Lastensuojelu kaipaa tekoja – ”Suomessa valitettavasti edelleen ruumiillista kuritusta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
SOS-Lapsikylän kehitysjohtaja Kati Palsanen on uransa aikana huomannut, että on eri asia johtaa asioita kuin ihmisten elämää.
SOS-Lapsikylän kehitysjohtaja Kati Palsanen on uransa aikana huomannut, että on eri asia johtaa asioita kuin ihmisten elämää. Kuva: Sampo Korhonen/Otavamedia
Kati Palsanen uskoo, että lasten ja nuorten osallistaminen on parasta sosiaalityötä. Nyt lastensuojelu voi olla tilanteessa, jossa tyyntä seuraa myrsky.

Lastensuojelu on tilassa, jossa näennäistä tyyntä saattaa seurata rajumyrsky. Siitä näkee ilmassa merkkejä lastensuojelutyön pitkän linjan asiantuntija, SOS-Lapsikylän kehitysjohtaja Kati Palsanen, 45.

Lastensuojeluilmoitusten määrien vähentyminen koronakeväänä ei Palsasen mukaan suinkaan kerro hyvinvoinnin kasvusta yhteiskunnassa vaan siitä, että perheiden hätä muhii nyt piilossa.

”Poliisien kotihälytystilanteet ovat lisääntyneet, Alkon myynti vetää ja turvakodit täyttyivät nopeasti jo poikkeusajan alussa. Monet auttavat tahot ovat siirtyneet etäyhteyksien varaan eikä perheiden ongelmiin pystytä tarttumaan riittävän nopeasti”, Palsanen toteaa.

Entistä useammalle lapsiperheelle kuluva kesä ei tuokaan mukanaan reissua huvipuistoon tai huolettomia vesileikkejä hiekkarannalla. Monen vanhemman voimavarat kuluvat huolehtimiseen; kuinka saada rahat riittämään irtisanomisten ja lomautusten keskellä.

Tänä keväänä Palsasta alkoi kypsyttää perheiden ja lasten kohtaloa mediassa voivottelevat eri tahot ja asiantuntijat. Itse hän päätti heti käyttää kaiken liikenevän energiansa jonkinlaisen ratkaisun aikaansaamiseksi.

”Lapsilla on nyt paljon hätää ja huolta, mutta se ei tule kenenkään kodin ulkopuolisen aikuisen tietoon vaan jää neljän seinän sisälle. Ymmärsimme nopeasti, että lapset tarvitsevat kanavan, jossa saada äänensä kuuluviin.”

Syntyi ajatus Apuu-chatista, jossa SOS-Lapsikylän lastensuojelun ammattilaiset tarjoavat keskusteluapua omassa kodissaan hätää tai uhkaa kokevalle lapselle ja ohjaavat tämän tarpeen mukaan oman kotikuntansa palveluiden piiriin.

Ideasta tuotantoon

Kati Palsanen motivoituu erityisesti silloin, kun on lupa olla rohkea, ajatella isosti ja pistää asioita toimeen. Tätä kaikkea ja huipputiimiä tarvittiin Apuu-chatin saattamiseksi ideasta tuotantoon vain kolmessa viikossa.

Projekti vaikutti aluksi epärealistiselta.

”Kun päätimme ryhtyä toimeen maaliskuussa, minulla ei ollut vielä tietoa ihmisistä eikä rahoituksesta. Sen sijaan oli täysi luotto siihen, että asioilla, joilla on tarkoitus ja merkitystä, on myös tapana järjestyä.”

Näin kävikin. Veikkauksen tuella ja SOS-Lapsikylän oman varainhankinnan turvin rahoitettu, 7–12 -vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattu Apuu-chat aukesi vapunaattona, keskellä koronakevättä.

Palsanen on hämmästynyt siitä, kuinka pelkästään ensimmäisen kuukauden aikana noin 1 800 lasta on löytänyt tiensä chattiin. Etukäteen arvioitiin, että keskusteluja kertyisi noin tuhat jouluun mennessä.

”Lähdimme tavoittamaan lapsia niissä kanavissa, joissa he viettävät aikaa. Suuri vaikutus chatin kävijämääriin on ollut lasten ja nuorten seuraamilla somevaikuttajilla, joista muun muassa Roni Bäck on tuonut palvelua esille.”

Lastensuojelu haluaa kiusaamisesta kansallisen hätätilan

Palsanen tietää, että aikuisten huoli, epätietoisuus ja näköalattomuus tulevaisuudesta tarttuvat helposti myös lapseen.

”Lasten hätä ei tapahdu vain tiistaisin kuudesta kahdeksaan. Tämän vuoksi Apuu-chatti on auki aamuyhdeksästä iltakymmeneen vuoden jokaisena päivänä. Se on meidän palvelulupauksemme.”

Mikä huolenaihe nousee chat-keskusteluissa esiin yli muiden? Palsanen vastaa viipymättä.

”Kiusaamisesta pitäisi julistaa maassamme kansallinen hätätila! Itselläni lastensuojelun ammattilaisena on ollut aivan liian ruusuinen kuva siitä, että asia olisi meillä jotenkin hallinnassa. Keskusteluissa lapset ovat purkaneet pahaa oloaan ja epätoivoaan siitä, kuinka voimattomia aikuiset ovat auttamaan ja puuttumaan tilanteisiin.”

Lapsia ja nuoria mietityttävät paljon myös kaverisuhteet ja itsetuntoon liittyvät kysymykset: olenko riittävän hyvä ja kelpaanko kenellekään?

Apuu-chatissa tulee vastaan myös niitä hetkiä, jolloin on ryhdyttävä toimiin.

”Meillä Suomessa esiintyy valitettavasti edelleenkin ruumiillista kuritusta. Kun lapsi kysyy chatissa ’Mitä mä teen, kun mua lyödään?’ on hyvä, että vastassa on aikuinen, joka kykenee viemään lapsen asiaa eteenpäin.”

Kaikkein raskaimpia ovat kuitenkin olleet ne keskustelut, jotka Palsanen on käynyt itsetuhoisten ajatusten kanssa kamppailevien lasten ja nuorten kanssa.

”Olen yllättynyt, että jo 7–12-vuotiailla on paljon itsetuhoisia ajatuksia. Määrällisesti joukko ei ole iso, mutta yhtä kaikki hätkähdyttävä. Onneksi meillä on ollut mahdollisuus kutsua näissä tilanteissa hätäkeskus apuun.”

Valtaosa lapsista on kertonut tulleensa chatissa autetuksi jo pelkästään sillä, että joku kuuntelee ja antaa myönteistä palautetta. Se saa Palsasen työn tuntumaan äärimmäisen palkitsevalta.

Johtajaopit partiosta

Yksi tärkeimmistä vaikuttajista Palsasen elämässä on ollut oma isoäiti, joka teki koko eläkeaikansa kehitysaputyötä muun muassa Afganistanissa ja Etiopiassa.

”Mummi oli rohkea persoona, joka auttoi rahallisesti perheitä eri puolilla maailmaa; eräänkin perheen tytär oli voinut aloittaa lahjoituksen turvin koulunkäynnin. Isäni yritti toppuutella mummia jakamasta kaikkein hurjimpia matkakertomuksiaan, mutta ne jäivät yhtä kaikki lähtemättömästi mieleeni.”

Palsanen ajautui lukemaan sosiaalityötä ’puolivahingossa’. Mainostoimistoyrittäjä-isä ja lastenhoitoalalla työskennellyt äiti eivät erityisesti patistaneet lapsiaan akateemiselle uralle vaan kannustivat omatoimisuuteen.

Miten alaksi valikoitui juuri lastensuojelu? Palsanen uskoo, että elämänmittainen partioharrastus on vaikuttanut uravalintaan.

”Alakouluikäisenä tutustuin partiossa lasten oikeuksien julistukseen. Halu olla edistämässä näitä oikeuksia heräsi niin, että tein julistuksesta jopa koosteita itselleni. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että meillä Suomessakin on lapsia, joiden oikeudet tasa-arvoiseen elämään eivät toteudu.”

Palsanen nostaa hattua lastensuojelun työhön valjastetuille ammattilaisille, joista useimmat joutuvat hänen mukaansa tekemään työtään aivan liian vähäisillä ja kankeasti johdetuilla resursseilla.

Palsanen nostaa hattua lastensuojelun työhön valjastetuille ammattilaisille, joista useimmat joutuvat hänen mukaansa tekemään työtään aivan liian vähäisillä ja kankeasti johdetuilla resursseilla. Kuva: Sampo Korhonen/Otavamedia

Partio koulutti Palsasen johtajuuteen kuin huomaamatta.

”Partiossa hienoa on se, että vähän liian nuorelle annetaan vähän liikaa vastuuta. Nyt äitinä ihmettelen niiden vanhempien rohkeutta, jotka antoivat omat lapsensa 14-vuotiaan johdettavaksi metsäretkelle – en osannut tuohon aikaan sytyttää edes kaasuhellaa.”

Kaasuhellan Palsanen oppi myöhemmin sytyttämään ja huomasi lisäksi jotakin oleellista itsestään; hän osasi toimia nuorten kanssa. Oivalluksen saattelemana Palsanen lähti lukion jälkeen opiskelemaan nuorisotyötä ja jatkoi myöhemmin yliopistoon opiskelemaan sosiaalityötä.

Lastensuojelu kaipaa nuoria osallisiksi

Parhaimmillaan lastensuojelu on konkretiaa. Mahdollisuus tehdä jotain konkreettista lasten ja nuorten hyväksi on toiminut Palsasen uran punaisena lankana aina siitä saakka, kun hän aloitti ensimmäisessä tehtävässään lastensuojelutyöntekijänä Helsingin kaupungilla vuonna 2007.

Palsanen alkoi heti ottaa nuoria mukaan kehittämään Helsingin kaupungin lastensuojelua, ja toiminta johti Nuoret kehittäjät -lastensuojelun kehittäjäryhmän perustamiseen.

”Olen aina ollut voimakkaasti sitä mieltä, että sosiaalipalvelujen asiakkaina olevia lapsia ja nuoria tulisi kohdella aktiivisina toimijoina eikä ainoastaan toimenpiteiden kohteina – tämä on monesti jo itsessään parasta sosiaalityötä”, Palsanen toteaa.

Vuonna 2011 Palsasen tie vei Sosiaalialan osaamiskeskukseen Soccaan tutkimaan ja kehittämään lasten ja nuorten osallisuutta lastensuojeluun sekä sosiaalipalveluihin. Työ kantoi hedelmää, ja vuonna 2014 Palsanen oli perustamassa yhdessä nuorten kanssa Osallisuuden aika -yhdistystä.

”Yhdistys, jonka tarkoitus on antaa ääni lastensuojelun marginaalissa oleville nuorille, toimii STEA:n rahoituksella tänäkin päivänä ja toiminta on laajentunut vuosien aikana. Tämä on urallani virstanpylväs, josta koen vieläkin suurta iloa ja ylpeyttä.”

Sananparret uusiksi

SOS-Lapsikylässä Palsanen aloitti vuonna 2014 ja kokee olevansa unelmatyössään tämän hetkisessä tehtävässään kehitysjohtajana. ”SOS-Lapsikylä on ketterä ja fiksusti johdettu organisaatio, jossa aika ei tuhlaannu turhaan byrokratiaan. Lisäksi kohderyhmä, kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset, on itselleni erityisen tärkeä.”

Johtajana Palsanen haluaa tulla muistetuksi paitsi uudistajana ja vaikuttajana, ennen kaikkea mahdollistajana – ei asioiden ”dumaajana”, kuten hän itse muotoilee.

Hän ajattelee, että omien alaisten tulee saada loistaa ja kasvaa tehtävissään.

”Tiimiläisiäni kannustan usein toteamalla ’Jos ei kurkota kuuseen, ei yllä edes katajaan’. Ajattelen, että tavoitellaan isoja, mutta ollaan myös itselle armollisia – katajaankin on lupa olla välillä tosi tyytyväinen.”

Palsanen pohtii työssään kehitysjohtajana isoja teemoja; tavoitteena on nähdä SOS-Lapsikylän kasvavan ja laajentuvan edelleen, jotta yhä useampi lapsi voisi saada apua.

Silti hän ajattelee, että paineet uran alussa lastensuojelun sosiaalityöntekijänä olivat vielä monin verroin suuremmat.

”Aikanaan työssäni lastensuojelussa tiesin, että olin hoitanut tehtäväni juuri kuten pitikin. Jouduin silti lähtemään monena perjantaina viikonlopun viettoon sydän kurkussa pohtien, onko asiakkaani vielä hengissä maanantaina. Mikään vastuu ei ole niin suuri kuin lastensuojelun sosiaalityöntekijän virkavastuu.”

”Jouduin silti lähtemään monena perjantaina viikonlopun viettoon sydän kurkussa pohtien, onko asiakkaani vielä hengissä maanantaina.”

Lastensuojelu on ala, jossa monet ammattilaiset joutuvat työskentelemään Palsasen mukaan aivan liian vähäisillä ja kankeasti johdetuilla resursseilla. Siksi jokainen alan ammattilainen ansaitsee kiitoksen.

Jos Palsasella olisi valta heilauttaa taikasauvaa ja toteuttaa yksi toimenpide perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi, hän soisi jokaiselle äidille ja isälle työpaikan.

”Vanhempien taloudellisen tilanteen on todettu vaikuttavan keskeisimmin lasten hyvinvointiin. Kun vanhempien perusturvallisuus on ensin taattu, he pystyvät olemaan turvallisia aikuisia omille lapsilleen”, Palsanen summaa.

Lue myös: Lastensuojelu vei Estherin lapset Oulussa – väärin perustein ja lakia rikkoen

Lue myös: Lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä on huutava pula – Ratkaisisiko tämä koulutusuudistus alan haasteet?

Lue myös: Äiti on huolissaan huostaanotetusta tyttärestään ja kokee lastensuojelun kirjaavan sanojaan väärin – Miksi raportin laatija ei oikaise epäkohtia?

X