Murhakävely paljastaa Punavuoren karun puolen – Kirjailija Pauli Jokinen suunnitteli kävelykierroksen, joka vie Etelä-Helsingin henkirikospaikkoihin

Auton takaluukku avautui ja sieltä pilkisti ihmisen jalka.

Helmikuussa 1992 koiranulkoiluttaja teki karmivan löydön Helsingin Punavuoressa Telakkakadun varteen pysäköidystä Volkswagen Golfista. Mies oli jo pitkään ihmetellyt koko alkutalven samalla paikalla jököttänyttä autoa.

Hän päätti kokeilla auton ovia. Takaluukku ei ollutkaan lukossa. Löytönsä jälkeen kauhistunut mies juoksi viereisessä puistossa olevaan puhelinkoppiin soittamaan poliisille.

Kirjailija ja kävelyopas Pauli Jokisen Punavuoren murhakävely alkaa samasta Telakkapuistosta, josta ilmoitus ruumislöydöstä aikoinaan tehtiin.

Pauli Jokinen on vetänyt murhakierroksia Helsingissä vuodesta 2017. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja, joista yksi käsittelee Helsingin murhahistoriaa.

”Rikoshistoria kiehtoo minua, ja tuntuu kiinnostavan myös yleisöä. Suunnittelin kävelykierroksen, jossa tutustutaan Etelä-Helsingin henkirikospaikkoihin. Olin ilmoittanut, että 30 ensimmäistä mahtuu mukaan, mutta jonossa olikin 130 ihmistä”, kertoo Pauli Jokinen.

Tämän rakennus­työmaan kohdalta löytyi auton takakontista kaksi ruumista. Nyt paikalle nousee luksusasuntoja.  © Pekka Numminen

Dekkaristi ja kävelyopas Pauli Jokinen on vetänyt suosittuja murhakierroksia vuodesta 2017. Jokinen on kirjoittanut myös tietokirjan Helsingin rikoshistoriasta. © Pekka Numminen

Yllättävä tyttöystävä

Hylätystä Golfista löytyi peräti kahden miehen ruumiit. Surmatut olivat pikkurikollisia, jotka olivat elättäneet itsensä muun muassa huumekaupoilla.

Poliisin epäilyn mukaan murhaaja oli entinen vääpeli, jolla oli konkurssin seurauksena miljoonavelat. Riittävää näyttöä ei löytynyt. Vuosia myöhemmin poliisi olisi halunnut pidättää vääpelin uudestaan, mutta selvisi, että hän oli kuollut auto-onnettomuudessa Espanjassa.

Kiintoisaa tapauksessa on toisen surmatun tyttöystävä. Hän antoi auliisti kommentteja medialle poikaystävänsä murhasta. Vuosien kuluttua tyttöystävä oli taas otsikoissa.

”Hän seurusteli myöhemmin Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion kanssa ja mediassa nainen tunnetaan nimellä Saara”, Pauli Jokinen kertoo.

Murhaajat eivät tunteneet taidetta

Jokinen johdattaa opastettavansa puiston toiselle laidalle. Harmaassa kerrostalossa asui vero-oikeuden professori Kari S. Tikka.

Tikka oli median usein haastattelema asiantuntija ja julkihomo. Ilta homobaari DTM:ssä koitui veroprofessorin kohtaloksi toukokuussa 2006.

Tikka kutsui baarista kotiinsa jatkoille kaksi nuorta miestä, virolaisen ja venäläisen. Aamulla Tikka kehotti vieraita lähtemään, koska oli menossa yliopistolle. Juovuksissa olevat vieraat surmasivat isäntänsä raa’alla tavalla.

”Kyseessä oli ryöstömurha. Tosin saaliikseen murhaajat veivät lähinnä viinaa ja pienen määrän valuuttaa. Professorin arvotaulut he jättivät paikoilleen.”

Seinillä oli muun muassa Picassoa ja Matissea, miljoonaluokan teoksia. Surmaajat eivät olleet taiteen tuntijoita.

Toimittaja löysi ruumiin

Kierros jatkuu Pursimiehenkadun ja Kankurinkadun kulmaukseen, jossa on nykyisin trendikäs hävikkioluita tarjoileva Kulmakippola. 1950-luvulla tiloissa sijaitsi tanssiravintola Polaris. Siellä vietti elämänsä viimeisen illan Inga Mylläri joulukuussa 1957.

Kolmekymppinen Mylläri lähti ravintolasta jatkoille kahden bussikuskin kanssa. Lopulta Mylläri oli sammumispisteessä ja kuskit raiskasivat hänet. Mylläri löytyi myöhemmin kuolleena pellolta Espoon Leppävaarasta.

”Todennäköisesti hän oli paleltunut kuoliaaksi tajuttomassa tilassa. Tapausta ei koskaan pystytty selvittämään täydellisesti. Bussikuskit saivat lievät tuomiot”, Jokinen kertoo.

Vielä 1950-luvulla media pääsi mukaan poliisin maastoetsintöihin. Myllärin lähes alastoman ruumiin löysi Helsingin Sanomien toimittaja.

Ilta Pursimiehen­kadulla ­sijainneessa r­avintolassa ­koitui Inga Myllärin ­kohtaloksi. © Pekka Numminen

Kieltolaki sai juomaan

Nykyisin Helsingissä kuolee rikoksen uhrina 10–15 ­ihmistä vuodessa. Kieltolain aikana määrä oli kaksinkertainen, vaikka asukkaita oli merkittävästi vähemmän.

Kieltolain tarkoituksena oli raitistaa Suomi, ­mutta kävikin päinvastoin. Suomalaiset joivat alkoholia enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja murha- sekä tappotilastot pomppasivat ylös.

”Ihmiset joivat pirtua ja muita väkeviä. Jälki oli sen näköistä.”

Kieltolain aikana Helsingissä murhattiin paljon poliiseja. 22-vuotias konstaapeli Eino Heinonen oli yksi uhreista.

Heinonen meni pidättämään voimakkaasti juopunutta kirvesmiestä Sulo Roukalaa, joka vetäisi puukon taskustaan ja löi sillä konstaapelia suoraan sydämeen. Heinonen kuoli heti. Roukala ilmoittautui poliisille ja tunnusti saman tien veritekonsa.

”Itsenäisen Suomen alkutaipaleella poliisien koulutus ja varustus olivat vielä lapsen kengissä. Yleistä oli, että poliisit kulkivat partioimassa yksin, kuten Heinonenkin.”

Poliisi tarkastamassa ajoneuvoja kieltolain aikaan Helsingissä. © Museovirasto

Suojelupoliisin päämajan sisäpiha Punavuoressa Ratakatu 12:ssa, kuva on vuodelta 1957. © U. A. Saarinen / JOKA / Museovirasto

Valeuutisia ennenkin

Kansalaissota on oma synkkä ajanjaksonsa Helsingin väkivaltahistoriassa. Helmikuussa 1918 kaupunki oli punaisten vallassa. Kenraalimajuri Carl ­Silfverhjelm ei ollut suostunut pakenemaan kaupungista, kuten monet muut valkoisen puolen nimihenkilöt.

Punakaartilaiset saivat vihiä, että kenraalilla oli kotonaan aseita kätkössä. He tekivät rynnäkön Silfverhjelmin asuntoon, mutta tämäpä puolusti raivokkaasti kotiaan.

Punakaartin ja eläkeläisherran välinen tulitaistelu kesti kaksi ja puoli tuntia. Kuusi punaista kaatui. Kun Silfverhjelmillä oli enää yksi luoti jäljellä, hän ampui sen ohimoonsa.

Tarinaa kenraalin urhoollisesta taistelusta levitettiin laajalti.

”Se oli vaikuttava valkoisen puolen sankarikertomus. Ainoa ongelma on, että se ei ollut totta”.

Kun asiaa myöhemmin tutkittiin, ei löytynyt mitään todisteita, että yksikään punainen olisi kuollut tai ­haavoittunut taistelussa. Kenraali tosin pääsi hengestään.

”Osattiin sitä valeuutisia levittää silloinkin”, Jokinen sanoo.

Syyllinen oli hovimestari

Kierroksen viimeinen etappi vaatii porrastreeniä. Kipuamme Tähtitorninmäelle pieneen puistikkoon.

Dekkareissa hovimestari on usein syyllinen. Tähtitorninmäellä sattui kesällä 1947 surma, jossa hovimestari todellakin todettiin syylliseksi.

Helsinkiläisessä Andréa-ravintolassa hovimestarina työskennellyt Alexander Adlivankin lähti perheriidan päätteeksi kapakkaan. Hovimestarilla ei ollut minkäänlaista rikoshistoriaa ja vaimon mukaan hänellä ei ollut tapana edes juopotella.

Ravintola Kappelissa Adlivankin nautti useita jaloviinagrogeja. Seuraan liittyi hänelle entuudestaan tuntematon nainen, konttoristi Maj-Lis Packalén. Kesäyö oli lämmin, ja Adlivankin ja Packalén päätyivät jatkamaan iltaa Tähtitorninmäelle.

Aamuyöllä yövartija teki karmivan löydön. Puistonpenkin alla oli alaston naisen ruumis, penkin jalka oli lävistänyt tämän kurkun.

Hovimestari saatiin pian kiinni, koska hänet oli nähty poistumassa Kappelista uhrin kanssa. Mitään varsinaista motiivia ei hovimestari osannut kertoa. Hän sanoi, että istuessaan penkillä hänen päähänsä oli vain pälkähtänyt murhata nainen.

Menneinä vuosikymmeninä suurin osa veriteoista tapahtui ulkona, turuilla ja toreilla. Nykyään henkirikokset tehdään pääsääntöisesti yksityisasunnoissa.

”Muistakaa ulkoilla, kotona on vaarallista”, muistuttaa murhakierrosten vetäjä.

Kierros päättyy ­Tähtitorninmäen puistikkoon, josta löytyi alastoman ­naisen ruumis 1947. © Pekka Numminen