Kuoleman koskettama mies – Harri Skaffari on katsonut kuolemaa silmiin niin monta kertaa, ettei enää pelkää sitä

Harri Skaffari on katsonut kuolemaa silmiin niin monta kertaa, ettei hän enää pelkää sitä. Elämä on vienyt ympäri maailman ja avartanut näkemyksiä. Aasian vuosinaan hän oppi uskomaan kohtaloon ja hyväksymään tyynesti ne asiat, joita ei voi muuttaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koirat Alma ja Vexi ovat Harrin perheenjäseniä ja juttukavereita. ”Sanotaan, että koiraa ei saisi pitää lapsena, mutta kyllä koirat ovat minulle vähän kuin lasten korvikkeita”, kuvailee Harri.

Harri Skaffari on katsonut kuolemaa silmiin niin monta kertaa, ettei hän enää pelkää sitä. Elämä on vienyt ympäri maailman ja avartanut näkemyksiä. Aasian vuosinaan hän oppi uskomaan kohtaloon ja hyväksymään tyynesti ne asiat, joita ei voi muuttaa.
Teksti: Tiina Suomalainen

Rottweilerit Alma ja Vexi juosta revittelevät koirapuistossa Suonenjoen laitamilla. Niiden isäntä Harri Skaffari, 54, on ottanut mukaansa pallon ja raksuja – enempää ei koirien riemuun tarvita.

Harri istuu penkille ja hengähtää syvään. Koirat tuovat elämää hiljaisiin päiviin ja pitävät hänet kiinni arjessa. Ne ovat seuralaisia ja juttukavereita. Harri arvelee, että ilman koiriaan hän olisi henkisesti paljon huonommassa kunnossa.

Jos Harrin pitäisi määritellä onni, se voisi olla juuri tällainen hetki koirapuistossa. Tai se, kun aamulla sänkyyn tunkee karvainen märkä kuono ja pyytää rapsutusta.

Harri on oppinut tarttumaan hetkeen. Lukuisat kohtaamiset kuoleman kanssa ja liuta vakavia sairauksia ovat näyttäneet hänelle, kuinka hauraalla pohjalla täällä tallataan.

”On elettävä nyt. Kun päivä laskee iltaan, on se mennyt eikä se palaa enää koskaan. Jokainen aamu pitää kääntää kasvot valoon eikä jäädä tuijottamaan varjoja. Niidenkin hetki tulee vielä”, Harria Skaffari sanoo.

Nuoruuden loppu – Veli kuoli autokolarissa

Harri syntyi vuonna 1967 Orimattilan sairaalassa perheen ainoaksi lapseksi. Vain kahdeksan kuukauden kuluttua kuolema muistutti jo olemassaolostaan. Harri-vauva sairastui niin rajuun ripuliin, että hän joutui sairaalaan tiputukseen.

Vauvasta kasvoi pikkupoika, joka leikki pum-sotaa ja juoksenteli metsissä. Pikkupojasta kasvoi nuorukainen, jota kiinnostivat tietokonepelit, autot, tytöt ja kaljoittelu.

Parikymppisenä Harri oli muuttamassa Kouvolasta Kokkolaan opiskelemaan insinööriksi. Mukaan lähtisi myös hänen ystävänsä Janne, joka oli menossa opiskelemaan Ouluun.

Sitä ennen kaveriporukka kävi vielä Virtasalmen kiihdytysajoissa. Oli sateinen lauantai. Moottorit jyrisivät, ja kisamakkara maistui. Paluumatkan Harri taittoi kaverinsa Opelissa. Janne, hänen pikkuveljensä ja kolmas kaveri ajoivat kotiin Jannen Skodalla.

Rankkasateessa Skoda lähti vesiliirtoon ja törmäsi vastaantulevaan autoon. Jannen ja hänen veljensä elämät päättyivät sille tielle.

”Kuulimme tapahtuneesta seuraavana aamuna. Eniten surin sitä, että olin menettänyt hyvän ystävän.”

Vielä samana päivänä Harri matkusti yksin Kokkolaan ja itki koko matkan.

”Meille jokaiselle on oma polku määrätty. Tämän hyväksyminen tuo tyyneyttä elämään”, miettii Harri. © Matias Honkamaa

”Meille jokaiselle on oma polku määrätty. Tämän hyväksyminen tuo tyyneyttä elämään”, miettii Harri. © Matias Honkamaa

Lama sysäsi mekaanikon maailmalle

Mekaniikka on ehdottomasti Harrin juttu. Jos on kaksi osaa, jotka toimivat yhteen, Harri alkaa heti tutkia, miten tämä on tehty ja miten tämä toimii.

Valitettavasti hän valmistui insinööriksi pahimpaan lama-aikaan.

”En päässyt edes trukkikuskiksi, koska pelkäsivät, että lähden heti, jos saan inssin paikan. Inssin töitä en saanut, koska minulla ei ollut kokemusta.”

Harri pyöritti romufirmaa ja teki koneasennuskeikkoja ympäri Suomen. Vuonna 1997 onnisti: hän pääsi ystävänsä vinkistä ulkomaankomennukselle. Kohde oli Kiina ja työnä voimalaitoksen koekäyttö. Komennus venyi kahteen ja puoleen vuoteen.

Kiinaa seurasivat työkomennukset Taiwanissa, Thaimaassa, Vietnamissa, Indonesiassa ja Etelä-Koreassa. Aasian lisäksi Harri työskenteli Lähi-Idässä, Afrikassa ja Euroopassa. 25 vuoden aikana hän teki töitä 40 eri maassa yli sadan eri kansallisuuden kanssa.

Aasiassa Harri tunsi olevansa kotonaan.

”Pidän Aasian ilmastosta, ruoasta ja kulttuurista kuten perhekeskeisyydestä ja traditioiden arvostamisesta. Suhtautuminen kuolemaankin on täysin erilainen kuin meillä länsimaissa. Kuolemaa ei ole siivottu pois näkyvistä.”

Kaksi erilaista loppua – ”Sain pienen hetken olla isoisä”

Kiinasta Harri löysi ensimmäisen vaimonsa. Kun tämän isoäiti kuoli, ruumiinvalvojaisia vietettiin kolme vuorokautta. Hautajaisissa poltettiin suitsukkeita ja leikkirahaa, jotta vainajalla olisi kuoleman jälkeen riittävä toimeentulo. Haudalta poistuttaessa ei saanut katsoa taakse, ettei kaipaus toisi pahoja henkiä kummittelemaan.

Indonesiassa Harri todisti aivan toisenlaisen kuoleman. Hänen toisen vaimonsa tytär oli synnyttänyt hätäsektiolla vauvan, joka menehtyi heti. Vauva tuotiin kotiin, pestiin ja kapaloitiin. Perheenjäsenet kerääntyivät vauvan ympärille ja silittivät pikkuista.

Tämän kaiken Harri videoi, jotta videota voitaisiin myöhemmin näyttää vauvan äidille. Tämä makasi vielä sairaalassa tajuttomana. Koska vauvan äiti oli muslimi, piti vauva haudata heti, ennen auringonlaskua.

Menetyksen muistaminen tuo edelleen kyyneleet Harrin silmiin.

”Sain pienen hetken olla isoisä. Päässä takoi vain, että tämä ei voi olla totta. Sitten aloin etsiä kiivaasti tilastotietoja lapsikuolleisuudesta Indonesiassa. Faktat auttoivat minua selviytymään.”

”Indonesian perhe on ainut perhe, joka minulla on aikuisiällä ollut. Kuvassa vaimoni Patricia (oik. kainalossani) sekä hänen tyttärensä, äitinsä ja koiramme.” © Harri Skaffarin kotialbumi

”Indonesian perhe on ainut perhe, joka minulla on aikuisiällä ollut. Kuvassa vaimoni Patricia (oik. kainalossani) sekä hänen tyttärensä, äitinsä ja koiramme.” © Harri Skaffarin kotialbumi

AirAsian kohtalokas lento ja syyllisyys selviämisestä

Joskus elämä ja kuolema ovat kiinni sekunneista, joskus sattumalta tehdyistä valinnoista. Jos Harri olisi matkustanut Virtasalmen kiihdytysajoista kotiin Jannen Skodalla, jos hän olisi mennyt töihin vähän myöhemmin Thaimaassa keväällä 2014, kun muslimiterroristit räjäyttivät pommin työmatkan varrella, ja jos hän olisi valinnut toisin joulukuussa 2014, häntä ei enää olisi.

Harrilla oli tapana lentää AirAsian aamulennolla Jaavalta Singaporeen ja sieltä Thaimaahan. Joulukuun lopulla 2014 hän päätti kuitenkin lentää toisen lentoyhtiön lennolla. Kun hän saapui lentokentälle, oli AirAsian lennon lähtötarkastus vielä käynnissä. Harri oli jo vaihtamassa lentoaan tuttuun koneeseen, mutta päätti sittenkin jäädä torkkumaan lähtöaulaan ja odottamaan toista lentoa.

Isä kahden pojan kanssa kiirehti vielä lennolle. He juttelivat iloisesti ja heidän varvastossunsa läpsyivät lattiaa vasten. Hitto, kun nuokin metelöivät, eivätkä anna minun nukkua, Harri ajatteli.

Vaihtaessaan konetta Singaporessa hän näki televisiouutisista, että AirAsian lento oli kadonnut jälkiä jättämättä.

”Harri meni baariin ja tilasi kädet täristen tuplakonjakin. Mikä sinulla on, krapulako”, baarimikko kysyi.

”Ei, kun minun piti olla tuolla lennolla”, sanoi Harri ja nyökkäsi televisioon päin.

Kone oli syöksynyt mereen ja vienyt mukanaan 162 ihmistä.

”En ole koskaan aikaisemmin tuntenut syyllisyyttä siitä, että olen selvinnyt hengissä. Mutta silloin minua kadutti se, etten ollut ajatellut kauniimpia ajatuksia siitä isästä ja hänen pojistaan.”

Sairas mies – ”Läikkynyttä maitoa on turha itkeä”

Tämä oli tässä, päätti Harri vuonna 2017. Hän laski rahaa olevan sen verran, että hänen ei tarvitsisi tehdä enää ikinä töitä. Niinpä hän pakkasi koiransa ja vähät tavaransa matkailuautoon ja lähti kiertämään Eurooppaa.

Kun hän parin vuoden kuluttua palasi Suomeen ja Suonenjoelle, alkoi sairaalakierre. Lista on pitkä: verenmyrkytys, hermorappeuma, lihasrappeuma, nivelrikko, kuolio jalassa, sydämen vajaatoiminta, sepelvaltimotauti ja pallolaajennuksen jälkeiset komplikaatiot.

Viime tammikuussa tapahtui vielä seuraavaa: Harri melkein menehtyi vakavaan häkämyrkytykseen, joutui lopettamaan rakkaan koiransa Eddien ja juuri, kun hän oli hakenut koiravanhukset tuhkat, soitti lääkäri. Pitkien tutkimusten lopputulema oli se, että Harri oli kaiken muun lisäksi sairastunut krooniseen lymfaattiseen leukemiaan eli parantumattomaan krooniseen verisyöpään.

”Monet sairauksistani ovat seurausta diabeteksesta ja elintavoistani, mutta minkäs teet. Läikkynyttä maitoa on turha itkeä. Jotkut sairauksistani ovat taas tosi harvinaisia.”

Toisin kuin väitetään, salama voi iskeä kaksi kertaa samaan puuhun.

Harri laskee, että hyvässä lykyssä hänellä saattaa olla kymmenen vuotta elinaikaa. Mutta realistisesti ajateltuna vuosia on vähemmän. Yksi vaikeimmista tehtävistä oli kertoa äidille, että hänen poikansa tulee todennäköisesti kuolemaan ennen häntä.

Harri toivoo, että kun hän kuolee, hänet muistetaan. Toivottavasti myös maapallon toisella puolella Indonesiassa, jossa ex-vaimon tyttäret asuvat ja joiden opintoja Harri kustantaa edelleen.

Rättikatto Mustangilla on hyvä cruisailla koirapuistoon. © Matias Honkamaa

Rättikatto Mustangilla on hyvä cruisailla koirapuistoon. © Matias Honkamaa

Tyyneyttä kaiken edessä

Aasiasta Harrin mieleen tarttuivat seu­raavat sanat: Ole kuin perhosen siipi tai sen nostattama pyörre. Harri hymähtää, että hän ei tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta se kuulostaa hienolta.

Vuodet Aasiassa muokkasivat Harrista fatalistin. Kohtalonusko ei merkitse alistumista vaan tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, minkä voi ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

”Kuolema on menettänyt merkityksensä­. En ole koskaan pelännyt sitä, koska se on kulkenut rinnalla koko elämän.”

Harri Skaffari on myynyt omaisuuttaan, vähentänyt kulutusta, antanut itselleen luvan tuntea ja surra. Hän pyrkii päivittäin tekemään asioita, jotka tuottava hänelle iloa.

Yksi ilonlähteistä on rintamamiestalon autotallissa odottava rättikatto Mustang vuosimallia 1995. Sillä voi ajella vaikka koirien kanssa koirapuistoon.

X