Kirjailija ja bloggari Katja Lahti tuntee luokkataustan mahdin: ”Kaavin aina leipäpalalla margariinipurkit tyhjiksi”
Kirjailija ja bloggari Katja Lahti tietää, miten luokkatausta voi vaikuttaa jopa kykyyn unelmoida. Katjan mielestä omat juuret kannattaa tunnistaa ja tunnustaa.
Kirjailija Katja Lahti tietää, että kaveripiirillä voi olla valtava vaikutus elämän suuntaan. ”Se vie sekä hyvässä että pahassa.”
Eläviä kynttilöitä, tyylikkäitä kuusenkoristeita, pyhävaatteita, alkupaloja, itse tehtyä kirsikkalikööriä, silitetty pöytäliina, klassista musiikkia ja sisäkengät.
Viettäessään ensimmäistä joulua appivanhempiensa luona vuonna 2003 Katja Lahti törmäsi vieraaseen maailmaan. Katjan silloisen seurustelukumppanin ja nykyisen aviomiehen Teemun luona Espoossa vietettiin tyystin erilaista joulua kuin mihin Katja oli tottunut lapsuudenkodissaan Kirkkonummella. Joulupöydän kymmenet eri sortit tarjoiltiin kauniista kulhoista.
”Meillä kotona herneet ja laatikot nostettiin niiden omissa rasioissaan pöytään. Ajateltiin järkevästi, ettei viitsitä turhaan tehdä tiskiä.”
Yhtä käytännöllisesti Katjan kotona suhtauduttiin pukeutumiseen. Joulupöytään sai tulla verkkareissa ja T-paidassa. Oli turha kuluttaa juhlavaatteita perhepiirissä.
”Meillä panostettiin joululahjoihin, tosin niissäkin tärkeämpää oli määrä kuin laatu. Paketeista paljastui yleensä marketeista ostettua krääsää, kuten tuulikelloja ja puutarhatonttuja.
Varhaiskasvatus on tärkeää
Katja kasvoi duunariperheessä Kirkkonummella. Isä oli töissä autokorjaamolla, ja merkonomi-äiti työskenteli kirjanpitäjänä. Katjan ollessa pikkutyttö perhe muutti Kirkkonummelle. Vanhemmat halusivat rakentaa omakotitalon, ja lähempänä Helsingin keskustaa se olisi ollut liian kallista.
Lapsena Katja rakenteli majoja ja juoksi metsässä jo kauan ennen kuin polkujuoksusta tuli trendilaji. Leikkikaverina hänellä oli useimmiten kaksi vuotta Katjaa nuorempi pikkuveli. Katjalle ei järjestetty syntymäpäiviä, joihin olisi kutsuttu lapsia syömään täytekakkua ja leikkimään avaimenpiilotusta.
”Ylipäätään meillä ei juuri koskaan käynyt vieraita. Jos joku joskus tuli kylään, se oli hämmentävä juhlatilaisuus.”
Katjalle iskostettiin jo pienenä tajuntaan työnteon merkitys. Vanhemmat lähtivät joka aamu töihin ja tekivät pitkää päivää. Katja uskoo työläistaustan olleen syy sille, että heidän perheessään koulutusta ei pidetty kovin tärkeänä.
”Koska en käynyt esikoulua, en osannut kouluun mennessäni lukea enkä laskea. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys varhaiskasvatuksella on. Se takaa lapsille tasapuolisemmat mahdollisuudet aloittaa opintie.”
Havainto erilaisuudesta
Koulun aloittaminen seitsemänvuotiaana avarsi Katjan maailman. Katja kävi koulunsa Tapiolassa Espoossa, jossa hänen isovanhempansa asuivat. Aamuisin hän pääsi Helsingissä työskentelevien vanhempiensa kyydillä kouluun, ja iltapäivisin hän kipaisi mummolaan.
Pikkuhiljaa Katja alkoi huomata, että hän oli varttunut varsin erilaisessa elinympäristössä Kirkkonummella kuin monet hänen tapiolalaiset luokkakaverinsa, jotka olivat kasvaneet design-huonekaluin sisustetuissa rivitaloasunnoissa.
Myös Katjan arkirytmi oli erilainen kuin hänen ystävillään. Kun Katja meni koulupäivän jälkeen mummon luokse, hänen kaverinsa lähtivät vanhempiensa kyyditseminä pianotunneille ja balettikouluun.
”Ihmettelin sitä, että luokkakavereillani oli lähes joka päivä jokin harrastus. Minulla oli aikaa leikkiä koulun jälkeen.”
Vaikka Katjaa ei kuljetettu lapsena soittotunneille ja ratsastusharrastuskin piti lopettaa sen käydessä liian kalliiksi, hän tietää olleensa hyväosainen. Hänellä oli aina katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa.
”Olen kiitollinen siitä, että perheessämme ei ollut alkoholi- eikä mielenterveysongelmia. Sain elää turvallisen lapsuuden.”
Herää unelmoimaan
Yläasteen jälkeen Katja meni lukioon, koska kaikki kaveritkin tekivät niin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi hyvin arvosanoin ja alkoi suunnitella jatko-opintoja yliopistossa. Jälkikäteen ajateltuna Katja näkee selvästi, miten paljon kaveripiiri vaikutti hänen koko elämänsä suuntaan.
”Jos olisin elänyt nuoruuteni erilaisessa kaveripiirissä, voi olla, että en olisi suunnitellut yliopisto-opintoja tai kirjoittanut edes ylioppilaaksi. Jatkoin yliopistoon, koska sain siihen mallin kaveripiiriltäni.”
Yhden merkittävän eron Katja huomasi itsessään Tapiolassa kasvaneisiin ystäviinsä verrattuna. Kaverit tiesivät tarkalleen, että haluavat lähteä lukemaan lääketiedettä tai opiskella kauppakorkeakoulussa, mutta Katjalla ei ollut samanlaisia tavoitteita kuin kavereilla.
Katja mukaan luokkatausta voi vaikuttaa jopa kykyyn unelmoida. Monia hänen ystävistään oli valmennettu kotona pienestä pitäen siihen, että jonain päivänä he lähtevät opiskelemaan ja luomaan uraa. Katjan vanhemmat eivät koskaan kysyneet tyttäreltään, mikä tästä tulee isona.
”Nuorena elämääni leimasi kotoa opittu epätavoitteellisuus. Ajelehdin etapista toiseen. Sain vanhemmiltani mallin, jonka mukaan työtä tehdään elääkseen, ei intohimosta.”
Katjan mielestä jokaisen on tärkeä herätä unelmoimaan menneisyydestään tai luokkataustastaan riippumatta. Ylipäätään unelmia olisi Katjasta hyvä tuulettaa. Kannattaa pysähtyä miettimään, mitkä unelmista ovat peräisin lapsuudessa saaduista malleista ja mitkä ovat omia.
”Jos ei unelmoi mistään, on hyvä miettiä, mistä se kertoo.”
Perintönä muutakin kuin rahaa
Nykyään Katja on omasta mielestään tyypillinen keskiluokkainen nelikymppinen. Hän asuu rivitalossa Tapiolassa miehen ja kahden lapsen kanssa, käy kerran vuodessa perhelomalla Kanarialla ja elää vapaata yrittäjän elämää, jossa voi toteuttaa itseään.
Katja keskiluokkaistui vahingossa, koska hän ei osannut haaveilla urasta tai taloudellisesta vauraudesta. Hän havahtui omaan keskiluokkaisuuteensa vasta, kun alkoi saada kymmenen vuotta sitten konsultin palkkaa.
”Havahduin siihen, että vanhempani tuskin tienasivat koskaan edes yhteensä yhtä paljon kuin minä nyt. Ihmettelen, miten he ovat tulleet toimeen etenkin sen jälkeen, kun isäni jäi työttömäksi 90-luvun lamassa. Silloin ei ollut tarjolla terapioita, eikä uudelleen työllistymisen palveluita.”
Vanhempiensa lisäksi Katja on peilannut kokemuksiaan aviomieheensä. Katjalla ei ollut mahdollisuutta harrastaa, mutta hänen miehellään oli lapsuudenkodissaan oma bändikämppä.
”Nyt elämme keskiluokkaista elämää saman katon alla, mutta lähtökohtamme ovat tyystin erilaiset.”
Erilaisia elämäntarinoita vertaillessaan Katja teki oman luokkaretkensä. Hän kirjoitti ylös ajatuksiaan. Lopputuloksesta syntyi Lasitehdas-romaani. Kirja kertoo kahden suomalaisen perheen kohtaamisesta.
Kumpikin perheistä on saanut lottovoiton, toinen syntymässään ja toinen rahapeleissä. Keskiluokkaisuuden rajoja tunnustelevassa tarinassa perinnöksi jätetään paljon muutakin kuin rahaa.
”Tarinassa kaikuu vahvasti pohdintani.”
Katja uskoo, että oman suvun tarinan tunteminen auttaa ymmärtämään omaa itseä paremmin. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
Kysele vanhempiesi lapsuudesta
Yksi syy kirjan kirjoittamiselle on se, että Katjalla ei ole enää vanhempia. Etäisyys omaan lapsuuteen sai palaamaan menneeseen.
Katjaa harmittaa, että hän ei pystynyt kirjoitusvaiheessa tarkistamaan vanhemmiltaan asioita. Miksi ette koskaan vieneet minua yleisurheilutreeneihin? Minkälaista oli elää 60-luvulla? Miksi teitte sellaisia valintoja kuin teitte? Olitteko onnellisia?
”Vanhemmilta kannattaa kysellä heidän lapsuudestaan ja elämästään ennen kuin on liian myöhäistä. Hahmottamalla menneisyyttä ja suvun tarinaa on helpompi ymmärtää sitä, minkälainen minä olen tällä hetkellä.”
Katjan mielestä omalla luokkaretkellään on hyvä pysähtyä miettimään erityisesti niitä malleja ja tapoja, joita on kotoaan omaksunut. Kannattaa pohtia, palvelevatko ne enää. Tekeekö jotain vain siksi, että niin oli omassa kodissasi tapana?
Katja vertaa oman luokkataustan miettimistä terapiassa käyntiin. Omat taustat tunnistamalla ja tunnustamalla oppii ymmärtämään itseään ja elinpiiriään paremmin.
”Luokkataustan pohdinta tekee hyvää jokaiselle. Se auttaa myös hahmottamaan, että hyväosaisuutta ei kannata pitää omana aikaansaannoksenaan. Yritteliäisyyden lisäksi elämään vaikuttavat monet muut tekijät.”
Käännä juuresi vahvuudeksi
Työläistausta näkyy edelleen monin tavoin Katjan arjessa. Vaikka hän tulee nykyään taloudellisesti hyvin toimeen, mieli elää yhä niukkuudessa.
”Kaavin aina leipäpalalla margariinipurkit viimeistä pisaraa myöten tyhjiksi. Joskus mieheni joutuu huomauttamaan minulle, että meillä on rahaa lasten harrastuksiin. Pelkään edelleen rahojen loppumista.”
Katjan on ollut myös vaikea oppia pyytämään apua, sillä kotona opetettiin, että ketään ei saa vaivata. Kun Katjan äiti kuoli, Katja ei pomonsa kehotuksesta huolimatta suostunut jättämään työvuoroaan radiossa välistä.
Nykyään Katja kokee duunaritaustansa vahvuutena. Hänestä on rikasta saada elämästä monia eri näkökulmia. Riuskassa työmoraalista on ollut myös paljon hyötyä.
”Menin 14-vuotiaana ensimmäiseen kesätyöpaikkaani ja aloin saada jo nuorena hyvää palkkaa. Kun toiset ikäiseni vasta aloittelivat työelämässä, minulla oli pitkä ansioluettelo.”
Entä minkälaisen luokkataustan Katja jättää kahdelle kouluikäiselle tyttärelleen? Tätä hän on miettinyt paljon. Hän toivoo voivansa jättää perinnöksi työteliäisyyttä ja omatoimisuutta arvostavan elämänasenteen – vaikka kuljettaakin lapsia harrastuksiin ja kannustaa heitä opiskelemaan.
”Ennen kaikkea toivon, että lapseni pystyisivät rakentamaan omannäköisensä elämän. Jos ei halua syödä jouluna seitsemää erilailla maustettua silliä, ei ole pakko.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 9/18.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti