Kuluttaminen ei peittänytkään Hannan pahaa oloa – Kulutuksen karsinta toi oivalluksen: ”Omia arvoja vastaan ei voi elää”
Työ markkinointialalla sai Hanna Arvelan näkemään kuluttamiseen liittyvän harhan. Myös omassa elämässään hän alkoi ajatella, että vähemmän on enemmän.
Hanna Arvela havahtui kuluttamisen nurjiin puoliin: ”Oivalsin, että mikään ostokokemus ei voi määritellä sitä, kuka minä olen tai kuka joku muu on.”
Eräänä päivänä Hanna Arvela, 39, ei enää tunnistanut itseään. Hän työskenteli markkinointialalla graafikkona menestyvässä yrityksessä, ja kaiken piti olla mallillaan. Esimies kehui hienosti menneestä kampanjasta, jonka seurauksena myynti oli noussut huimasti. Työporukalla kulutuksen kasvua juhlistettiin lasillisella kuohuviiniä.
Hyvän työpaikan takia Hannalla oli myös varaa elää huoletonta elämää; käydä ravintoloissa, kulkea taksilla ja hankkia uusi takki sesongin mukaan.
Kaiken keskellä Hanna voi huonosti.
Sinnittelyä töissä – valitusta vapaa-ajalla
Kampanjan onnistuminen tarkoitti Hannan mielestä sitä, että ihmiset oli saatu ostamaan tavaroita, joita he eivät oikeastaan tarvinneet. Joku oli jälleen ostanut uuden puvun tai leningin, vaikka olisi hyvin pärjännyt vanhallakin. Voitot kertyivät osakkeiden omistajille.
”Minua hävetti, mitä olimme tekemässä Maa-planeetalle. Kannustimme ihmisiä kuluttamaan koko ajan enemmän, vaikka tiesimme, ettei maapallo kestä sitä.”
Hanna ajatteli, että hänen pitäisi kuitenkin sinnitellä muiden mukana. Taloudellinen turva tuntui mukavalta, ja vakituinen työpaikka näytti hienolta aikuisuuden merkiltä. Työn ulkopuolella hän pystyisi hyvin elämään tiedostavasti ja valveutuneesti.
Käytännössä se ei ollut helppoa. Kesälomalla Hanna laski joka päivä, montako vapauden päivää oli vielä jäljellä ennen kuin oli pakko mennä takaisin töihin.
Töissä hänen pinnansa oli kireällä. Hän saattoi suuttua työkaverille, jos tämä oli hänen mielestään tehnyt jonkin asian huonosti.
”Aloin asettaa ihmisiä arvojärjestykseen sen mukaan, miten hyvin he suoriutuivat töistään. Sitä en ollut tehnyt koskaan aikaisemmin.”
Vapaa-ajalla Hanna valitti usein töistään, mutta sekin tuntui kuuluvan ikään kuin asiaan. Niin teki moni muukin.
Kulutuksen romahtaminen – ”Elämään tuli lisää sisältöä”
Hannalle pelastuksen toi perheen toinen lapsi. Helmikuussa 2013 hän jäi äitiyslomalle. Esimies ja työkaverit tiesivät jo, ettei hän aikonut enää palata takaisin töihin. Läksiäisissä oli iloinen tunnelma.
Kun Hanna käveli iltapäivällä viimeistä kertaa töistä kotiin, hänestä tuntui kuin jotakin raskasta olisi lähtenyt hänestä pois.
”Itkin ja nauroin yhtä aikaa. Puhdistin kolmen vuoden aikana kertyneen huonon olon. Sen jälkeen tunsin oloni hyvin vapautuneeksi.”
Elämään tuli lisää sisältöä. Oivalsimme, että meillä oli jo melkein kaikkea mitä tarvitsimme.
Huoleton kuluttaminen hävisi Hannan ja hänen perheensä elämästä nopeasti. Vähän ennen toisen lapsen syntymää Hannan mies Samuli oli jäänyt työttömäksi. Perheen tulotaso romahti kerralla.
Arvelat myivät autonsa pois ja siirtyivät ostamaan lähes kaiken tarpeellisen lähiruokakaupasta tai netin kierrätysryhmistä. Hanna tunsi olonsa kuitenkin huomattavasti onnellisemmaksi kuin aikaisemmin.
”Elämään tuli lisää sisältöä. Oivalsimme, että meillä oli jo melkein kaikkea mitä tarvitsimme. Nuorempi lapsi pystyi hyvin käyttämään vanhemmalle lapselle hankittuja vaatteita ja tavaroita.”
Kun perhe oli aikaisemmin matkustanut yhdessä, uudessa tilanteessa he päättivät laittaa yhden huoneensa vuokralle Airbnb-palvelun kautta. Kissan ja koiran lisäksi he päättivät ottaa vielä kanoja ja mehiläisiä.
”Elämä palautui vihdoin omannäköiseksi, ja ehdimme elämään suoriutumisen sijaan.”
Arvoristiriita vahvistuu
Kotona ollessaan Hannalla oli aikaa katsella elämäänsä taaksepäin pienen välimatkan päästä. Hän näki, että oli muuttunut kokonaan toisenlaiseksi ihmiseksi työskenneltyään monta vuotta omia arvojaan vastaan. Seurauksena oli ollut paha olo, jota hän oli yrittänyt peittää kuluttamalla entistäkin enemmän.
”Oivalsin, että omia arvoja vastaan ei voi elää. Muuten eksyy elämässä täysin väärille raiteille ja muuttuu ihmiseksi, joka ei haluaisi olla.”
Päivittäisen kuluttamisen maailma näytti Hannasta suorastaan hullulta. Hänen mielestään markkinoinnissa ihmiset yritettiin saada ostamaan itselleen ihmisarvoa kritiikittömän kulutuksen avulla.
Hanna näki mainokset yrityksenä saada ihmiset tuntemaan alemmuuden tunnetta siitä, etteivät vielä kuuluneet johonkin haluamaansa joukkoon. Kuluttamalla heille taas luvattiin paikka heimon sisällä, menestyvien ihmisten joukossa.
Hanna koki, että hän oli muuttunut kokonaan toisenlaiseksi ihmiseksi työskenneltyään monta vuotta omia arvojaan vastaan. © Tommi Tuomi/Otavamedia
”Jonkin tietyn brändin ostamisella ihmiset pääsivät viestimään heimokoodiaan. Kaikki markkinointialalla kuitenkin tiesivät, että ilmiö voi jatkua vain niin kauan kuin ihmisillä oli harha omasta riittämättömyydestään.”
Hannaa kritiikitön kuluttaminen inhotti. Hänestä oli väärin luoda harhaa maailmasta, jossa ihmisarvo oli kiinni kuluttamisesta.
”Oivalsin, että mikään ostokokemus ei voi määritellä sitä, kuka minä olen tai kuka joku muu on.”
Uudelle uralle
Äitiysloman jälkeen Hanna näki ilmoituksen nykytaiteen maisteriopinnoista Aalto-yliopistossa. Opinnot kutsuivat heti, sillä monitieteisessä ohjelmassa hänellä oli mahdollisuus käyttää hyväkseen työkokemustaan graafikkona.
”Motivaatiokirjeeseen kirjoitin rehellisesti, että olin tehnyt elämässäni virheitä ja seurannut sokeasti taloudellista turvaa. Halusin olla ihminen, josta on hyötyä ja iloa toisille.”
Hanna pääsi opiskelemaan nykytaidetta. Samalla hän opiskeli visuaalista kulttuuria ja käsikirjoittamista. Valmistuttuaan neljä vuotta sitten hän alkoi hauduttaa ideaa kulutuskriittisestä romaanista.
”Minulla oli tarve kertoa kokemistani asioista ja oivalluksistani. Kirjoittamisesta tuli trauman purkua.”
Tänä keväänä julkaistiin Hannan ensimmäinen romaani Tukholma-syndrooma (Tammi). Se on tarina suuren tavaratalon markkinointiosastosta, jolla työskentelee 33 ihmistä. Kukaan heistä ei ole kovin onnellinen, mutta siitä huolimatta kaikki leimaavat kellokorttinsa päivittäin tunnollisesti.
”Tarina on fiktiota, mutta samalla jokaisessa hahmossa on jotain minusta itsestäni. Kaikki hahmot heijastavat jotain vuosistani markkinointialalla.”
Tarina on kirjoitettu niille, jotka elävät kulutushysterian kourissa tietämättä oikeastaan itsekään, miksi niin tekevät. Samalla se on kirjoitettu myös niille, jotka ovat jo heränneet, mutta eivät ole vielä löytäneet tietä ulos.
”On myös ihmisiä, jotka eivät ole koskaan lähteneet mukaan kulutushysteriaan. Heille kirja voi olla silkkaa viihdettä. Meille muille se on tarkoitettu herättäjäksi.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 8/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti