Maalaaminen on Maritalle kuin terapeuttista sielunhoitoa: ”On palkitsevaa nähdä oman käden jälki”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Marita Nikkinen muutti entisen lastenhuoneen ”ateljeekseen”. © Mikko Nikkinen
Marita Nikkinen muutti entisen lastenhuoneen ”ateljeekseen”. © Mikko Nikkinen
Marita Nikkiselle, 74, maalaaminen on terapeuttista sielunhoitoa. Kun hän saa inspiraation, ei häntä pidättele mikään.

Mustaa, harmaata, kultaa. Lappeenrantalaisen Marita Nikkisen kodin seiniä koristavat Maritan maalaamat sisustustaulut. Ne sointuvat kodin värimaailmaan. Suurin osa aiheista on abstrakteja, ja katsoja voi tehdä niistä omat tulkintansa.

Maalaaminen tuli sattumalta takaisin Maritan elämään. Ystävän Unkarissa asuva tytär laittoi korona-aikana maalauksiaan someen. Marita ihaili niitä ja kommentoi, että olen minäkin aikoinani maalannut.

Mikset aloita uudestaan? Nyt on oikea aika! Kokeile ihmeessä! ystävän tytär kannusti.

Niin, miksen, Marita mietti ja osti muutamia pieniä kangaspohjia ja akryylivärejä. Ensimmäisenä työnä syntyi hopeinen puu valkoisella pohjalla. Se löysi paikkansa makuuhuoneen sängynpäädystä. Myöhemmin hän teki lisää versioita puuaiheesta.

Uusia ideoita alkoi putkahdella mieleen jopa keskellä yötä.

© Mikko Nikkinen

© Mikko Nikkinen

Maalauksia on mennyt oman kodin seinille, läheisille ja myyntiin. © Mikko Nikkinen

Maalauksia on mennyt oman kodin seinille, läheisille ja myyntiin. © Mikko Nikkinen

”Lasten synnyttyä maalaaminen hiipui”

Maritan taiteellinen lahjakkuus ilmeni jo lapsuudessa. Hän muistaa, miten koulussa piirustuksenopettaja kehui hänen kädenjälkeään ja näkemystään. Maritan äiti laittoikin tytön lasten ja nuorten taidekouluun.

70-luvulla Marita harrasti posliinimaalausta ja jossain vaiheessa hän kävi öljyvärimaalauskurssin työnväenopistossa.

”Lasten synnyttyä maalaaminen hiipui. Myin pois kaikki tarvikkeeni. Mitkään maalaamiset eivät tulleet vuosikymmeniin mieleenikään.”

Kun Marita runsaat kymmenen vuotta sitten jäi eläkkeelle Seppälän myyjän työstä, ei maalaaminen tullut vielä silloinkaan mieleen.

Nyt entinen lastenhuone on hänen ”ateljeensa”. Marita esittelee työvälineitään nauraen.

”Minulla on täällä vaikka mitä ihmeellistä: on paistinlastoja, kakkulastoja ja pastakauhoja.”

Akryylivärit sopivat kotimaalarille, sillä ne eivät haise ja ne on helppo putsata vedellä pois.

Väripurkkeja on kertynyt kiitettävä määrä, ja taannoin Marita uskalsi maalata myös ensimmäisen värikkään maalauksensa. Aluksi hän oli värikkyydestä epävarma, mutta nyt se miellyttää jo silmää.

Maalauksia on mennyt oman kodin seinille, läheisille ja myyntiin. © Mikko Nikkinen

Maalauksia on mennyt oman kodin seinille, läheisille ja myyntiin. © Mikko Nikkinen

Terapeuttista sielunhoitoa

Marita on tehnyt tauluja lastensa koteihin, ja töitä on myös myynnissä paikallisessa kahvilassa. Maalauksiin kohdistunut kiinnostus ja hyvä palaute on lisännyt itseluottamusta.

Terapeuttista sielunhoitoa. Näin Marita kuvailee maalaamistaan – tai maalailuaan, kuten hän sanoo. Hän korostaa olevansa harrastelija.

”On palkitsevaa nähdä oman käden jälki. Parasta tietysti on, kun työstä saa mieleisensä. Maalaamiseen kuuluvat onnistumiset ja epäonnistumiset, kuten elämään ylipäätään. Aina ei mene kuin Strömsössä, mutta virheet voi korjata.”

Kun Marita saa inspiraation, häntä ei pitele mikään, vaan maalaamaan on päästävä heti. Keskellä yötä mieleen putkahtelevat ideat tosin tuppaavat unohtumaan aamuun mennessä.

Maalatessa ideat usein jalostuvat. Marita keksii, ettei teekään näin vaan noin. Hän vaihtaa tekniikkaa, väritystä tai jonkin asian paikkaa.

Maritan luovuus ilmenee myös valokuvaamisena ja salaattien valmistamisena. Hän näyttää kuvia tekemistään salaattiannoksista – ne ovat kuin taideteoksia.

”Itse ajattelen niin, että minun luovuuteni on minun tapani nähdä maail­ma.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 9/2022.

Lue myös: Kaj Stenvallin, 70, öljyväriteokset syntyvät nopeasti – Taidemaalarin ideavirta ei ehdy: ”Työ on vähän pakko tehdä, että näkee toimiiko se”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X