisimmat rasvat”, Kaan Kairinen kertoo.

Oli vuosi 2016. Kairinen oli ostettu pelaamaan tanskalaisjoukkueeseen, ja hän oli pakannut empimättä kassinsa, noussut koneeseen ja katsonut, kuinka äiti jäi kentälle vilkuttamaan poikansa perään.

Siihen saakka 17-vuotias Kairinen ei ollut kiinnittänyt erityistä huomiota syömiseensä. Junioreiden maajoukkueleireillä Suomessa oli tietysti puhuttu siitä, miten urheilijan kannattaa syödä. Kaikki oli vain sujunut Karisen seurassa FC Interissä niin hyvin, ettei hän ollut juurikaan ajatellut syömistään.

”Olin aina asunut kotona ja syönyt sitä ruokaa, mitä äiti oli laittanut. Tavallista terveellistä kotiruokaa.”

Nyt Kaan Kairinen oli ensimmäistä kertaa omillaan, vieraassa maassa. Ruoka piti tehdä itse. Raaka-aineet piti ostaa itse. Samaan aikaan olisi pitänyt lyödä läpi uuden joukkueen pelaajakaartiin – ja se oli vaikeampaa kuin Kairinen oli kuvitellut.

Kaan Kairinen tiesi jo FC Interin nappula­liigassa pelatessaan, että hän haluaa ammattijalkapalloilijaksi. Tärkeä tuki koko pitkällä matkalla on ollut hänen äitinsä. © Kairisen kotialbumi

Kaan Kairinen tiesi jo FC Interin nappula­liigassa pelatessaan, että hän haluaa ammattijalkapalloilijaksi. Tärkeä tuki koko pitkällä matkalla on ollut hänen äitinsä. © Kairisen kotialbumi

Suuret odotukset

Huippulupaus, yksi ikäluokkansa lupaavimpia teinejä, suomalaislahjakkuus. Näin Kaan Kairista oli nimitetty suomalaisessa mediassa. 16-vuotiaana hän oli jo päässyt Urheilulehden kanteen. Brittilehti The Guardian oli nostanut hänet 50 lupaavimman nuoren pelaajan joukkoon omassa ikäluokassaan, ainoana suomalaisena.

Kairinen oli tiennyt nappulaliigasta saakka että haluaa jalkapalloammattilaiseksi. Unelma siintää varmasti monen pojan silmissä, mutta Kairinen oli riittävän lahjakas toteuttaakseen sen.

Turun Runosmäessä kasvanut Kairinen oli kulkenut FC Interin pelaajapolun junnusta saakka ja haaveet ammattilaisuudesta alkoivat saada katetta. Hän pääsi harjoittelemaan Interin miesten edustusjoukkueeseen. Oli syksy 2013, ja Kairinen oli vasta 14-vuotias.

”Se oli minulle suuri kunnia. Olin lapsesta saakka käynyt katsomassa Interin pelaajalegendojen matseja ja ihaillut heitä. Sitten harjoittelinkin jo samassa joukkueessa. En tule unohtamaan sitä ikinä.”

Kairinen ajatteli usein, että ihmiset luulevat hänen olevan parempi kuin hän onkaan. Mutta samalla hän lunasti lupauksia yhä uudelleen. Harjoittelu Interin edustusjoukkueessa muuttui pelaajasopimukseksi.

Kairiselta odotettiin paljon, eikä vähiten odottanut hän itse. Kun hänelle sitten tarjoutui tilaisuus lähteä pelaamaan Tanskaan, ei ollut ihme, että odotukset olivat jopa suhteettoman suuret teini-ikäiselle.

Nuorena omista tunteista puhuminen oli Kairiselle vaikeaa, mutta nyt 23-vuotiaana se on helpompaa. Hän kokee kasvaneensa henkisesti monella tapaa. © Franck Bjaanes

Nuorena omista tunteista puhuminen oli Kairiselle vaikeaa, mutta nyt 23-vuotiaana se on helpompaa. Hän kokee kasvaneensa henkisesti monella tapaa. © Franck Bjaanes

Ongelmat alkavat

Tanskassa kuukaudet kuluivat. Innostunut odotus oli muuttunut Kairisen mielessä huoleksi. Hän ei päässytkään helposti kentälle, kuten oli ajatellut. Paikka Midtjyllandin edustusjoukkueeseen ei auennut, vaan hän pysyi nuorten joukkueessa.

”En ollut tajunnut, mitä tarkoittaa pelaaminen ammattilaisena isossa seurassa, jossa peliajasta joutuu todella taistelemaan. Kun futis ei sitten kulkenut, se oli aika rankkaa.”

Kairinen alkoi viettää enemmän aikaa ruokakaupan hyllyjen välissä. Hän alkoi lukea tuotteiden pakkausselosteita toivoen, että tulokset paranisivat, jos hän säännöstelisi ruokaansa.

”Kilpailu nuorten pelaajien kesken oli mennyt liian pitkälle. Jos joku oli saanut parissa viikossa kaksi kiloa painoa, siitä tuli puheenaihe, jota hämmästeltiin.”

Kairisella ei ollut hajuakaan siitä, mitä mittaustulosten olisi pitänyt näyttää. Mikä olisi hänelle optimaalinen paino tai rasvaprosentti, jotta se auttaisi häntä kentällä. Niinpä hän alkoi verrata itseään toisiin pelaajiin.

”Vertailu ei ollut järkevää. Jokainen meistä on yksilöllinen sen suhteen, paljonko kehossa on rasvaa. Toisilla taas on enemmän lihasta, ja he painavat sen vuoksi enemmän. En vain ymmärtänyt sitä silloin.”

Kairinen alkoi karsia ruokia. Voi joutui kiellettyjen listalle. Lopulta muutkin rasvat. Sitten hän alkoi karsia hiilihydraatteja. Se oli iso virhe. Jalkapalloilija tarvitsee polttoainetta.

”Ruokavalioni muuttui hiljalleen aika suppeaksi. Sen seurauksena ei ollut energiaa treenata eikä pelata.”

Syntyi ikävä kierre: kun ei ollut energiaa, kentällä ei voinut syntyä tulosta. Energianpuutteen heikentämä lihaksisto sai herkästi pieniä vammoja, ja flunssa vaivasi joka käänteessä.

Tulevaisuus seurassa alkoi näyttää Kairisen silmissä entistä synkemmältä.

Tällä hetkellä Kairinen pelaa Norjassa Lillestrøm SK:ssa ja Suomen jalkapallo­maajoukkueessa Huuhkajissa. © Kairisen kotialbumi

Tällä hetkellä Kairinen pelaa Norjassa Lillestrøm SK:ssa ja Suomen jalkapallo­maajoukkueessa Huuhkajissa. © Kairisen kotialbumi

Äiti tulee tueksi

Tanskaan muutettuaan Kaan Kairinen oli asunut valtavassa opiskelija-asuntolassa pienessä kylässä nimeltä Ikast. Tekemistä oli lopulta vähän, eikä omassa huoneessa ollut kuin sänky, vaatekaappi ja televisio. Ensimmäinen oma koti oli ollut eräässä mielessä šokki.

Kun Kairinen täytti 18 vuotta, hän muutti omaan yksiöön ja hankki auton. Asuminen muuttui miellyttävämmäksi, mutta syömishäiriön rinnalle kehittyi masennus. Aamulla ei huvittanut nousta sängystä. Illalla treenien jälkeen ei kiinnostanut lähteä mihinkään.

”Pelasin Playstationia tai ajelin autolla. Tapoin aikaa. Jos kävinkin kavereiden kanssa jossain, se oli hauskaa hetken, mutta ikävät ajatukset palasivat, kun tulin kotiin.”

Jossain vaiheessa Kairisen äiti lensi Tanskaan poikansa tueksi. Teki ruokaa ja vietti tämän kanssa aikaa. Se tuntui hyvältä, vaikka nuori mies ei kyennyt vielä tunteitaan pukemaan sanoiksi. Sen aika olisi myöhemmin.

”Jälkikäteen ajateltuna se oli valtavan arvokasta, että äiti silloin tuli. Äiti on aina ollut iso osa elämääni ja on sitä nytkin.”

Hiljalleen Kairisen mielessä alkoi kypsyä myös ajatus paluusta Suomeen.

Kukaan ei Tanskassa tajunnut, ettei Kairisella mennyt hyvin. Hän ei puhunut syömishäiriöstään, eikä kukaan osannut kysyä. © Franck Bjaanes

Kukaan ei Tanskassa tajunnut, ettei Kairisella mennyt hyvin. Hän ei puhunut syömishäiriöstään, eikä kukaan osannut kysyä. © Franck Bjaanes

Takaisin kotiin ja vanhaan joukkueeseen FC Interiin

Päätös ei ollut helppo, mutta se oli pakko tehdä. Kaan Kairinen soitti agentilleen ja sanoi, ettei hänelle enää käy, että hän ei saa peliaikaa. Jalkapallosta oli kadonnut ilo.

Midtjyllandin kanssa saatiin sovittua, että Kairinen pääsisi lainaan vanhaan joukkueeseensa Interiin.

”Mietin tietysti, että oliko urani tässä ja onko se hirveän noloa: lähteä isoin odotuksin ulkomaille ja tulla sitten maitojunalla takaisin.”

Paluu Turkuun oli silti helpotus. Siellä oli perhe, ystävät ja tuttu joukkue. Kausikin oli Suomessa sopivasti kesken, ja Kairinen pääsi heti pelaamaan. Jalkapallo alkoi tuntua taas hauskalta.

”Tilannetta helpotti se, ettei minun tarvinnut etsiä asuntoa, vaan sain muuttaa takaisin kotiin.”

Syömishäiriö alkoi hellittää, kun äiti otti ruoanlaiton taas vastuulleen. Kun Kairinen tuli väsyneenä harjoituksista kotiin, pöydässä odotti lämmin ruoka. Sellainen, jonka ravintosisällölle Kairisen ei ollut tarvinnut uhrata ajatustakaan.

”Syömistä kontrolloivat ajatukset alkoivat helpottaa itsestään.”

”Tiedän, että olisin saanut apua, jos olisin kertonut ongelmistani. Mutta en minä silloin teininä osannut puhua siitä, miltä minusta tuntui.” © Kairisen kotialbumi / Mari H

”Tiedän, että olisin saanut apua, jos olisin kertonut ongelmistani. Mutta en minä silloin teininä osannut puhua siitä, miltä minusta tuntui.” © Kairisen kotialbumi / Mari H

”Olisin saanut apua, jos olisin kertonut ongelmistani”

Ajatus Suomeen paluusta osoittautui hyväksi. Tuttu joukkue sai Kairisen peliuran taas vauhtiin. Seuraavan kauden hän pelasi HJK:ssa Helsingissä. Viimeistään silloin tuntui, että keho toimii taas kuin tykki. Hyvän HJK-kauden jälkeen hän oli valmis palaamaan ulkomaille – tällä kertaa Norjaan Lillestrøm SK:n riveihin.

Ongelmistaan Kairinen alkoi puhua vasta kun syömishäiriö oli jo hyvän matkaa selätetty. Ensimmäisenä kuuli tietysti äiti. Jälkikäteen Kairinen toivoo että olisi avannut suunsa paljon aiemmin.

”Tiedän, että olisin saanut apua, jos olisin kertonut ongelmistani. Mutta en minä silloin teininä osannut puhua siitä, miltä minusta tuntui.”

Kairisesta olisi ollut myös nuorten pelaajien kannalta hyväksi, että joku olisi selittänyt, miksi joukkueessa mitataan pelaajien painoa ja rasvaprosenttia – että sen tarkoitus on tukea urheilijan suorituskykyä, ei muuttua itsetarkoitukseksi.

”Vedin omat johtopäätökseni ja mittaustulokset saivat mielessäni liian suuret mittasuhteet.”

Kairisen syömishäiriö ei ole uusinut. Sen sijaan hän on käynyt ravintoterapeutilla tarkistamassa, että hänen ruokarytminsä on kunnossa. © Franck Bjaanes

Kairisen syömishäiriö ei ole uusinut. Sen sijaan hän on käynyt ravintoterapeutilla tarkistamassa, että hänen ruokarytminsä on kunnossa. © Franck Bjaanes

X