Knutbyn lahkomurha kohahdutti vuonna 2004 – Peter Gembäck avautuu kohukultista, joka tuhosi hänenkin elämän: ”Knutby voi toistua, jos siitä ei opita”

Pieni idyllinen Knutbyn kylä Ruotsissa, lähellä Uppsalaa nousi vuonna 2004 hetkessä kansainvälisen huomion keskipisteeksi. Helluntailiikkeeseen kuuluneen Knutbyn Filadelfia­seurakunnan pastorin vaimo oli ammuttu omaan sänkyynsä ja samana yönä yritetty murhata ampumalla myös naapurin mies.

Mitä enemmän tietoa tihkui, sitä kummallisemmalta tilanne vaikutti.

Pian selvisi, että murhaaja oli yhteisöön kuuluva nuori nainen, jonka kanssa pastorilla oli suhde. Ja kun tutkinta eteni, paljastui että naista ohjasi itse pastori, joka oli manipuloinut ja aivopessyt tämän murhaamaan vaimonsa ja myös naapurinsa.

Pastori halusi raivata puolisot tieltään, sillä hänellä oli suhde myös naapurin vaimon kanssa. Sekin kävi ilmi, että jo pastorin ensimmäinen vaimo oli kuollut epäselvissä olosuhteissa.

Mikä hillitön skandaali!

Oikeudenkäynnin jälkeen murhaaja Sara Svensson ohjattiin psykiatriseen hoitoon, häntä manipuloinut pastori Helge Fossmo sai elinkautisen. Knutbyn Filadelfiaseurakunta erotettiin helluntaiseurakunnasta.

Jo tuolloin liikkui epäily, että seurakunnasta oli muodostunut lahko, mutta siihen ei saatu vahvistusta.

Kun oikeuden tuomio tuli, laskeutui hiljaisuus Knutbyn ylle. Seurakuntalaiset vetäytyivät kuoreensa. Annettiin ymmärtää, että tragediassa oli kyse vain yhdestä seurakuntaan asettuneesta niin sanotusta mädästä omenasta, joka oli saanut valtaansa hauraan nuoren ihmisen.

Kunnes 13 vuotta myöhemmin hiljaisuus rikkoutui uudelleen.

Knutbyn pastori Helge Fossmo manipuloi nuoren naisen murhaamaan vaimonsa ja yrittämään myös toista murhaa. © Aftonbladet / Lehtikuva

Vuosikausia varjellut salaisuudet ilmi

Syyskuussa 2017 Knutbyn seurakunnan entinen pastori Peter Gembäck soitti murhaoikeudenkäynnin aikaiselle tutkinnanjohtajalle Kenneth Ågrenille.

Hän halusi kertoa kaiken.

”Ensimmäiseksi sanoin, että olen pahoillani, mutta olen valehdellut sinulle ja haluan pyytää sitä anteeksi”, Peter Gembäck muistelee.

Sitten Gembäck vuodatti vuosikausia varjellut salaisuudet.

Sen, että alkujaan hyvään pyrkineestä seurakunnasta oli tullut paikka, jossa ihmisiä alistettiin, käytettiin henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa ja että tästä kaikesta oli aiemmin valehdeltu poliisille.

Peter Gembäck teki itsestään rikosilmoituksen ja myös kahdesta muusta pastorista, Åsa Waldausta ja Urban Fältistä, tehtiin rikosilmoitus. Ne johtivat oikeudenkäyntiin. He kaikki saivat rikostuomion maaliskuussa 2020.

Gembäckin kertomuksen perusteella tehty kirja Knutbyn murha – Seurakunnasta kultiksi ilmestyy suomeksi nyt maaliskuussa. Hän antoi puhelinhaastattelun Seuralle.

Murhasta tuomittujen kanssa samaan seurakuntaan kuulunut ex-pastori Peter Gembäck päätti kirjoittaa lahkosta.”Tunsin, että minun vastuuni on kertoa, mitä nuo ihmiset oikein ovat ja mihin he kykenevät, että he eivät enää pystyisi jatkamaan.” © Sven-Olof Ahlgren

”Elämäni on enemmän tai vähemmän tuhottu. Olen 50-vuotias, minulle ei ole koulutusta ja olen tuomittu rikollinen”, Peter Gembäck kertoo. Kuvassa hän on poikansa kanssa vuosia sitten. © Peter Gämbäckin kotialbumi

Murskain

Kun Peter Gembäck liittyi Knutbyn seurakuntaan, hän oli 19-vuotias nuori, jonka elämänsuunta oli hukassa. Koulu ei ollut sujunut, eikä jatkosuunnitelmia ollut. Seurakuntaa hallitsi karismaattinen pastori Åsa, joka sittemmin tunnetaan Åsa Waldauna.

Gembäck kertoo, että Åsan tavattuaan hän ei enää kokenutkaan olevansa heikko ja epävarma. Pastorin ympärillä tuntui olevan merkillinen kohottava ilmapiiri, joka sai Peterin tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja rakastetuksi, ja niin hän muutti tämän kutsumana Knutbyhyn.

Seurakuntaan liittyi myös pastori Helge Fossmo. Hän alkoi johtaa seurakuntaa yhdessä Åsa Waldaun kanssa. Heille oli yhteistä usko ihmeisiin ja demoneihin.

Seurakuntaan muodostui tottelevaisuuskulttuuri, jossa kaikkea kontrolloitiin. Siihen kuului ”murskain”. Siinä jokaisen oli käytävä läpi prosessi, jossa kaiken vanhan ja väärän piti hajota ihmisen elämässä, kuin viljanjyvän, jotta uusi pääsisi kukoistamaan.

Kun uuden seurakuntalaisen olo oli alussa kuin eläisi kuherruskuukautta, rakkauden ja merkityksen täyteistä elämää ja hän tunsi olevansa osa yhteisöä, alkoi kouliminen. Sen menetelmät olivat nöyryyttäminen ja nujertaminen: näin työstettiin heikkouksia. Erityisen väärin oli itsesääli.

Osa murskainta oli se, että yhteydet sukulaisiin ja seurakunnan ulkopuolisiin ­ystäviin katkaistiin.

Kun henkilö oli pehmitetty ja muovattu unohtamaan oma tahtonsa, alkoi uudelleenrakentaminen.

Syntyi toimintamalli, jossa ihminen ensin tuomittiin, torjuttiin ja tehtiin arvottomaksi, mutta myöhemmin otettiin takaisin joukkoon jolloin hänelle osoitettiin rakkautta ja armahdusta. Usein tuomitusta ja armahdetusta tuli myöhemmin muiden tuomitsija.

Vuosien myötä Peter Gembäck oli nimetty pastoriksi. Kaikki pastorit olivat maallikkosaarnaajia. Hän myöntää osallistuneensa murskaamiseen. Hän otti roolin yhteisön ”pahana poliisina”, ankarana tuomitsijana.

Hän kuvaa persoonaansa aika mustavalkoiseksi ja toimintaansa suoraviivaiseksi.

”En ole myöskään niin emotionaalinen kuin monet ovat. Siksi minun oli monia helpompi sanoa suoraan.”

Ympärillä monet myös pyysivät häntä ottamaan tuollaisen roolin ja kiittivät, miten hyvä hän oli siinä.

Peter Gembäck veti muistotilaisuutta marraskuussa 2004. Knutbyn Philadelfia seurakaunta oli kokoontunut yhteen saamaan tukea toisiltaan murhan jälkeen. © Aftonbladet / Lehtikuva

Mielen vankila

Seurakunnan jumalakuva muuttui ankaraksi ja rankaisevaksi. Syntyi oikein–­väärin -kulttuuri. Moni tuomittiin siitä, että oli ”väärin” – siis ihmisenä, ja silloin heidät voitiin eristää muista. Näin voitiin erottaa jopa aviopuolisoita toisistaan tai vanhempia lapsistaan. Esimerkiksi Peter Gembäckin vaimo Emma sai Åsalta tuomion ”vääränä”, ja pari joutui elämään erossa kuuden vuoden ajan.

”Se oli raskasta, varsinkin kun emme tienneet, miksi Emma oli väärin, mitä hän oli tehnyt.”

Eikö silloin tullut mieleen jättää seurakunta?

”Kyllä. Mutta mihin minä olisin mennyt? Olin löytänyt sieltä paratiisini ja identiteettini, tehtäväni. Kun puhuin lähdöstä ­Åsalle, hän oli lempeä ja lohdutti, että minun paikkani on seurakunnassa ja että Jumala ­haluaa minun jatkavan. Hän sanoi lähes päivittäin, että jos et olisi täällä, et olisi mitään. Siitä tuli mieleni vankila. Åsa oli manipuloinut minut löytämään itselleni identiteetin, joka oli hänessä kiinni. Kun kyseenalaistin hänet, kyseenalaistin itseni.”

Kun joku erosi seurakunnasta, hänelle julistettiin kadotustuomio.

Åsa uskoi voivansa aistia ihmisten hengellisyydestä, oliko tämä hyvä vai paha. Hän myös ajoi pois kriitikot. Sitä kutsuttiin seurakunnan puhdistamiseksi.

Lopulta Åsa kutsui itseään Kristuksen morsiameksi – ja häntä uskottiin!

”Kuulin siitä ensin toiselta pastorilta. Ajatus tuntui uskomattomalta ja kyseenalaistin sen. Siitä seurasi vain Åsan hyökkäys minua kohtaan. Hän antoi kaksi vaihtoehtoa: joko seuraan häntä kyseenalaistamatta tai lähden seurakunnasta.”

Pastori Åsa Waldau nimesi itsensä Kristuksen morsiameksi. Kuva marraskuuulta 2005.a © Aftonbladet / Lehtikuva

Knutbyn murha

Tammikuussa 2004 rakennelma horjui.

Pastori Helge Fossmon vaimon murha ja naapurinmiehen murhayritys selvisivät nopeasti. Kävi ilmi, että Sara Svensson oli ensin leimattu yhteisössä vääräksi ja eristetty muista syntisenä. Fossmo oli pitänyt häntä kuitenkin rakastajattarenaan ja lopulta orjanaan. Pastori oli saanut Svenssonin henkisesti murrettua uskomaan, että Jumala haluaa hänen tekevän kaksi murhaa. Fossmo myös lähetti naiselle murhaan kehottavia tekstiviestejä niin, että tämä uskoi niiden tulleen Jumalalta.

Osa seurakuntalaisista jätti yhteisön ja osa alkoi kritisoida toimintaa. Eteenpäin kuitenkin päästiin, saatettiinhan syyttää Fossmota ja sanoa, että hänen kauttaan pahuus tuli seurakuntaan.

Ulospäin haluttiin näyttää mahdollisimman normaalia julkisivua, lahkolaisuus salattiin. Siksi tottelevaisuuskulttuuri hetkeksi lieveni ja seurakuntalaisia kohdeltiin aiempaa lempeämmin, etteivät syrjäytetyt ja katkeroituneet paljastaisi epäkohtia julkisuudessa.

Entinen kulttuuri teki paluun, kun johtoaseman otti pastori Urban Felt yhdessä Åsa Waldaun kanssa. Gembäckin mukaan juuri Urban Felt kehitti teologian, joka perustui itsensä kurittamiseen ja joka oli pohjimmiltaan puhdasta manipulaatiota.

Niinpä lyhyen vapauden ajan jälkeen mentiin kohti entistä tiukempaa, väkivallan aikaa, jossa syyllistettiin uhri ei lyöjä.

Knutbystä oli tullut hirmuvalta.

Tilanne kärjistyy

Uusi pastori Felt osoittautui samanlaiseksi pukiksi kaalimaan vartijana kuin pastori Fossmo oli ollut. Seurakunnan ytimessä oli muutenkin niin paljon ristikkäin naintia, että tuntuu uskomattomalta, ettei muu seurakunta ymmärtänyt sitä.

Gämbeckille käännekohdaksi muodostui se, kun hän tajusi, että Fält oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen 17-vuotiasta tyttöä.

Tilanteet ja ristiriidat kärjistyivät, ja seurakunnan johtohahmot Åsa ja Urban lähtivät. Moni koki itsensä petetyksi ja jätti seurakunnan.

Aluksi avun hakeminen oli vaikeaa. Lahkossa kaikkia terapeutteja ja lahkoasiantuntijoita pidettiin uhkana. Lopulta seurakunta oli niin kriisissä ja traumatisoitunut, että apua oli vain haettava.

Manipulointia

Peter Gembäck oli ensin luvannut jatkaa pastorina, mutta ymmärsi lopulta itse, että ei voinut.

”Aloin ymmärtää, että minua on manipuloitu, muillakin kuin Åsalla oli manipuloiva käytös, ja sitten lopulta tajusin, että myös minä manipuloin ihmisiä. Voin olla hyvin karismaattinen ja se on asia mitä pitää varoa. Jokainen joka on karismaattinen, pystyy manipuloimaan muita.”

Gembäck kertoo, että luuli tekevänsä hyvää, ajavansa Jumalan tahtoa. Loppujen lopuksi hän ajoikin vain Åsan asiaa.

”Suostuttelin ihmisiä esimerkiksi myymään talonsa, oman kotinsa, kun he halusivat liittyä meihin. Vakuutin että se on ­Jumalan tahto ja heille parhaaksi.”

Usein kävi niin että sen jälkeen Urban Felt suostutteli nuo ihmiset antamaan rahansa Åsa Waldaulle.

”Nyt häpeän sitä mitä tein. Oikeasti vahingoitin ihmisiä.”

Knutby voi toistua

Kun Peter Gembäck lopulta soitti poliisille, hän teki sen siksi, että ei voinut enää olla hiljaa. Hän oli kuullut huhuja, että Urban Fält toimi taas seurakunnassa, nyt pelastusarmeijassa ja Åsa Waldau oli vammaisen henkilökohtaisena avustajana.

”Tunsin, että minun vastuuni on kertoa ihmisille, mitä nuo ihmiset oikein ovat ja mihin he kykenevät, että he eivät enää pystyisi jatkamaan.”

Hän on edelleen selvästi katkera siitä, että Uppsalan helluntaiseurakunnassa oli tiedetty Åsan tavasta toimia, mutta siitä ei varoitettu Knutbyn seurakuntaa.

”Kun he itse pääsivät ongelmasta, Åsasta, eroon, he eivät välittäneet muista. Jos tästä asiasta ei nyt puhuta, kaikki on ollut turhaa: Knutby voi toistua, jos siitä ei opita. Edes moderni yhteiskunta, kuten Ruotsi, ei suojele siltä.”

Hänestä tuntuu, että heidät halutaan nähdä vain joukkona hulluja jostain Knutbystä.

Ja siksi hän päätti kertoa tarinansa myös kirjassa.

”Alussa me olimme vain tavallisia seurakuntalaisia, jotka halusivat antaa elämänsä Jumalalle. Huonot olosuhteet johtivat siihen, että meidän elämämme tuhottiin. Karismaattinen liike voi tehdä ihmisistä sokeita.”

Miten Peter Gembäck itse voi kaiken koetun jälkeen?

”Minunkin elämäni on enemmän tai vähemmän tuhottu. Olen 50-vuotias, minulla ei ole kolutusta ja olen tuomittu rikollinen.”

Hän asuu vaimonsa Emman ja kahden lapsensa kanssa Tukholman saaristossa.

Hän vastaa kaikkien voivan ”Ihan ok”.

”On päiviä ja päiviä. Jotkut päivät ovat hyviä ja toiset, no… jotain muuta.”