Kun isä sai vakavan aivovamman, äidistä tuli omaishoitaja – kriisi mullisti myös tyttären elämän: ”Huoleton nuoruuteni loppui silmänräpäyksessä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Heidi-Maija Salonen
Isän tilanne vaikutti kaikkiin perheenjäseniin. ”Olisin joskus kaivannut sitä, että joku olisi kysynyt, miten minä jaksan”, Heidi-Maija Salonen sanoo. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Heidi-Maija Salonen, 31, oli teini-ikäinen, kun hänen isänsä sai vakavan aivovamman ja äidistä tuli omaishoitaja. Kriisi mullisti koko perheen elämän ja antoi Heidi-Maijan tulevaisuudelle uuden suunnan.

Sinä iltana isä ei lähettänyt viestiä. 16-vuotias Heidi-Maija Salonen oli äitinsä kanssa ihmeissään. Isällä oli tapana raportoida joka päivä etapeistaan reissun aikana. Nyt hänen piti olla autolautassa matkalla kohti Suomea palatessaan haaveilemaltaan moottoripyöräreissulta Keski-Euroopasta.

Seuraavana iltapäivänä puhelin soi. Isän työkaveri oli lukenut iltapäivälehdestä, että Tuusulasta kotoisin oleva suomalainen motoristi oli joutunut vakavaan onnettomuuteen Saksassa.

Kaikki tiedot ikää myöten täsmäsivät. Heidi-Maija ymmärsi heti, että heidän perheelleen on tapahtunut jotain peruuttamatonta.

Isällä vakava aivovamma – ”Hän ei pystynyt puhumaan eikä liikkumaan”

Sokkitila pakotti toimimaan. Heidi-Maijan äiti keräsi kielitaitonsa 20 vuoden takaa ja soitti saksalaiseen sairaalaan. Uutiset olivat lohduttomia: vakava aivovamma, eikä tietoa, jääkö potilas henkiin.

Äiti lähti Heidi-Maijan isoveljen kanssa Saksaan isän luo. Heidi-Maija palasi omaan kotiinsa Hämeenlinnaan, jonne hän oli muuttanut vaatetusalan opintojen perässä. Seuraavat päivät ja viikot kuluivat sumuisessa epätietoisuudessa.

”Opinnot pitivät minut järjissäni kaiken huolen keskellä.”

Heidi-Maija tunsi valtavaa vastuuta omasta elämästään ja yritti miettiä keinoja auttaa äitiä. Samalla hän joutui elämään epätietoisena siitä, tulisiko hän enää koskaan näkemään isäänsä.

”Huoleton nuoruuteni loppui silmänräpäyksessä.”

Iltalehden uutinen onnettomuudesta

Heidi-Maija sai tiedon isän onnettomuudesta Iltalehden uutisesta. Se muutti koko perheen elämän. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kuuden viikon kuluttua onnettomuudesta isä lennätettiin Suomeen ambulanssilentokoneella. Heidi-Maija itki ilosta, surusta ja hämmennyksestä, kun hän näki koomasta heränneen isänsä Hyvinkään sairaalan neurologisella osastolla.

”Hän ei pystynyt puhumaan eikä liikkumaan, mutta katseesta näki, että aivoissa tapahtuu jotain.”

Puolen vuoden sairaalakuntoutuksen jälkeen Heidi-Maijan äiti ryhtyi puolisonsa omaishoitajaksi. Hoidettava pystyi istumaan pyörätuolissa, puhumaan hitaasti joitakin lauseita ja syömään itse.

Heidi-Maijasta tuntui hyvältä, että isä palasi kotiin. Samalla hän pelkäsi sitä, miten äiti jaksaa kantaa vastuun hoidosta. Sairaalassa isää avustamassa oli aina kaksi hoitajaa, mutta äiti joutuisi tekemään suurimman osan työstä yksin.

Omaishoito oli itsestäänselvä valinta

Kun äidin arki omaishoitajana alkoi, Heidi-Maija luopui monista riennoistaan. Hän halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa vanhempiensa luona. Myös perheen muut lapset osallistuivat isän hoitamiseen, voimavarojensa mukaan.

”Kukaan ei velvoittanut minua auttamaan, mutta valinta oli itsestäänselvä. Kun joskus olin kavereideni kanssa riennoissa, tunsin syyllisyyttä siitä, että en ole äitini apuna.”

Lapsuudenkodissa käydessään Heidi-Maija osallistui omaishoitajan arkisiin askareisiin: isän asennon korjaamiseen, avustamiseen pukeutumisessa ja siirtymisissä ja ruuan tarjoiluun. Henkilökohtaisen hygienian hoiti äiti.

Kari Järviö

Heidi-Maijan isä Kari Järviö istui onnettomuuden jälkeen loppuelämänsä pyörätuolissa. Juttuseurana äiti Ulla-Maija Järviö Kerttu-koira sylissään. Omaishoito oli itsestäänselvyys. Heidi-Maija Salosen kotialbumi

Ilo ja suru kulkivat rinnakkain. Television katselu yhdessä ja muut arkiset hetket tuntuivat arvokkaammilta kuin aikaisemmin. Samaan aikaan Heidi-Maija teki surutyötä siitä, että isän persoona kuoli onnettomuudessa.

”Johtaja-asemassa olevasta energisestä ja ulospäin suuntautuneesta miehestä tuli toisten avusta riippuvainen erakko. En voi edes kuvitella, mitä kaikkea hän kävi läpi mielessään.”

Masennusdiagnoosi pysäytti tyttären

Toukokuussa vuonna 2007 Heidi-Maija oli valmistumassa vaatetusalan artesaaniksi. Juhliin oli aikaa viikko, kun elämä mullistui jälleen. Perheen lähipiiristä kuoli nuori ihminen, ja Heidi-Maijan isältä löydettiin ihosyöpä. Syöpä leikattiin, mutta se uusi puolen vuoden päästä ja levisi nopeasti.

Heidi-Maijan äiti hoiti miehensä kotona viimeiselle viikolle asti, jolloin puoliso siirrettiin terveyskeskukseen. Isä kuoli sateisena lokakuun yönä.

Hautajaisten jälkeen Heidi-Maija yritti keskittyä nuoren naisen elämään: töihin, ystäviin, harrastuksiin ja matkusteluun. Vuoden kuluttua hän romahti henkisesti. Lyhyeen aikaan oli mahtunut liian monta vaikeaa asiaa.

”En ollut kunnolla pystynyt käsittelemään tunteitani. Tunsin oloni ahdistuneeksi ja olin jatkuvasti itkuinen.”

Heidi-Maija hakeutui lääkäriin. Hän sai masennusdiagnoosin ja myöhemmin lähetteen psykoterapiaan.

”Kolmen vuoden psykoterapia on ollut toipumiseni kannalta ratkaiseva. En uskalla edes ajatella, minkälaisen suunnan elämä olisi saanut, jos en olisi päässyt puhumaan pahaa oloani ulos. Terapeutin kanssa en joutunut miettimään, jaksaako toinen kuunnella ongelmiani.”

Heidi-Maija Salonen ja Ulla-Maija Järviö

”Arjen pienistä hetkistä, kuten yhteisistä ruokailuista, tuli entistä tärkeämpiä”, Heidi -Maija Salonen ja äiti Ulla-Maija Järviö kertovat. Omaishoito koskee koko perhettä. Tuen tulisi olla fyysistä, psyykkistä ja myös taloudellista.  Tommi Tuomi / Otavamedia

Jaksamisen äärirajoilla – omaishoito ei ole pelkästään oma valinta

Psykoterapiassa Heidi-Maija kävi läpi tunteita, joita äidin omaishoitajuus ja isän kohtalo olivat aiheuttaneet. Hän törmäsi ristiriitaisiin ajatuksiin.

Heidi-Maija mietti muun muassa sitä, oliko kuolema loppujen lopuksi helpotus pahasti vammautuneelle isälle ja omaishoitajaäidille.

”Isäni sanoi minulle kerran syöpäsairautensa loppuaikoina, että vaikka hän istui pyörätuolissa, hän olisi silti halunnut elää ja nähdä lastensa elämää. Se tuntuu edelleen raastavalta.”

Heidi-Maija uskoo, että vaikka hänen äidilleen jäi työstettäväksi valtava suru elämänkumppanin kuolemasta, oli myös jossain määrin helpottavaa, ettei tilanne jatkunut pidempään.

”Äiti teki työtä omasta tahdostaan, mutta myös terveytensä uhalla ja jaksamisensa äärirajoilla. Hän sai voimaa vahvasta hengellisyydestä ja uskosta, että kaikella on tarkoitus. En ymmärrä, miten äiti olisi jaksanut, jos omaishoitajuus olisi jatkunut kymmeniä vuosia.”

Heidi-Maija ymmärtää täysin äitinsä ratkaisun ryhtyä omaishoitajaksi. Se osoittaa suurta lähimmäisen rakkautta. Heidi-Maijan mielestä omaishoitajuus ei ole pelkästään ihmisen oma valinta.

”Monissa tilanteissa tuntuisi hirveän epäinhimilliseltä jättää oma läheinen laitokseen vieraiden armoille.”

Arvot uuteen järjestykseen

Äidin ja Heidi-Maijan suhde syventyi isän kuoleman jälkeen.

”Vaikea kokemus on yhdistänyt meitä. Pystyn puhumaan äidin kanssa myös sellaisista asioista, mistä moni vaikenee.”

Heidi-Maija Salonen

Omaishoito koskettaa koko perhettä. ”Jos joku rakkaistani tarvitsisi apua, tekisin saman valinnan kuin äitini.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Isän vammautuminen ja menettäminen opetti Heidi-Maijan ymmärtämään konkreettisesti sen, mitä hetkessä eläminen tarkoittaa. Seuraavaa hetkeä ei välttämättä tule.

”Näin iso vastoinkäyminen pani arvoni uuteen järjestykseen. Kaikkein tärkeintä minulle on elämän jakaminen läheisten kanssa.”

Nykyään Heidi-Maija elää aviomiehensä ja kahden poikansa kanssa Tuusulassa. Isän kohtalo on vaikuttanut hänen elämänvalintoihinsa. Hän opiskeli uuden ammatin ja valmistui sosionomiksi. Opinnäytetyönsä hän teki surutyöstä leskiksi jääneiden omaishoitajien kanssa.

”Uskon, että kaikilla tapahtumilla on tarkoitus. Nyt näen, kuinka minua on johdatettu tähän ammattiin.”

Heidi-Maija perusti hiljattain TunneTunne-nimisen yrityksen, jonka palvelut keskittyvät omaishoitajien hyvinvoinnin tukemiseen. Hän on ohjannut heidän suru- ja vertaisryhmiään.

Isän onnettomuus jätti Heidi-Maijaan pelon, että läheisille voi tapahtua ihan mitä tahansa. Häntä helpottaa ajatus, että asia ei ole hänen käsissään.

Pahan paikan tullen Heidi-Maija olisi valmis toimimaan.

”Uskon, että jos joku rakkaistani tarvitsisi apua, tekisin saman valinnan kuin äitini.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/19.

Lue myös omaishoidosta kertovan sarjan aiempi osa: Kirjailija Matti J. Kuronen toimii Tellervo-vaimonsa omaishoitajana: ”Rakkaus alkaa, kun ei ole enää yhtään syytä rakastaa”

Lue myös: Mikä avuksi, kun omaishoitajan voimat loppuvat? ”Minulla ei ole lainkaan vapaahetkiä”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X