”Asioita voi mitata muillakin suureilla kuin euroissa” – Maria Österåkerin leppoisan elämän salaisuus on tiukka kulukuri ja omavaraisuus
Hieno ura, rahaa ja matkustelua – vai punainen tupa ja perunamaa? Maria Österåker valitsi jälkimmäisen, eikä hän ole katunut päätöstään hetkeäkään.
Kun omavaraisuuteen sitoutuu omien voimien mukaan, se tuottaa enemmän hyvin- kuin pahoinvointia, Maria uskoo. Kuva: Mikko Lehtimäki
Onnea ja omavaraisuutta – On se hetki vuodesta, kun voisi tulla kylläiseksi pelkästään auringosta ja leppeästä kesätuulesta, joka tuoksuu joka päivä erilaiselta: tänään syreeninkukilta, huomenna vastaleikatulta ruoholta.
Tällaisina päivinä elämä Flemmingsbackenilla on lähempänä Muumilaaksoa kuin tavallista suomalaisarkea. Maria Österåker, 46, valitsee mieluummin auringon kuin tietokoneen ruudun. Hän lähtee puuhastelemaan kasvimaalle tai puutarhaan.
Lue myös: 10 vinkkiä: Näin omavaraisuus lisääntyy arjessa
Jos kitkeminen alkaa kyllästyttää, Maria käy välillä keräämässä perheen kanarouvien munat ja leipoo piirakan. Maria tekee palkkatöitä tyypillisesti vain muutaman tunnin päivässä – jos sitäkään.
Hänen miehellään, 48-vuotiaalla Jenkillä on oma rakennusalan yritys ja mehiläispesiä, Maria on luennoitsija ja kirjoittaja. Mustasaaressa asuvan pariskunnan leppoisan elämän salaisuus on tiukka kulukuri ja omavaraisuus, jota Maria ja Jenk ovat toteuttaneet jo yhdentoista vuoden ajan.
Tavoitteesta toiseen
Kaikki alkoi Flemmingsbackenista, liki 200-vuotiaasta talovanhuksesta, joka hurmasi Marian ja Jenkin 23 vuotta sitten. He ostivat talon huokeaan hintaan ja remontoivat sitä pitkään ja rakkaudella. Isoa velkaa ei koskaan tarvittu – seikka, jolla tuli olemaan heidän valintojensa kannalta suuri merkitys myöhemmin.
Remonttien keskelle syntyi kolme lasta, ja Maria opiskeli itsensä talouden tohtoriksi. Hänestä tuli opettaja, tutkija ja pidetty luennoitsija. Hän eteni mielenkiintoisista työtehtävistä toisiin. Tuli taloudellista hyvinvointia, materiaalista hyvää ja menestystä. Ihmiset ihailivat Mariaa ja pitivät häntä aikaansaavana.
Mutta Marian mieli täyttyi syvistä mietteistä.
”Pohdin usein, oliko tämä minun käsitykseni hyvästä elämästä, vai ohjasivatko minua jonkun muun oletukset siitä, mitä ihmisen tulisi elämässään tavoitella”, Maria muistelee.
Oman pellon salaatti on Maria Österåkerille arvovalinta: se on paitsi melkein ilmaista, myös pieni ympäristöteko. Kuva: Mikko Lehtimäki
”Lapset olivat vielä pieniä, kaksi vanhinta ala-asteella ja nuorin alle kouluikäinen. Me molemmat työskentelimme kokoaikaisesti. Aikaa ei tuntunut riittävän mihinkään muuhun kuin työhön. Olisin halunnut aikaa itselleni, lapsille, miehelleni ja asioille, joista olin kiinnostunut. Jollekin spontaanille. Aikaa elämälle!”
Kun Maria täytti 35 vuotta, hän siirtyi palkkatöistä freelanceriksi. Mutta se ei vielä riittänyt. Maria ja Jenk halusivat perusteellisen elämänmuutoksen.
”Ymmärsimme, että se merkitsisi myös vähemmän töitä – ja samalla vähemmän palkkaa.”
Omavaraisuuskoe: Kuinka pienillä tuloilla olisi mahdollista elättää viisihenkinen perhe?
Talouden tohtorin tietotaito törmäsi epätavalliseen haasteeseen: kuinka pienillä tuloilla olisi mahdollista elättää viisihenkinen perhe?
”Tuntui siltä, että tarvitsimme potkun takalistoon. Meidän olisi lakattava väittämästä itsellemme, ettemme pärjäisi vähemmällä”, Maria muistelee.
Maria ja Jenk päättivät tehdä kokeen: he yrittäisivät30. Se auttaisi selvittämään, kuinka vähällä rahalla he tulisivat toimeen, jos olisi aivan pakko.
”Söisimme ainoastaan itse viljeltyjä tai metsästä kerättyjä ruokia. Ostaisimme kaupasta vain sellaista, mitä ei olisi mahdollista tuottaa tai kerätä itse.”
Marian kotikanalan kantaemät olivat tuotantokanalasta eläköityneitä kanoja, jotka olivat menossa teuraaksi. Kuva: Mikko Lehtimäki
Se ei aluksi ollut aivan helppoa. Maria muistaa, että aikuisilla oli alkuvaiheessa usein nälkä. Oli luotava uusia toimintatapoja entisten tilalle.
”Aiemmin en ollut ehtinyt enkä jaksanut leipoa tai tehdä ruokaa. Miksi tehdä itse, jos voi maksaa jollekin, joka teki sen puolestani?”
Nyt kotona alkoi tuoksua vastapaistetulta leivältä, nokkosletuilta ja villiyrttiteeltä. Se oli joskus raskastakin, mutta se palkitsi kerta toisensa jälkeen. Kun kuukausi oli täynnä, Maria ja Jenk huomasivat selvinneensä. Jostain oli tingitty, mutta tilalle oli tullut jotakin parempaa: aikaa, iloa ja hyvää elämää.
Runsauden keskellä
Nykyisin omavaraistelu on Österåkereille normaalia arkea. Pellolla ja kasvimaalla kasvaa perunaa, porkkanaa ja palsternakkaa, pinaattia ja salaatteja, papuja ja avomaankurkkuja. Puutarhassa on omena-, päärynä- ja luumupuita sekä marjapensaita.
Kasvihuoneessa kasvaa vähintään tomaattia ja paprikaa, mutta Maria on innostuja ja kokeilee mielellään viherpeukaloaan myös ananaskirsikoihin ja tomatilloihin.
Omavaraisuus ja luonnonantimet kuuluvat yhteen. Lasisessa kasvihuoneessa voi kasvattaa kaikkea tomaateista munakoisoihin ja meloneihin. Kuva: Mikko Lehtimäki
Maa lannoitetaan talven muhineella bokashi-kompostilla, joka on niellyt kotitalousjätteet. Munat tulevat omilta kanoilta, hunaja omilta mehiläisiltä. Vuosien varrella omia tomaatintaimia, munia ja itse viljeltyjä sieniä on toisinaan myös myyty tai vaihdettu muihin tuotteisiin – Maria luonnehtii tätä moderniksi vaihdantataloudeksi.
Luonnonantimet ovat tärkeä osa omavaraisuutta.
”Kesäisin syödään villivihanneksia. Teen ruokia ja smoothieita vaikkapa voikukasta tai nokkosesta”, Maria kertoo.
Jenk on asentanut taloon vesikiertoisen lämmityksen. Toukokuusta elokuuhun kotitalouden lämminvesi – ja samalla myös talo – lämmitetään aurinkovaraajilla, joista tulee osa lämmöstä myös alkukeväällä ja loppusyksystä.
Keväällä ja kesällä omavaraistelijan elämä on kiireisempää: kaikki kasvaa, kaikkea pitää kylvää, koulia, kitkeä, lannoittaa ja hoivata.
Talvella, kun puutarha nukkuu lumipeiton alla, ikkunalla kasvaa versoja ja ituja. Kellarissa on omenoita ja porkkanoita. Ruokapöydän antimia täydentävät kesällä säilötyt metsäsienet, marjat, yrtit ja kasvikset, ja liedellä höyryävä kattilallinen oman pellon perunoita.
Biologinen tuholaistorjuja Mats on osa Flemmingsbackanin henkilökuntaa. Kuva: Mikko Lehtimäki
Kulutuslakkoilua
Alkuhuumassa Maria innostui tekemään itse kaikkea villalangasta kosmetiikkaan. Ajan myötä jäljelle ovat jääneet ne asiat, jotka tuntuvat omilta ja mahdollisilta.
Ennen Jenkillä ja Marialla oli lampaita, ja katonharjalla istuskeli rivi onnellisia kalkkunoita. Eläimet toivat kuitenkin myös huolta, byrokratiaa ja sydänsuruja. Kanat saavat riittää.
Vaikka ei olisi omavarainen kaikessa, melkein kaikesta voi säästää. Maria leipoo mahdollisimman paljon itse. Hän ostaa alennuslaputetut maidot ja pakastaa ne lettuja ja puuroja varten. Ruukkusalaatin juuripaakkua ei heitetä jäteastiaan, vaan se kaivetaan multaan. Pian se tuottaa jo uutta satoa.
Maria pesee hiukset vain kerran viikossa ja tekee joskus itse myös saippuat ja shampoot, jopa deodorantin. Rasvoittuneet hiukset puhdistuvat hyvin myös ruisjauholla, hän vinkkaa.
Maria pesee hiukset vain kerran viikossa ja tekee joskus itse myös saippuat ja shampoot, jopa deodorantin.
Omavaraisuuden ohella Österåkerien elämäntapaan kuuluu tinkiminen kaikenlaisesta kuluttamisesta. Ennen Maria rentoutui usein käymällä kaupoissa. Perhe myös matkusteli paljon – mieluiten kaupunkeihin, joissa sai shoppailla kyllikseen.
”Kun on vähemmän rahaa, kuluttaminenkin vähenee automaattisesti. Hassua kyllä, kaikkea tarpeellista meillä tuntuu silti olevan. Yksinkertainen elämä antaa mielenrauhaa. Elämäntapamme on myös kestävämpi ja ympäristöystävällisempi. Se on minulle valtava innoituksen lähde.”
Fry-koiralla on kesäloma. Talvisin Maria lenkittää Fryn valoisaan aikaan, jotta ehtii nauttia päivänvalosta. Kuva: Mikko Lehtimäki
Marian tulot ovat pudonneet huomattavasti. Se ei tunnu häiritsevän häntä lainkaan.
”Asioita voi mitata muillakin suureilla kuin euroissa. Olen muuttunut ihmisenä valtavasti, voin paremmin, nautin arjesta ja minulla on aikaa läheisilleni. Eikö se ole paljon arvokkaampaa kuin raha?”
”Me tiedämme, että selviämme tarvittaessa aivan valtavan pienellä rahalla, jos meillä ei ole töitä – tai jos itse päätämme työskennellä vähemmän.”
Omavaraisuuden lisääminen on antanut pariskunnalle vapautta ja turvallisuudentunnetta.
”Me tiedämme, että selviämme tarvittaessa aivan valtavan pienellä rahalla, jos meillä ei ole töitä – tai jos itse päätämme työskennellä vähemmän.”
Omavaraisuus on kasvava muoti-ilmiö
Punainen tupa ja perunamaa on suomalainen ydinunelma. Omavaraisuus on kasvava muoti-ilmiö, mutta suurimmalla osalla loppuu puhti kesken projektin. Miksi Maria ja Jenk eivät koskaan lopettaneet?
Ehkä siksi, että he ovat omavaraistelijoita, eivät ”omavaraistaistelijoita”. Mitään ei väännetä väkisin – Flemmingsbackenissa on aina naurettu paljon enemmän kuin itketty.
Nykyisin omavaraistelu on Österåkereille normaalia arkea. Pellolla ja kasvimaalla kasvaa perunaa, porkkanaa ja palsternakkaa, pinaattia ja salaatteja, papuja ja avomaankurkkuja. Kuva: Mikko Lehtimäki
”Olen liian mukavuudenhaluinen mennäkseni äärimmäisyyksiin. Ajattelen mieluummin, että jokainen teko on merkityksellinen. Kaikkien ei tarvitse muuttaa maalle vanhaan taloon. Salaattia tai yrttejä voi viljellä koko kesän vaikka kaupunkiasunnon parvekkeella. Sekin on omavaraistelua”, Maria pohtii.
Vuosien varrella omavaraisuusastetta on myös säädelty lasten arjen ja sietokyvyn mukaan.
”Olemme perhe, ja kaikkien pitää tuntea kuuluvansa joukkoon. Jos minä ja Jenk olisimme kahden, eläisimme varmasti paljon yksinkertaisemmin.”
Nyt ajat, jolloin kalenterissa oli yhdeksän jalkapallotreeniä viikossa, ovat ohi. Kaksi vanhinta lasta ovat jo aikuisia, ja kotona asuu enää 15-vuotias Engla-tytär.
Joustoa tarvitaan silti, sillä tämä on Flemmingsbacken, ei Strömsö. Joskus kaalinviljely epäonnistuu katastrofaalisesti, karhu käy kaatamassa mehiläispesät tai kettu syö kanat. Silloin hengitetään syvään ja palataan perusasioihin, Maria toteaa.
”Ei tämä ole mikään taistelu luonnonvoimia vastaan. Tämä on elämää lähempänä luonnon kiertokulkua.”