Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecký ponnisti huipulle niukoista oloista: ”Rahalla tai ihonvärillä ei ole merkitystä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jalkapallon maalivahti Lukas Hradecký
Jalkapallon maalivahti Lukas Hradecký © Jörg Schüler
Vuoden 2020 Urheilijan, maalivahti Lukas Hradeckýn pitkäaikainen unelma toteutuu jalkapallon EM-kisoissa. Haave oli kuitenkin vähällä kariutua keväällä.

12 points go to Turku! Bayer 04 Leverkusenin ykkösmaalivahti Lukas Hradecký, 31, pitää kiitospuheensa viininpunainen huppari yllään yksin hotellihuoneessaan Berliinissä tammikuussa 2021. Seuraavana päivänä on vieraspeli Union Berliniä vastaan eikä juhlia ole luvassa, mutta se ei vähennä palkinnon merkitystä. Hetki on hieno.

Lukas on juuri valittu ensimmäisenä maahanmuuttajataustaisena Vuoden Urheilijaksi. Hän tuntee ylpeyttä mutta myös halua näyttää jatkossakin.

Lukas kannatteli joukkuettaan Saksan cupin finaaliin ja Bundesliigan kauden 2019–2020 viidenneksi. Hän oli isossa roolissa myös Suomen maajoukkueen peleissä ja historiallisen arvokisapaikan saamisessa.

Tie Euroopan huipulle ei ole ollut helppo.

Suomesta tuli Hradeckýn perheen uusi kotimaa

Lukas Hradecký oli 1,5-vuotias, kun perhe muutti Slovakiasta Suomeen ja Turun Runosmäkeen lentopalloilijaisä Vladimirin saatua pelipaikan ja insinöörin töitä. Päiväkodissa Lukas itki ja puristi tiukasti pehmonalleaan, koska ei osannut vielä sanaakaan suomea. Kieli alkoi tarttua paremmin Aapisesta.

Urheilu oli jo varhain osa Lukaksen elämää. Kotona ei ollut Playstationia, joten päivät vietettiin ulkona leikkien: Lukas potki pikkuveljiensä Tomaksen ja Matejin kanssa pihalla palloa, pelasi katulätkää tai leikki kirkonrottaa.

Pojat nukkuivat samassa huoneessa ja rahaa oli vähän, mutta Lukas ei kadehtinut muita. Se riitti, mitä oli.

”Rahalla, ihonvärillä tai sillä, mistä on kotoisin, ei ole merkitystä. Sillä on, kuinka hyvä kentällä on. Rahalla ei voi ostaa pelipaikkaa, vaan kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet. Jos on valmis painamaan nöyrästi hommia, mitä vain voi tapahtua.”

Lukaksen ensimmäinen haaveammatti oli bussikuski, mutta sen tilalle tuli ammattiurheilija Lukaksen aloitettua jalkapalloilun 6–7-vuotiaana Runosmäen kaupunginosajoukkueessa. Muutaman vuoden päästä hän pelasi jo TPS:n junioreissa ja kulki treeneihin bussilla numero 18.

Kesäisin Hradeckýn perhe huristeli Skodallaan Slovakiaan isovanhempien luo viettämään kesälomia. Ranskan MM-kisojen aikana 1998 koko perhe seurasi otteluita isovanhempien olohuoneessa tv:n ääressä. Lukas fanitti isäntämaan maalivahtia Fabien Barthezia, mutta vanhemmat ostivat paikalliselta torilta pojille muidenkin pelaajien pelipaitoja.

”Pienempänä pidin melkein varmana, että pääsen itsekin pelaamaan arvokisoihin. Nyt tiedän, miten vaikeaa se on.”

Kotoisa olo maalivahtina

Lukas Hradecký omaksui maalivahdin roolin heti ensimmäisinä pelivuosinaan.

”Se oli varmaan yhdistelmä laiskuutta ja innostusta. Ei tarvinnut juosta niin paljon ja maalipuiden välissä tuntui kotoisalta. Olin aika peloton eikä mikään hirveästi stressannut. Tykkään tuon roolin tuomista paineista vieläkin.”

Kentän laidalta kuului joskus huutelua esimerkiksi siitä, että Lukaksen pitäisi käydä punttisalilla. Huutelut jäivät mieleen, mutta vanhempien avulla Lukas oppi ymmärtämään omat vahvuutensa. Hän ei ole vieläkään kehonrakentaja, mutta on keskivertomaalivahtia no­peampi reaktioissaan.

Ensimmäisen kerran urahaaveet alkoivat tuntua todelta, kun Lukas teki 15-vuotiaana pelaajasopimuksen TPS:n kanssa 2005. Palkka oli sata euroa kuukaudessa, mutta sillä sai limsaa ja suklaapatukoita. Ennen kaikkea palkka motivoi ja myös itseluottamus kasvoi. Unelmasta oli tulossa totta.

Ura alkoi vaatia myös uhrauksia. Muut kävivät kotibileissä, mutta Lukakselle jalkapallo oli niin tärkeää, että hän jätti jopa abiristeilyn väliin eikä ole ollut festareilla kuin kerran yhden päivän lipulla Ruisrockissa.

 Bayer 04 Leverkusenin ykkös­maalivahti Lukas Hradecký

”Maali on se paikka, missä olen ollut itsevarmin. Siellä en kaipaa keneltäkään elämänneuvoja”, Bayer 04 Leverkusenin ykkös­maalivahti Lukas Hradecký sanoo. © Jörg Schüler

Vaikea vuosi tanskalaisseurassa – Vaihtopenkki vaati totuttelua

Lukas Hradecký oli 19-vuotias tehdessään sopimuksen tanskalaisseura Esbjerg fB:n kanssa. Tutuista piireistä lähteminen jännitti. Seuran vaihto oli kuitenkin lähes välttämätöntä, sillä TPS:ssä Lukakselle ei ollut tarjolla ykkösmaalivahdin paikkaa.

Ensimmäinen vuosi Tanskassa oli vaikea. Kaikki oli nopeampaa ja isompaa ja uutta. Kotona ei ollut lämmintä ateriaa odottamassa. Lukas soitteli tiuhaan kotiin ja kyseli vanhemmiltaan neuvoja siihen, miten kananmunat keitetään tai millaisissa lämpötiloissa vaatteet pestään.

”Odotin ensimmäistä kesälomaa kuin kuuta nousevaa. Onneksi silloin oli jo Skypet ja vanhemmat tulivat aika usein käymään. Kotiinpaluu ei käynyt mielessäkään. Halusin tehdä itsestäni jotain ja tiesin, että oli välttämätöntä näyttää.”

Ensimmäisen vuoden aikana Lukas ei päässyt juuri pelaamaan. Vaihtopenkillä istuminen vaati totuttelua ja vaikeutti uuteen ympäristöön sopeutumista. Kun kentällä ei ollut näytönpaikkoja, hän ja alkoi epäillä kykyjään, pelkäsi ja hermoili.

”Aloin epäillä, olenko tarpeeksi hyvä. Olen myöhemminkin sählännyt ja päästänyt maaleja. Maalilla ei saa miettiä, että on pakko onnistua. Ei kannata olla liian ankara itselleen. Olen täällä sen takia, että ansaitsen olla täällä, eikä yksi huono hetki tai peli pilaa sitä. Onneksi sisäistin sen aika nopeasti.”

Epävarmuuden hetkillä auttoivat keskustelut ystävien ja perheen kanssa, ja Lukas yritti motivoida itsekin itseään puhumalla peilin edessä. Jo ennen Tanskaan lähtöä vanhemmat muistuttivat pysymään ”aina sellaisena kuin olet”. Ohjeesta oli apua. Epäonnistumisen sijaan Lukas pyrkii muistamaan mieluummin hyvät hetket.

”Onneksi ura on ollut aika nousujohteista. Olen tajunnut, että ei kannata stressata vaan nauttia näistä hetkistä, joita jokainen ei pääse kokemaan. Olen etuoikeutettu, että saan ottaa palloja kiinni elääkseni. En halunnut heittää sitä hukkaan. Kun sen tajusin, kaikki on ollut helpompaa.”

Huuhkajien EM-kisajoukkue ei mikään turistijoukkue

Lukakselle on aina ollut selvää, että hän pelaa Suomen paidassa. Ensimmäinen maajoukkuepeli Huuhkajissa oli Virossa Tallinnassa vuonna 2010. Tulos oli huono, mutta jätti maalivahtiin menestyksennälän.

”En ole ikinä tuntenut itseäni slovakialaiseksi jalkapallonpelaajaksi. Totta kai osa minusta on slovakialaista, mutta mitä jalkapalloon tulee, minut on autettu alkuun ja kehitetty pelaajaksi Suomessa.”

EM-kisojen karsintapelit alkoivat maaliskuussa 2019. Kun Suomi voitti olympiastadionilla Liechtensteinin 3–0 kesäkuussa 2019, Lukas ja hyökkääjä Teemu Pukki juttelivat pelin jälkeen hotellihuoneessaan. Neljästä matsista oli koossa yhdeksän pistettä ja miehet alkoivat uskoa, että unelmasta tulee totta, kunhan jäljellä olevista peleistä selvitään rutiinilla.

”Yllättävää kyllä ei ollut paineita. Luottamus kanssapelaajiin on niin iso, että kentällä en stressaa mistään. Vaikka pelipaikat ja pelaajat vaihtuvat, kaikki tietävät, että kymmenen muuta seisoo selän takana antamassa kaikkensa.”

Suomen historiallinen arvokisapaikka ratkesi marraskuussa 2019. EM-kisapaikan varmistuminen oli Lukakselle suuri helpotus. Uran pitkäaikaisin projekti oli viimein tulossa päätökseensä.

”Olen saanut luvan olla mukana huonoinakin vuosina, se on vain herättänyt nälkää ja raivoa, että emme muuten ole mikään turistijoukkue. Suomi tulee vielä. Nyt se on realismia.”

Nyt tilalle on tullut myös uusia unelmia, esimerkiksi MM-kisapaikka ja EM-kulta.

”Miksei se voisi olla mahdollista. Ei se välttämättä ole realismia, mutta joissakin hienoissa tarinoissa on utopiaakin mukana. Voittihan Kreikkakin kisat.”

Oli kuitenkin lähellä, että unelma EM-kisoista jäisi toteutumatta.

Lukas Hradecký

Lukas Hradecký on jo vuosia odottanut arvokisoihin osallistumista ja etenkin hetkeä, kun hän pääsee kävelemään kentälle joukkue­kavereidensa kanssa ja kuulemaan Suomen kansallis­laulun. © Jörg Schüler

Jalkavamma säikäytti – peleistä sivussa keväällä yli kuukauden

Düsseldorfissa paistaa aurinko ja sininen taivas heijastuu parvekelasien läpi. Jossain haukahtaa koira. Lukas Hradecký on tullut 15 minuuttia aiemmin treeneistä kotiin ja istahtaa parvekkeelle antamaan tätä haastattelua videon välityksellä.

Auringosta huolimatta kevät on ollut harmaampi kuin aiemmin. Koronapandemian takia huippu-urheilijan elämä on ollut tarkasti rajoitettua lähes 1,5 vuotta. Saksassa kaikki on ollut marraskuusta lähtien kiinni, ja treenien lisäksi Lukas on voinut käydä korkeintaan kaupassa. Vuoden aikana Lukas on käynyt koronatestissä 250 kertaa, sillä Leverkusen testaa pelaajansa päivittäin.

Vuoden 2020 EM-kisat pelataan koronatilanteen takia vasta tänä vuonna. Edessä on viikkokausia hotellissa, sillä Bundesliigan viimeiset kaksi viikkoa pelaajat olivat eristyksessä omassa kuplassaan. Liigan päätyttyä hotellielämä jatkui Helsingissä, ennen kuin Huuhkajat matkustaa Venäjälle EM-kisatukikohtaansa.

Eristyksen kestää, koska halu pelata arvokisoissa on niin suuri, että turhia riskejä ei kannata ottaa.

”Tämä kausi on kestänyt varmaan kolme kertaa yhtä kauan kuin normaalikausi, kun jalkapallomaailmasta ei pääse lainkaan karkuun. EM-kisat ovat sitä suurempi kohokohta, kun viimein pääsemme kentälle.”

Lukas oli keväällä reilun kuukauden sivussa peleistä akillesjännevamman takia. Hetken ajan näytti, että kausi on taputeltu ja unelma arvokisoissa pelaamisesta ei toteudukaan.

”Kävin yhdellä jalkaspesialistilla, joka suositteli jalan leikkaamista. Leikkauksen takia kisat olisivat jääneet suoraan välistä. Hetkeksi iski pakokauhu, mutta onneksi jalkaa tutkittiin lisää eikä vamma ollutkaan niin paha.”

Jalka ei ole vieläkään terve ja sitä pitää aktivoida ja varoa, mutta sillä pystyy pelaamaan.

Lukas Hradecký haaveilee perheestä – ”Uskon oikean kohtaamiseen”

Korona-aikana työstä ei ole päässyt irtautumaan samalla tavoin kuin ennen. Lukas Hradecký myöntää senkin, että huippu-urheilijan kurinalainen arki kyllästyttää välillä, mutta yleensä motivaatio löytyy, kun voi tehdä jotain muutakin. Toisaalta vastoinkäymiset kuuluvat lajiin ja yksinäisyyteen tottuu.

”Mukavuusalueella harvemmin tapahtuu hyviä asioita. Pitää vain uskaltaa lähteä ja tehdä. Askel askeleelta olen loihtinut itselleni tällaisen uran, mistä olen totta kai ylpeä. Toivottavasti se jatkuu vielä muutaman vuoden muutamin saavutuksin höystettynä.”

Lukas on asunut Saksassa viisi vuotta. Leverkusenin kanssa sopimusta on jäljellä vielä pari vuotta, joten hetkeen tulevaisuutta ei tarvitse miettiä. Koronatilanne on kuitenkin korostanut perheen ja ystävien merkitystä. 12 ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Suomi ja myös Slovakia vetävät puoleensa.

Uraa on jäljellä vielä kymmenisen vuotta. Toisaalta Lukas haaveilee perheestä ja haluaisi lähteä myös maailmanympärysmatkalle näkemään paikkoja, joihin ei ole ehtinyt.

”En tiedä, mihin sitä päädytään vielä tai milloin tulee joku perhekuvio mukaan. Olen ihan poikamies vielä, nekin jutut ovat vähän rajoittuneet tässä korona-aikana. Haluan pelata ja olla terveenä, joten en ole sen suhteen ottanut riskejä.”

Varsinkin isojen matsien jälkeen yhteydenottoja satelee, mutta Lukas ei lue yksityisviestejä eikä ole enää Facebookissa.

”En ole halunnut uskoa virtuaaliseen maailmaan tai Tinderiin. Olen jollain lailla vielä vanhanaikainen ja uskon oikeaan kohtaamiseen ja siihen, että rakkaus saattaa löytyä vaikka jostain kahvilasta”, Lukas Hradecký toteaa.

Jalkapallon EM-kisat alkavat 11. kesäkuuta. Suomi kohtaa Tanskan ensimmäisessä ottelussaan Kööpenhaminassa 12. kesäkuuta klo 19.

Lue myös: FIFA:n jäsen ja entinen SM-tason jalkapalloilija Olli Rehn listasi Suomen kaikkien aikojen futarit – Kärkeen nousi todellinen yllätysnimi

X