Näyttelijä Lotta Lehtikari opiskeli Rosen-terapeutiksi: ”Siskoni kuolema on ollut isoin koettelemukseni”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Näyttelijä ja Rosen-terapeutti Lotta Lehtikari, 46, näyttelee pääosassa Pala sydämestä -sarjassa, joka alkaa Ylellä maaliskuun lopulla.
Näyttelijä ja Rosen-terapeutti Lotta Lehtikari, 46, näyttelee pääosassa Pala sydämestä -sarjassa, joka alkaa Ylellä maaliskuun lopulla. © Susa Junnola
Näyttelijä Lotta Lehtikari päätyi traagisten elämäntapahtumien takia terapiaan, josta löytyi lopulta vahvojen tunnekokemusten kautta toinen ammatti.

Lotta Lehtikari sanoo tunteen voittaneen järjen, kun hän päätti ryhtyä näyttelijän työn ohella Rosen-terapeutiksi.

”Muistan hyvin ihan sen yksittäisen hetken, kun päätös syntyi”, Lotta Lehtikari kertoo.

”Rosen yhdistää tunteet ja psykologian”

”Olin itse käynyt jo vuoden verran asiakkaana Rosen-terapiassa. Kerran yhden hoidon päätteeksi terapeuttini kysyi, olinko koskaan ajatellut, että voisin alkaa opiskella terapeutiksi itsekin. Hän sattui olemaan myös yksi alan opettajista.

Sydämeni hyppäsi voltin ja kummallinen hyvän olon ja riemun tunne valtasi minut kauttaaltaan. Tunne oli hyvin voimakas ja samalla sekunnilla tiesin, että se oli todella hyvä idea.

En ollut koskaan ajatellut työskenteleväni hyvinvoinnin ja terveyden parissa. Rosen yhdistää tunteet ja psykologian, kaiken sen mikä minua on kiinnostanut aina myös näyttelijän työssä. Sitähän se roolin työstäminen pohjimmiltaan on: toisten nahkoihin menemistä ja ajatusmaailmaan ja tunteisiin sukeltamista.

Rosenissa kaikki lähtee läsnäolosta ja ei-tietämisestä, ja siinä käytetään paljon myös intuitiota. Molemmissa ammateissani yhdistyvät kolme elementtiä: keho, tunteet ja läsnäolo.”

Kuolema luo merkitystä

”Pääsin eroon kuolemanpelosta Rosenin avulla. Olen hyväksynyt elämän sellaisena kuin se tulee. En enää vastusta sitä, enkä kuolemaa. Olen hyvin tietoinen siitä, että meidän on tarkoituskin kuolla ja se on ihan ok. Kuolema on nimenomaan vapauttava ajatus.

Olisi kamalaa ajatella, että elämme ikuisesti täällä. Kuolema, elämän rajallisuus, tuo merkityksen tälle kaikelle. Koin kuoleman ja syntymän saman vuoden sisällä. Olin 31-vuotias ja raskaana, kun siskoni teki itsemurhan. Poikani syntyi alle vuoden sisällä siitä.

Siskoni kuolema on ollut minulle isoin koettelemus tähänastisessa elämässäni. Se oli iso vuosi minulle ja ehdottomasti kaikista opettavin. Kuolema ja syntymä tulivat ihan sylikkäin. Oma lapsi oli tosi toivottu juttu, vaikka ajoitus olikin dramaattinen.

Lapsen syntymän jälkeen minun ei tarvinnut miettiä, oliko mitään syytä elää. Lapsi kannatteli omalta osaltaan vaikean vaiheen yli.

Olen hakenut syitä siskon kuolemalle ja tajunnut, että niitä tarinoita on monta, eikä yhtä totuutta ehkä laisinkaan. Olen hyväksynyt asian ja sen, ettei siskon itsemurha ollut minun käsissäni. En ollut vastuussa siitä.

Totta kai tapahtunutta on pitänyt surra, mutta syyllisyys siitä on helpottanut. Siskoni ohella myös äidilläni oli samanlainen tarina. Näiden tapahtumien jälkeen ei enää pelkkä positiivinen ajattelu riittänyt, vaan minun oli hakeuduttava terapian piiriin ja se vei lopulta minut kohti Rosenia. Lukeudun kyllä niihin, jotka uskovat, että kuolema ei ole kaiken loppu, vaan henki jatkaa eteenpäin.”

Lotta Lehtikari: ”Olemme keho–mieli -kokonaisuus”

”Ennen terapiaan hakeutumistani olin kova suorittaja ja yksinpärjääjä. Teatterikouluun nuorena päästyäni tajusin, etten siellä pelkällä suorittamisella pärjää. Luovuutta kun ei voi suorittaa. Se oli aluksi shokki.

Pyristelin koko teatterikoulun ajan irti suorittajuudesta. Hain hyväksyntää etenkin kollegoilta. Nuorena teatteriporukka oli kaikki kaikessa ja kaipasin kovasti muiden arvostusta.

Kävin pitkään psykoterapiassa, jossa analysoidaan mielen tasolla sitä mitä kaikkea on tapahtunut. Se ei kuitenkaan ratkaisevasti muuttanut mitään, koska trauma ja tunteet ovat kehossa. Vasta kun tunne- ja kehotasolla pääsin purkautumaan, koin, että parantuminen alkoi.

Olemme muutenkin ihmiskuntana liikaa järjessä kiinni. Arvostamme älyä ja rationalisuutta yli kaiken, mutta olemme laiminlyöneet tunnepuolta aika isosti. Nyt olemme ehkä enemmän heräämässä siihen, että olemme keho-mieli -kokonaisuus.”

Kosketuksen ja sylin merkitys

”Rosen-terapeuttina olen huomannut, miten merkityksellinen rooli sylillä ja kosketuksella on paranemisessa. Kosketus on hermoston kieli. Sanojen sijaan hermosto ymmärtää sitä. Osaamme kyllä ottaa lapset syliin, jos he ovat poissa tolaltaan, mutta hukkaamme sylin ja kosketuksen tarpeen aikuisina.

Monelta asiakkaaltani on puuttunut lapsena turvallinen syli. Sillon kosketuksen kokemus on merkittävällä tavalla lohduttava. Usein asiat, joiden vuoksi ihmiset tulevat terapiaan, ovat aivan luonnollisia elämän kriisejä, joista meidän vain odotetaan selviävän itseksemme tai lääkkeen avulla. Se on surullista ja kertoo yhteiskunnastamme sen, että meidän on kauhean vaikea kohdata ihmisen tarvitsevuutta.”

Lue myös: Lapsuustraumasta selvinnyt Lotta Lehtikari: ”Uskallan päästää ihmiset lähemmäs”

Lotta Lehtikari

Lotta Lehtikarin ystävän mielestä Lotta on tehnyt jotain harvinaista: muuttunut vielä aikuisena. ”Olen nykyisin varmasti lempeämpi ja paremmin läsnä.” © Tommi Tuomi/Otavamedia

X